Auringon aktiivisuus on hiljenemässä, mikä voi tietää ongelmia Maassa, sanovat Readingin yliopiston tutkijat.
Tutkijoiden mukaan seurauksena voi olla esimerkiksi turvallisuusriskejä lentokoneille, sillä kosminen säteily lisääntyy Maassa Auringon aktiivisuuden hiipuessa.
Mahdollisesti vaaralliseksi tilanteen tekee se, että koko nykyteknologian kehittymisen ajan eli lähes koko 1900-luvun Aurinko on ollut aktiivinen, minkä vuoksi ”hiljenemisen” vaikutuksia ei voida tietää etukäteen.
PhysOrg-sivusto kertoo, että Auringon magneettinen kentää suojaa Maata kosmiselta säteilyltä. Säteilyn määrä on vähäisempi Auringon ollessa aktiivinen ja toisinpäin.
Toisaalta Auringon aktiivisuuden hiipuessa auringonpilkkujen määrä vähenee. Se taas vähentäisi häiriöitä esimerkiksi satelliiteissa ja GPS-järjestelmissä.
Amerikkalaistutkijat arvioivat aiemmin tänä kesänä, että Aurinko on vaipumassa ”horrokseen”.

Kommentit
Talviunille vaipuu...narkoleptinen aurinko!??
Vai onko se säästölamppu eko-aurinko? Aurinkokennoil ei tee koht mitää, just kesäl pienen ostin. Eikä sit kohta kalenteris ole KUUKAUTTAKAAN kun sekään ei sit loista. Kyllä kohta Fortum juhlii! ...naps..hyv´yöt.
http://www.youtube.com/watch?v=3JiM9Ppt3kc&playnext=1&list=PLC59ABF3F661...
Jihuu!
Ilmasto- ja ympäristöverot sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan lapioidut verovarat alkavat vihdoin tuottaa tulosta! Luvassa on viileämpi parinsadan vuoden jakso ainakin pohjoiselle pallonpuoliskolle. Kyllä kannatti lapioida käkkyä pimeille ja hämärille tileille! Enpä olisi uskonut, että Auringon voi maapallolaiset lahjoa ihan valuutalla.
Selitys valmiina
Tämä on maapallon lämpenemisestä kovaa ääntä pitävien "plan B" jota joudutaan käyttämään selityksenä kun kohtapuoleen paljastuu ettei mitään lämpenemistä edes ole tapahtunut.
Pikkujääkausi, pikkujuttu!
Pikkuasia unohtui jutussa, nimittäin että auringon heikkous on merkinnyt aina myös ilmaston kylmenemistä eritoten pohjoisimmalla seuduilla - maailman pohjoisin asuttu maa taas sattuu olemaan olemaan muuan pikkuvaltio nimeltä Suomi. Mutta pikkujuttujan nämä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet
Hyvä Aku
Osuipas kerrankin sopiva kirjoitus edelliseksi.
Niinpä
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ei aurinko ole hiipumassa. Se vain noudattaa vuosimiljoonaista planetaarista syklisyyttään. Myös maapalloon vaikuttavat syklisyydet, mitkä saavat auringon välillä vaipumaan minimiin tai alentamaan syklinsä tehoa. Esim. suuret maanjäristykset esiintyvät melkein aina minimeissä, syklien välissä tai alhaisen syklin korkeuden alueella. Esim. googlesta aikoja ja vertaamaan syklien esiintymisiin, jos kiinnostaa.
Aurinkoon ja maahan vaikuttava voima alenee, tasaantuu, jolloin maan kuori ei enää nytkähtele pienillä askelilla, vaan "liikepyrkimys" jää paikalleenn ja nytkähtää sitten kerralla metritolkulla. Vai luuleeko joku, ettei mannerlaattojen liikepyrkimys olisi tasaista.
Lyhyesti: Määräävässä asemassa olevat ilmastotieteilijät väittävät, että CO2:n lisääntyminen vaikuttaa maapallon ilmastoon keskilämpötilaa monella asteella nostaen. Ei vaikuta, vaikutus hukkuu mittauskohinaan. Maapallolla ei ole mitään keskiarvoilmastoa, on vain erilaisia osin kaaosmaisia säitä ja säätiloja ja niidenkin keskilämpötilan mittaaminen edes 0,1 asteen tarkkuudella on mahdoton tehtävä. Saati sitten olemattoman keskiarvoilmaston.
Olemme eläneet aurinkominimiä jo n. 3-4 vuotta ajattelutavasta riippuen. Nykyinen sykli 24 on alkanut alhaisempana kuin esim. Daltonin(1790-1830) 5 sykli ja sääolosuhteet, luonnonolosuhteet nälänhädät, kadot, tulvat, kapinat jopa kansojen sekasortoiset käyttäytymiset ovat kuin vanhan käsikirjoituksen mukaan. Historiaa tuntevat tietävät millaista 1800-luvun vaihteessa oli.
