Sunnuntai 27.5.2012

30 vuotta kestänyt ydinjätesota leimahti taas

Luotu: 
10.11.2008 13:01
  • Kuva: EPA/All Over Press

Saksalaiset luonnonsuojelijat taistelevat parhaillaan kaikin keinoin estääkseen ydinjätteen kuljettamisen Dannenbergista Gorlebeniin Pohjois-Saksassa. Gorleben on ollut ydinvoimanvastustajien lempikohteita jo 30 vuotta.

Tällä kertaa luonnonsuojelijat kiinnittivät itsensä rautatiekiskoihin ja onnistuivat lykkäämään ydinjätteen etenemistä tunneilla. Nyt rekkakuljetukset hidastelevat. Niiden tiellä on protestoijien järjestämiä traktoreita ja heinäpaaleja.

Saksalla ei ole polttojätteen käsittelyjärjestelmää omasta takaa. Suuret määrät käytettyä polttoainetta lähetetään vuosittain Ranskaan ja Britanniaan jälkikäsittelyä varten.

Käsitelty jäte palaa junakyydillä Saksaan säilöttäväksi. Dannenbergista sen matka jatkuu rekkalastina.

16 000 poliisia on kiinnitetty reitin varrelle valvomaan jätteen perille pääsyä.

- Meidät siirretään viimeisinä, mutta me jatkamme. En välitä tapahtuuko se huomenna vai ylihuomenna, minä pysyn tässä, ilmoitti Saksan vihreän nuorisopuolueen jäsen Katrin Heineberger BBC:lle.

Berliinin hallitus aikoo hankkiutua eroon ydinvoiman käytöstä vaiheittain vuoteen 2020 mennessä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: