Sunnuntai 27.5.2012

Tästä vaiettiin: Energialampuilla ikäviä terveysvaikutuksia

Luotu: 
1.9.2009 13:08
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Tehokkaimmista hehkulampuista ollaan luopumassa nopeasti.

Faktakulma

Hehkulamput historiaan:

–Hehkulamppujen tuominen markkinoille kielletään vaiheittain energiatehokkuuteen tähtäävän EU-direktiivin myötä. Kaupat saavat kuitenkin myydä vanhat varastonsa loppuun.

–Kaikkien mattapintaisten hehkulamppujen tuonti markkinoille loppuu syyskuun alussa. Samaan aikaan päättyy myös kirkkaiden 100 watin hehkulamppujen sekä sitä suurempitehoisten lamppujen tuonti.

–Yleisesti käytettyjen 60 watin hehkulamppujen valmistus loppuu syyskuussa 2011.

Lähde: STT

Pakollinen siirtyminen uusiin energiansäästölamppuihin on aiheuttanut huolta niiden vaikutuksista terveydelle. Kriitikot syyttävät nyt Britanniassa viranomaisia energiansäästölamppujen ikävien vaikutusten vähättelystä ja siitä, ettei hehkulamppukiellossa ole otettu huomioon kaikkia kansalaisia.

Lamppujen fluoresentin valon väitetään aiheuttavan kivuliaita oireita lupustaudista kärsiville. Energialamput on yhdistetty myös migreeniin ja riskiin epilepsiakohtausten määrän kasvamisesta.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa valoherkkyyteen liittyvien sairauksien järjestöjen edustaja David Price haukkuu maan hallitusta siitä, ettei kansan huolta lamppujen terveysvaikutuksista oteta huomioon.

– He eivät kuuntele kansaa eivätkä puhu itse kärsijöiden kanssa, Price sanoi.

Lupustauti on nuorten naisten tauteihin kuuluva sairaus, joka muistuttaa nivelreumaa, mutta siinä on lisäksi perhosihottumaa kasvoissa, hiustenlähtöä ja valonherkkyyttä.

Pahasta lupustaudista kärsivä Brenda Ryan kertoo BBC:lle, että energiansäästölamppujen yleistyminen on pakottanut hänet pysyttelemään kotonaan.

Hänen mukaansa energiansäästölamput aiheuttavat hänelle punertavaa ihottumaa ja jatkuvaa oksentelua, mikä voi kestää useita viikkoja. Energiansäästölamppujen valolle altistuessaan hän on täysin riippuvainen miehestään.

Brittiministeriö vastaa EU:n asiantuntijoiden todenneen, ettei energiansäästölamppujen huonoista terveydellisistä vaikutuksista ole riittävästi todisteita.

Faktakulma

Hehkulamput historiaan:

–Hehkulamppujen tuominen markkinoille kielletään vaiheittain energiatehokkuuteen tähtäävän EU-direktiivin myötä. Kaupat saavat kuitenkin myydä vanhat varastonsa loppuun.

–Kaikkien mattapintaisten hehkulamppujen tuonti markkinoille loppuu syyskuun alussa. Samaan aikaan päättyy myös kirkkaiden 100 watin hehkulamppujen sekä sitä suurempitehoisten lamppujen tuonti.

–Yleisesti käytettyjen 60 watin hehkulamppujen valmistus loppuu syyskuussa 2011.

Lähde: STT

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Ne kestävät h*lvetin paljon kauemmin kuin hehkulamput, niitä saa esim. 30w tehoisia joilla näkee sokeatkin, ne tulisi heittää ongelmajätteisiin (elektroniikkaa sisällä), ne maksavat halvimmillaan pari euroa/kpl. lisäksi mainittakoon että niitä saa eri värilämpötiloissa, itse tykkään 6000K (lämmin valo).

tapiosimonen

Energiansäästölamput sisältävät elohopeaa, joka on myrkyllistä ja haitallista ympäristölle. Nestemäinen elohopea ei ole myrkyllistä ihmiselle, mutta elohopeahöyry on.

Jos siis lämmin energialamppu menee rikki, elohopea on höyrymäisenä joutuessaan huoneilmaan ja voi näin ollen päästä hengityksen mukana elimistöön. Elimistössä se voi aiheuttaa vakavia keskushermoston vaurioita ja (usein elimistöön joutuessaan eli kumuloituessa) jopa kuoleman.

