Kaivosyhtiö Talvivaaran uraanilupa on jakanut hallituksen rivejä. Hallitus hyväksyi tänään periaateluvan Talvivaaran omasta malmistaan tapahtuvalle uraanin talteenotolle.
Valtioneuvoston äänet jakautuivat siten, että 11 ministeriä puolsi ja kuusi vastusti lupaa. Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan Uudelle Suomelle, että lupaa vastustivat Jukka Gustafsson (sd.), Maria Guzenina-Richardson (sd.), Merja Kyllönen (vas.), Paavo Arhinmäki (vas.) sekä Ville Niinistö (vihr.) ja Heidi Hautala (vihr.).
Toisin sanoen vasemmistoliiton ja vihreiden kaikki ministerit äänestivät vastaan, kun taas SDP:n ministereiden kannoissa oli hajontaa.
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) kirjoittaa blogissaan, ettei periaateluvalle hänen mielestään ole tällä hetkellä ympäristönsuojelun turvaamisen kannalta kestäviä perusteita.
- Kyseessä on kaivos, jolla on ollut ongelmia niin jätevesien kuin hajujenkin kanssa, ja yhtiö onkin saanut viime vuosina kymmeniä huomautuksia ja kehotuksia valvovalta viranomaiselta. Yhtiön natrium- ja sulfaattipäästöt alueen vesistöihin ovat aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia, Niinistö kirjoittaa.
- Vaikka päästöt ovat laskeneet huipustaan, ovat ne vielä ympäristönsuojelulainsäädännön edellyttämästä tasosta kohtuuttoman kaukana, hän jatkaa.
Niinistön mukaan uraani ”syntyy yhtiön prosesseissa sivutuotteena ja aiheuttaa joka tapauksessa ympäristön kannalta hankaluuksia”.
- Yhtiön olisi annettava varmistus siitä, että sen nykyinen toiminta voidaan tehdä ympäristön kannalta kestävällä tavalla ennen kuin sille voidaan antaa lupaa uudenlaiseen toimintaan, joka lisää kemikaalien käyttöä alueella. Nyt annettu lupa lisää ympäristöön kohdistuvia riskejä, sillä erotteluprosessissa käytetään monia kemikaaleja, joista osa on samoja, joiden kanssa yhtiöllä on ennestään ollut ongelmia, Niinistö kirjoittaa.
Talvivaara kertoo, että yhtiön tavoitteena on käynnistää uraanin talteenotto tämän vuoden aikana sitten, kun kaikki tarvittavat luvat on saatu. Voidakseen käynnistää tuotannon yhtiö tarvitsee vielä muun muassa ympäristö- ja kemikaaliluvan.

Kommentit
Punaiset ja vihreät estävät talouskasvua
Kukkahattutädit ja propellipäät eivät halua edistää työllisyyttä vaan omaa uskontoaan.
Uraanin talteenotto on hyväteko!
Talvivaaran malmikivessä on niin paljon uraania, että maastoon jätettynä jätekivenä se olisi ongelmallinen. Meillä on Suomessa aikaisemmilta vuosilta ikävä esimerkki, jossa lopetetun kaivoksen jäljiltä on voimakkaasti säteilevä kivikasa jäänyt maastoon. Mahtaakohan olla edes varoituskylttejä paikalla.
Älkää kysykö, en muista missä se on. Kuulin sen vain eräältä geologilta, joka oli hyvin perehtynyt Suomen kallioperään.
Pelko on kova
Kommarit ja vihreät pelkäävät, että syntyy uusia työpaikkoja ja hyvinvointi kasvaa. Menettävät äänestäjiä.
Pelko on kova
Olenkin tässä pitempään ihmetellyt miten vasemmisto ja vihreät aina ovat kaikkia hyviä ajatuksia vastaan. Kiitos
että valaisit minullekin asian lyhyesti ja ytimekkäästi.
Miksi uraania ei otettaisi talteen,
kun sitä saadaan sivutuotteena. Muutenhan se jäisi "saastuttamaan" luontoa, jossa se on ollutkin. En ymmärrä kommarien ja vihreiden ajatuksenjuoksua!
Kommarit
eivät ole mukana hallituksessa.
Miksi uraania ei otettaisi talteen,
kun sitä saadaan sivutuotteena. Muutenhan se jäisi "saastuttamaan" luontoa, jossa se on ollutkin. En ymmärrä kommarien ja vihreiden ajatuksenjuoksua!
Aijaa, ihan ovat vaalityöntekijät yhteiskuvassa
Tällä porukalla ei PerSut mainostoimiston konsultteja kaipaa...
Pekka Perä on kuin Paavo Väyrynen
Pekka Perä hyppää aina laatikosta silmille. En torpannut ajatustasi, vaikka syytä olisi. Nähdäänkö Vuorimiespäivillä? Älä vastaa, tämä oli retorinen kysymys. Kaverit vaihtuvat, mutta karavaani kulkee. Turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat, onko tässä oikea paikka nauraa?
Olli Kankaanpää
Suomalaisen työn vihaajat
Kummalliseksi on mennyt kun suomalainen työtä pitää vihata ja terrorisoida.uomalaisen tön ja pääoman vihaajat järjestyksessä
1) Vihreät. Vastustavat tunnepohjalta vähän kaikkea teollistatoimintaa, energiantuotantoa, maa- ja metsätaloutta, turkistarhausta jne... Todellinen Suomineidon syöjäpuolue. Välillisesti haluavat vielä tuhota ostovoimaa verottomalla kaikkea. Energiasta, palkkoihin. 2) Vasemmistoliitto Vastustavat ja jarruttavat mm. energiahankkeita, osittain suomalaisen maa- ja metsätalouden kimpussa, turkistarhaus on tappolistalla. Vaativat kilpailijamaita korkeampia veroja. Vassareiden politiikka aiheuttaa pääomakatoa jne..
.3) SDP, unelmahöttöä. Uskomalla rakenteisiin ja valtiion. Ovat luoneet kankean, staattisen aparaatin. Järkkymätön usko verotuksen voimaan on karmeaa. Ostovoiman hävittäjäpuolue. Suomalaisen työn hävittäjäpuolue, verotetaan kaikkia ja kaikkea. Suomen suurin tulonjako puolue.
4)Kokoomus lue SDP. Säälittävää äänten kalastelua nykyään. Todellinen syväkyykkypuolue, nykyään. Jakelee vielä meidän rahat SDPn kanssa ilman vakuuksia ympäri eurooppaa
.5) Keskusta. Kaikki hyvin jos maatalous saa jatkaa tukien nostamista ja puunomustajat voivat kiristää teollisuutta. Väkinäisen aluepolitiikan kalliita hedelmiä maksetaan ja kalliisti. Vastustakuntauudistusta vääristä syistä
6) RKP kaikki hyvin kunhan ruottinkielisten privilegioihin ei kosketa.
Turhake.
7) KD- turhake
8) Persut ei näyttöjä
6) KD - turhake