Sunnuntai 27.5.2012

Suomalaisten peltorobotti voitti – aseena täsmälannoitus

Luotu: 
6.7.2011 14:23
Päivitetty: 
6.7.2011 15:21
  • Kuva: Aalto-yliopisto
    Voittajarobotti Cornivore.

Suomalaisten opiskelijoiden rakentama Cornivore-robotti on voittanut kansainvälisen peltorobottikilpailun Tanskassa. Loppukilpailuun osallistui kaikkiaan 12 joukkuetta eri puolilta Eurooppaa.

Joukkueiden tehtävänä oli rakentaa robotti, joka kykenee autonomisesti suorittamaan erilaisia tehtäviä maissipellolla. Robotin piti kyetä muun muassa suoriutumaan erilaisista suunnistus- ja rikkakasvintorjuntatehtävistä.

Lisäksi kilpailussa oli Freestyle-tehtävä, missä suomalaiset onnistuivat herättämään aivan erityistä kiinnostusta. Cornivore-robotti osoitti kyntensä täsmälannoituksen avulla, ja se hakeutui automaattisesti tukiasemalle akunvaihtoon ja lannoitesäiliöiden täyttöön.

Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoista koostunut joukkue oli päättänyt osoittaa, kuinka pienen kokoluokan robotit voivat tulevaisuudessa korvata isokokoiset maatalouskoneet lukuisissa tehtävissä.

Joukkueen rakentama varmatoiminen ja viimeistelty Cornivore-robotti voitti kilpailun neljästä osakilpailusta kaksi ja voitti yhteispisteillä koko kilpailun.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Orion

Näitä GPS automaattiohjauksella toimivia traktoreita on markkinoilla jo. Ja ne ovat täyskokoisia. Tuo linkin juttu on jo vuodelta 2005. Tuon laitteetn nimi on Autotrack Universal ja jutun mukaan voi asentaa ja "opettaa" mihin liikkuvaan laitteen työympäristöön tahansa. Mielenkiintoinen juttu. Kannattaa lukea tuo.

http://www.pellervo.fi/maatila/mp6_07/itseohjautuva.htm
"Itseohjautuva traktori pysyy oikealla uralla"

"...Aarnion Autotrack toimii 30 senttimetrin tarkkuudella. Kymmenen sentin tarkkuus on saatavilla, mutta se olisi tuonut laitteelle lisähintaa. Ohjauslaitteen kieleksi voi valita suomen, mikä helpottaa käyttöä huomattavasti...."

Muistaakseni on kehitetty noita automaattisia lannoiteannostelijoitakin.

Tuossa on ilmeisesti yhdistetty näitä molempia. Ruohonleikkureitakin on, mutta kaukosäädollä toimiva.

Hienoa ideointia kuitenkin.