Tällaisessa tapauksessa on tietysti avattava ikkunat ja poistuttava (puoleksi tunniksi) asunnosta.
Siivous on tehtävä vasta tämän jälkeen.

Jos kylmä lamppu rikkoutuu, pisaramainen elohopea on (käsineillä tai kangaspalalla) kerättävä purkkiin (jossa on etiketti), joka on toimitettava ongelmajätteiden keräyspisteeseen. Huoneesta ei tarvitse poistua, sillä neste höyrystyy hitaasti.

Vanhat (ja rikkoutuneet) lamput on myös toimitettava ongelmajätepisteeseen, sillä elohopeahan on
ns. ympäristömyrkky.

Voisi siis sanoa, että johan (EU) myrkyn lykkäsi!

Vieras

Tässä on hyvää, tarpeellista ja luotettavaa tietoa. Ihme, että viranomaispuolelta ei ole näitä faktoja annettu. Toisaalta olisihan siinä ikävää selittelemistä ja intomielisten poliitikkojen varpaille astumista.

hampaiden valkaisu hinta

Led lamput valitettavasti menettävät kirkkauttaan ajan myötä. Olet kyllä oikeassa, että ne kestävät pitkään ja ovat energiaystävällisiä... mutta ne vaan tosiaan kirkkaus hiipuu tietyn ajan kuluessa.

Vieras

Energiansäästölampuissa EI ole näkyvää määrää elohopeaa, oli lamppu kylmä tai ei. Määrä on itse asiassa niin pieni ettei se aiheuta terveyshaittaa, ellei lamppuja rikota jatkuvasti.

Älkää sekoittako vanhoja elohopea kuumemittareita energiansäästölamppuihin!

Vieras

Yhdessä lampussa on max. 4 mg elohopeaa, nykyisissä lampuissa määrä on yhden milligramman luokkaa.
Lähde: http://www.energystar.gov/ia/partners/promotions/change_light/downloads/...

Mutta lasketaanpa ihan tuolla max. määrällä:

Elohopean tiheys n. 13,55 kg / litra.
Eli 13550000 mg/l.

Jolloin tuo 4 mg on litroissa 0,000000295 l.
(4 / 13550000 = 0,000000295 l)

Eli noin 0,3 mikrolitraa! Tuonko meinasit sitten nähdä paljain silmin??
Suuri määrä elohopeaa sitä paitsi rikkoisi koko energialampun toimintaperiaatetta vastaan.

Ja kannattaa muistaa että esim. hiilivoimalat päästävät merkittävämmän määrän elohopeaa ympäristöön.

Vieras

Ainakin Ikeassa ja Prismassa on myytävänä energiansäästö-halogeenilamppuja jotka sopivat perinteiseen lampunkantaan. Nämä lamput eivät vilku kuten loisteputket. Ja näyttävät siltä kuin perinteiset hehkulamput joiden sisälle on laitettu auton ajovalopolttimo... :D Sisältävät jodi tai bromikaasua...

kVA

Säästölamppujen vaatiman loistehon kompensoinnin on laskettu maksavan verkkoyhtiöille, eli viimekädessä sähkön käyttäjille n. 500 miljoonaa euroa.

Summa vielä tuplaantuu, kun lisätään elohopealamppuvalaisimien vaihto.

Vieras

Led lamput valitettavasti menettävät kirkkauttaan ajan myötä. Olet kyllä oikeassa, että ne kestävät pitkään ja ovat energiaystävällisiä... mutta ne vaan tosiaan kirkkaus hiipuu tietyn ajan kuluessa.

Vieras

Eikä kyllä niillä rahaa ainakaan säästä. Suosittelen laskemaan lamppujen kulutukset ja ostokustannukset ennen kuin menee moisia hankkimaan.

Itse ostin juuri kruunun jossa on 5 x 40W hehkulamppuja. Vuodessa niihin kulutettu sähkö maksaa 25 euroa. Vastaavat energiansäästölamput maksaisivat yhteensä jokunen 50 euroa, mutta energiaa menisi 4 euron edestä. ts. energiansäästölamppuen täytyy kestää kaksi vuotta, jotta on nollatilanteessa. 4 vuotta jolloin vasta on kunnolla voitolla rahassa.

