Yhdysvaltalainen yhtiö First Solar on tehnyt aiesopimuksen Kiinan hallituksen kanssa jättimäisen aurinkovoimalan rakentamisesta, kertoo uutistoimisto Reuters. First Solar rakentaa kahden gigawatin aurinkovoimalan Ordosin kaupunkiin. Voimala riittää Reutersin mukaan kolmen miljoonan kotitalouden energiantarpeeseen.
Aluksi on tarkoitus selvittää, voidaanko näin jättimäisen mittakaavan aurinkovoimalaa toteuttaa. Kahden gigawatin voimala olisi 30 kertaa suurempi kuin suurin nykyinen aurinkovoimala. Suunniteltu voimala on ydinvoimalan mittaluokkaa. Esimerkiksi Suomen kaikkien ydinvoimareaktoreiden sähköteho on Energiateollisuuden mukaan yhteensä vajaat kolme gigawattia. Näin laskettuna kahden jättimäisen aurinkovoimalan pitäisi riittää korvaamaan Suomen kaikki ydinvoima, ja vielä jäisi ylikin.
First Solar toteuttaa projektin osissa siten, että koko voimalan pitäisi olla valmis vuonna 2019 - vuosikymmenen päästä. Jos tällainen hanke toteutettaisiin Yhdysvalloissa, se maksaisi Reutersin mukaan kuusi miljardia dollaria. First Solar kuitenkin odottaa alempia kustannuksia Kiinassa.

Kommentit
Suomessa
voisi turvautua korvaavana energiamuotona klapeihin tuulen tuivertaessa ja lumen tuiskuessa. Ehkä aurinkovoimalan saisi kuudeksi kuukaudeksi puoleen hintaan säävarauksella, ikäänkuin piloottiprojektina.
Torvipa niinkin
"voisi turvautua korvaavana energiamuotona klapeihin"
Klapien poltosta tulee saastetta. Pienhiukkasia. Haluatko kaikille keuhkosyövän?
klapit
Mutta kivihiilihän se vasta puhdasta ja vapaata hiukkasista on. Vai mitä? Hä?
Aurinkovoima.
Jos aurinkovoima saadaan toimimaan tehokkaasti niin sillä pystyttäisiin korvaamaan kaikki energiamuodot helposti. Mutta valitettavasti aurinkovoima on vielä lokalisoitunutta vain tietyille alueille ja hyötysuhde ei ole edes 30% näin normaaleilla aurinkopaneeleilla. Huippupaneeleilla päästään huomattavasti korkeampiin arvoihin, mutta hinta on sen mukainen.
Kuhan teknologia kehittyy niin aurinkovoima on kaikkein järkevä ratkaisu energiakriisiin, nyt ja tulevaisuudessa. Kunnes tähän hienoon hetkeen pääsemme, niin meidän täytyy tyytyä astetta huonompaan vaihtoehtoon: ydinvoimaan.
Ei mongoliaan vaan sisä
Ei mongoliaan vaan sisä mongoliaan,toinen on itsenäinen valtio kun taas uutisissa puhutaan kiinan provinssista.
ei korvaa
tuohon tarvitaan monta ydinvoimalaa talvisaikaan antamaan sähköä lampuille, jotta saadaan aurinkosähköä ympärivuotisesti ja ympärivuorokautisesti
että tuollaisilla voidaan korvata ydinvoimaloita, tarvitaan myös käytännössä hiilivoimaloita, joita päiväsaikaan voidaan ajaa pienemmällä teholla. tai sitten parikymmentä vuotosta ja pumput joilla voidaan ajaa vettä yläjuoksulle. ja reilu satsi hiilivoimaa syöttämään pumpuille sähköä...
2 GW aurinkovoimala tuottaa
2 GW aurinkovoimala tuottaa 2 GW, kun aurinko paistaa kuumimmillaan. Puolet vuorokaudesta se ei tuota mitään. Pilvisellä säällä tuotantoteho on myös paljon heikompi.
