Suomeen saattaa tulvia satojatuhansia nälkäpakolaisia Etelä-Euroopasta ja lihansyönnistä tulla harvinaisuus. Näin visioitiin Sitran ERA-ohjelman päätösseminaarissa tiistaina.
Päätösseminaarin osanottajia viriteltiin tulevaisuuden tunnelmiin uutislähetyksellä, jonka mukaan vuonna 2030 Suomeen tulvii satojatuhansia nälkäpakolaisia Etelä-Euroopasta, muuntogeenisen viljan osuus suomalaisesta peltoalasta on noin kolmannes ja perinneruuat ovat suosiossa, mutta ne valmistetaan soijasta ja tofusta.
Tällaisia visioita syntyi, kun ERA-hanke kutsui maaliskuussa alan vaikuttajia pohtimaan toimintaympäristön muutoksia ja ruuan roolia vuonna 2030. Keskeisinä muutostekijöinä pidettiin poliittisen toimintaympäristön muutoksia sekä ilmastonmuutosta. Globaalin ja paikallisen trendin ristivedossa sekä yleisesti poliittisen harmonian vahvuudesta riippuen myös ilmastonmuutoksen vaikutukset vaihtelevat.
Hurja visio lihansyönnistä
Lihansyönnistä on kansanedustaja Heidi Hautalan visiossa tullut joukkoruokailussa harvinaisuus, johon tarvitaan lääkärin määräys. Muuten esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa tarjotaan pelkästään kasvisruokaa, ja lapset opettavat vanhemmilleen, miten lihapullat ja karjalanpaisti syntyvät kasvispohjaisista raaka-aineista. Näin maailman energiavaroja ei hukata ja ruokaa riittää kaikille.
Hautala pohti puheenvuorossaan, voiko ihminen vaikuttaa tulevaan muutokseen. Hän painotti ennaltaehkäisyn ja varovaisuuden arvoa, valitettavasti vain hyväksi tiedetyt tavat otetaan usein käyttöön liian myöhään. Hautala uskoo, että oivallamme lähivuosina kulutus- ja tuotantotapojemme kestämättömyyden ja asenteemme muuttuvat. Yhteiskunnallista ohjausta kehitetään tähän suuntaan muun muassa globaalien verojen avulla.
- Olemme ottaneet kehitysmailta ekologista velkaa, joka erääntyy maksettavaksi. Kun ilmastonmuutos sulattaa jäätiköitä, suuri osa maailman väestöstä alkaa kärsiä vesipulasta. Siksi ruuan elinkaarikustannuksiin tulisi jo nyt laskea virtuaalivesi eli jokaisen kahvi- tai lihakilon tuotannon vaatima vesimäärä. Se on huikea lisä tuontiruuan ekologiseen selkäreppuun!

Kommentit
Häpeän puna kuumottaa kasvoillani
...kun muistan, että olen joskus äänestänyt Heidi Hautalaa.
Tuskin
Tämä on jo tapahtunut Ruotsissa ja siellä syödään edelleen lihaa. Ja jos tänne joku eksyy etelästä, niin kova kiire tulee takaisin etelään ensimmäisen talven jälkeen (mikäli talvesta selviää).
Uhrauksia olisi tehtävä jo nyt
Henkilökohtaisesti olisin jo nyt valmis tähän. Ettei "velkaannuttaisi" niin paljoa ympäristöllemme.
Yhyy mutq pihvi on niiiiin
Yhyy mutq pihvi on niiiiin hyväää!
Onko se oikeasti niin hyvää?
Syön pääasiassa kasviksia, kalaa, viljaa ja maitotuotteita ja paljon kalaa.
Pari kertaa vuodessa otan ravintolassa kunnon pihvin, ja joka kerta se on pettymys. En usko, että kyse on siitä, että kokilla olisi huono päivä, vaan yksinkertaisesti siitä, että en ole enää tottunut lihan makuun. Mielikuva kunnon pihvistä on herkullisempi kuin itse maku.