Sykli tulee n. vuoden sisällä ehkä huippuunsa, joten sen "energiasummamäärä" jäänee pieneksi ja kokonaisenergia senkun vähenee monen vuoden ajan. Tulevat polvet ihmettelevät, että miksi esim. EU ja monet muut eivät huomanneet aurinkominimin alkua ja siitä johtuvia elinolosuhteiden huononemisia. Ehkä EU huomaa, kun Etelä-Euroopan joet jäätyvät kiintojäähän ehkäpä muutaman vuoden sisällä.
Aurinkominimissä auringosta tuleva "energiavirta" laskee ja tasaantuu, jolloin vuodenajat korostuvat sitä enemmän mitä lähemmäs napa-alueita mennään, eli talvet ovat talvia ja kesät ovat kesiä. Suomi on alueella, jossa tämä näkyy erittäin selvästi,. Odotettavissa on ainakin kylmiä, lumisia talvia ja luultavasti kuumia kesiä kun merien lämpösisältö alkaa vastaamaan auringosta tulevaa energiaa. Sateet paikoitellen vähenevät maapallolla, kadot lisääntyvät. Voisi jopa olettaa, että normaaliaikoina aurinkosyklit ja syklien energian vaihtelu estävät maapallon vaipumasta staattisempiin säätiloihin.
Nämä pitäisi pikkuhiljaa ottaa huomioon, koska tähän mennessä on menty niinkuin n. 200 vuotta sitten. Ehkä tulevien talvien olosuhteisiin Euroopassa voi tutustua myös Jarmo Niemisen ansiokkaassa blogikirjoituksessa "Lunta tupaan 24.26. 2010 Koska loppuu säiden tavaton lauhtuminen?"
Muistin virkistämiseksi Maunderin minimi 1645-1715, Syklit löytyvät esim. googlella.
Harmittaa nuo kylmenevät talvet
Ei tullut mitään lämpenevää ilmastonmuutosta.Sen sijaan rahat menee lämmittämiseen ja energiaveroihin.
Toimiin
Ellei valtio välittömästi rokotuta koko väestöa tämän maailmanlopun varalta, vähintä olisi ainakin myöntää verovähennys täysimääräisenä sen vakuutuksen osalta, joka korvaisi maailmanlopusta aiheutuneet vahingot. Koskaan ei voi tietää etukäteen, mutta viisas varautuu...
Vaikutus
Ompas kauaskantoinen vaikutus ihmisen aiheuttamalla ilmastonmuutoksella. Ihan aurinkoonkin asti.
Rahat takaisin
Kaikki menetetyt hiilidioksidiverot olisivat tehneet kutaa Suomen taloudelle. Ihan vaan tulevan varalle, Satu Hassi, rupeapa miettimään, mitkä ovat kommentit, jos Etelä-Euroopan joet rupeavat jäätymään talvisin.
Saisi tulla sellainen
Saisi tulla sellainen hairio, joka tekisi GPS:n pysyvasti kayttokelvottomaksi.
Ennenkin on selvitty ilman mokomaa laitetta.
Ja muutenkin... ihmisista on tullut tekniikkansa orjia.
Sellainen on tulossa
Nopeammin kuin arvaatkaan. Syyskuun 26 komeetta Elenin on konjuktiossa Maan ja auringon välissä. Odotettavissa on voimakkaita auringonpurkauksia jotka saattavat tuhota kaikki satelliitit. Katsotaan tapahtuuko näin.
Mistä näitä
Mistä näitä trolleja/hörhöjä (molempi pahempi) sikiää?
Komeetta Eleninin komeetaksi pieni, pelkkä likainen jääkimpale joka menee niin kaukaan Maasta että meillä ei ole edes mittalaitteita joilla sen ohitus voitaisiin havaita mitenkään muuten, kuin katsomalla kaukoputkella.
Itse olisin paljon enemmän huolissani Auringonpimennyksistä ja Kuunpimennyksistä, jolloin noiden taivaankappaleiden vaikutus Maahan on valtava. On hyvin tunnettu tosiasia, että aina kuunpimennyksen aikaan Maa repeää kappaleiksi, kun Kuu ja Aurinko ovat vastakkaisilla puolilla. Vastaavasti auringonpimennysten aikaan, jolloin Kuu ja Aurinko ovat samalla linjalla, niiden painovoima imaisee valtamerellisen vettä kiertoradalle. Näiden maailmanloppujen ajat on merkitty almanakkaan, sieltä voi katsoa kumpi tulee ensin.