Sunnuntai 27.5.2012

Ankea kokous alkaa: Suomi tylyssä seurassa

Luotu: 
28.11.2011 07:37
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Ihmisen ilmaan laskemat päästöt kiihdyttävät ilmaston muuttumista.

Tänään alkava kaksiviikkoinen ilmastokokous Etelä-Afrikassa joutuu tiukan kysymyksen eteen. Jo ennen kokousta maailman päästövähennysten epäillään jäävän sovitusta kahden asteen tavoitteesta.

Maailman ilmastokokouksissa tavoitteeksi on asetettu se, ettei maapallon ilmasto lämpene vuoteen 2050 mennessä kahta astetta enempää. Tutkijat ovat pessimistisiä tämän tavoitteen suhteen.

Suomi neuvottelee kokouksessa osana Euroopan unionia. Suomesta kokoukseen lähtee edustusto, jota johtaa ympäristöministeri Ville Niinistä (vihr.). Niinistö matkustaa Etelä-Afrikkaan viikon kuluttua.

Kokous on voimakkaasti jakautunut teollisuusmaihin ja kehittyviin maihin. Erityisesti päästövähennysten laskeminen ja raportointi tuottavat eripuraa. Samoin päästövähennysten kustannusten jakautuminen aiheuttaa kismaa kahden blokin välille.

Viikonloppuna julkisuuteen annettiin useita todistuksia teollistuneiden maiden tylystä käyttäytymisestä aiemmissa ilmastokokouksissa. Yhdysvaltoja ja Britanniaa syytettiin suoraan kehittyvien maiden kiristämisestä esimerkiksi Kööpenhaminan kokouksessa muutama vuosi sitten.

The Guardianin uutisoimassa raportissa kerrotaan Britannian uhanneen suoraan lopettavan ilmastoavun niiltä kehittyviltä mailta, jotka eivät sitoudu tiukkoihin päästövähennyksiin.

Esimerkiksi pienen Tuvalun saarivaltion diplomaatit kokivat neuvottelut uhkaaviksi. Tuvalua uhkaa hukkuminen, mikäli merenpinta nousee useita metrejä seuraavina vuosikymmeninä.

Suomi liittyy nyt Durbanissa tähän tylyyn joukkoon yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Unionin tavoite on jatkaa Kiotossa sovittua hiilidioksidipäästöjen leikkaamista.

Durbanin kokous jatkaa viime vuonna Cancunissa järjestetyn kokouksen linjoilla. Viime vuonna kokouksessa ei onnistuttu sopimaan käytännön toimista, vaan päätökset jäivät julistustasolle.

Maapallon ilmaston ennustetaan lämpenevän tulevaisuudessa useita asteita kasvihuoneilmiön kiihtymisen vuoksi. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, kuinka paljon ilmasto on lämpenemässä ja mistä syystä.

Yleinen tieto kuitenkin on, että ihmisen ilmakehään tuottamat päästöt kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tulevaisuuden profeetta

Ilmastohan on jatkuvassa muutoksessa, välillä lämpimään, välillä kylmään. Jutussa mainittu ajankohta 2050 tulee olemaan pienen jääkauden aikaa. Suomessa pitäisi siis alkaa valmistautumaan kylmenemiseen, ei lämpiämiseen. Siinä vaiheessa, kun on sata metriä lunta ja jäätä pään päällä on jo myöhäistä. Ja mitäpä meidän hallitus tekee, kuuntelee ja uskoo näitä IPCC-hörhöjä, ja tekee politiikkaa kuin joulupukkiuskovaiset. Veroa veron päälle, sillä kaikki paranee. Ilmastokin, joka vähät välittää meidän ihmisten tekemisistä, aurinko se on, joka määrittää tämän bollin olosuhteet, ei ihmiset.

Alfa

Ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtuautunut Richadr Muller perui lopulta puheensa ja myöntää ilmaston lämpenemisen tosiasiaksi. Öljy-yhtiöiden tukema tutkija joutui lopulta myöntämään, että muiden tutkijoiden aikaisemmat tulokset olivat päteviä. http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/10/ilmastoskeptikkojen_ka...

Hiilidioksidipäästöjen minimointiyritykset näkyvät kuitenkin jo investoinneissa. Sähkön tuotannossa uusituvat tuotantomuodot ylittivät viime vuonna fossiiliset ja trendi jatkuu selvänä, raportoi Bloomberg. Tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvoi maailmanlaajuisesti 36 GW, aurinkosähkön kapasiteetti 18 GW. vuosien 2010-12 aikana kapasiteetinlisäys on 199.4 GW, 124 kertaa Olkiluoto-3:n tehon verran. Olkiluoto ja Flamanville eivät valmistu vielä 2012. Uusiutuvalla voidaan siis rakentaa tuotantoa huomattavasti nopeammin ja turvallisemmin kuin ydinvoimalla.

http://www.bloomberg.com/news/2011-11-25/fossil-fuels-beaten-by-renewabl...

Saksassa vanhojen reaktoreiden alasajo alkuvuodesta ei aiheuttanut sähköpulaa, vaan maa on edelleen sähkön nettoviejä. Selitys piilee siinä, että ydinvoiman alasajon suunnittelu ja määrätietoinen korvaavan energiatuotannon rakentaminen alkoi jo 2002. Saksan tuulivoimakapasiteetti ylitti ydinvoiman tehon jo 2008 ja aurinkosähköäkin tuotettiin 5 GW teholla jo vuosia sitten. Molemmat tuotantomuodot ovat vahvassa kasvussa.

http://www.grist.org/nuclear/2011-11-02-germanys-nuclear-phaseout-right-...

