Selkämerellä ajelehtiva mäntyöljylautta saattaa osua Suomen rannikolle loppuviikon aikana. Kova aallokko ja tuuli on hajottanut öljylauttaa merellä. Se on levinnyt noin 100 neliökilometrin alalle.
Tarkkaa osumakohtaa ei vielä haluta ennustaa, mutta yksi mahdollinen lautan rantautumispaikka on Itämeren rannikolla ja saaristossa sijaitseva Selkämeren kansallispuisto.
Ympäristökeskuksen tarkastaja Uljas Hietapakka kertoo Uudelle Suomelle, etteivät öljyntorjunta-alukset pääse tänäänkään töihin. Kovatuuli ja korkea aallokko estää kaikki toimet.
- Lautan kulku on nopeutunut. Se on nyt Porin pohjoispuolella, Hietapakka sanoo.
Ruotsin Söderhamnissa sijaitsevalta puunjalostamolta pääsi Itämereen viikko sitten tiistaina noin 800 kuutiota mäntyöljyä. Öljy muodosti kylmän merenpinnan päälle lautan, joka kelluu nyt kohti Suomen rannikkoa.
Tällä hetkellä öljylautta on jo saavuttanut Suomen talousalueen. Ympäristökeskuksen mukaan pahinta tuhoa lautta voisi aiheuttaa osuessaan Selkämeren kansallispuistoon Uudenkaupungin edustalla.
- Siivoamistahan siitä tulisi, Hietapakka kuvailee lautan osumista rannikolle.
Onni ympäristöonnettomuudessa on se, ettei vuodenvaihteen aikaan kansallispuistossa ole juuri linnustoa. Kaloille ja muille vesieliöille mäntyöljyn tuhot olisivat kuitenkin huomattavat.
Uljas Hietapakan mukaan laajalle levinneen lautan torjuntatyöt voidaan aloittaa heti, kun aallokko laskee. Kyseenalaista on kuitenkin se, kuinka paljon öljyntorjunta-alukset Louhi ja Linja ehtivät ottamaan talteen öljyä.
Noin kymmenen kertaa kahdenkymmenen kilometrin alueelle levinnyttä lauttaa on Hietapakan mukaan käytännössä mahdotonta ohjailla. Öljyntorjunta keskittyy keräämään merenpinnalla kelluvaa öljyä niin paljon kuin mahdollista.
Mäntyöljy karkasi ruotsalaisen Arizona Chemicalsin tehtaalta. Suomi tarjosi jo viime viikolla apua öljyntorjunnassa, mutta Ruotsin viranomaiset eivät koskaan lähettäneet avunpyyntöä. Suomalaiset öljyntorjujat eivät saa toimia Ruotsin aluevesillä ilman lupaa.

Kommentit
Ruotsille ei kelpaa apu
joten lasku vain perään sitten kun on siivottu heidän jälkensä meidän aluevesiltä! Kai päättäjillämme sen verran munaa on, vai meneekö taas veronmaksajien piikkiin?
No eihän noilla samoilla
No eihän noilla samoilla vanhoilla oo ikinä munaa mihinkään mihin pitäs olla, vain oman kansan kusettamiselle.