Sunnuntai 27.5.2012

Nasan kuva paljastaa: Näin jää häviää pohjoisesta

Luotu: 
8.7.2009 07:30
  • Kuva: Nasa / Ron Kwok
    Nasan satelliittikuvat paljastavat dramaattisen muutoksen pohjoisen napaseudun jääpeitteen paksuudessa vuosien 2004-2008 välillä.

Pohjoisen napaseudun jääpeite muuttuu hurjaa vauhtia yhä kehnommaksi, kertovat Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan tutkijat. Uusien satelliittikuvien perusteella tutkijat ovat havainneet, että pinta-alan hupenemisen ohella myös jään kestävyys on pienentynyt.

Vanhan jään tilalle tulee uutta, ohuempaa jäätä. Uusi jää ei kuitenkaan kestä kesän yli vaan sulaa. Tämän seurauksena sula vesi säilöö aiempaa enemmän auringon lämpöä.

Jääpeite on pohjoisella napaseudulla ohentunut vuoden 2004 jälkeen lähes 18 sentin vuosivauhtia.

Napa-alueen jääpeitteellä on tärkeä rooli maapallon säätilojen ohjailussa. Lämpötilaero napaseutujen kylmän ja päiväntasaajan kuuman ilman välillä liikuttaa maapallon ilma- ja merivirtoja.

Tutkimustuloksista raportoitiin Journal of Geophysical Research-Oceans -lehdessä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

pasim

Mitäs se ilmastoihmisten puhe on ollut, että lyhyen aikavälin "trendeillä" ei ole merkitystä? Vai onko tämä sellainen kaksinaismoralistinen homma, että skeptikot eivät saa vedota viimeisen <b>vuosikymmenen</b> tasaantuneeseen tai mahdollisesti jopa alaspäin kääntyvään lämpötilakäyrään, koska aikaväli on liian lyhyt, mutta alarmistit kyllä saavat vedota vaikka viiden vuoden käppyröihin jäätilanteesta?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, <a href="http://www.ilmastofoorumi.fi/">Ilmastofoorumi ry</a>

Vieras

Ai mikäkö trendi? Tämä on jääkauden loppu! Kuka on määrännyt, että maapallon navoilla kuuluu olla jäätä?

No huh huh

Ai että mikä trendi?
Mitäpä jos tsiigaisit vaikka tätä:

http://www.illvid.dk/Crosslink.jsp?d=132&a=1219&id=7253

ja tätä:

http://www.reuters.com/article/scienceNews/idUSN1448784020080814

Ei tässä kukaan jaksa lukea kaikkia niitä todisteita joiden mukaan maapallon ilmasto on muuttunut jo useiden vuosituhansien ajan. Ja lämpimämmäksi. Eikä ihmisellä ole ollut mitään tekemistä asian suhteen. de facto.

Se että pyritään suojelemaan luontoa saastumiselta ja ilmastoa on toki tavoiteltavaa ja siihen kannattaa pyrkiä.

Koittakaa nyt jo kuiten uskoa, että elämme jääkauden loppuaikoja.

Kuka muuten määräsi, että maapallon navoilla pitää olla jäätiköt?

mielenkiintoista

Ensinnäkin, tuosta kuvasta ei edes hahmota missäpäin se on, ja toiseksi jos nyt oletetaan että tuo tosiaan on "pohjoisnavalta" niin aika merkittävää että vielä vuonna 2007 kaikki oli "OK" mutta yhtäkkiä 2008 onkin sulanut noin paljon?

Toki se sopii kyseiseen Ilmastonmuutos®™ ©Al-Gore-teemaan, ja muutenkin vasta 2008 alkoi Suuri Isänmaallinnen ja Kansainvälinen Huoli Ilmastosta®™, joka toki on hienosti järjestetty lobbarien toimesta.

Maapallon ilmasto saattaa paikallisesti vaihdella hyvinkin paljon pieninä ajan jaksoina (10v.) ja tästä on turha vetää mitään yhtäläisyysmerkkejä IKUISEEN muutokseen joka tapahtuu JOKA paikassa.

pasim

Vuosi-pari sitten puhuttiin jään sulamisesta ja jäättömästä Pohjoisnavasta, johtuen lähinnä vuoden 2007 kesän poikkeuksellisen suuresta negatiivisesta poikkeamasta jään laajuudessa (6 keskihajontaa keskiarvon alla).

Sittemmin jään laajuus on palautunut keskiarvon paikkeille, hyvin nopeasti kahdessa vuodessa. Lisäksi on epäilty, että 2007 romahdus johtui enemmän merivirroista ja tuulista kuin lämpötiloista.

Joka tapauksessa, nykyisessä jääpeitteen laajuudessa ei ole mitään hälyyttävää. Otsikoita pitää kuitenkin saada. Joten jos kaksi vuotta sitten oli historiallisen alhainen jääpeitteen laajuus, onko ihme, että vuosi-pari sen jälkeen on suhteellisen paljon nuorta ja ohutta jäätä?

Katso tästä <a href="http://www.ijis.iarc.uaf.edu/seaice/extent/AMSRE_Sea_Ice_Extent.png">käppyrä merijään laajuudesta</a> vuodesta 2002 lähtien.

pasim

Tämä Usarin uutisoima Nasan tiedote koski vuosi 2004-2008. Siinä kontekstissä tuo 2002-2009 -käppyrä lienee ihan relevantti.