Näyttää siltä, että ainoa maa maailmassa, jossa ydinvoimaan uskotaan ilmastonmuutoksen torjunnassa on Suomi. Valitettavasti. Asiaan on onneksi mahdollisuus vaikuttaa: http://www.adressit.com/ydinvoimakansanaanestys

muuan

Sama vastustaako vai myöntääkö.
Vaikka kaikki olisivat samaa mieltä, niin sekään ei todista mitään. Vasta aika näyttää.
Minä en siis täydellisesti luota tutkijoiden taitoihin, päättelykykyyn enkä moraaliin. Ns. tiedeyhteisö ei ole mikään yli-inhimillinen totuuden lähde.

Eräs isä

Ovat suuruudenhulluja koko porukka, kun kuvittelevat, että ihmiset muka maapallon ilmaston määräisivät.

Toinen vaihtoehto tietysti on, että näitä satuja käytetään vain verukkeina lypsää lisää rahaa tyhmältä kansalta.

Mukavia vaihtoehtoja.

JATK

" ettei maapallon ilmasto lämpene vuoteen 2050 mennessä kahta astetta enempää".

Jopa on vaikutusvaltaisia neuvottelijoita, kun kiistatta pystyvät päätöksillään lämpötilaan vaikuttamaan.

Suomi voisi ehdottaa agendalle lisäksi, että vuoteen 2015 mennessä Suomen heinäkuu olisi aina aurinkoinen.

knslnn

Ihan hyvä että ilmansaasteita pyritään vähentämään, mutta ihmisen toimista aiheutuneella CO2:lla ei ilmastoa säädellä. Olot täällä lämpenee ja viilenee ihan meidän toimista riippumatta. Turha stressata merenpinnan noususta, muuttaa muualle jos vesi tulee tupaan. Vai määrätäänkö kaikki ihmiset rannalle äyskäröimään
"ylimääräiset" vedet pois? Maapallon vesivarat muuttaa pitkällä aikavälillä muotoaan ja olinpaikkaansa, välillä enempi merivettä, välillä suuremmat napajäätiköt. Ei ole meidän hallittavissa.

gautama

Lämpötila nousee ihan luonnollisista syistä, ihminen korkeintaa hiukan nopeuttaa sitä ja vettä tulee lisää kiertoon, kunnes ilmasto alkaa uudestaan viilentyä, kuten tulevaisuuden profeetta edellä ennustikin.

Tietysti näitä uhkakuvia voidaan ja yritetään käyttää uusien globaalien verojen keräämisen verukkeena. Moni lähtee vielä hyväuskoisena kannattamaan niitä. Sellaiset rahat katoavat nopeasti mustaan aukkoon, muuttamatta tilannetta mitenkään.

Sen sijaan ilman, vesien ja maaperän saastuminen on saatava kuriin, kuten muutamat kommentoijat toivatkin esille, mutta se on eri asia.

Nämä kaikki asiat ovat hoidettavissa. Meillä on teknologiaa tai se on nopeasti kehitettävissä. Esimerkkinä fuusioenenergia http://jounivalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85268-kylmafuusio-onnistun...

Kysymys on vain energiateollisuuden, pankkiirien ja poliitikkojen ahneudesta ja halun puuttumisesta panostaa uuteen teknologiaan tai/ja ottaa se käyttöön. http://thrivemovement.com

Myös rahaa on tolkuttomat määrät markkinoilla vain ihmettelemässä mihin sitä seuraavaksi työntäisi. USA:n budjetista arviolta puolet käytetään puolustus-/hyökkäysmenoihin. Yksinomaan sillä ratkaisisi jo kaikki maailman ongelmat. http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/marraskuu/muutaman-biljoonan-bisnes

J. Mikkola

Valtuuskuntaa koolle ja kaukomatkaa tilaukseen.

Eihän se nyt ole temppu eikä mikään. Ja vaikka valmiiksi tiedetään, että se pyörii huomennakin, niin ainahan sitä jumalaa voi leikkiä. Varsinkin jos pääsee ulkomaille jeesustelemaan ja siteeraamaan tuhansia ja tuhansia tutkimuksia, jotka kertovat kuinka paljon pitää maksaa, jotta maailma "pelastuu".

Tutkimuksien laatu on samaa luokkaa kuin pekka puskan tuhannet selvitykset margariinin hyödyllisyydestä.

TSV

Kokouksia järjestää jos niissä ei saada mitään aikaan? Toisaalta huomaa, että Cancun ja Etelä-Afrikka ovat näitä maita missä olisi kiva vetää vähän "konferenssia".

Mitään ei tule tapahtumaan ennen kuin pahimmat saastuttajat tulevat mukaan, eli mitään ei tule tapahtumaan, miksi Suomi haluaa tässäkin asiassa tehdä enemmän kuin edes vaaditaan?
Miksi? Ainiin Vihreätkin ovat näitä puolueita jotka luulevat rahan kasvavan puissa, rahapuissa... eh he he