Kaksi ”homoseksuaalia” pingviiniä on hautonut munan ja ryhtynyt poikasen adoptiovanhemmiksi, kertoo Saksan Bremerhavenin eläintarha BBC:n mukaan. Eläintarha antoi munan pariskunnalle haudottavaksi, kun biologiset vanhemmat olivat hyljänneet poikasensa.
Samainen eläintarha nousi otsikoihin vuonna 2005, kun se aikoi testata pingviinien seksuaalista suuntautumista. Kolme urospuolista pingviinipariskuntaa oli yrittänyt lisääntyä ja hautoa kiviä munina. Eläintarha lennätti paikalle naaraspingviinejä, mutta sai seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajajat niskaansa. Eläintarhaa syytettiin puuttumisesta eläinten käyttäytymiseen.
Eläintarhan mukaan nyt vanhemmiksi ryhtyneet pingviinit Z ja Vielpunkt ”käyttäytyvät kuin mikä tahansa heteropariskunta”. Onnelliset isät viettävät päivänsä huolehtien, hellien ja ruokkien poikasta, eläintarha kertoo.
Homoseksuaalista käytöstä on havaittu monilla eläinlajeilla, mutta sitä ei yksityiskohtaisesti vielä ymmärretä, kertoo professori Stuart West Oxfordin yliopistosta BBC:lle. Westin mukaan käytös voi liittyä esimerkiksi sosiaalisten siteiden luomiseen.
Bremerhavenin eläintarhakin ilmoittaa, ettei homoseksuaalisuus ole mitenkään epätavallista eläinten keskuudessa.

Kommentit
Antiperversio
Eiköhän se iänikuinen jankkaaminen siitä, että homoseksuaalisuus ei olisi luonnollista, saadaan jo päätökseen?
Merkittävämpi kysymys on: onko kaikki luonnollinen hyvää?
Jos aletaan apinoida eläinten käyttäytymistä, pitäisi tehdä aika suuria muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.
Ihmisille on muun muassa säädetty suojaikä seksin harjoittamiseen, mutta en oikein usko, että sille kukaan löytäisi vastinetta eläinmaailmasta pitkälläkään kaivamisella. Eläimillä seksi alkaa sukukypsyyden saavuttamisesta, kunhan ensimmäinen kumppani löytyy.
Lihan sulattamiseen elimistössään pystyvät eläimet syövät samaan lajiin kuuluviakin, viimeistään sellaisessa tilanteessa, jossa yksi lajin edustaja menehtyy muusta syystä kuin syömistä aikovien sisarusten hyökkäyksen johdosta.
Myöskään naapurin kissan kuristamista ja syömistä ulkoportailla istuen ei pidetä yleisen käsityksen mukaan hyväksyttävänä, vaikka se olisi luonnollista sanan siinä merkityksessä, että eläinten keskuudessa toisen lajin syömistä esiintyy.
"Eläinten käyttäytymistä" ei ole olemassakaan
Tämä on asenne, johon törmää valitettavasti kaikissa eläinten käyttäytymisestä käytävissä keskusteluissa: "eläimet sitä ja eläimet tätä". Minkäänlaista yhtenäistä eläinten käyttäytymistä ei todellisuudessa ole olemassakaan, on vain eri lajeille luonteenomaisia käyttäytymismalleja. Onko joku oikeasti sitä mieltä, että amebat ja bonobot käyttäytyvät samalla tavalla? Vaikka ihminen on eläin, se ei tarkoita, että ihmisen pitäisi käyttäytyä kuin jonkin toisen eläinlajin jäsenen; ei hyvässä eikä pahassa.
Pedofilia, nekrofilia, zoofilia ja ydinsäteily ovat luonnollisia
Kaikki mutaatiot, mitä luonnossa on, ovat luonnollisia. Uuden Suomen pornouutisia ei ole ainakaan Koponen laatinut, koska ne ovat taustoittamatta. Homopingviinejä on aikaisemmin ollut mm. Yhdysvalloissa, josta on tehty oppikirja lapsille. Lesbopingiinejä ei tiettävästi vielä ole ilmaantunut, mutta eiköhän biseksuaalisia pingviinejä oikein ujuttamalla päästä tähänkin luonnolliseen olotilaan.
Naaraspingriineille pitäisi antaa lapsettomuushoitoa ennen kuin niiden munat annetaa homopingviineille.
Jälleen kerran luonto ehtii
Jälleen kerran luonto ehtii ihmisen edelle!
Onnea ja menestystä :D
Ihan loistavaa
Päivän naurut: Eläintarha lennätti paikalle naaraspingviinejä, mutta sai seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajajat niskaansa."
Ei maailma ole niin mustavalkoinen kuin jotkut tahtovat uskoa, itsekin olen nähnyt homosorsia ja telkkarissa homodelfiinejä.
Entä sitten hyönteismaailma: löytyy kuningattaria, kuhnureita ja työläisiä, eivätkä nämä ole mitään mutaatioita. Ehkä niiden, jotka väittävät homoseksuaalisuutta luonnottomaksi, pitäisi vain myöntää että luonto on aika monimutkainen juttu. Ei kaikesta tietenkään tarvitse pitää, mutta Paasikiven sanoin: tosiasiain tunnustaminen on kaiken viisauden alku.
Ahdasmielisyyttä?
"Päivän naurut: Eläintarha lennätti paikalle naaraspingviinejä, mutta sai seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajajat niskaansa."".
