Sunnuntai 27.5.2012

Varoitusmerkkejä: Jättipurkaus alkaa Islannissa?

Luotu: 
2.12.2011 14:14
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva Eyjafjallajökull-tulivuoren purkauksesta keväältä 2010.

Islannissa Katla-tulivuori osoittaa purkautumisen merkkejä, kertoo BBC. Tiedemiehet ovat tarkkailleet jäätikön alla lepäävää Katlaa jo heinäkuusta lähtien ja viimeisen kuukauden aikana maa on järähdellyt Katlan ympärillä yli 500 kertaa. Tämä saattaa BBC:n mukaan kertoa siitä, että purkaus on tapahtumaisillaan.

Professori Pall Einarsson sanoo, että heinäkuun yhdeksäntenä on ilmeisesti tapahtunut jonkinlainen muutos Katlan toiminnassa ja uusi, epävakaampi aika on alkanut. Suuren purkauksen mahdollisuutta ei voida sulkea pois.

Katlan isolla purkauksella voi olla vaarallisia seurauksia. Vaarana ovat katastrofaaliset tulvat, kun jäätikkö Katlan päältä sulaa purkauksen seurauksena.

Katla on viimeksi purkautunut vuonna 1918. Tulivuorenpurkaukset ovat seuranneet toisiaan 40–80 vuoden välein, joten tilastojen valossa Katlan olisi aikakin jo jälleen purkautua.

Katla on osa vulkaanista aluetta, jonka kahdeksan kuuautta kestänyt purkaus vuonna 1783 tappoi viidenneksen Islannin väestöstä ja muutti koko maapallon ilmastoa.

Katla-tulivuoren purkauksesta varoiteltiin jo viime vuonna, kun Eyjafjallajökull-tulivuoren tuhka sekoitti koko maailman lentoliikennettä. Tutkijat arvioivat tuolloin, että Katlan purkautuminen tietäisi vielä paljon pahempia lentoliikenneongelmia kuin Eyjafjallajökullin purkaus.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

kpyora

Eihän tuo voi pitää paikkansa. Kaikki pahahan on lähtöisin ilmaston lämpenemisestä, johon syyllisiä ovat henkilöautoiljat. Kysykää vaikka vihreiltä! Tulivuorenppurkaukset saati auringon aktiivisuus ei vaikuta ilmastoon. Kysykää vaikka vihreiltä!

Ps. Viimeksi tutkijat olivat sitä mieltä, että Katlan tuhkapilven koostumus ei ole lentoliikenteelle niin paha kuin edellinen purkaus oli.

nimperi

Taitavat kyllä ns. "ilmastoskeptikot" olla ainoita, jotka puhuvat tyyliin "Kaikki pahahan on lähtöisin ilmaston lämpenemisestä, johon syyllisiä ovat henkilöautoiljat."

Tulivuorten maailmanlaajuisesti vapauttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat aika mitättömiä verrattuna ihmiskunnan CO2-päästöihin, eikä yksi tavallista isompi purkaus siihen paljoa vaikuta. Sen sijaan pölystä johtuva lyhytaikainen viilentävä vaikutus voi olla aika isokin, jos on tarpeeksi iso purkaus.

Teppo Vanamo

Katla on lähes puoli kilometriä jään alla. Suuren purkauksen aikana jäätiköltä virtaa saman verran vettä kuin maailman neljässä suurimmassa joessa yhteensä, jopa paljon enemmänkin! Vuoden 1918 purkaus oli vielä suhteellisen vaatimaton, ilmaan purkautui tuhkaa noin kuutiokilometri ja ranta siirtyi noin viidellä kilometrillä.

Eyjafjallajökullin purkausta on aina seurannut Katlan iso purkaus. Maapallon ilmaston kannalta purkauksen vaikutukset ovat suhteellisen pieniä, mutta pohjoisen Euroopan kannalta merkittäviä. Tämä johtuu pohjoisella pallonpuoliskolla vallitsevista läntisistä ilmavirtauksista. Lisäksi seurauksena on aina ollut Golfvirran heikkeneminen, josta seuraa kesän lyheneminen jopa yli kuukaudella. Tämä johtuu suurista määristä kylmää makeaa vettä, joka virtaa mereen.

Vuonna 1918 ei lentokoneilla vielä kovin paljoa lennelty, ja jos lenneltiin, niin suhteellisen matalalla. Nykyisin suuri Katlan purkaus haittaisi vakavasti lentoliikennettä lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Venäjää. No lentäminenhän ei ole kovin tärkeää, pääseehän sitä laivallakin, jos oikein tarvis on. Ja eipähän tarvitse keväällä kenenkään ostella hollantilaisia tulppaaneita.

Kun Katla päättää ruveta kunnolla rypistelemään, siitä on leikki kaukana. Saattaa tulla suomalaiselle järvikalalle ja pienriistalle yllättävä kysynnän lisäys. Täytyy vain toivoa, että Olkiluodon kolmonen on jo silloin tulilla, sillä sähköstä saattaa tulla äkkiä pula. Ei taida olla vihreiden ja vassareiden kurssi kovin korkealla, kun kodeissa tungetaan päreitä seinänrakoon, että penskat näkee lukea läksyjään.

joukoakoskinen

Yläilmakehän nokeentuminen absorboi lämpöä ja jäätiköiden nokeentuminen samaten. Taalaksen pulju voisi palkata pari säätarkkailijaa vallitsevan sään tarkkailuun utooppisten tulevaisuudenkuvien maalailijoiden kaveriksi.