Mitä tulee tuohon pidempään aikaväliin, niin karu totuus on se, että meillä on luotettavaa, vertailukelpoista ja kattavaa satelliittidataa juurikin vasta tuolta vuodesta 1979. Tänä vuonna tulee siis täyteen 30 vuotta dataa, ja 30 vuotta on sattumalta se normaali aikaväli, kun puhutaan ilmastosta. (Siis karkeasti "ilmasto" = "30 vuoden keskimääräinen sää.")

Toisin sanoen, 30 vuotta dataa on vasta YKSI riittävän laaja mittapiste. Ilmastollisista trendeistä pohjoisen merijään laajuudessa voidaan alkaa puhumaan sitten, kun noita 30 vuoden mittapisteitä on useita.

Siihen asti kaikki päätelmät tuosta laskevasta käyrästä ovat enemmän tai vähemmän arvioita, varsinkin kun tiedämme, että 70-luvulta lähtien PDO-indeksi on ollut positiivinen, kun se on nyt kääntynyt negatiiviseksi, minkä vaikutuksia saamme vielä odotella.

Fabula pukeutuu Pravdaan

Jos katsot aiempaa kommenttiasi, argumentoit jään laajuuden "keskiarvolla" - onko sellaista? Esim. noin viimeistä kolmeakymmentä vuotta vasten?

Argumentoit myös sillä, että trendin pitäisi olla määritelmällisesti validi. Faktuaalinen (mitattu) tilanne ja sitä edeltänyt kehitys ja mahdolliset seuraukset eivät sitten kiinnosta sinua?

pasim

Keskiarvoa ei tietenkään konkreettisesti ole olemassa, mutta kyllä tilastoista saadaan aina keskiarvo. <a href="http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/global.daily.ice.area.wit...ästä kuvaajasta</a> näkyy esimerkiksi *globaalin* merijään pinta-ala (ei siis laajuus). (Tuo oli nopeasti käsillä, en nyt jaksa hakea arktista käppyrää, jossa näkyy keskiarvo, mutta vaikka tuolta cryospheren sivuilta sen voi halutessaan itse kaivaa.)

Mitatulla tilanteella ei itsellään ole sinänsä merkitystä, kun puhutaan muutoksista. Viiden vuoden mittaukset eivät -- kuten alarmistit itsekin jatkuvasti jaksavat muistuttaa -- vielä ole tilastollisesti riittävän merkittävä aikajakso, että päätelmiä suuntaan tai toiseen voitaisiin tehdä.

Leonardo

Viimeinen Tiede-lehti käsitteli erityisesti pohjoisten jäätiköiden tilannetta perusteellisesti. Oleellista tuossa on se, että ilmaston lämpeneminen on jatkunut nyt noin 250 vuotta.

Ilmaston muutosta ei kukaan kiistä, sedhän on fakta ja sitä tapahtuu nyt ja on aina tapahtunut. Pelkä hiiloidioksidin varaan tuota teoriaa ei kannattane rakentaa.

Cristoffero Scudo

Oheisesta linkistä löytyy hyvää grafiikkaa ja selitykset siitä mitä on tutkittu ja mitattu. Lämpötilan heilahtelut vuositasolla ja kymmenen vuoden jaksossa ovat hieman eri asia kuin merkittävä vanhan jään sulaminen pohjoisnavalta.

Tässä on kysymyksessä täysin tieteellisestä työstä, jossa on käytetty mm. NASA:n huippulaitteita. On jälleen kerran ikävä nähdä, että asia voidaan Uuden Suomen kommentoijien parissa kuitata lähinnä ilmastonmuutosvouhotukseksi.

Ne lukekoot, vaikka koko tieteellisen artikkelin, kutka osaavat, kykenevät ja tahtovat.

http://www.nasa.gov/topics/earth/features/icesat-20090707.html

Jäitä hattuun

Jään sulamisen syitä on käsitelty mm. seuraavassa tuoreessa tutkimuksessa.

Pointti on se, että 1910-1940 välisenä aikana lämpeneminen pohjoisnavalla oli vielä nopeampaa ja tämä "lämpeneminen" johtuu merivirroista ja siihen liittyvästä AMO-syklin lämpimästä vaiheesta.

AMO on nyt kääntynyt miinukselle, joten viileneminen pohjoisessa tulee jatkumaan.

Chylek Petr, Chris K. Folland, Glen Lesins, Manvendra K. Dubeys, and Muyin Wang: 2009: “Arctic air temperature change amplification and the Atlantic Multidecadal Oscillation”. Geophysical Research Letters (in press).

The abstract reads

“Understanding Arctic temperature variability is essential for assessing possible future melting of the Greenland ice sheet, Arctic sea ice and Arctic permafrost. Temperature trend reversals in 1940 and 1970 separate two Arctic warming periods (1910-1940 and 1970-2008) by a significant 1940-1970 cooling period. Analyzing temperature records of the Arctic meteorological stations we find that (a) the Arctic amplification (ratio of the Arctic to global temperature trends) is not a constant but varies in time on a multi-decadal time scale, (b) the Arctic warming from 1910-1940 proceeded at a significantly faster rate than the current 1970-2008 warming, and (c) the Arctic temperature changes are highly correlated with the Atlantic Multi-decadal Oscillation (AMO) suggesting the Atlantic Ocean thermohaline circulation is linked to the Arctic temperature variability on a multi decadal time scale.”