Eli pitänee käydä ostamanaa varastoon noita hehkulamppuja kasa. En energiansäästölamppuja osta elleivät maksa 2-3 euroa korkeintaan.

Vieras

Eräs maanlaajuinen ketju on myynyt jatkuvasti esim. 5 lamppua n. 8€. "Maanantailamput" vaihtuvat ilman ongelmia.

Nyt ison firman kahdessa ketjussa on tarjouksia: toisessa 5 lamppua 5€ ja toisessa hehkulampun muotoisia 2 kpl 5€.

Tällaiset halvat lamput kestävät 1 - 2 vuotta aika jatkuvaa käyttöä. Merkitsen käyttöönottopäivän ja rikkoutumispäivän lampun kantaan tussilla. Kokemusta lähes 15 vuotta.

Sokerina pohjalla: ruotsalaisesta Ikeasta ostettu saksalaisvalmisteinen 23W lamppu kesti ei jatkuvaa käyttöä yli 10 vuotta.

Ehjät lamput ja valaisimet eivät värise eikä särise. Tällainen johtunee viallisesta sytyttimestä ja /tai valaisimen huoltamattomista johdinliitoksista.

Eteisessä 400W

Näiden energialamppujen myötä astumme kehityksessä harppauksen taaksepäin. Niiden valo on todella hämärää ja jollakin tapaa häiritsevän väreilevää.

Energialampun valo ei todellakaan ole sävyltään lämmin tai rauhallinen. Uskomatonta, että näistä päänsärky ym. haitoista ei puhuta enempää.

Suomalaisten kotien valaistus on ollut melko hämärää iät ja ajat. Sähköä säästetään euron kuvat silmissä kuin viimeistä päivää, mutta ruokakaupassa 50 euroa ei tunnu missään...

TaasNäitä

"Suomalaisten kotien valaistus on ollut melko hämärää iät ja ajat. Sähköä säästetään euron kuvat silmissä kuin viimeistä päivää, mutta ruokakaupassa 50 euroa ei tunnu missään..."

Meinaat että ihmisen ei tarvitse ruokaa ostaa? 50e ruokakauppaan ei ole raha eikä mikään, näissä ei voi edes kilpailuttaa kun kauppaliikkeet pitää hinnat tasoissa. Jossain se on ihmisten säästettävä ja ruoka on se huonoin säästökohde. Autoon saadaan kans uppoomaan rahaa vaikkei sitä uutta autoa oikeasti tarvii joka vuosi ostaa... Mutta kun naapurillakin.

Pirkko Lehtonen

Jalkalampussamme on ollut jo jonkin aikaa (en muista kuinka kauvan) enerkiasäästölamput. Jokin aika sitten ihmettelin miehelleni että mikä täällä haisee hän huomasi että tällainen lamppu palaa ihan oikeasti savuaa ja on tosi väkevä haju.Olen säästänyt lamput teranssille muovipussiin ja esitellyt tuttaville. Me ainakin ostamme tavallisia lamppuja varastoon tulevaisuutta varten.

Vieras

Kuka kertoo, mikä lamppu sopii kattovalaisimiin, joissa on seinän asetetut himmentimet? Valaisimissa on normaalit kierrekannat.

Toivottavasti kattokruununi 20*10 w halogeeneilla ei tule vanhaksi - ei maksanut kuin 2000e

Nimim menikö 400 euroa hukkaan

Vierailija

Minuutissa löytyi Googlen avulla himmentimien kanssa toimivat kierrekantaiset energiansäästölamput eri kokoineen, mainostamaan en ala, mutta kyllä niitä löytyy ihan Suomesta.

Vieras

Löytyihän niitä. Kiitos. Ei mennyt minuuttiakaan.
Vielä kun toimivat...ja pitkään.

Pari toivetta: näyttävä kupu päälle, jotta valaisin olisi yhä tyylikäs.
Lisää tehoa, noita 11w ei tarvi himmentää, kun vain tuikkivat käytännössä.
Kiva sävy valoon on must ja värinät pois tietty.

Vieras

Sitten luin käyttöohjeet.

Laita lamppu ensin täysille minuutiksi ja sitten himmennä haluttuun tehoon.

Eli tyypillinen tuote jonka valaisutehoa pitää odottaa.

Lisäksi näytti todennäköiseltä ettei lamppu toimi ilman himmentimen säätöjä - pitää ryhtyä sähkömieheksi.