Jos useampi länsimaalainen söisi vähän harvemmin punaista lihaa, niin varmaankin kävisi niin, että moni toteaisi voivansa hyvinkin elää ilman sitä. Tai ainakin melkein. ;)
Hyvä Heidi!
"Yhyy mutq pihvi on niiiiin hyväää!"
Ei se edes ole kovin hyvää. Samaan kastiin laitan tupakan ja vodkan kanssa. Acquired taste.
Olen äänestänyt Heidi Hautalaa aina kun olen voinut, ja aion tehdä sitä edelleen.
Kasvaako soija Suomessa ilman geenimuuntelua?
Se on totta, että lihansyönti tulee väistämättä vähentymään väestönkasvusta ja ilmastonmuutoksesta (esim. metaani) johtuen. Se kuinka proteiinintarve tullaan tyydyttämään tulevaisuudessa, riippuu siitä missä viljelykset sijaitsevat. Suomen leveyksillä kannattaa ehdottamasti viljellä vanhoja maatiaishamppulajikkeita, joista voidaan valmistaa soijatofun kaltaista aminohappo- ja rasvahappokoostumukseltaan ruokaisampaa hefua.
PS. Ja ei niistä hampun siemenistä pilveen tule. Vai tuleeko unikonsiemensämpylöistä?
Asiasta kirjoiteltiin jo aiemmin
ennätysnopea muutos
20.4.2008 21:46 onslow
Taitaa maailman elintarviketilanteen muutos ylituotannosta sotia ja levottomuuksia aiheuttavaan pulaan olla ennätysnopea. Nopeampi kuin IT-buumi. Vielä kun muistetaan öljyn, lannoitteitten ja muiden tuotantokustannusten jyrkkä nousu niin todella pahalta näyttää.
Euroopan vilja-aitta -mustan mullan maa- on myrkytetty ja tuhottu sellaiseen kuntoon että mikään ei enää kasva. Ja vaikka kasvaisikin taitavat pitoisuudet ja jäämäarvot olla kelvotonta luokkaa.
Halpaa syötävää on saatu myös maailman meristä kun kehittyneellä tekniikalla on etsitty kaikki mahdolliset kalaparvet. Joku voisi laskea paljonko arvokasta ravintoa jää saamatta kun kalat on syöty ja kalastettu loppuun. Siihen ei enää ole kauaa.
Syötävää kyllä riittää kunhan ihminen oppii syömään merilevää ja matomassaa. Näitä varmaan pystytään tuottamaan hetken kuluttua tehokkaasti EU-tukikelpoisissa suurtehtaissa.
Me herkkusuut kärsimme mutta säilymme kyllä hengissä. Muilta piilossa pidämme herkkuruokabileet joissa syödaan kaupungin viimeinen lemmikkikani.
Virtuaali pihvi Virtuaaliveden kera ja nälkä lähtee
Kyllä tuo vihreä ajatus maailma on kertakaikkiaan niin outo.Kyllä on nuorempana varmaan pössytelty sitä sun tätä.Ei tuollainen ajattelu ole normaalia.Että raanasta virtuaalivettä ja pihviä.Tämä on pahempaa idiotismia kuin keskiajalla.
Huhhuh
Kyllähän taas painellaan silmät kiinni ja kovaa jyrkänteeltä alas.
Hautalan visio on kuin suoraan elokuvista.
Näin ei tule käymään. Ensinnäkin mitään varmaa todistetta ei ole, että jäätiköt katoavat etc... Kaikki on toistaiseksi ennusteita EI FAKTOJA.
On se kumma, että annetaan tälläisiä visioita jaella tuosta vaan. Nyt on kyllä pää tyhjä ja vihreä eräillä.
Toiseksi tuollaisia väestön siirtoja ei tulla sallimaan.
Jos tälläinen skenaario joskus toteutuisi ja varmaa FAKTAA sen toteutumisesta niin EU pistää rautaiset rajat ympärilleen. Nyt jo suunnitellaan afgukkalaisille omia isoja leirejä afrikkaan ja muutenkin rajojen valvontaa ja pakolaispolitiikkaa tullaan kiristämään.