Johtopäätöksistä:

“In the following analysis we confirm that the Arctic has indeed warmed during the 1970-2008 period by a factor of two to three faster than the global mean in agreement with model predictions but the reasons may not be entirely anthropogenic. We find that the ratio of the Arctic to global temperature change was much larger during the years 1910-1970.”

“We consequently propose that the AMO is a major factor affecting inter-decadal variations of Arctic temperature and explaining [the] high value of the Arctic to global temperature trend ratio during the cooling period of 1940-1970.”

Haima Uusi-Kaarlepyy

...tätä ilmastonmuutoksen kieltäjien vimmaa väittää, etteikö ihmisten toimilla olisi mitään merkitystä mihinkään. Vaikka nyt oletettaisiinkin, etteivät toimemme pitkällä tai lyhyellä välillä vaikuttaisi ilmastoon yhtikäs mitenkään, niin kai luonnonvarojen tuhlaamiselle ja ilmakehän saastuttamiselle silti kannattaisi miettiä kestävämpiä vaihtoehtoja?

En muista esim. 70-luvulla kärsineeni vilua saati nälkää vaikka nykysuomalaisen silmin elintaso olikin ehkä alhaisempi. Länsimaissa olemme harppoen nostaneet elintasoamme noiltakin ajoilta, eikä useimmille tunnu vieläkään mikään riittävän. Ettekö hyvät, ilmastonmuutoksen vähättelijät todellakaan ymmärrä, ettei teillä ole minkäänmoista yksinoikeutta nykyiseenkään elintasoonne, jollaista kaikki lajitoverinne eivät koskaan voi saavuttaa.

Ettekö todellakaan ymmärrä millaisten inhimillisten katastrofien edessä olemme, ellei jotain tehdä ja pian? Tosin itse uskon, että kaikki on jo myöhäistä. Tahtoa ja empatiaa ei ole tähän mennessä tarpeeksi löytynyt, eikä tule teiltä itseänne muita ylempinä pitäviltä etuoikeitetuilta pelkureilta koskaan löytymään.

Omaa napaani tulevat ongelmat tuskin kovasti enää kutittelevat, mutta eikö teillä, hyvät ilmastonmuutoksen vähättelijät, maahanmuuttokriittiset, Nato-intoilijat yms. ole lapsia?

pasim

<em>"Vaikka nyt oletettaisiinkin, etteivät toimemme pitkällä tai lyhyellä välillä vaikuttaisi ilmastoon yhtikäs mitenkään, niin kai luonnonvarojen tuhlaamiselle ja ilmakehän saastuttamiselle silti kannattaisi miettiä kestävämpiä vaihtoehtoja?"</em>

Olen täysin samaa mieltä, kyllä kannattaisi. Ongelma onkin siinä, että jos ilmastonsuojelutoimet ovat tarpeettomia, ne itse asiassa <b>tuhlaavat</b> luonnonvaroja.

Hiilidioksidi puolestaan ei ole saaste vaan elämälle välttämätön kaasu, ja sen rajoittamiseen keskittyminen vähentää mahdollisuuksia puuttua oikeisiin saasteisiin (kuten typen ja rikin oksidit, pienhiukkaset, elohopea, jätteet, fosfori, vesistöjen kuormitus, jne.) ja joissain tapauksissa jopa lisää niitä.

Esimerkiksi (bio)diesel-autot tuottavat enemmän pienhiukkasia, jotka todistetusti aiheuttavat tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia kuolemia vuosittain. Hehkulamppujen vaihtaminen energiansäästölamppuihin, joita ei osata kierrättää oikein, lisää kaatopaikkojen ja ympäristön elohopeakuormitusta. Biopolttoaineiden tuottaminen puolestaan kuormittaa ja tuhoaa ympäristöä, kuten palmuöljytuotanto tuhoaa sademetsiä.

Kaikki tämä tietyn ideologian, vielä monilta osin puutteellisen tieteen sekä tietenkin kansainvälisten suuryritysten voittojen vuoksi. Kiva.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, <a href="http://www.ilmastofoorumi.fi/">Ilmastofoorumi ry</a>

pasim

Jännästi tuohon valtamerten happamoitumiseen on alettu vetoamaan parina viime vuonna, kun ilmakehän keskilämpötilat eivät ole noudattaneet teorian odotuksia. Jännää on myös se, että lämpenevä merivesi vapauttaa hiilidioksidia ilmakehään ja vastaavasti viilenevä merivesi sitoo hiilidioksidia ilmakehästä. Yhtä aikaa yritetään kuitenkin väittää, että meret lämpenevät ilmastonlämpenemisen myötä ja silti imevät ilmakehästä haitallisissa määrin hiilidioksidia itseensä. Hyvin jännä. :-)

Joka tapauksessa, valtameret ovat lievästi emäksisiä. Maapallon historian aikana ne ovat olleet välillä emäksisempiä, välillä happamampia. Vaikka meret ovatkin vuodesta 2003 lähtien viilentyneet (lämpenemisteoriaan vähemmän hyvin sopien) ja siten varmasti hienoisesti lisänneet happamuuttaan, sellaiset ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet, joilla meret happamoituisivat niin pahasti, ettei merten floora ja fauna pysty siihen sopeutumaan, taitavat olla melkolailla saavuttamattomissa, varsinkin jos hiilidioksidi kerran todellakin lämmittää sekä ilmakehää että meriä.

