New Scientist -lehti on kysynyt eri alojen asiantuntijoilta, miten maailmasta voitaisiin tehdä parempi paikka. Joukossa on useita radikaaleja ehdotuksia, ja yksi niistä tulee Princetonin yliopiston astrofysiikan professorilta J. Richard Scottilta.
Scottin mielestä meidän pitäisi perustaa Marsiin itsenäinen siirtomaa.
- Se tekisi meistä kahden planeetan lajin ja parantaisi pitkän tähtäimen selviytymismahdollisuuksiamme antamalla meille kaksi mahdollisuutta yhden sijaan, Scott perustelee lehdelle.
Lisäksi Scott katsoo, että siirtokunta pitäisi perustaa ennen kuin avaruusohjelmalta loppuvat rahat.
Scottin ajatuksia myötäilee, tosin maltillisemmin sanankääntein, Virgin Galacticin perustaja sir Richard Branson.
- Jos haluamme selviytyä sivilisaationa, tarvitsemme matalan energian ja ympäristöllisen pääsyn avaruuteen teollisessa mittakaavassa, Branson sanoo.
Moni vastaajista pohtii nimenomaan ympäristönäkökulmia. Ympäristötieteilijät Wallace Broecker ja James Lovelock ovat sitä mieltä, että päästöjen vähentäminen ei enää riitä. Lovelockin mielestä ilmastonmuutoksen pysäyttämisen ohella pitäisi aloittaa sopeutuminen lämpimämpään ilmastoon.

Kommentit
Siirtomaaherruus
Kuka sen voi varmuudella sanoa, ettei Marsissa jo ole maanalaisia sivilisaatioita?
Siirtomaista puheen ollen. Eikö jo riitä se, että lähes kaikki länsimaat ovat käytännössä siirtomaita pienelle pankki- ja teollisuuseliitille?
Maan hiilidioksiditaso 38ppm (parts per million)
Marsissa hiilidioksidia on yli 90% ilmakehästä.
Eli tuhotaan ja ryöstetään maa-äiti ja sitten mars
Näitä ajatuksia on ollut ennenkin, mutta lähtökohta on väärä. Se antaa signaalin että, kun on ensin ryöstetty kaikki Tellukselta on aika siirtyä seuraaville planeetoille.
Näkemykseni on, että tämä meille luotu ja ja me sen osaluojina pitää pannan erityiseen suojeluun. Darvinismin kehitysfilosofian ymmärtää jokainen. Täällä on kehitytty aikojan alusta asti asteittain yksisoluisesta tällaiseksi hoopoksi. Olisi ehkä parempi "istuttaa" marsiin maapallolta sellaisia itiöitä ja eliöitä, jotka sinne voisivat sopeutua, kehittyä ja luoda sinne omanlaisensa maailman. Käydään sitten kylässä katsomassa, miten siellä menee.
Eppäilyttää,
päästääkö Marsiin koskaan rakentamaan siirtokuntaa ennen kuin sotakiimaiset pösilöt tuhoavat koko lajimme ja muun elollisen lajiston siinä samalla. Torakat ja rotat taitavat olla sitkeimpiä selviytyjiä. Vai alkaako kaikki uudestaan bakteereista maan alla ja merien syvänteissä? Salama iskee lätäkköön ja sitä rataa, komeetat tuovat tuliaisia.
Jos vastoin synkkiä luuloja lajimme säilyisi vielä vaikka tuhatkin vuotta ilman jotain totaalista katastrofia, avaruuteen varmasti suunnattaisiin. Sotimiseen ja aseisiin uhrattavilla rahoilla sinne päästäisiin, eikä niistä rahoista tarvitsisi käyttää kuin osa vuosittain. Avaruuden valloituksesta ei voitane koskaan puhua, mutta sinne yhteisesti pyrkiminenkin voisi muuttaa maapalloa ihmislajille paremmaksi paikaksi. Scottin visio on hyvä.
Onhan muitakin lajeja
Miksi juuri ihminen? Maapallolla elää paljon siivompiakin lajeja. Niiden älykkyydestä ei tyhmällä ihmisellä ole aavistustakaan. Vastuutonta lähettää maapallon ulkopuolelle laji, joka massamurhaa omaa lajiaan, tuhoaa elinympäristöään ja on uhkaksi koko pallolle.
turha luulo
Ette te Marsiin pääse. Me olemme jo täällä.