Lämmin sää voi lisätä pienhiukkasten aiheuttamia terveyshaittoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on selvittänyt tutkimuksissaan, että voimakkaassa auringonvalossa hiukkaset voivat muuttua haitallisemmiksi.
–Se saattaisi selittää, miksi väestötutkimukset Suomessa lämpimänä aikana ja Etelä-Euroopan kaupungeissa ovat osoittaneet voimakkaampia terveyshaittoja kuin viileällä säällä, sanoo erikoistutkija Raimo O. Salonen.
Salosen mukaan orgaaniset yhdisteet muuntuvat auringonvalossa haitalliseen suuntaan.
Pienhiukkasten arvioidaan aiheuttavan vuodessa 1300 ennenaikaista kuolemaa Suomessa. Vaarassa ovat lähinnä hengitys- ja sydänsairaat ihmiset.
Pitkäaikaiset altistuksen haitoista on tiedetty jo vuosia. Salosen mukaan nyt on kuitenkin selvinnyt, että huono ilmanlaatu voi pahentaa hengitys- ja sydänsairaiden oireita jo muutamassa tunnissa.
Haittoja aiheutuu elimistössä useilla mekanismeilla, joista ehkä tärkein ovat erilaiset tulehdusreaktiot.
–Hyvinkin pienet pitoisuudet ovat haitallisia. Pääkaupunkiseudun pitoisuudet ovat matalampia kuin suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa, mutta ihan sama terveyshaittojen kirjo meiltäkin löytyy.
Terveillekin haittaa
Pitkäaikaisesta kohonneesta altistuksesta voi tulla haittoja myös terveille ihmisille.
Riski sairastua krooniseen keuhkoputkentulehdukseen ja sydäntauteihin kasvaa, jos asuu vuosia vilkkaassa liikenneympäristössä tai lähellä poltetaan puuta huonosti.
–Tervekin henkilö voi siirtyä pikkuhiljaa sairaiden kategoriaan.
Lyhytaikaisesta voimakkaastakin altistuksesta terveet selviävät ohimenevillä oireilla, kuten yskällä tai hengenahdistuksella.
Tutkimuksissa selvitetään parhaillaan, millaiset koostumukset ja lähteet ovat haitallisimpia.
Vanhojen dieselajoneuvojen pakokaasuhiukkaset tiedetään varsin haitallisiksi. Uusien autojen ja biodieselin päästöjä vasta tutkitaan.
Toinen yleinen pienhiukkasten lähde on puun pienpoltto, mutta sen haitallisuudesta on selvästi vähemmän tutkimusta kuin liikenteestä. Asiasta saadaan lisätietoa lähivuosina.

Kommentit
Tutkimus koskee kaupunkeja
joissa on runsas joukkoliikenne ja olematon polttopuun käyttö.On selvää jos ihmisiä pakkautuu liian pienelle alueelle liikaa,myös ilma saastuu.Siksi olisi tarpeen,että kauppakeskukset ja asutus,jakautuisi tasaisemmin Suomessa.Myös raskas liikenne tulisi saada pois keskustoista kuten helsingissä ja muissa satamakaupungeissa.
Kaikestahan ei voida puhua... ei edes kaikista pienhiukkasista
Pienhiukkasista puheen ollen, kannattaa vilkaista taivaalle kun seuraava poutapäivä kohdalle sattuu: ennemmin tai myöhemmin taivaalle alkaa ilmestyä "Chemtrail" -nimellä kulkeva ilmiö, jossa tavalliselta näyttävät lentokoneen "contrail" -vanat fysiikan lakien vastaisesti laajenevat ja muodostavat vähitellen koko taivaan peittävän harsopilven.
Nuo vanat ovat aina 10 - 14 kilometrin korkeudessa, joten laajeneminen on käsittämättömän tehokasta ja maaperällä seisovan tarkkailijan käsitys mittasuhteista saattaa nopeasti kadota.
Richard Carnicom (www.carnicom.com), muiden muassa, on tutkinut ja analysoinut vanojen koostumusta pitkään ja hartaasti. Niissä on aina mm. alumiinia, bariumia. Mutta joskus myös paljon huolestuttavampia yhdisteitä.
Kukaan ei säistä puhuttaessa mainitse ilmiötä. Kukaan ei tarkkaan tiedä lämmittävätkö ne vai viilentävätkö ne. Tunnettu meteorologi totesi taannoin (HS:n NYT-liite), että pilvet ovat vääränmuotoisia ja ne ovat väärässä paikassa. Hyvin sanottu. Ja oikein fiksusti poliittisesti korrekti kommentti.