Käpälämäen tarkkailija

Mitenkä nämä asiat yhdistyvät toisiinsa?

"eikö teillä, hyvät ilmastonmuutoksen vähättelijät, maahanmuuttokriittiset, Nato-intoilijat yms. ole lapsia?"

Olen niin sanomattoman typerä, etten näe kahdella jälkimmäisellä asialla mitään yhteyttä tuohon ensimmäisenä mainittuun. Arvaan, että yhteys on kuitenkin olemassa ja sen nimi on politiikka. Se tässä onkin perussyy, miksi en voi yhtyä ilmastonmuutosulvojien kuoroon. Takavuosien takapuskuritarraa siteeraten ennemmin syön vaikka matoja kuin tulen leimatuksi tuohon poliittiseen suuntaukseen millään tavoin

Haima Uusi-Kaarlepyy

Maahanmuuttokriittiset käsittääkseni haluavat sulkea rajat esim. paremman elintason perässä kulkevilta. En käsitä mistä he tähän oikeutuksensa mielestään saavat. Nato pitää elintasoeroja omalla tavallaan yllä pönkittäen ja varmistellen valitun väestön osan etuoikeuksia. Ja kuluttaa huomattavia määriä yhteisiä luonnonvarojamme. Valitusta politiikastahan kaikki todellakin johtuu.

Insinööri

Aika raju väite että kaikki nykyisiä ilmastonmuutosta torjuvia toimia kritisoivat olisivat pää pensaassa. Itse ainakin olen hyvin tietoinen nykyisen länsimaisen (ja aasialaisten haluaman) elämäntavan kestämättömyydestä. Silti kritisoin nykyisiä toimia (biopolttoaineita, päästökauppaa y.m.) voimakkaasti. Miksi?
Koska ne tähtäävät pääasiassa mainitun kestämättömän elämäntavan jatkamiseen ennallaan, virkamiesten lukumäärän lisäämiseen (byråkratiaan) ja busineksen luontiin. Täydellinen näköalattomuus vallitsee. Tarvitaan isoja elintapamuutoksia mutta alarmistit eivät tee mitään tämän eteen. En ole vihreiltä kuullut ensimmäistäkään aloitetta fyysisen liikkumisen vähentämiseksi porkkanamenetelmällä, eli tietoliikenettä parantamalla, aina vaan keppiä.
On aivan ilmeistä että elämme parasta aikaa öljykauden kliimaksia, huippu lähellä, edessä tai takana, sitä ei vielä tiedetä.

Haima Uusi-Kaarlepyy

En katso kuuluvani alarmisteihin, saati mihinkään muuhunkaan blokkiin tässä(kään) asiassa. Provosointi tämänlaatuisessa mielipiteiden vaihdossa on tehokeino. Kukaan tuskin jaksaisi keskustelupalstalla lukea kirjan pituisia selostuksia kenenkään käsityksistä.

Elintapamuutoksia todella tarvitaan, jopa elintasomme laskemisesta olisi syytä vakavasti keskustella, mutta se sentään tuskin onnistuu ennen kuin pakon edessä.

havukka-ahon ajatus

"Ettekö hyvät, ilmastonmuutoksen vähättelijät todellakaan ymmärrä, ettei teillä ole minkäänmoista yksinoikeutta nykyiseenkään elintasoonne, jollaista kaikki lajitoverinne eivät koskaan voi saavuttaa."

Huomaan ettet ole perehtynyt asiaan kovinkaan kummoisesti. Päästörajoituksilla ja sopimuksilla taataan se että kehittyvät maat pysyvät kehittymättöminä ja velkaisina raaka-aineiden tuottajina. Halpa energia kun on "hyi hyi".

Jännä kuinka ilmastokus*tus uppoaa ja porukka pelaa propagandan levittäjien pussiin. Tietenkin "hyvä aate" on ainoa jolla on mahdollista alistaa niin että ihmiset hurraa ja simppelin "ajattelevan" ihmisen omatunto ei soimaa. Historialla on tosissaan tapa toistaa itseään.

Luonnonvalinta

"Omaa napaani tulevat ongelmat tuskin kovasti enää kutittelevat, mutta eikö teillä, hyvät ilmastonmuutoksen vähättelijät, maahanmuuttokriittiset, Nato-intoilijat yms. ole lapsia?"

Hetkinen. Minusta kun maahanmuuton rajoittaminen on juuri omien lapsien kannalta hyvä asia. Halutaan turvata tulevaisuus ja pitää resurssit ja leveä elämä omilla lapsille. Minä taas en pidä sitä pelkästään hyvänä, sillä maahanmuuttajat tuovat muutosta. Väistämättömiä konflikteja! Se estää tulevien sukupolvien löysistymisen, kun saa tapella elintilasta!

No joo

Ai ettei hahmota kuvasta mistäpäin se on? No oiskohan pohjoisnavasta, korkealta otettuna... ei kun kartta käteen ja uudelleen maantietoa opettelmaan! ;)

Kuvien autenttisuutta ei ole syytä epäillä. Jää sulaa. Johtuuko se sitten ilmastonmuutoksesta tai ei, kiistelköön kuka haluaa.. ja voiko asialle tehdä jotain, siinäkin riittää turisemista. Itse kannatan sopeutumista.. on parempi olla tuulessa taipuva heinä, kuin kieltää tuulen olemassaolo, tai yrittää puhaltamalla vastaan kumota tuuli...