2 GW ydinvoimala tuottaa sähköä läpi vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Pitää oikoa vähän
Pitää oikoa vähän lisää Uuden Suomen "faktoja".
Tällä hetkellä suurin aurinkovoimala on Yhdysvalloissa Mojaven autiomaassa ja on lämpöteholtaan 350MW ja sitä ollaan päivittämässä 550MW:iin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Solar_power_plants_in_the_Mojave_Desert
Jos mitataan pelkkää sähkötehoa, aletaan lähentelemään tuota 30-kertaista eroa, mutta vain lähentelemään. Toivottavasti onnistuvat ja näyttävät "kehittyneille maille"!
"Näin laskettuna kahden
"Näin laskettuna kahden jättimäisen aurinkovoimalan pitäisi riittää korvaamaan Suomen kaikki ydinvoima, ja vielä jäisi ylikin"
Nyt toimittajalla alkoi mopo vikuroimaan. 2 GW on nimellisteho, joka voidaan saavuttaa ehkä keskipäivällä. Auringon laskettua teho nolla Wattia ja muulloin nollan ja nimellistehon välillä. Eli sähköä yhdestä tuollaisesta ei tultaisi saamaan edes yhden pienen Loviisan yksikön vertaa.
Ei varmasti korvaa?
Wrightin veljeksille "ei varmasti lennä".
Entä jos tuon energian voi varastoida vedyksi, ei tarvittais hiilivoimaloita eikä öljyä.
Vedyksi varastoimisessa on
Vedyksi varastoimisessa on todella huono hyötysuhde ja muutenkin teknisesti kallista. Paras vaihtoehto energian varastoimiseen olisi pumpata vettä vuorelle altaaseen. Sitten tosin tarvitsisi vielä rakentaa vesivoimalaitoskin tuon julmetun kalliin aurinkopaneelin lisäksi. Paras ja tehokkainta vaihtoehto on käyttää tuotettu sähkö heti ja tuottaa illasta aamuun sekä pilvisellä säällä sähkö toisilla menetelmillä.
Töpselisähköä voi sitten käyttää öisin
Eli kun watti on tehon eikä energiamäärän yksikkö.
Joten keskipäivällä, pilvettömällä ilmalla teho riittäisi korvaamaan ydinvoimalat, mutta ei öisin eikä pilvisellä ilmalla.
Eli öisin Uusi Suomi ottaa sitten palvelimen ylläpitoon tarvittavan sähkö töpselistä eikä First Solar yhtiön aurinkovoimalasta.
http://www.piksu.net/node/1405
Aurinko tehokäyttöön Porin uimahallissa
Porin uimahalliin suunnitellaan edistyksellistä aurinkoenergian kerääjää.
Suunnitelman mukaan investointi maksaa 600 000 euroa ja se tuottaa energiaa vuodessa noin 13 000 euron verran.
Kuka panisi omia rahojaan tällaiseen ?
Ei näytä hirvittävän kalliilta
Eurokurssiin muutettuna sähkön hinta ko, projektissa muodostuu n. 6 senttiä/kwh.
Tuo hinta on jo sensaatiomaisen alhainen, ottaen huomioon tämän energiatuotannon täydellisen päästöttömyyden.
En ole asiantuntija asiassa, mutta senverran mielenkiintoinen juttu, etten menis "Wrightin veljeksille kertomaan, ettei se voi lentää".
Aurinkovoimalaitokset todellakin pystyvät varastoimaan energiaa , ja vapauttamaan sitä täsmälleen silloin kun kysyntää riittää.
Takuuvarmasti alalta tullaan kuulemaan vielä mullistavia kehityksiä, vaikka täällä kuinka kiimaisesti halutaan tyrmätä päästötön ja saasteeton vaihtoehto.
Aurinko on tällä planeetalla luonnollinen energialähde. Ydinvoima on luonnotonta.
