Tänään Science-lehdessä julkaistava tutkimus esittää vahvan epäilyn siitä, että Marsissa saattaa olla nestemäistä vettä.
Alfred McEwenin tutkimusryhmä toteaa julkaisussaan, että muinaisen Marsin pinnalla oli todennäköisesti vettä. Siitä, virtaako planeetan pinnalla edelleen vettä, ei tutkijoiden mukaan ole täyttä varmuutta.
Vesiepäily perustuu Marsia kiertävän satelliitin havaintoon. Tarkkojen satelliittikuvien kolmiulotteinen mallinnus paljastaa, että Marsin pinnalla on tapahtunut ja tapahtuu yhä muutoksia, jotka vaihtelevat vuodenajoittain.
Kuvissa näkyy useita veden uurtamia kanavia, jotka ilmestyvät ja pitenevät Marsin keväällä ja kesällä. Talveksi uurteet häviävät, mikä viittaisi jonkin nestemäisen virtauksen olemassaoloon.
Kesäaikaan kanavien maaston lämpötila kohoaa hellelukemiin, eli noin 300 kelviniin (n. 27 astetta celsiusta). Tässä lämpötilassa vesi olisi nestemäistä.
Tutkijat uskovat, että Marsin pinnan uurteet ovat peräisin jostain virtauksesta, ja todennäköisesti tuo virtaus on vettä. Se, mistä vesi olisi peräisin, tai mikä saisi sen virtaamaan juuri löytöpaikalla, on vielä hämärän peitossa.
Löytö on siksi merkittävä, että nykybiologian mukaan elämä on mahdollista vain paikoissa, joista löytyy vettä. Veden löytyminen Marsista tarkoittaisi elämän olevan (tai olleen) mahdollista myös maapallon ulkopuolella.

Kommentit
hellettä?
"Kesäaikaan kanavien maaston lämpötila kohoaa hellelukemiin, eli noin 300 kelviniin (n. 27 astetta celsiusta). Tässä lämpötilassa vesi olisi nestemäistä."
Mitataanko helle maaperän lämpötilasta? Käsittääkseni, voin toki olla väärässä, ei marsissa ole kuitenkaan vastaavaa ilmakehää, joka voisi lämmetä, kuten Maassa.
Marsin kaasukehä
Marsin kaasukehä on toki huomattavasti ohuempi kuin Maan vastaava. Se on myös koostumukseltaan täysin erilainen (95% hiilidioksidia). Se ei kuitenkaan estä mittaamasta kaasun lämpötilaa, onhan Maan ilmakehän lämpötilakin mitattu satojen kilometrien korkeuteen.
Niinpä näkyy olevan
"Tämä kuva paljastaa"... siis kyseessä on tietokonemallinnus, ei valokuva.
IL: "Katso uskomaton video"... jepjep, sama juttu, vaikka luulisi että on ihan videokameralla käyty ottamassa filmiä.
Koko juttu on kuin satukirjasta, ja täydestä menee. Tässäkin tapauksessa tutkimusryhmien vähenevät määrärahat ja melkein-elämää-marsissa -tutkimustulokset ovat suoraan verrannolliset.
veden alkuperä
on hämärän peitossa. Samantekevää tuliko komeetan mukana vai Ukkojumalan selässä Marsiin tai Maahan. Veden alkuperäinen lähde se kiinnostavinta on. Voisin kyllä valmistaa saunavedet ihan itsekin...ja myymään kilometritalon prinssille.
H2O (vesi) on perin yksinkertainen kemiallinen aine
se on vedyn palamistulos, siis sitä on maailmanakaikkeudessa vaikka kuinka, koska vety on maailmankaikkeuden yleisin aine.