Kuulostaa siltä kuin nämä SV oikeuksien ajajat olisivat ahdasmielisiä. Mitä jos näille pingviineille olisi kelvannut molemmat herkut ja nyt nämä sateenkarrisedät ja -tädit estivät pingviinejä tutustumasta oman seksuaalisuutensa rajoihin?
Ahdasmielisiä suvaitsevaisia? Homma haiskahtaa.
Homot ja lesbot vastustavat heteropingviinejä
Juuri tässä näemme, millaisten homo- ja lesbomilitanttien valtaan demokratiat länsimaissa joutuvat. Kohta varmaan kouluissa pilkataan niitä lapsia, joilla on sekä isä että äiti ja järjestetään terapiaa heteroille, jotta tiedostaisivat olevansa homoja tai ainakin bi:tä.
Ehdotan, että Korkeasaareen perustetaan Euroopan unionin ja maailman ensimmäinen homoeläintarha, jonne tuodaan vain seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia homozoofilieläimiä.
Tällä teolla Helsingin kaupunkin voisi ottaa valtikan San Fransiscolta.
Onko muuten Linux-pingviini hetero?
Linux-pingviini
Hän on hermafrodiitti.
Högholmen >Bögholmen :)
Pikkupingut rivoilevat (K18):
http://www.youtube.com/watch?v=AGPhXrc78Jg
Seta ja
Halonen voivat olla onnellisen ylpeitä, kun Pingviinitkin tukee liikettä!
... ja jossain itkee hetero
... ja jossain itkee hetero isä ja hetero äitipingviini joiden munat on siepattu....
Pingviini yhteisössä munavarkaat tapetaan, luonnollisestikkin.
Pingviinien perheen sisäinen adoptio
Väitätkö, että homopingviinipari sieppasi pinviinivanhempien munan?
Voi homo sentään...
Minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta naurettavaa tämä hyväksynnän hakeminen eläimistä? Varsinkin vankeudessa elävistä.
Kaikki kahdestaan olevat koira naaras ja uros "parit" ovat homoja ja lesboja? Naaras koirat vaan yleensä yrittävät paritella olemattomilla peniksillä ja urokset nussivat väärästä päästä. Tämäkö on sitä seksuaalisuutta?
Minusta koko artikkeli kertoo pingviinien eläinrääkkäyksestä, jos niille ei anneta mahdollisuutta elää NORMAALIA pingviini elämää (normaalilla tarkoitetaan sitä, että ne voisivat elää laumassa ja "tehdä" itse sen valintansa ovatko pojista tai vaikka merikarhuista kiinnostuneita).
Koko eläinten vankeus ei ole normaalitila eläimille.
Me olemme eläimiä
"Minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta naurettavaa tämä hyväksynnän hakeminen eläimistä?"
Ööö, tuota, jotkut saattavat ajatella että ihminenkin on eläin...
Onko Euroopan unioni ja direktiivivankila normaali olotila
suomalaiselle kansanvallan kannattajalle?
Entäpä, jos olisit pingviini Ukrainan passilla :) ?
http://actualrv.ru/images/antarctica/PC010006.JPG
Paavin otettava kantaa!!
Nyt Paavin ballyt ja muut liikkuvat taakse: Jumalalle on lähetettävä bulla ja pistettävä mokoma reissulasse kirkonkiroukseen jotta napsahtaa!
Pitäisikö ateistien sitten järjestää homo-orgiat?
Vai mitä tekemistä julkaistulla jutulla on paavin tai minkään uskonnon kanssa?
Gang bang
Onko joku moraaliton järjestänyt Gang bangin?
Pääasia
lienee tässäkin tarinassa sen onnellinen loppu! Pingviinit ovat herttaisia palleroita. Lykkyä tykö onnellisille vanhemmille ja söpölle pienokaiselle.
eläintarha on luonnonvastainen
Katolisen kirkon luonnonvastainen papiston selibaattivaatimus on johtanut järjestäytyneeseen homoinsestiin. Vankiloissakin raiskaavat toisiaan. Vankeudessa elävät eläimet myös ilmeisesti häiriintyvät.
Kaikki eläimet on ihan homoja
Mutta kyllä pingviinit voisivat silti vähän ryhdistäytyä ja katsoa mitä tekevät.
Mistä muna tuli ja kuka
Mistä muna tuli ja kuka hedelmöitti munan? Kysyn vain.
Se nyt vaan tuli
Ehkä se oli neitseellinen sikiäminen. Mikä tosin kuulostaa homolta jos mikä!
Pari asiaa pingviinien
Pari asiaa pingviinien luontaisesta lisääntymisestä: Pingiivit ovat pari uskollisia eli pari pysyy toisilleen uskollisena mutta jos toinen kuolee niin jäljelle jäänyt voi ottaa uuden puolison.
Naaras synnyttää muna mutta koiras hautoo.
Naaras syöttää syntynyttä poikasta mutta tarvittaessa voi koiras voi ruokkia jos on tarpeen.
Aluperin eläintarha on pitänyt väärin vain koiraita samassa häkissä, tällöin parinmuodostumistapahtuma on suoritettu ja uutta puolisoa ei ole tarpeenkaan hakea... Kivien hautomisreaktio on vain perustarpeiden tyydyttämistä.
Koko tarina on vain kirjoitettu ruusunpunaisten lasien lävitse medina ja kansan palstojen täytteeksi, jos näin sievästi saa sanoa.