Faktakulma
Higgsin bosoni on alkeishiukkanen, jonka olemassaolon hiukkasfysiikan standardimalli ennustaa. Higgsin bosoni liittyy sen selittämiseen, miksi useimmilla partikkeleilla on massa.
Tiedemiehet ovat innoissaan Cernin tutkimuskeskuksessa Sveitsissä. Brittilehti Guardianin mukaan 13. joulukuuta järjestetään seminaari, jossa voidaan saada mullistavaa tietoa Higgsin bosonin olemassaolosta.
Seminaarissa on tarkoitus esitellä kahden eri tutkimusryhmän löydökset. Se, miten mullistavaa tietoa seminaarista saadaan, riippuu siitä, kuinka paljon tutkimusryhmät ovat ehtineet analysoida saamaansa dataa.
Guardianin mukaan todennäköisesti seminaarista ei saada täydellistä vahvistusta sille, että Higgsin bosoni on olemassa, mutta siitä voidaan saada vahvoja viitteitä. Toisaalta on mahdollista, että tiedemiehet toteavat, ettei Higgsin bosonia ole olemassa.
Guardian huomauttaa, että monien fyysikoiden mielestä olisi kiinnostavampaa, jos Higgsin bosonia ei olisi olemassa.
Aiemmin tänä vuonna Higgsin bosonista ehdittiin jo saada merkkejä, mutta LHC:n datasta havaitut merkit hävisivät sittemmin.
Faktakulma
Higgsin bosoni on alkeishiukkanen, jonka olemassaolon hiukkasfysiikan standardimalli ennustaa. Higgsin bosoni liittyy sen selittämiseen, miksi useimmilla partikkeleilla on massa.

Kommentit
Jos olemmekin kaiken sisällä, emmekä ymmärrä olotilaamme
ongelmaa voisi selventää esim kalojen maailmalla. Kaloilla ei voi olla mitään käsitystä siitä maailmasta joka on vedenpinnan yläpuolelta. Joskus sieltä joku piipahtaa heidän keskelleen mutta vuorovaikutus on satunnaista ja epäloogista
Että mitä?
"mutta LHC:n datasta havaitut merkit hävisivät sittemmin"
Miten tuo on mahdollista? Vaatisi aika paljon tarkennusta, jos jotain on jo havaittu niin mihin ne havainnot katosi? Joku peukaloi tuloksia?
Eikö kaikki ole vielä valmiita uudelle tiedolle?
Jos näin on, niin joutuu miettimään, kuka tällaisen tiedon panttamisesta hyötyisi ja kenellä olisi keinot siihen.
Tiedemiehet lienevät aika yksimielisiä siitä, että 90-96 % maailmankaikkeudesta koostuu olomuodosta, mistä emme vielä tiedä juuri mitään ja jota emme nykyisillä mittareilla pysty havaitsemaan (pimeä aine, pimeä energia). Rankkaa tieteilijälle ja hänen mittalaitteilleen.
Mahdollisuuksia on monia.
"Miten tuo on mahdollista? Vaatisi aika paljon tarkennusta, jos jotain on jo havaittu niin mihin ne havainnot katosi? Joku peukaloi tuloksia?"
Todennäköisesti havainnot eivät kadonneet mihinkään, vaan datasta ei:
1) pystytty vetämään selkeitä johtopäätöksiä
2) ja niitä ei onnistuttu tuottamaan uudelleen.
3) tai data oli sen verran epämääräistä etteivät se tue hypoteesiä tai antiteesiä.
Ja fysiikkaan kun kuuluu se tulokset ovat hyväksyttäviä vasta sitten kun useampi itsenäinen tutkimus tuottaa samat tulokset. Tämän takia mm niitä valoa nopeampia hiukkasia ei uskottu suoraan.
Tilastoharhaa
Kokeita toistetaan ajan mittaan kunnollisen tilastollisen datan tuottamiseksi. Selvästikin on käynyt niin, että alkuvaiheessa kun kokeita oli tehty vain vähäinen määrä, oli nähtävissä jonkinlaista anomaliaa, joka myöhemmin osoittautui sattumaksi, eikä runsaampi aineisto sitten vastaavaa viitettä sisältänyt.
Eli luonnollista tarkentumista vain.
Ihan ku Fringessä
kenties on olemassa jotain korkeampia ulottuvuuksia joita emme havaitse, tai jopa rinnakkaisia maailmankaikkeuksia.
saako ne ihan palkkaa tuollaisesta arvailusta?
En ole vieläkään nähnyt arvailua mitähän sinne 15 miljardin vuoden päähän kuuluu. Kun infoa saa vain valon nopeudella ja kauimmaiset kohteet avaruudessa on paitsi matkana kaukana, niin myös havainto niistä on hyvin vanha.
Aivan varmasti
On olemassa toisenlaisia ulottuvuuksia, senhän todistaa jo Raamattukin; "Minä (Jeesus) menen sinne, minne te ette voi tulla". Vieläpä; "Minä menen valmistamaan teille sijaa". Onhan tosiaan suurin osa lasketusta massasta maailmankaikkeuden tunnetussa osassakin "kateissa".
Hyväpalkkaisia ovat kosmologit ja kvanttimekaniikan proffat.
Niin, ovatko vanhimmat osat kosmosta laidoilla, missä ne laidat sitten mahtanevatkaan olla? Ja missä on keskus, ns. nollapiste?
Onko olemassa massatonta ainetta?
Luojana sattuma?
Jos planeettoja on maailmankaikkeudessa lähes rajattomat määrät, niin sattuman oikusta jotkut niistä soveltuvat meidän tuntemallemmekin elämänmuodolle ja elämä voi selviytyä niissäkin summattomat ajat tuhoutumatta kokonaan.
Ainakin yksi planeetta, tämä Maa, on tällainen. Luulen, että pelkät sattumat selittävät sen kehityksen.