Sunnuntai 27.5.2012

Metsästäjät huolestuivat: hirviltä loppuvat sonnit

Luotu: 
4.8.2011 10:03
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Arkistokuvassa hirvi.

Hirvisonnit ovat katoamassa metsistä. Seurantatutkimusten mukaan Uudellamaalla liikkuu enää yksi hirvisonni kahta naarasta kohden. Vielä vuonna 2000 hirvisonneja oli yksi 1,3 naarasta kohden.

Metsästäjien Jahti-lehti kertoo metsästäjien huolestuneen voimakkaasti vinoutuneesta sukupuolijakaumasta. Vinouma johtuu metsästysasetuksesta, jonka mukaan vasan kanssa liikkuvaa naarasta ei saa kaataa.

Näin hirvestäjät kaatavat useammin sonneja. Sonnien puute puolestaan vaikeuttaa naaraiden kumppanin löytämistä, mikä myöhentää vasomista ja entisestään hankaloittaa naaraiden kaatamista.

Lehden mukaan metsästysseurat ovat nyt havahtuneet sukupuolivinoumaan ja ryhtyneet kiinnittämään huomiota tasaisempaan kaatoon. Vinouma on metsästäjien käsissä, sillä lähes koko hirvikannan kuolleisuus johtuu metsästyksestä.

Suomessa kaadettiin viime vuonna noin 68 000 hirveä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

nimperi

Parasta olisi lopettaa metsästys kokonaan, ja sen sijaan säätää autoihin pakollisiksi hirven kestävä turvahäkki. Pehmustettu tietysti, että hirvi vain pompahtaa tien sivuun loukkaantumatta. Sivuvaikutuksena voitaisiin myös poistaa esim. säännöt suojatien eteen pysähtymisestä, ja nostaa taajamanopeuksia, koska sama häkki suojaisi myös jalankulkijoita.

semi

Sensorit jotka pysäyttäisivät auton kun liikettä ulkopuolella havaitaan, sensorit voitaisiin sitten säätää alkaen hyttysestä isompaan näin voitaisiin luopua kalliista nopeuskamera järjestelmästä ja poliisikin saisi kaaharit kiinni helpommin. Poliisien sensorit olisi tietenkin varustettu kimalaisesta ylöspäin että pääsisivät hiukan kovempaa kuin kaahari.

Oxensuxenstjärna

korvaavia mistään,noin niikuin maahantuotavaksi.Paranisi tämä sisäsiittoinen hirvikanta jos tulis vähän eksoottista verta sekaan,vai ghettoontuuko ne kuinka?

Kodin Onni

Punkki alkaa oikeutetusti herättää huolestumista. Jostain syystä sitä ei julkisuudessa puida kuinka hirvieläimet ylläpitävät punkki- ja hirvikärpäskantaa, molemmat kantavat ainakin borrelioosibakteeria, punkki pariakymmentä (!) muutakin ihmiseenkin tarttuvaa mikrobia.
Mieluummin söisin hetken enemmän hirvenlihaa ja väistelisin jatkossa vähemmän punkkeja.

Mikko Tuomas

Vasat syntyvät Etelä- ja Länsi-Suomessa paljon heiveröisempinä ja ennen aikojaan, kuin muualla Suomessa. Syynä mahdollisesti sama asia: surkea lainsäädäntö. Sonneja ei riitä, mistä syystä monet emät pääsevät tiineeksi vasta toisella kierroksella. Toinen syy voi olla metsästyskauden ajoituksessa.

jounihalonen

Hirvethän muodostavat haaremin kiima-aikana, eikä kaikki urokset pääse panohommiin, vaikka niitä olisi yksi naarasta kohden.

Hirviä loisineen on liikaa.