Vieras änkyröi

Alarmistien mielestä 2000-luvulla tapahtuneesta keskilämpötilan laskusta ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä. Vaaditaan 30 vuoden tilastot trendin kuvaamiseen.Tässä aikajänne on 5 vuotta. Eli alarmistit varmaan kumoavat tämänkin tutkimuksen todistusvoiman ärhäköillä kannanotoilla.

Odotan.

Marko J

PasiM, uutinen kertoo jääpeitteen paksuudesta. Liittämäsi IJIS:n linkki sen sijaan kuvaa jääpeitteen pinta-alaa. Jokainen järvien sulamista keväisin seurannut tietää, että jää ensin ohenee ja haurastuu ennen kuin sen pinta-alassa tapahtuu juuri minkäänlaista muutosta. Kun jää on riittävän ohutta ja haurasta, lopullinen sulaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Tämän vuoksi jääpeitteen paksuus on parempi mittari kertomaan, mitä jäälle on tapahtumassa.

pasim

Ice extent = jääpeitteen laajuus, ei pinta-ala (p-a olisi "area")

Pohjoisnavallakin on vuodenajat. Keväisin ja kesäisin jää sulaa ja syksyllä ja talvella sitä tulee lisää. Vaikka vuoden 2007 kesällä jääpeitteestä katosikin enemmän kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana, heti samana syksynä ja talvena sekä seuraavan vuoden syksyllä ja talvella jääpeitteen laajuus kasvoi jyrkemmin ja nopeammin kuin aiemmin mittaushistorian aikana.

Myös jään paksuus tulee palaamaan normaalitasolle, kunhan 2007 romahduksesta kuluu useampi vuosi. Kuten todettua, jääpeite on nyt keskimääräistä ohuempaa pääasiassa siksi, että se on nyt keskimääräistä nuorempaa. Itse asiassa jään laajuuden nopea palautuminen keskimääräiselle tasolle ALENTAA tuota keskimääräistä paksuutta, koska tuoreeltaan muodostunut jää on ohuempaa kuin vanhempi jää.

Fabula pukeutuu Pravdaan

Kerrohan, Pasi, mikä on napajääpaksuuden "normaalitaso" tai "keskimääräinen taso"? Lukuja, käppyrää, referenssiä, viitearvoa?

pasim

Pahoitteluni, tietenkin termin "normaalitaso" käyttö oli virhe, koska sellaista asiaa ei olekaan kuin normaalitaso, kun jään paksuus ja laajuus (ja kaikki muutkin asiat luonnossa) vaihtelevat jatkuvasti luonnostaan.

Keskimääräisen tason tuon 2004-2008 jakson aikana voit varmaan silmämääräisesti arvioida tuosta jutun kuvaajasta itse tai kaivella pidempien tilastojen keskiarvoja vaikkapa Nasan sivuilta.

Hubert

Amerikkalaisten lisääntyneellä coktail jään tarpeella. Arvovallaton Gröönlantilainen lehti tietää kertoa Amerikkalaisten hinanneen suuria lohkareita pohjoisnavasta ja säilöneen niitä puruun Alaskan rannikolle, odotettavissa olevan maailmalaajuisen makeanveden pulan varalle. Jäiden ryöstö on naamioitu ilmastonmuutoksen piikkiin. Asia tuli esille kun pohjois napa retkeilijät löysivät jäälakeuksilta valtaisia tasaseinäisiä suorakaiteen muotoisia aukkoja paikoin jopa 200 metriä syviä ja kilometrin pituisia lohkareita oli kuljetettu paikalta pois.

JOC

1. Suurimmat CO2-päästäjät, Kiina ja USA eivät ole liittyneet kasvihuonekaasuja rajoittaviin sopimuksiin. Kolmanneksi suuri pössyttelijä, Venäjä, liittyi sopimukseen mutta itselleen erittäin edukkailla ehdoilla.
Miksi eivät ? Ovatko ihmiset esimerkiksi USAn senaatissa aivan idiotteja ?

Ilmastonmuutoksen tulemiseen liittyvää kritiikkiä löytyy netistä helposti pilvin pimein. Tähän poimin muutaman nopeasti googlella haetun linkin.
Toisin kuin läntisessä-euroopassa yleisesti uskotaan, kasvihuoneilmiö, siinä mielessä kuin se perinteisesti ymmärretään ja miksi sen torjumiseen ja tutkimiseen suuria rahoja uhrataan, ei ole lainkaan varmaa.
http://epw.senate.gov/public/index.cfm?FuseAction=Minority.Blogs&Content...
http://www.climatedepot.com/a/1799/Global-temperatures-have-plunged-74de...

2. Toisin kuin Uuden Suomen tämänpäiväinen raflaavasta otsikosta jäätiköiden koon supistumisesta voisi ymmärtää, jäätiköiden koko on uudelleen lähtenyt nousuun:
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/current.anom.jpg
Ei voi kuin ihmetellä tiedotusvälineiden tarvetta pelotella ihmisiä. Ainakin kritiikki tuntuu suomalaisilta tomittajilta puuttuvan kokonaan.