Ennenkuin tuollaiset massat pääsevät suomeen on suomi jo anarkian vallassa.
Eräässä vastaavanlaisessa skenaariossa vuosia sitten oletettiin, jos tuollainen pakolaisaalto uhkaisi niin armeija estäisi sen.
Uskon, että näin tulee myös käymään tarpeen tulle, aivan kuten koko euroopassa.
Pakko olla trolli ellei jopa trulli
Nyt alkaa jo mennä liian pitkälle tuo kohkaaminen kaikenmaailman kevityksienne kanssa. Kaikki nämä viimeaikaiset höperehtimiset johtunevat näemmä punavihreän kasvissyönnin aivoja pehmentävästä vaikutuksesta.
Kunnon pötyä pöytään ja huolehditaan itse asioistamme. Järjestetään tälle maailman laajuisesti leviävälle ilmasto- ja ruokaterrorismille ihan ikioma reservaatti. Eikös Grönlannissa olisi tilaa yllin kyllin, kun se jäätikkökin kuulemma on sulana kohta muutamassa vuodessa.
Suomessa eletään suomeksi.
Ja sitten ihmetellään
Ja sitten ihmetellään että ihmiset äänestävät Perussuomalaisia kun vaihtoehdoksi tarjotaan tätä.
Päättelyketju on pettämätön kyllä.
1) Kehitysmaat eivät voi elättää väestöään, joten
2) Otetaan ne meille asumaan, jolloin
3) Meiltä loppuu ruoka, ja
4) Pitää ruveta syömään soijaa ja asumaan savimajoissa, mutta
5) Koska väestönkasvu ei lopu tällä kikalla, niin
6) 10 vuotta myöhemmin näemme kaikki nälkää savimajoissa ilman sähköä, ja
7) 2050 ne sadat tuhannet nälkää näkevät maahanmuuttajat ovat tehnett miljoonia lapsia jotka työntävät meidät mereen ja rupeavat rähisemään keskenään
Hippajee! Vihreiden visio on rohkea kyllä. Ja kuka ihme ottaa itsestään tuollaisia renttukuvia STUDIOSSA.. herätys nyt..
Lihan kerskakulutus on uusi muoti-ilmiö
Aika radikaali visio on ollut esillä, mutta hyvin paljon auttaisi jo se, että lihansyöntiä vähennettäisiin esimerkiksi neljänkymmenen vuoden takaiselle tasolle. Ei ollut tavallisella kansalla vielä varaa syödä joka päivä lihaa, ei. Nykyään taas on köyhillä opiskelijoillakin varaa ängetä mahaansa halpaa tehotuotantopekonia vaikka joka aterialla.
Lihan kerskakulutus on uusi muoti-ilmiö
Aika radikaali visio on ollut esillä, mutta hyvin paljon auttaisi jo se, että lihansyöntiä vähennettäisiin esimerkiksi neljänkymmenen vuoden takaiselle tasolle. Ei ollut tavallisella kansalla vielä varaa syödä joka päivä lihaa, ei. Nykyään taas on köyhillä opiskelijoillakin varaa ängetä mahaansa halpaa tehotuotantopekonia vaikka joka aterialla.
Lihan kerskakulutus on uusi muoti-ilmiö
Aika radikaali visio on ollut esillä, mutta hyvin paljon auttaisi jo se, että lihansyöntiä vähennettäisiin esimerkiksi neljänkymmenen vuoden takaiselle tasolle. Ei ollut tavallisella kansalla vielä varaa syödä joka päivä lihaa, ei. Nykyään taas on köyhillä opiskelijoillakin varaa ängetä mahaansa halpaa tehotuotantopekonia vaikka joka aterialla.
Tosi on.......
