Sunnuntai 27.5.2012

Hieno näky tulee Suomen taivaalle

Luotu: 
7.12.2011 09:15
Päivitetty: 
7.12.2011 09:18
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Täydellinen kuunpimennys vuonna 2010.

Lauantain täydellinen kuunpimennys on nähtävissä koko Suomessa, tiedottaa tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Edellinen täydellinen kuunpimennys nähtiin maassamme kesäkuussa, mutta seuraavaa saadaankin odottaa: lauantain pimennyksen jälkeen Suomessa nähdään seuraavan kerran täydellinen kuunpimennys vasta vuonna 2015.

Täydellinen pimennys alkaa kello 16.06 ja kestää 52 minuuttia. Pimennyksen ensihetket menetetään Etelä-Suomessa, sillä Kuu on silloin vielä horisontin alapuolella. Täydellisen pimennysvaiheen alkaessa Kuu on kuitenkin ehtinyt jo nousta näkyville Etelä-Suomessa.

Pohjois-Suomessa voidaan nähdä myös pimennyksen alkuhetket. Kuu nousee Rovaniemellä kello 13.09, Oulussa 14.09 ja Helsingissä 15.09. Utsjoella Kuu on koko päivän horisontin yläpuolella.

Täydellisen kuunpimennyksen aikana Kuu kulkee Maan heittämän varjon kaikkein pimeimmän osan läpi ja näkyy Maahan rusehtavan punaisena.

- Tämä johtuu siitä, että jonkin verran auringonvaloa kulkee Maan ilmakehän läpi ja taittuu sieltä valaisemaan Kuun pintaa. Valo on punertavaa, sillä Maan ilmakehä suodattaa auringonvalon sinertävät sävyt pois. Samasta ilmiöstä johtuvat myös punaisilta näyttävät auringonnousut ja -laskut, Ursa kertoo tiedotteessaan.

Jaa artikkeli: 

Kommentit