3. Mitä Euroopan Union valtioiden hyödyttää rajoittaa kasvihuonekaasuja, kun niiden rajoitusten kustannusten seurauksena sama teollisuus siirtyy esimerkiksi Kiinaan. Hölmön hommaa. Takaisin sitä teollisuutta
ei saada, vaikka myöhemmin huomattaisiinkin koko kasvihuoneilmiöstä vouhkaaminen kuplaksi.

4. Maapallon ilmaston lämpötila on vaihdellut luonnollisilla eripituisilla sykleillä niin kauan, kuin maapallolla on ollut ilmakehä. Viimeisen tuhannen vuoden aikana Euroopankin lämpötila on ollut moneen otteeseen paljon nykyistä lämpimämpi...grönlannissakin oli metsiköitä. Miksi tämä nykyinen muutos olisi niin ihmeellinen ?

5. CO2 kaasujen osuus maapallon ilmakehästä on 0.03% ja sen ennustetaan nousevan 0.04%:iin. Siis joitain promilleja. IPCC:n tutkijoiden mallien mukaankin maapallon lämpötasapainoon on paljon paljon merkittävämpiäkin tekijöitä, kuin CO2. Malleissa on kymmeniä tai satoja parametrejä, joista osa on kokeellisesti määritetty ja joista osan lukuarvot ovat arvattu historiadatan avulla. "Jälkikäteen ennustettu".

6. Hiilidioksidin absorboivan säteilyn taajuusspektri ja sen leveys on merkittävästi muuttunut sitten ilmastomallien alkuaikojen. Viimeisen 10-vuoden aikana kyseenalaistettu, että onko CO2:lla merkitystä maapallon ilmaston lämpötasapainoon oikeastaan ollenkaan.

7. Maapallon lämpötila on viimeisen 6-8 vuoden aikana kääntynyt merkittävästi IPCC mallien alhaisimmankin skenaariokäyrän alapuolelle. Syytä tähän ei IPCC malli eivätkä IPCC tutkijat osaa selittää.

8. Vain murto-osa ilmastontutkimuksen tekijöistä on Kemian ja Fysiikan asiantuntijoita. Valtaosa ilmastoonmuutokseen liittyvistä tutkijoista ja IPCC:n raporttien ihmisistä ovat sellaisia, joilla ei ole eväitä tutkia itse ilmiön tulemisen todennäköisyyttä, IPCC:n ilmastomallia, vaan joiden erityisalana on tutkia esimerkiksi lintujen höyhenpeitteitä. Biologeja ja vastaavia ihmisiä koulutukseltaa. Valtaosa "ilmastomuutosta tutkivasta" tiedemaailmasta on itse ilmiön fysikaalisten ilmiöiden suhteen siis samalla ymmärrystasolla, kuin kadun matti meikäläinen. Tekevät työkseen jotain muuta, kuin itse IPCC mallin paikkansa pitävyyttä. Jos nyt sitten vaikkapa 1000 IPCC tutkijaa julkaisee kasvihuonekaasujen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta raportin, niin näistä itse mallin teoreettisen, fysikaalisen ja kemiallisen ilmöiden parissa on puuhastellut vain 10. Loput raporttiin osallistuneet ottavat ilmaston lämpenemisen annettuna lähtötietona ja tutkivat siitä seuraavia vaikutuksia.

9. Toisaalta maapallon ilmastotutkimuksen ympärillä pyörii erittäin suuret rahat, jotka loppuisivat hössötyksen osoittautuessa kuplaksi. Kukapa tutkija sitä omaa tutkimusalaansa alas ajaisi. On myös niin, että esimerkiksi Greenpeace oli alunperin KGB:n luomus. Tämä
herättää ajatuksia tästä ilmaston muutoskysymyksesta vouhkaamisen suhteen ja myös kysymyksiä, kun ajattelee erityisesti Euroopan Union intoa rajoittaa omaa teollisuuttaan suurimpien sopimuksessa ei mukana olevien kilpailija-alueiden hyväksi.

10. Lopuksi: MAAPALLON LUONNONVARAT OVAT RAJALLISET. Siksi niitä tulee käyttää säästeliäästi. Mutta rajoitukset ovat syytä tehdä oikealla tavalla ja oikein perustein eikä Euroopan Union maiden hyvinvointia nykyisellä alasajavalla tavalla.

Vaikkapa tiede-lehden sivuilta löytyy aiheesta paljon lisää oikeaa informaatiota.
http://www.tiede.fi/keskustelut/geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/ilmastonmuu...

