Rankkasateet Suomen eteläosissa jäivät selvästi odotettua heikommiksi maanantaina. Sadekertymä jäi yleisimmin 10–25 millimetrin haarukkaan. Ilmatieteen laitos oli antanut etukäteen sadevaroituksen, jossa sademääriksi ennustettiin jopa 50 millimetriä vuorokaudessa.
Meteorologi Juha Tuomala Ilmatieteen laitokselta kuitenkin arvioi, että joillain paikkakunnilla satoi vuorokauden aikana puolet normaalin heinäkuun sademääristä. Keskimäärin taivaalta tulee vettä heinäkuussa 50–80 millimetriä.
Saderintama painui maanantai-iltana kohti pohjoista heikentyen samalla. Pohjois-Karjalaan odotettiin kuitenkin yöksi ukkosia, sillä etelän matalapaineen odotettiin kohtaavan Venäjän puolelta puhkuvan ukkosrintaman.
Tuomala arvioi paikallisten puuskatuhojen olevan Pohjois-Karjalassa mahdollisia. Sademääriksi hän ennusti 20–40 millimetriä.
Etelä-Suomesta kiertynyt matalapaine liikkuu tiistaina erityisesti Itä-Suomen ja Itä-Lapin alueella.
Ilmatieteen laitos aloitti runsaista sateista varoittamisen kesän alussa. Varoituksia on annettu yhteensä kolme kertaa.

Kommentit
Ei saa lyödä lyötyä!
Ei saa lyödä lyötyä, kyllä kaikki voivat erehtyä. Erityisen inhaa tuollainen maassa makaavan potkiminen on nyt kun näyttää siltä että koko ilmastonmuutoskin menee plörinäksi ympäri maailmaa kantautuvien kylmenemisuutisten myötä.
Ja nämä sitten kertovat meille
kolmella desimaalilla mitä lämpötila on 50 vuoden kuluttua kun ilmasto heidän mukaansa lämpenee.
Ilmatieteenlaitoksen
Ilmatieteenlaitoksen sääennusteet ovat useinkin menneet täysin pieleen. Kun katselee heidän omilta sivuiltaan paikallissään ennusteita, ei edes seuraavan päivän ennusteet osu paikalleen. laitos ilmoittaa, että heidän ennustustarkkuus on yli 80 %. Miten lie tehty tutkimus?
Miten niin täysin puihin?
Ei vissiin ole toimittajalla ollut tällekään päivälle kunnon uutista, kun tällaisesta pitää otsikoita revitellä.
Ilmatieteenlaitoksen sademääräportaikko on melkoisen leveä ja ennusteessa ollut varoitus enintään 50 mm sateesta tarkoittaa todellakin sitä, että sademäärä on _alle_ 50 mm, mutta todennäköisesti kuitenkin yli 30 mm. Jos nyt yleisesti on päästy jopa 25 mm sateeseen, niin kyllä tuo 30 mm on ihan varmasti ylittynyt aika monessa paikassa.
^ Ahaha...
...Hahahahaha =D
Paimiossa ei ole tähän
Paimiossa ei ole tähän mennessä (klo 21:45) tullut vielä pisaraakaan vettä!
ELe
Ei nyt valitettaisi
Voe voe... pittääkö nyt tällaisiakin uutisia uutisoida. Se on sääENNUSTE, lukekaa E-N-N-U-S-T-E.
Ja kyllä täällä Hellsingissä ainakin vettä tuli ihan reilusti, en nyt laskenut joka pisaraa, mutta märkää oli.
Ja hei: ei nyt valitettaisi jos satoi vähemmän kuin ennustettiin. Minusta oli ainakin mukava kun aurinko tuli esiin.
Btw, sama porukka kuin tuossa edellä - pekkatoivonen, hölmöläisten paratiisi jne. - varmaan valittaa jos vaikka palkkaa luvataan ensin 2 tonnia kuussa, ja sitten "ennusteet pettävät" ja palkkaa tuleekin 3 tonnia. Not?
Have a nice day!
Pönttö
ne ennusteli karmeaa sadetta sisä-Suomeen, ei Helsinkiin.