Edes lentäjien ei edes tarvitse tietää minkälaista 'tötteröä' heidän ohjastamansa lennokki jättää. Kaikki tietämys asian ympärillä on tehokkaasti lokeroitu (<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Compartmentalization_(intelligence)">compartmentalization</a>). Toisaalta operaatiossa on paljon mukana valkoisia merkitsemättömiä (YK:n?) koneita, jotka lentävät kansallisvaltioiden ilmatilassa... millä mandaatilla? Kukaan ei tunnu haluavan koskea asiaan tikullakaan.
Varmaa kuitenkin on, että jo päivässä "sumutuksen" jälkeen elämä Pohjolassakin on raskaan pilvipeitteen varjostamaa, kuten koko viime syksy.
Ei ehkä yllättäen, Amerikassa jo neljänneksi yleisin kuolinsyy on äkillinen ylähengitysteiden infektio.
(Alkakaamme nyt kellottamaan, kuinka pian tämän poliittisesti epäkorrektin kommentin julkaisemisen jälkeen tämä etusivulla pitkään roikkunut artikkeli häviää syvälle kategorioiden uumeniin.. "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen".)
Vaarallista
Milloinkahan tulee tutkimustulos, jonka mukaan eläminen on vaarallista, tai hengittäminen? Pitää niitäkin rajoittaa sitten lailla.
Raskasliikenne pitäisi saada pois maanteiltä ja kaupungeista muutoinkin.
Hyvä sää?
Kuka on määritellyt, että jatkuva auringonpaiste ja helle ovat "hyvää säätä"?
Moni ei pysty auringossa yksinkertaisesti olemaan, kun ei vaan nahka sitä kestä, kuivuus pahentaa allergioita ja helle tekee veltoksi ameebaksi.
Onpas paksua tuubaa.
""Pienhiukkasten arvioidaan aiheuttavan vuodessa 1300 ennenaikaista kuolemaa Suomessa"
"huono ilmanlaatu voi pahentaa ... oireita"
Todella laatuluokan tutkimusta, arvauksia ja luuloja ja mistään ei _tiedetä_ mitään. No, kyse onkin Kansanterveyslaitoksesta, ei niiden tarvitsekaan tietää mitään, suojatyöpaikka.
Säälittävintä näissä tutkimuksissa on, että pienhiukkasten _laadulla_ ei ole mitään väliä, siellä menevät orgaaniset yhdisteet, jotka liukenevat verenkiertoon, samaan kasaan kuin asbestikuidut ja mitään eroa ei tutkijan mielestä ole, hiukkanen kuin hiukkanen. Puhdasta hysterian lietsontaa, joka ei perustu mihinkään. Minkäänlaista selvitystä siitä, miten nämä hiukkaset käyttäytyvät keuhkoissa, ei ole. En ihmettele, sellaisella että mitään ei tapahdu, ei saa palstatilaa.
Dieselinkin päästöt ovat enimmäkseen nokea, siis puhdasta hiiltä.
"Puun pienpoltto" on taas päässyt listalle, mutta sata tai tuhat kertaa isommat hiilivoimalat eivät, mitenkä sattuikaan.
"Raimo O. Salonen Kansanterveyslaitoksen ympäristöterveyden osastolta Kuopiosta" on näppärästi unohtunut uutisesta ja Kansanterveyslaitos on viimeaikoina kunnostautunut energiayhtiöiden tilaustutkimuksilla puulämmityksen kieltämiseksi, täysin huuhaaperusteilla.
Puunpoltosta tulee kyllä metaania, mutta se on säälittävä määrä, VTT:n mittausten mukaan 50kW puun pienpolttoa _ympäri vuorokauden_ tuottaa saman määrän metaania kuin _yksi lehmä_ samassa ajassa. Se ei ole enää mitään pienpolttoa vaan voimalaitos.
Miksi muuten Kansanterveyslaitos ei vaadi lehmiä kiellettäväksi metaanipäästöjen takia? Sellaiselle olisi ihan todellista pohjaa eikä mielikuvituksen lentoa.
Lämpö, ihmiskunnan pahin vitsaus
On se vaan merkillistä kuinka lämpimistä ilmoista ja säistä on viime vuosien aikana tullut oikea pahanlaatuinen vitsaus ihmiskunnalle.
Kun lukee ilmastotalibaanien ja heidän opetuslapsiensa juttuja - ja sitä sorttia nykyisessä valtamediassa kyllä riittää - niin voisi kuvitella, että ihmiskunnan suurin autuus löytyy Etelämantereen hyisistä pakkasista; kaikki lämpö on aina pahasta ja siten ankarasti tuomittava. Lämmin ilma tuo tullessaan vain pahaa mukanaan.
Ninpä ehdotankin poliitikoille, että nostakaa nyt ihmeessä niitä veroja ainakin sen verran, että loppuu tuo suomalaistenkin turha ravaaminen noihin etelän lämpimiin tautipesäkkeisiin.