Hautala on tosissaan ja puhuu totta! Me elämme toisten siivellä täällä pohjolassa. Hyvinvointimme on peräisin toisten riistosta. Emme tuota kaikkea mitä syömme. Jos ruoka maksaisi niin kuin sen pitäisi, eli että kasvattajille ja työntekijöille maksettaisiin se korvaus kuin heille pitäisi kehitysmaita myöten jokaisen ruokakori olisi vähän toisen näköinen. Itse olen ollut kasvissyöjä ja kalan syöjä jo viisi vuotta. Olen ällistellyt, että miksi ihmeessä olen/olemme niin lihansyöjäorjia, kun se ruoka ei ole mitenkään hääppöistä verrattuna nykyiseen. Kasvisruoan ennakkoluulot johtuvat yksinkertaisesti siitä, että arvostelijat eivät ole tutustuneet siihen. Kasvisruoan suhteen voisimme olla melko omavaraisia ja eksoottisia tuotteita haluamme maksakaamme niistä sitten oikea hinta.
Vihreä liha rasismi
Soija tuodaan ulkomailta,oliiviöljy,suurin osa talvella käytettävistä vihanneksista ja hedelmistä tulevat ulkoa.Mitä järkeä.Syö kotimaista possun kylkeä,suussa sulavaa silavaa.Jo jaksaa.Ja lähikaupoista saatava pakaste sei ,lohi jne.tulevat ulkomailta.Suomessa oli joskus nälkävuosia kun omat sadot tuhoutuivat.Koska täällä ei voi viljellä täysin omavaraisesti on pakko myös syödä myös lihaa.Ja ihminen on sekaravinnon syöjä.Jos joku haluaa syödä vain kasviksia tai lihaa niin ei pidä ruveta tuomitsemaan.Vihreät ovat omasta mielestään suvaitsevainen puolue.Totuus on että he eivät pidä lihan syöjistä eikä tavis ihmisistä.Heillä on liha rasismia.
"Me elämme toisten
"Me elämme toisten siivellä täällä pohjolassa. Hyvinvointimme on peräisin toisten riistosta. Emme tuota kaikkea mitä syömme."
Tämä taas on niin absurdia settiä ettei mitään rajaa. Minkä ihmeen takia meidän pitäisi tuottaa kaikkea mitä syömme tai kaikki mitä syömme? Joku voi tuottaa enemmän kuin mitä syö ja myydä ylijäävän osan. Tätä kutsutaan kaupankäynniksi, ja tähän syyllistyvät mm. maanviljelijät.
"Jos ruoka maksaisi niin kuin sen pitäisi, eli että kasvattajille ja työntekijöille maksettaisiin se korvaus kuin heille pitäisi kehitysmaita myöten jokaisen ruokakori olisi vähän toisen näköinen."
Ja tälle korvaukselle, joka pitäisi maksaa, on aivan turha odottaa mitään tarkkaa summaa minkään tuotteen kohdalta, koska sen on tarkoituskin olla vain enemmän kuin nykyään maksetaan, jotta keinotekoinen syyllisyydentunto pysyisi yllä. EU:n ja Yhdysvaltojen maksamat maataloustuet toki vääristävät hintoja ja tekevät näillä alueilla tuotetusta ruuasta markkinahintaa alemman. Tämä ei millään muotoa muuta sitä tosiseikkaa miksikään ettei siinä ole periaatteellisesti mitään riistoa, että me syömme enemmän kuin mitä tuotamme. Kansantaloudellisesti ei ehkä ole järkevää valuttaa rahaa ulos maasta.
Virheitä ajatuksia
Toden totta, ei ole paljoa aikaa siitä, kun liha ei todellakaan kuulunut arkiruokapöytään, vaan ruokavalio koostui leivästä, puuroista ja muista hyvin vegetaristisista velleistä.
Silloin myös kuoltiin 40-vuotiaina ja kärsittiin puutostaudeista.
Ettei vain olisi lihanpuute hajottanut vihreät aivot päästelemään tällaisia tuhnuja?
Suomi on yhä jokseenkin elintarvikeomavarainen, ja länsimaat yleisestikin. Eri asia on, riittääkö ruokaa kolmannen maailman siivestäjille, jotka eivät ymmärrä olla lisääntymättä yli oman maansa kantokyvyn.
Pitäisikö tämä lauma ottaa tänne tuhoamaan meikäläinenkin ekosysteemi? Varsin vihreätä ajattelua se.
