Uusi Suomi / Tiede ja Ympäristö Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Raahen alueelle maatuulivoimapuisto?

Raahen alueelle maatuulivoimapuisto?
Julkaistu: 29.7.2009 16:07
Raahen Kopsan alueelle Pohjois-Pohjanmaalle suunnitellaan maatuulivoimapuiston rakentamista.

Haapavetisen Kanteleen Voima Oy:n tekemien selvitysten mukaan alueelle mahtuisi kolmisenkymmentä voimalayksikköä. Ne tuottaisivat sähköä noin 15 000 omakotitalon tarpeisiin. Yhtiön laskelmien mukaan puiston rakentaminen vähentäisi hiilidioksidipäästöjä noin 200 000 tonnia vuodessa.

Yhtiö aloittaa vuoden ajan kestävät mittaukset huomenna. Mittauksissa selvitetään muun muassa tuulen nopeutta ja suuntaa. Lisäksi Kanteleen Voima on aloittanut yhdessä Raahen kaupungin kanssa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiprosessin.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Mikä ihmeen puisto? Saman

Mikä ihmeen puisto? Saman logiikan mukaan Loviisaa ja Olkiluotoa voi kutsua ydinvoimapuistoiksi.

Kalliiksi

Se typerä hanke tulee kalliiksi meille suomalaisille veronmaksajille ja sähkön kuluttajille.

Suomeen rakennettavaan tuulivoimaan menee ensin hyvin suuret tukiaiset veronmaksajien pussista ja sitten sen tuulivoiman vuoksi vielä sähkön hinta nousee.

On lopetettava haihattelu ja rakennettava runsaasti uutta ydinvoimaa tuottamaan sähköä ympäristöystävällisesti ja halvalla.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 

Kysely