pallontallaaja

...ja maa senkun pyörii. Töihin on aamulla lähdettävä oli jäitä tai ei. Eli ei vaikuta mopon ohjaukseen millään tavalla. Turhan hössöttystä. Etelämantereella ja Andeilla jää vaan lisääntyy. Olisiko nyt käynyt niin, että golf-virta sulattaa jäätä väliaikaisesti. Termodynamiikan lakien mukaan Golf-virtaan sitoutuu tietty määrä lämpöä, joka sitten kulkeutuu n. ajassa pohjoista kohti. Keskimääräinen nopeushan on Golf-virrassa 6.4 km/h, joka hidastuu pohjoista kohti mentäessä 1.6 km/h:ssa. Kävely- ja konttausnopeuttahan tuo vesi lämpöineen siirtyy siis. Pohjoisnapaseudulle virralla on kuljettavana meksikonlahdelta sellainen pyöreästi 10000km. Reippaasti kävelemällä (6.4 km/h) tämä matka taittuu reilussa 65 päivässä. Ottamalla huomioon hidastuminen, matkaa merivesi jäähtyen koko ajan pohjoisnavalle noin puoli vuotta. Tästäpä johtuu sitten se, että edelliskesän helteet Meksikonlahdella näkyvät meillä seuraavana talvena leutona ilmana. Siinä vaiheessa kun helteet hellittävät etelässä, alkaa jää paksuuntua pohjoisnavalla, aivan samoin kuin se tekee jo nyt etelänavalla. Golf-virta hidastaa lämpötilaerojen muutoksia täällä pohjoisessa. Etelän (päiväntasaaja lähettyvillä) lämpimät kelit viime vuosina johtuvat taas auringon aktiivisuudesta, joka on tällä hetkellä lasku suunnassa.
http://en.rian.ru/science/20080122/97519953.html

Nasaan hommiin

Ihmettelen vaan että kun NASA, ilmatieteen laitos, IPCC, YK tai mikä tahansa ilmasto-asiantuntija tai tiedeyhteisö kertoo jotain ilmastonmuutoksesta, täällä onkin salamana paikalla lauma Paseja ja pallontallaajia jotka otietävät paremmin - asia onkin tasan päinvastoin. Tutkijoiden vuosikymmenien työ todetaan tosta vaan valheelliseksi roskaksi.

Tämä se vasta jännää on. Nuo perustelut ovat kyllä ihan hyvää viihdettä, ei kai niitä kukaan vaan vakavasti ota?

pallontallaaja

Jos olisit itse perehtynyt asiaan, olisit löytänyt saman Golf-virtaa käsittelevän viihdyttävän jutun NASA:n sivuilta. Sinua, minua, pasim:ia sekä NASA:n että muiden laitosten tiedemiehiä yhdistää yksi asia. Olemme ihmisiä. Ihmiset taas tekevät virheitä ja vääriä arvioita monista asioista. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Tutkijoiden parissa on monenlaista eri teoriaa. Ilmastohan on lämmennyt, mutta mistä se pohjimmiltaan johtuu onkin eri juttu. Itse olen auringon kannalla, koska sehän tätä palloa lämmittää kuten myös muita planeettoja joiden lämpötila on noussut samassa suhteessa ilman ihmistä.
Kuten edellä viittasin ovat nämä ihmisten teorioita ja ehkäpä virheellisiä, joten lupaan tässä ja nyt vaihtaa kantani, jos 10v päästä auringon säteilyteho on laskenut, mutta ilmasto jatkaa silti lämpeämistään. Myönnän siis silloin virheeni. Pystytkö sinä samaan, jos itse olet väärässä?

pasim

Jotain kertoo se, että koko ilmastoasian polkaisi käytännössä liikkeelle James E. Hansen vuonna 1988 todistuksellaan Yhdysvaltain kongressissa. Hansen toimii nykyisin Nasan Goddard-instituutin johtajana ja on maailman tunnetuin ilmastotutkija.

Sen lisäksi Hansen on poliittinen aktivisti, joka on mm. äskettäin pidätetty erään mielenosoituksen yhteydessä. Hän on viime aikoina julkisesti kannattanut kansalaistottelemattomuutta ja hiilivoimaloiden valtaamista.

Hansenin kohdalla kyse ei ole enää tieteenteosta vaan ideologian värittämästä poliittisesta toiminnasta.

Osa Nasan rahoituksesta tulee nykyisin ilmastoperusteisesti. Sama koskee Ilmatieteen laitosta. IPCC on ensisijaisesti poliittinen organisaatio, jonka ovat perustaneet YK:n alainen WMO (Maailman meteorologinen järjestö) ja niinikään YK:n alainen UNEP (YK:n ympäristöohjelma), jonka perustaja Maurice Strong on julkisesti ilmaissut tavoitteekseen teollisten yhteiskuntien kaatamisen, ja vasta toissijaisesti tieteellinen organisaatio.

Kysymys on POLITIIKASTA, eikä niinkään tieteestä. Myös ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta todennäköisenä pitävät tiedemiehet myöntävät epävarmuuksien olemassaolon, erityisesti aerosoleihin, pilvisyyteen sekä jossain määrin auringon vaikutukseen liittyen. Tämä näkyy jopa IPCC:n tieteellisissä raporteissa.

Varmuus ihmisen syyllisyydestä puolestaan vallitsee ainoastaan poliittisissa piireissä, niin poliitikoiden kuin ns. "ympäristöjärjestöjen" tahoilla. Tämä näkyy esimerkiksi IPCC:n poliittisessa yhteenvedossa, jossa epävarmuudet on suurelta osin jätetty huomiotta. Tämä näkyy poliittisten puolueiden retoriikassa, jolla ne ajavat ilmastonmuutoksen nimissä kukin omia vanhoja agendojaan, oli se sitten ydinvoimaa, Vuotosta, solidaarisuutta ja niin edelleen.

Toistan, kysymys on politiikasta.

TSV

Taitavat olla Alaskasta kuvat kun jäät ovat sulaneet?
Jäät sulavat ja sitten jäätyvä, ongelma tässä onkin, että ovatko ihmiset nopeuttaneet tätä ja kuinka paljon?

