Uusi Suomi / Tiede ja Ympäristö Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Ydinvoimaa puolustava ympäristöaktivistiko kummajainen?

Ydinvoimaa puolustava ympäristöaktivistiko kummajainen?
Julkaistu: 26.4.2009 13:45
Päivitetty: 26.4.2009 14:20
Kuva: Petteri Paalasmaa
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa
Lukuisat ympäristöaktivistit ovat muuttaneet kantansa ydinvoiman puolelle ilmasto- ja ilmanlaatusyistä.

Mutta oikeus kutsua itseään ympäristöihmisiksi on sitä myöten menetetty, kirjoittaa europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, jonka mielestä ympäristöjärjestöille ydinvoiman vastustus on identiteettikysymys.

Ympäristöliikkeen veteraanit, kuten Patrick Moore tai James Lovelock ovat saaneet jopa ekohuoran ja eko-juudaksen leimat. Äskettäin myös Greenpeacen entisen johtajan Stephen Tindalin siirtyminen ydinvoiman kannattajaksi raivostutti väet.

- Itsekin kuuluin vielä kymmenkunta vuotta sitten ydinvoiman vastustajiin jäteongelman perusteella. Edelleen ajattelen, että tuotekehittely ydinjätteen käytölle ja loppusijoitukselle olisi sietänyt viedä loppuun ennen kuin maailmaan saatettiin ainuttakaan voimalaa, Korhola kirjoittaa ja toteaa huomanneensa, että jäteargumentti on loogisesti kestämätön.

Lue Eija-Riitta Korholan blogi täältä.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Aurinkovoima

kuulema kehittyy rivakasti. Pian saadaan jokaiselle näppärästi oma eko-propelli hattuun. En tiedä, saisiko siihen niin paljon kierroksia, että se kantaisi Rysseliin asti?

"luonnonsuojelijoiden" uskottavuus on jo mennyt

Nykyisin ei enää kehtaa puhua olevansa luonnonsuojelija. Erilaisen eläinterrorismin ja demokraattisesti hallittua yhteiskuntaa kiristävien puolirikollisten painostusjärjetöjen myötä sanaan "luonnonsuojelija" assosioituu kaikenlaista negatiivistä ja suoranaista vääryyttä. Asiaan kielteisyyteen vaikuttaa myös se että ns. vihreät käyttävät luonnonsuojelua valheellisesti/väärin perustein poliittisten tavoitteidensa ajamiseen. Sen ymmärtää (mutta ei voi hyväksyä) koska ns. vihreiden kansalaisilta saama kannatus on jäänyt varsin mitättömäksi.

Kuten on tapana sanoa - Valheella on lyhyet jäljet.

Kysymys ei ole luonnonsuojelusta

Jos nk vihreä politiikka tähtäisi luonnonsuojeluun niin ajaisivat nimenomaan ydinvoiman käyttöä hiilen, turpeen, öljyn, puun ja kaasun sijaan.

Kysymys on tarpeesta protestoida ja olla helposti "älykköjen" joukossa ulkoistamalla vastuu jollekin jota ei ole olemassakaan. Jos ei olisi ydinvoimaa niin sitten vastustettaisiin jotain muuta.

Siunattu monikäyttöinen ydinvoima.

keskustelu

muutenkin aiheesta menee minusta liian henkilökohtaiseksi... jos joku kehtaakaan vaatia ydinjätteen jälkisijoituksesta TARKKOJA, PUOLUEETTOMIA ja PAIKKANSAPITÄVIÄ argumentteja, tuloksia jne. sen turvallisuudesta yms. niin jo on puolustajat haukkumassa vaikka miksi...

"viherpipertäjä", "tekniikan vastustaja", "tyhmä", "kivikaudelle jämähtänyt muinaisjäänne" jne. jne.

taitaa olla niin, ettei kellään ole niitä varmoja tuloksia, kun mennään melkein henkilökohtaisuuksiin...

itse en pidä ydinenergiaa huonona vaihtoehtona...

jos voidaan jäte sijoittaa varmasti turvallisesti ja jälkiä jättämättä, ja jos meren lämpeneminen (lauhdevesi) ei aiheuta vesistöille haittaa...

mutta silti... en ymmärrä miksi jotkut ydinvoiman kannattajat ovat niin voimakkaasti tuuli, vesi, aurinko yms energiamuotoja vastaan?! ei ne seuraavien vuosikymmenten aikana tule ydinenergiaa syrjäyttämään, mutta jos kehitystä ja ideointia tuettaisiin, voisi löytyä ydinvoimaakin puhtaampi ja kestävämpi energiamuoto... mikä siinä on niin paha? miksi pitäisi tukea vain yhtä suurta hanketta... ja vielä sellaista, jota ei sitäkään ole tutkittu tarpeeksi...

ja ennenkaikkea, miksi tukea miljardeilla ulkomaista valmistajaa ja jättää kotimaiset, esimerkiksi nuo tuulienergiakehittäjät, vaille suhteessa samankokoisia tukia?
sama asia koskee myös näitä kaivoslupia, nekin ulkomaille kaikki?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 

Kysely