Vissiin trollaat, kun ei
Vissiin trollaat, kun ei tuossa kirjoituksessasi ole mitään järkeä, mutta korjataan nyt kuitenkin senverran, että Aurikopaneeleilla tuotettulle sähkölle Kiina tulee maksamaan hintatukea 15-25 amerikansenttiä per kilowattitunti. Ei kovin halpaa.
Korjaa jos olen väärässä
Käsittääkseni jutussa sanotaan, että tariffi millä Kiina ostaa ko. sähkön on 15 - 25 USD centtiä;
"That tariff is expected to be enacted by the end of the year, with a support likely in the range of 15 to 25 cents per kilowatt hour, Ahearn said."
...mutta tuottajan kustannukset 10 USD senttiä;
""If we can take that to $1 or below then you've got something pretty interesting. That's solar power at 10 cents a kilowatt hour or less," he said."
On se kumma ette asiasta voi keskustella asiallisesti ja kiihkottomasti.
Törkeä valhe
"Näin laskettuna kahden jättimäisen aurinkovoimalan pitäisi riittää korvaamaan Suomen kaikki ydinvoima, ja vielä jäisi ylikin."
Auringon säteilyteho Suomessa on olematon kovimpien pakkasten aikaan. Silloin aurinkovoimala ei tuottaisi Suomessa mitään - ydinvoimalat sen sijaan tuottavat silloin 100% teholla sähköä.
Juhani Putkinen, kehoittaisin harkitsemaan
kielenkäyttöäsi ja paneutumaan enemmän itse asiaan.
Ehkäpä antaisit linkkejä tutkimuksiin asiasta/väitteestä, minkä esität.
Suosittelen
Suosittelen katsomaan silloin tällöin ulos Suomessa tammikuussa. Montako tuntia on edes valoisaa - puhumattakaan, että auringon säteily lämmittäisi.
Auringon säteilyteho keskimäärin vuorokaudessa tammikuussa on nimenomaan olematon - sillä ei lämmitä mitään, eikä myöskään tuota sähköä. Ja juuri kovimmilla pakkasilla - tammikuussa - Suomessa tarvitaan eniten sähköä. Ydinvoimalat tuottavat silloin sähköä Suomessa 100% teholla.
Tähän faktatietoon EI tarvita linkkejä, vaan sitä, että korvien välissä on elin, jolla kykenee tekemään johtopäätöksiä.
Osittain totta JP
Verrattuna vaikkapa Wieniin, Helsingin korkeudella auringon säteily alittaa Wienin vastaavan talvikuukausina, mutta ylittää reilusti kesäkuukausina, joten kumulatiivisessa kertymässä eroja ei käytännössä ole.
Ongelma on siis energian varastoiminen ja luovutus saannin/kysynnän mukaan, ja tähän on olemassa tekniikoita (joita en tarkemmin tunne): Vaikkapa lämmön kerääminen massaan (ja siitä luovutus), tai veden pumppaaminen ylös ja alastullessa enegian talteenotto, tai vedyn valmistaminen.
JP vain sanoo Wrightin weljeksille ettei se voi lentää.
Ps. Näyttää siltä että aurinkoenergian keräämisen marginaalikustannukset ovat negatiiviset, ts. yksikköhinta laskee määrän kasvaessa.
Olet osittain oikeassa
Helsingin leveysasteilla verrattuna esim. Wienin leveyasteisiin, jää joku prosentti aurinkosäteilysta vajaaksi talvella, mutta asia korjaantuu täysin kesäkuukausina.
Systeemit vain kuntoon, että energiaa varastoidaan, ja vapautetaan tarpeen mukaan.
Yksinkertaisempaa
Yksinkertaisempaa ja halvempaa on rakentaa hyvin runsaasti lisää ydinvoimaa.
Nyt saatiin Kunnon lähettiläs Obamalta
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71154-jenkkilahetystossa-asuu-nyt-rikas-...