Olen kuitenkin positiivinen - tekniikka ratkaisee nämä ongelmat.

Liike

Itsellänikin on hehkulampuille tarkoitetun himmentimen takana muutaman lampun valaisin, eikä tee mieli heittää sitä menemään vain siitä syystä, etteivät tavalliset energiansäästölamput toimi himmentimen kanssa.

Ajattelin kyllä ostaa edes muutamaksi vuodeksi varastoon hehkulamppuja sinä aikana kun niitä vielä on kaupoissa. Kun ne loppuvat, täytyy ostaa noita Megamanin lamppuja tai alistua uusimaan valaisin ja himmennin.

Kata13

Meillä on suora sähkölämmitys. Suurin osa vuotta ei siis energiansäästölampuista ole edes sähkönsäästöä, koska valaistuksen sähkö lämmittää kämppää. Kesällä valoja aika vähän poltellaan. Kulut siis lisääntyvät, koska lamput ovat kalliita.

Olen huononäköinen ja tarvitsen paljon valoa. Useimmissa kaupoissa ei ole tarjolla energiansäästölamppuja, jotka vastaisivat teholtaan sataa wattia. Kierukkalamput ovat rumia, jos ne ovat näkyvissä. Lamput syttyvät hitaasti. Elämänkaarensa loppupuolella niiden valontuotto vähenee, hehkulampun ei. Ainoa minulle järkevä energiansäästölamppukohde on paikat, joissa lampun vaihtaminen on kovin työlästä.

On leegio syitä miksi päätös on onneton. Maassa, jossa suuren osan vuotta on hämärää tai pimeää, tarvitaan lämmitystä ja ihmiset ovat kaamosmasentuneita, pitäisi saada itse päättää miten torppansa valaisee.

Te, jotka suosittelette LED-lamppuja: Onko 100 watin hehkulamppuvaloa vastaavia lämminsävyisiä LED-valoja saatavilla? Mistä ja mihin hintaan?

Korpi

Energiansäästölampuista lähtevä särisevä ääni ja niiden valon värinä häiritsevät ainakin meikäläistä siinä määrin, etten halua niitä käyttää. Ja ei, en ole väärin päin pistorasiaan asetettujen pistokkeiden energiakentistä häiriintyvä meediomummo. Pitänee ostaa hehkulamppuja varastoon.

semi

Vastaus ja vetoavat alhaiseen virran kulutukseen ja nostavat hintoja jotta irtisanomisilta vältytään. Kokonaisuudessa ei ole mikään yllätys että tämä lamppu rumba astui voimaan, Eurooppalaiseen demokratiaan ei kuulu keskustella asioista kansalaisten kanssa. Sen he oppivat jo Irlannin Lissabonin sopimuksen äänestystuloksista aikaisemmin. Eikä tämä tule olemaan viimeinen juttu vaan kun vauhtiin päästään syntyy lisää näitä ja muita hyviä päätöksiä ja ilman kansalaiskeskustelua.

Vieras mies tuli taloon

Tärkeintä on säästää valaistuksessa energiaa, viis siitä, mitä energiansäästölamput maksavat, mihin laitetaan syntyvä ongelmajäte, mitä terveysvaikutuksia aiheutuu. Kunhan tehdään päätöksiä ja säästetään energiaa mihin hintaan hyvänsä. On se niin hyvä, että istutaan niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään.

Keke R

On taas niin ilmastoystävällistä touhua kun eilen piti ajella ympäri kaupunkia että löysin 100 watin lamppuja. Onneksi niitä sitten löysin ja ostin niin paljon varastoon että riittävät varmasti loppuiäkseni (ja ehkä vielä perinnöksikin). ;)

semi

Että sieltä pystyisi ostamaan tulevaisuuden hehkulamput ja salakuljettajan osa-aika ammattia olen valmis harkitsemaan. Toivoa pitää että Norja olisi selkärankainen EU,n ulkopuolinen maa tässä asiassa mutta tuskinpa se asettuu suuria vastaan.

