Sunnuntai 27.5.2012

Mies suuttui: ”Tiede kuuluu kaikille, tässä 102 000 €:lla ilmaiseksi”

Luotu: 
22.7.2011 13:32
  • Kuva: Jarkko Mikkonen / Uusi Suomi
    Arkistokuvassa vanha kirja.

Amerikkalainen tutkija Greg Maxwell on suuttunut tieteellisiä tekstejä ja tutkimuksia välittäville kustannusyhtiöille. Suuttumuksensa vallassa Maxwell on laittanut Bittorrent-vertaisverkkoon jakoon noin 33 gigabittiä akateemisia julkaisuja.

Maxwell perustelee suuttumustaan sillä, että kustannusyhtiöt käärivät akateemisen maailman tuotoksista valtavia summia rahaa. Samaan aikaan tutkijat puurtavat pienellä palkalla - ja joutuvat joskus jopa maksamaan saadakseen työnsä tulokset julki.

- Akateeminen julkaisujärjestelmä on kummallinen. Kirjoittajille ei makseta lainkaan julkaisupalkkiota heidän kirjoituksistaan. Arviointimenettelyyn osallistuvat arvioitsijat eivät saa korvausta työstään, edes tieteellisten journaalien toimittajat saavat harvoin palkkaa työstään, Maxwell pohjustaa.

- Ja samaan aikaan tieteelliset julkaisut ovat yksi törkeimmin ylihinnoitelluista tuotteista, joita rahalla saa.

Maxwellin mielestä tiede kuuluu ihmiskunnalle, ja on yhteistä. Siksipä hän latasi tämän tiedoston vertaisverkkoon ja laittoi vaikuttavan manifestin tiedoston liitteeksi.

Linkin takaa löytyy Philosophical Transactions of the Royal Societyn arkisto, joka ulottuu aikaisintaan 1600-luvulle.

Lue Greg Maxwellin manifesti täältä.

Tiedemies joutui jakamaan arkistonsa vertaisverkossa, sillä yksikään kaupallinen palvelu ei suostunut ottamaan riskiä mahdollisista tekijänoikeudellisista seurauksista.

Jaossa on nyt 18 592 tieteellistä tutkimusta, jotka on julkaistu ennen vuotta 1923. Akateemisia tekstejä välittävien palveluiden hinnoittelulla nämä artikkelit maksaisivat 8 dollaria (noin 5,5 euroa) kappaleelta.

Artikkelit maksaisivat listahinnoilla siis noin 102 000 euroa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

aghori

No odotan että tuo kokoelma ilmestyy torrent yhteisöihin. Ei oikein tuollaista GB määrää viitsi ladata julkisista trackereista.

Kancel

Kieltämättä harmittaa, kun valmistuttuani en enää pääse yliopiston kustantamaan tieteellisten julkaisujen arkistoihin vaan pitäisi abstraktin perusteella maksaa se ~$20 yksittäisistä artikkeleista. Mutta kyllähän maksullisuuden ymmärtää, kun akateemisten ympyröiden ulkopuolinen haluaa todennäköisemmin hyödyntää julkaisuja kaupallisiin tarkoituksiin.

Toisaalta tämänkaltainen politiikka hidastaa tai jopa estää innovaatioiden kaupallistamista nostamalla pienten yritysten t&k-kustannuksia suhteettoman suureksi, kun taas suurilla tutkimusvetoisilla yrityksillä luulisi olevan varaa maksaa käyttömaksut.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kirjoittajien tulisi saada työstään jonkinlainen korvaus, vaikkapa teostotyyppinen provisio myydyistä artikkeleista.

En tiedä, miten paljon kustantamot käärivät voittoja mainostuloista ja käyttömaksuista. Toivon, että se ei ole kovin suuri summa.

Tom B

Jutussa kerrottiin, että artikkelin kirjoittaja saa nuolla näppejään eli ei saa minkäänlaista palkkiota kirjoituksestaan joka perustuu hänen tekemäänsä tyhöhön! Rahat menevät kustantajalle!

Tuttu

Juuri näinhän tämä menee.

Itse tutkimustyöstä toki on maksettu palkkaa, jos tutkimusta on tehty työsuhteessa.

Tutkimustulosten julkaisemisesta siis ei makseta kirjoituspalkkioita kuin poikkeustapauksissa, lähinnä ehkä silloin, kun joltakulta nimekkäältä tutkijalta on erityisesti tilattu tekstiä johonkin hyvällä hinnalla myytävään ja suurilevikkiseen käsikirjaan, hakuteokseen tai vastaavaan.

Yleensä akateeminen kirjoittaja saa kuitenkin maksutta yhden tai useamman tekijänkappaleen sitä julkaisua, jossa hänen tekstinsä on julkaistu.

Väitöskirjojen tapauksessa käytännöt vaihtelevat sikäli, että joissakin yliopistoissa ja aloilla väittelijä joutuu itse maksamaan väitöskirjansa julkaisukustannukset jokseenkin kokonaisuudessaan, kun taas joskus yliopisto maksaa väitöskirjan julkaisemisen joko suurimmaksi osaksi tai peräti kokonaan. Kirjoituspalkkioita tai rojalteja toki ei ole kummassakaan tapauksessa luvassa, ja kirjan myyntitulot menevät yliopistolle tai kaupalliselle kustantajalle lukuunottamatta tekijänkappaleiden myynnistä mahdollisesti saatavia tuloja.

eternium

Itse asiassa olen itse ymmärtänyt, että monesti tuon kopion saa vasta konferenssimaksun maksettuaan (julkaistut paperit pakko esitellä henk.koht.) ja lisäksi kirjoitetuista "lisäsivuista" laskutetaan kirjoittajaa ankarasti. Tutkijan on pakko alistua tähän, koska ei ole muuta keinoa saada vakuuttavaa julkisuutta tutkimukselle ja merkintöjä cv:hen.

Tuttu

"Itse asiassa olen itse ymmärtänyt, että monesti tuon kopion saa vasta konferenssimaksun maksettuaan"

Kongresseihin ei tietysti voi osallistua, ellei osallistumismaksua ole maksettu.

Lähinnä tarkoitin painetuissa kausijulkaisuissa julkaisemista. Kyllä niistä tekijänkappaleita useimmiten saa yhden tai useammankin ilman eri veloitusta.

Kongressipaperit on tieteellisenä ansiona rankattu näiden alapuolelle, osin siksi, että kaikki tietävät, ettei kongressien tieteellistä tasoa useinkaan valvota kovin kummoisesti, ja lävitse voi päästä melkoista potaskaakin.

TSV

Yliopistojenkin kirjat ovat suureksi osaksi rahastusta... Suomessa kirjoista käytetään ehkä noin 1/5 mutta silti on jotenkin normaalia että pitäisi ostaa 80e opus?

"Jaossa on nyt 18 592 tieteellistä tutkimusta, jotka on julkaistu ennen vuotta 1923. Akateemisia tekstejä välittävien palveluiden hinnoittelulla nämä artikkelit maksaisivat 8 dollaria (noin 5,5 euroa) kappaleelta."

Niin nämä ovat e-versioita eikö? eli joudut vielä ite printtaamaan ne? Täyttä rahastusta...

EDIT: Korjaus Usarin artikkeliin summa onkin paljon kovempi "Limited access to the documents here is typically sold for $19 USD per article, though some of the older ones are available as cheaply as $8."