Uusi Suomi / Tiede ja Ympäristö Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Taimenissa epämuodostumia – Syy Lokapoikien törkeilyssä?

Taimenissa epämuodostumia – Syy Lokapoikien törkeilyssä?
Julkaistu: 30.12.2008 8:30
Kuva: Creative Commons / Timo W2s
Kuva
Näkymä Vantaanjoesta.
Kuva: Creative Commons / Timo W2s
Näkymä Vantaanjoesta.
Vantaanjoen sivuhaaran Longinojan taimenissa on epämuodostumia, kertoo tiistaina ilmestyvä Suomen Luonto -lehti.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Rktl:n mukaan syynä voivat olla jätepäästöt, joista vantaalaista Lokapojat-yhtiötä syytetään. Yhtiön epäillään laskeneen sadevesiviemäreihin jäteöljyä ja muita rasvoja järjestelmällisesti vuosien ajan.

Epämuodostumat paljastuivat Rktl:n vuotuisen koekalastuksen yhteydessä.
Useilla pienillä poikasilla ei ollut pyrstöevää lainkaan. Vaurioita oli myös isommilla poikasilla ja myös vatsa- ja rasvaevissä.

- Päästöjen yhteys epämuodostumiin tulee päällimmäisenä mieleen, vaikka
sen todistaminen onkin vaikeata, sanoo tutkija Ari Saura.

- Vastaavanlaisia epämuodostumia on todettu öljyonnettomuuksien yhteydessä, vahvistaa Rktl:n tutkija Lauri Urho, joka myös pitää jätevesipäästöjä
varteenotettavana selityksenä epämuodostumille.

Taimenet on viime vuosina saatu palautettua Longinojaan joen kunnostuksen ja poikasistutusten ansiosta.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Lokapojat
Paikat: Vantaa
 
 
 
 

Mudsons

Ettei vaan koppahattu ja pyöreäkasvoinen harvahiuksinen komitea ole myöntänyt virmalle ympäristömerkkiä? Olisi se niin suomalaista. Aprilliä aprilliä ja kuravettä päälle. Kaupan päälle helsingin herra ja narri on juonut tuota kuravettä jo puolisen vuotta. No, pieni lipeäpäästö voisi olla paikallaan Vantaanjokeen, onhan saippuassakin lipeää. Puhdistuu tuo jöötti samalla. Komitern pystyyn ympäristömerkkistä päättämään yritykselle sekä viisaannäköinen virkamies ympäristökeskuksesta selittämään aamutelesioon pienessä sokerihumalassa. Olisiko häkkituomio Mudsoneilla edessä - pahalt näyttää.

Eikös joki puhdistettu

Suurella määrällä mäntysuopaa muutamia vuosia sitten.

surku

Törkeily on aika lievä sana tässä yhteydessä! Täysin vastuutonta toimintaa firmalta. En ole niin rangaistusten perään, tuntuu vaan niin pahalta Vantaanjoen, taimenien ja luonnon puolesta ylipäätään.

Epämuostumat ja Lokapojat

Olisi tutkittava,onko Lokapojat laskenut jätevettä myös Espoon Koskelon teollisuusalueen sadevesiviemäreihin, jotka johtavat Matalajärven Natura-alueelle. Alueella tapahtunut viikonloppujätevesidumppausta v. 2007. Matalajärvestä saatu myös epämuodostunut hauki v. 2006/7.

EN ihmettele

Näissä lokapoikien touhuissa ei ole muuta ihmeellistä kuin että jäivät kiinni.
Sensijaan ihmeellistä on se että saivat jatkaa toimiansa niin pitkään ja vielä Helsingissä.

Ihme viesti

Ihme viesti

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 

Kysely