Prologinen

Vinkkejä sähkölämmittäjälle, näin pidät paikat lämpimänä ja lämmityskulut kurissa:

1. Polta hehkulamppuja, mitä enemmän sen enemmän voi säästää lämmityksessä. Katonrajassa suurin hyöty!
2. Säädä lämmitys pienelleen tv-katselun ajaksi. Tv, varsinkin taulutv lämpenee. Säästyy pitkä euro. Tilaa bb24/7 niin saat pitää kokoajan tv-päällä
3. Keitä useasti kahvit. Pannukahvi aina parempi, hella kuumempi kuin kahvikeitin
4. Jumppaa ja hikoile sisällä. Jo vaan lämpölasku pienenee ja kuntokin kasvaa.
5. Vuoraa ikkunat vanerilla. Ei lämpö pääse karkuun eikä kylmä näkymä sisään talvella
6. Sauno sähkösaunassa. Ovi auki pesuhuoneeseen ja eteenpäin. Näin saunan lämpö leviää koko taloon. Taas säästyy kuluissa.
7. Wareta. Pöytäkone lämpenee ja kannettava. Jo saa hyvää lämpöä torpan täydeltä ja fortum köyhtyy.

Kyllä näillä keinoilla tyhmä suomalainen fortumia huijaa ja laskut pienenee silmissä.

semi

kansalle näin hädän hetkellä, nyt tarvitaan innovaatiota talven pakkasille ja pääministerin vaihtoon. Tosin huomasin että kun katsoo pääministerin haastatteluja TV,stä niin lämpö nousee kohisten.

Ant.ti

Itselläni (kerrostaloasuja) ei ole kuin yksi hehkulamppu, vaatekomerossa. Kolme vuotta sitten aloin ostamaan säästölamppuja, jonka aikana vain yksi säästölamppu on mennyt rikki. (10 vuoden aikana kaikki loisteputket vaihdettu 2 kertaa.)
Aiemmin hehkulamppuja sai vaihtaa monta kertaa vuodessa, sieltä täältä. Itse ainakin arvostan lampun pitkäikäisyyttä enemmän kuin hintaa. Ainoana heikkoutena säästölamput syttyvät hitaasti.

Varmasti lakiuudistus pienentää energiankulutusta isossa mittakaavassa, varsinkin Etelä-Euroopassa, missä ilmastointikoneilla jäähdytetään hehkulamppujen tuottamaa lämpöä.

Onkohan kukaan laskenut sekä vertaillut hehkulampun ja energiansäästölampun koko elinkaaren energiakustannuksia (valmistusprosessi, käyttö, kierrätys)?

Vieras

Suomeen mahtuu yksi totuus kerrallaan. Nyt on energiansäästölampputotuuden aika. Näin on aina ollut.

Viisas hallintoalamainen ei kyseenalaista mitään, vaan uskoo hänelle eteen lyödyt rätingit siitä, että energiansäästölammppu, jossa elohopean lisäksi on muita harvinaisia maametalleja ja joka aiheuttaa loistehoa verkkoon on turvallinen ja maailma pelastuu.

Eihän siitä mitään päästöjä tule, kun hehkulamppuun moninkertaisen massaan omaavia energian säästölamppuja tehdään, siirretään ja lähetellään ympäri maailmaa ja sitten järjestetään niille ongelmajätekeräys ja niitä käsitellään ongelmajätteenä...

Pekka Tanskanen

Satasten ja himmeäkupuisten kanssa voi tulla jo kiire, mutta kaikkia muita saa vielä pari vuotta. Pikkuhiljaa varastoon niin ei tule mitään isompia lovia talouteen.

50 eurolla ostin sellaisen varaston himmeäkupuisia hehkulamppuja talouteeni että ei aivan lähivuosina lopu.

Etenkin kun katsoin että lamppupaketissa lukee käyttöjännitteen kohdalla 240V. Eikä 230V.

Kun nämä hehkut on käytetty, on jo markkinoilla kehittyneempiä pienloistelamppuja sekä kirkkaampia LED lamppuja joihin voin olla tyytyväinen.

Antti Laine

Tämä keskustelu on näemmä mennyt vain energiansäästölamppujen tekniikasta väittelyksi, mutta kommentoidaanpa yhdellä viestillä itse uutistakin.

Jännittävää, ettei mainittu Brenda Ryan ole havainnut mitään oireita perinteisten loisteputkilamppujen yleistyttyä jo useita vuosikymmeniä sitten. Ainoa ero kun on lampun muodossa. Harvassa kaupassa, toimistossa tai julkisessa tilassa ei ole loisteputkivalaisimia.