Luonto, kuten vihreiden pitäisi tietää, tuntee ratkaisun liikakansoitusongelmaan. Kannattaa avata se biologiankirja vaikkapa kohdasta myyräpopulaation kehitys. Ihminen on osa luontoa ja ihmiselle pätevät samat lait.
Tyhmän loppu näyttää olevan samanlainen kuin ahneen.
Heidi Hautala ei liity artikkeliin ilmeisesti
Juttu on täyttä asiaa lihansyönnin ja -kasvattamisen osalta.
Sen sijaan toimittaja ei osannut ilmaista, miten Heidi Hautala liittyy tähän artikkeliin. Näyttää vähintään epämääräiseltä.
Lihan valmistaminen ruuaksi sen sijaan haiskahtaa nenässäni niin pahalle, että joudun poistumaan paikalta. Eli jutun "hurja" visio olisi minulle hyvin mieluinen ruuan osalta, ei ilmastokaaoksen osalta.
Ryhmämatkoilla on käynyt ilmi, että ennakkokyselyssä kasvisruuan tilaavat n. 20 % sivistyneessä seurueessa, mutta ruokia ottaessa lähes kaikki näkevät ja haistavat sen paljon houkuttelevammaksi kuin kökkäreet, joten se loppuu heti ensi alkuun. Sitä tilanneilta ruoka loppuu kesken.
Hautalan suvaitsevaisuus
HH on hyvä esimerkki "suvaitsevaisesta" ihmisestä, joka ei ymmärrä edustavansa totalitarismia. Hänen elämäntapansa on parempi ja oikeampi kuin toisten ja siksi se vaikka pakkosyötetään muille, jos eivät vapaaehtoisesti samoja arvoja omaksu.
Reality check
Näin niinkuin yleensä karjaa kasvatetaan siellä, missä kasviksien kasvattaminen ihmisravinnoksi ei kannata. Siis EI KANNATA. Taloudellisesti.
Suomessa 60% peltopinta-alasta on rehulle - siksi, että Suomen maaperä on kertakaikkiaan niin karua ja köyhää ja kasvukausi niin lyhyt, että tässä maassa ei ihmisravinto kasva kuin poikkeustapauksissa. Karjatalous - ja ennenkaikkea maitokarjan ja munintakanojen pito - on about ainoa tapa saada Suomen leveysasteilla maatalous kannattamaan edes jotenkuten.
Kuinka hirveän valtavat maataloustuet sitten jouduttaisiin maksamaan, jos Suomessa yritettäisiin väkisten kasvattaa viljaa sellaisessa maassa, joka hädin tuskin kasvaa edes ruohoa ja piikkilankaa?
Ehkäpä Suomessa pitäisi kasvattaa kalaa ja merilevää. Meillä on ne satatuhatta plus järveä, joissa kyllä kala viihtyy, ja monet merilevälajit, kuten nori, on syötävää ja sitäpaitsi hyvää.
Mitä jäätiköihin tulee, niin vain aniharvassa maassa joet saavat alkunsa vuoristojäätiköistä (jotka pääsääntöisesti ovat minimaalisen pieniä). Pääsääntöisesti ne saavat alkunsa sadeveden valumasta, pohjaveden lähteistä ja muista ei-glasiaalisista lähteistä. Suomen onni tai onnettomuus on siinä, että Suomi sijaitsee atlanttisten matalapaineiden (syklonien) sulkeutumisalueella ja meillä tulee jatkossakin olemaan vedestä ylitarjontaa. Kylmästi sanoen ei ole meidän ongelmamme, jos jossain muualla on vedestä pula.
Mitä taas syyllistämiseen tulee, niin minä en ole lanttiakaan velkaa yhdellekään kehitysmaalle ja minä olen joka ainoan banaanini maksanut. Minua on turhaa syyllistää mistään - me X-sukupolven lapset olemme syyllisyydelle immuuneja.
"Toden totta, ei ole paljoa
"Toden totta, ei ole paljoa aikaa siitä, kun liha ei todellakaan kuulunut arkiruokapöytään, vaan ruokavalio koostui leivästä, puuroista ja muista hyvin vegetaristisista velleistä."
Tuo nyt on niin paksua valetta, että ihmettelen tuollaisen levittäjän tietopohjaa pahemman kerran. Ihminen on koko lajihistoriansa ajan ollut ennenmuuta lihansyöjä ja vähän kerrassaan kymmenien tuhansien vuosien aikana muuttunut sekasyöjäksi.
Lajina ihminen ei ole ollut ikinä kasvissyöjää lähelläkään:
"Alkukantaisen ihmisen ruokavalion päätellään olleen yleensä riittävä ja terveellinen, ilmaston aiheuttamia niukkuuden kausia joillakin alueilla lukuun ottamatta. Pysyäkseen terveenä ja voidakseen hyvin nykyihmisen olisi syytä mukauttaa ravintokäyttäytymisensä perimän mukaiseen malliin.
Eri puolilla maapalloa eläneiden keräilijämetsästäjien ravinnonsaannin tutkimus osoittaa, että milloin tahansa missä tahansa luonnonoloista riippuen oli mahdollista, useimpien kivikauden ihmisyhteisöjen (73 %) ruokavalio oli eläinperäistä eli 45 - 65 % energiasta. Vain pieni osa yhteisöistä (14 %) käytti enimmäkseen kasviperäistä ravintoa. Proteiinin määrä vaihteli 19 – 35 prosenttiin ja villeistä kasveista saatu hiilihydraatti muodosti noin 22 – 40 prosenttia energiasta."
"...Lihansyönnistä on
"...Lihansyönnistä on kansanedustaja Heidi Hautalan visiossa tullut joukkoruokailussa harvinaisuus, johon tarvitaan lääkärin määräys. Muuten esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa tarjotaan pelkästään kasvisruokaa, ja lapset opettavat vanhemmilleen, miten lihapullat ja karjalanpaisti syntyvät kasvispohjaisista raaka-aineista. Näin maailman energiavaroja ei hukata ja ruokaa riittää kaikille..."
Tämän vision toteutuminen edellyttää, että maassamme on tapahtuu toinen sisällissota jonka piipertäjät voittavat. Ei vaikuta kovin todennäköiseltä.
Huomio oleelliseen
Ilmastonmuutos ja ilmastonmuutos... Milloin vihreätkin alkaisivat puhua väestönkasvusta ja sen rajoittamisesta. SE ON TÄRKEÄÄ. Onko todella niin, ettei väestönkasvulle voida inhimillisesti hyväksyttävin keinoin tehdä mitään, vaikka iso nippu ehkäisykeinoja on keksitty jo aikaa sitten? Ongelma ei toki ole aivan yksinkertainen kaikkine yhteiskunnallisine ulottuvuuksineen, mutta ylisuuri ihmispopulaatio on kuitenkin pohjimmiltaan kaikkien ihmisen aiheuttamien ympäristöongelmien perussyy. Jos väestönkasvu joskus jossain sivulauseessa vilahtaakin, suhtaudutaan siihen sellaisena seikkana, jolle on mahdotonta tehdä mitään. Innokkaammin ollaan miettimässä, millä keinoin saadaan elätettyä 16 miljardia ihmistä, kuin että mietittäisiin miten kasvu saataisiin pysäytettyä edes 7 miljardiin. Järjetöntä. Tuhoskenaarioihin ei tarvita edes ilmastonmuutosta, jos ihmispopulaatio jatkaa kasvuaan nykytahtiin.
Väestöräjähdyksen estäminen vaatii . . .
. . . sivistys- ja elintason nostamista. Köyhät (aineellisesti tai henkisesti)
ne vaan keskittyy lisääntymiseen. Kuten esim. vihreät.
Linkola/Hassi -metodi ei toimi - ydinpommilla voi tehdä apuharvennusta mutta
joutuu itsekin harvennetuksi. Käyttämällä uraania ja muita luonnonvaroja järkevämmin
luodaan ihmisille muitakin arvoja/iloja kuin lisääntyminen.