Onko sulaminen itsessään vapauttanut lisää hiilidioksidia vai onko hiilidioksidin lisääminen lisännyt sulamista.

Fakta on se ettei KUKAAN tiedä varmasti. Kovasti yrittävät tutkia maaperää mutta vielä ei ole vastauksia.

Uskooko joku täällä muuten, että pörssikursseja voidaan ennustaa matemaattisenmallin avulla? Noh, tämä IPCC-malli on huomattavasti vaikeampi ennustaa kun muuttujat ovat osaksi tietämättömissä eikä ilmakehän eikä planeetan omaa "sopeutumis" kykyä tiedetä.

Esimerkiksi vesien saastuminen ja liika kalastus on ongelmia NYT eivätkä 200 vuoden päästä.

Holotna Pravda

Grönlannissa viikinkisiirtokuntia tutkivat arkeologit ovat todenneet että viikingit hautasivat vainajansa sulaan maahan nillä alueilla joilla nyt panikoidutaan ikiroudan sulamisesta.

Ateenalainen Thukydides dokumentoi teoksessaan Peloponnesolaissotien historia olosuhteita itäisellä välimerellä vv. 431-404 eaa käydyn sodan ajoilta paljastaen asioita joista voidaan päätellä ilmaston olleen nykyistä huomattavasti lämpimämmän.

Rooman valtakunnan suuruuden päivinä Englannissa viljeltiin kasveja jotka nykyään menestyvä Välimeren rannikolla, eivät sen pohjoisempana.

Karthagon kuuluisimman sotapäällikön, Hannibalin legendaarinen koukkaus Rooman selustaan Alppien yli tuskin olisi ollut mahdollinen sen aikaisilla varusteilla nykyisen ilmaston olosuhteissa.

Kuten useampaankin kertaan on jo todistettu, nykyinen ympäristöhysteriaa lietsova koneisto on pohjimmiltaan länsimaisen elämäntavan vihollisekseen ottanut POLIITTINEN yhteenliittymä jonka tavoite on länsimaisten yhteiskuntien tuho keinolla millä hyvänsä.

Tavoitteena on wanhojen huonojen marxilaisten perinteiden mukaan syöstä maailma kaaokseen josta "tiedostava etujoukko" sitten johdattaisi ihmiskunnan uuteen uljaaseen utopiaan. Tai oikeammin linkolalais-punakhmeriläiseen dystopiaan.

jounihalonen

Samaa mieltä. Poliittisen yhteenliittymän taustajoukoista en olisi noin varma. Lähinnä tulee mieleen Bilderbergiläiset taustavoimineen. Mutta tavoite lienee sama. Reaaliset varustelumenot ovat lisääntyneet ympäri pallon, kaikki haluavat varmistaa asemansa. Joten jotain suurta on odotettavissa tai oikeammin kähinä on ollut käynnissä noista ammoisista ajoista lähtien ja nyt edessä saattaa olla grande finale. Välineitä ja ennen kaikkea väkeä siihen ainakin on.

Vieras

Sulla meni nyt luvut väärin päin. Tänään pohjoisen jääpeite oli 1 200 000 km2 pitkän ajan keskiarvoa pienempi. Etelän taas 800 000 km2 suurempi.

Minusta ei kannata tuijottaa näihin sulamis-/jäätyminkausien lukuihin. Eri vuosina kevät ja kesä kulkevat eri tahtiin. Kannattaa seurata talven maksimeja ja kevään minimejä. Etelässä ne ovat olleet juuri pitkän ajan keskiarvoissa. Pohjoisessa taas taas selvästti alle. Kokonaisuudessaan merien jääpeite on vähenemässä.

Matti O Koskela

Toisaalta, täällä pohjan (lahden) perukoilla nämä taivaan merkit toimii näemmä toisella tappaa. Kävin eilen juuri, hyvin huolissani, tarkastamassa merenpinnan nousun Liminganlahden luontokeskuksen rantaviivalla empiirisen tiukkoja havaintoja tehden. Jokaisena viimeisenä 10 tuhantena vuotena on Pohjanlahden rannikolla merenpinta laskenut 0,81 cm/v. Otin oikein mauserin mukkaan, ettei edes Tynkkynen mittalaitteista voi valittaa.

Kasvihuoneilmiökin on täältä hävinnyt viimeisen 10 vuoden aikana huitsin nevadaan. Se ainookin (kasvihuone) rysähti lumen painosta meidänki pihalta maan tasalla. Ja ei muuta ku villapaitaa pitää tänäki kesänä kiskoo päälle alituiseen, että ees myötätunnosta sais hikee pintaan täsä helteesä alarmistien mieliksi.

Muista meristä en mene sanomaan sitä enkä tätä. Suomalainen kun ei usko ennenkuin näkee. Alarmistien vastavoimana mm. Simo Salminenkin tulkitsi kansan syviä rivejä 'protestilaulussaan': ..kaiken maailman törpötkin(IPCC)ne luulee olevansa vaikka mitä... ettei sitä tarvii sentään tulla silimille hyppimään..

Tuokin pohjoisen napajään väheneminen kannattaa tulkita pelkäksi paikalliseksi ilmiöksi, kuten Aku'kin tuossa edellä numeroillaan ansiokkaasti osoittaa.