Sunnuntai 27.5.2012

”Pimeneminen uhkaa Britanniaa 2016”

Luotu: 
11.9.2009 12:52
Päivitetty: 
11.9.2009 13:36
  • Kuva: Nasa
    Lontoo avaruudesta kuvattuna.

Ison-Britannian hallituksen energianeuvonantajana lokakuun alussa aloittava David MacKay sanoo pelkäävänsä, että maasta loppuu sähkö kesken vuonna 2016. Seurauksena olisivat laajat sähkökatkot maassa.

Ministerit ovat aiemmin kiistäneet, että Britanniaa uhkaisivat pimenemiset. MacKay on kuitenkin toista mieltä BBC:lle antamassaan "epävirallisessa" haastattelussa.

MacKayn mukaan valtaisan ongelman aiheuttaa se, että britit yhä vastustavat energiaprojekteja. Vaarana ovat siis sähkökatkot vuonna 2016, kun hiili- ja ydinvoimaloista luovutaan asteittain.

- Huolena on, että vuonna 2016 ei ehkä ole tarpeeksi sähköä. Oma arvaukseni on, että markkinat saattavat korjata ongelman rakentamalla enemmän kaasuasemia, mikä ei ole se suunta, jota haluamme, MacKay sanoo.

MacKayn mielestä vaihtoehtoisten sähkövoimaloiden rakentamista pitää siis pikaisesti vauhdittaa. Cambridgen yliopiston professori MacKay arvostelee brittejä tuulivoimaloiden, ydinvoiman ja energiantuonnin vastustamisesta ja samaan aikaan muuttumattoman elämäntyylin vaatimisesta.

- Meidän täytyy lopettaa ein sanominen näille kaikille asioille ja ymmärtää, että meillä on suuri rakennusprojekti käsissämme.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

joukoakoskinen

..on aiheuttanut vaarallista huolimattomuutta turva- ja jäteasioissa. Sama prosessi etenee Suomessa Pekkarisen siltarumpujen ja hassilaisen biopolton seurauksena.

Vain irtonymeromyynnistä vastaava toimittajakunta hyssyttelee väärään turvallisuudentunteeseen taipuvaista populaa painamaan päänsä yhä syvemmälle hiekkaan.
Suomeksi pensaaseen.

Juhani Putkinen

Englantiinkin on rakennettava nopeasti runsaasti uutta ydinvoimaa tuottamaan sähköä ympäristöystävällisesti ja halvalla.

jotos

Näyttäisi siltä,että Pekkarinen on opastanut myös brittejä energia politiikassa.Hauska nähdä missä pimenee ensiksi.
"Pekkarinen oli täällä"-tekstejä varmaan ilmestyy eripuolille Eurooppaa.

Liike

Sehän on ymmärrettävää, että Mauri Pekkarinen on vastuuntunnoton, kuten monet muutkin poliitikot ja virkamiehet. Sitä vain on vaikea sulattaa, että hän on myös vastuuton.

Poliitikko voi täysin vapaasti vaikka romahduttaa maan koko kansantalouden estämällä energian saannin, mutta hänellä ei ole minkäänlaista vastuuta teostaan.

Kohta 62-vuotias Pekkarinenkin alkaa olla jo siinä iässä, että hän ehkä uskoo poistuvansa kärsimään jäävien joukosta luonnollisella tavalla parin vuosikymmenen sisällä. Hän on voinut tuumailla, että hänen viimeisiksi vuosikseen riittää vielä jotakin rypsistä tehtyä polttoainetta vanhainkodin aggregaattiin - kärsikööt nuoremmat vilua ja nälkää ja tapelkoot ruuasta keskenään.

jtmnen

johtuen, elänee siinä illuusiossa, että parasta on kun kukaan ei kilpaile kenenkään kanssa.

Pekkarisen mielestä, ajatus kilpailusta, esim. että useampi ydinvoimala yrittää tyrkyttää sähköä meille, on vieras. Jotenkin sellainen, joka kuuluu muualle, muttei Suomelle.

Pekkarisen mielestä, Suomen kuuluu kärvistellä energiapulassa. Pekkarisen mielestä on ihan OK. että meilläkin on sähkön säännöstelyä, ja sähkökatkoja, kuten esim. oli Romaniassa.

On upeaa että meillä on näin fiksuja ministerejä.

Olisi vieläkin upeampaa, että Pekkarinen olisi VIIMEINEN ääliö jolle ministerinposti annetaan.

Silloin me voitaisiin perustaa kansalaiskeräys patsaasta Pekkariselle: Tässä on patsas, tehty muistomerkiksi henkilölle, joka oli viimeinen typerys joka sai ministerin tehtävän rakkaassa Suomenmaassamme.