Amerikkalainen tv-mainoskampanja yrittää vakuuttaa, että ilmaston lämpenemisestä on turha huolestua. Yhdysvaltain hiili- ja öljyteollisuus ovat yhdistäneet voimansa mainoksessa, jossa kerrotaan, että hiilidioksidi on itse asiassa hyväksi ekosysteemille.
Natural Research Partners -järjestö, joka on hiiliteollisuuden käsissä, taistelee voimalla sen väitteen puolesta, että hiilidioksidia ei saa julistaa saasteeksi. Sen mukaan tämä veisi maasta valtavan määrän työpaikkoja.
–Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että kaasu olisi saastetta. Itse asiassa nykyiset korkeammat hiilidioksidipitoisuudet auttavat maan ekosysteemiä ja tukevat laajempaa kasvi- ja eläinkuntaa, julistaa mainos.
Ensimmäisessä vaiheessa tv-mainos nähdään Montanan ja Uuden Meksikon osavaltioissa. Eri versioita on tarkoitus levittää muuallakin erityisesti ennen Kööpenhaminan joulukuista ilmastokokousta.

Kommentit
Mitkä yritykset?
Nyt kansainväliseen ostoboikottiin
Joo. Nimet on saatava
Joo. Nimet on saatava tietoon, että voin siirtyä heidän asiakkaakseen. Täyttä asiaa puhuvat. Ei hiilidioksidia voi määritellä saasteeksi. Jos näin tehdään täytyy koko eläinkunta kieltää.
Tätä ilmastotuubaa tulee nykyään niin paljon propagandaformaatissa joka tuutista, että jokainen joka esittää eriävän mielipiteen saa välittömasti kunnioitukseni.
Boikotti
Boikottiin tarvittaisiin lista niistä yrityksistä ja yhteisöistä jotka ovat maksaneet suojelurahaa Greenpeacelle ja muille terroristijärjestöille.
Kasvihuoneisiin syötetään hiilidioksidia,
jolla saadaan vihannekset kasvamaan paremmin. Muukin kasvillisuus pitää siitä.
Ilmastonmuutos on huijausta
<a href="http://markusjansson.blogspot.com/2009/10/ipccn-kayttamat-tutkimukset.ht... käyttämät tutkimukset osoittautuneet huuhaaksi - ilmastonmuutos on valetta</a>
niin
Suomessa nähdään kovasti vaivaa ampua tuota alas vihjailujen avulla. USaan ei löydy yhtäkään todellisuudessa jolla olisi mitään ammattitaitoa ja tietämystä arvioida tuota. Ja sama koskee tota järjestöäkin. Kun siitä ei muutakaan pystytä sanomaan, niin aletaan väittämään sitä hiiliteollisuuden kätyriksi.
Siinä vaiheessa kun julki tulee joku päin vastainen mainos, tutkimus tms, niin kukaan ei muista mainita, että niiden takana on joku VIhreiden järjestö tai vihreä tutkija. Ja että ne tutkijat ovat saaneet rahaa tuollaisilta tahoilta tehdäkseen oikeanlaisen tutkimusken.
hiilidioksidi on pahasta
Esim. Olutta juodessa juo myös hiilidioksidia, eli niitä kuplia. Siitähän se pääkipukin tulee, kun tarpeeksi juo.
Pääkipu tulee hiilidioksidista? Tollo!
Samaa hiilidioksidia juodaan kivennäisvedessäkin.
Saatko siitäkin pääkivun?
Faktaa peliin.
Tässä muutama asia ilmastokeskusteluun:
CO2 (hiilidioksidi) on vesiliukoinen ja ilmaa raskaampi kaasu.
Kun autoilija päästelee hiilidioksidia maaseudulla moottoritiellä, hän tuottaa itseasiassa happea ilmakehään. Ilmaa raskaampana hiilidioksidi "valuu" ojiin ja kasvit saavat ns. lehtilannoitusta ja niiden fotosynteesi vilkastuu ja näin kasvit tuottavat happea.
Kun lehmä hönkii laitumella suoraan kasvustoon ja tekee "miinojaan" niin nurmi kasvaa ja lehmä saa enemmän ravintoa ja ylläri ylläri - nurmi tuottaa happea ilmakehään. Väite siitä, että lehmä olisi ympäristölle haitallinen on kaupungissa keksittyä.
Talvella myös moottoriteiden varressa hiilidioksidi vesiliukoisena sitoutuu lumeen. Kun lumi sulaa, ojanvarret ovatkin maailman parhaiten "lannoitettuja" kasvupaikkoja horsmille ja muille typpeä paljon käyttäville kasveille. Hiilidioksidi ja ilman typpi ovat kun dopingia kasveille.
KAUPUNGISSA sen sijaan liikenteen hiilidioksidi jää ilmaan eikä liukene mihinkään. Ihminen saa helposti "poissaolotunteen" tai päänsäryn jo 0,2 prosentin hiilididioksidin poikkeamassa.
TULISI EROTTAA autojen päästöissä kaupunkiliikenne ja maantieliikenne. Maantieliikenne tuottaa happea ja kaupunkiliikenne aiheuttaa ongelmia.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=159194
Ilmastonmuutos on pyhä
Ei ilmastonmuutosta saa epäillä, se on pyhä asia.
Ilmastonmuutoksen kieltäminen on holokaustirikos
Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen kieltäminen tehdään rikoslailla rangaistavaksi.
Itsekkyys onkin kestävämmällä pohjalla kuin idealismi
Amerikkalaisten itsekkyys ja pragmaattisuus onkin osoittautumassa kestävämmäksi ratkaisuksi kuin eurooppalainen idealismi, joka on sata vuotta hakannut päätään seinään aina yhtä heikoin tuloksin.
- tieteellinen sosialismi
- fasistiset rotuopit
- vihreä liike ja kuviteltu ilmaston lämpeneminen
Aina vahva valtio ohjaa pahat yksilöt oikealle polulle ja metsään mennään.
p.s. Hockey stick on muuten osoitettu tiedeyhteisössä manipuloiduksi tilastolliseksi tutkimukseksi useamman kriitikon toimesta kuluvan syksyn aikana. Yksikään media ei euroopassa hiisku asiassa. Sen sijaan 'tyhmät' amerikkalaiset osaavat nostaa asian esille.
Nerokasta käänteispsykologiaa IPCC, YK, Rockefeller,.. etc..
Juuri tämä että kampanjan rahoittajana on MUKA öljyteollisuus on nerokasta psykologiaa, jolla kansa yritetään kääntää YK:n, Rockefellerin (EXXON/ESSO), Rooman Klubin, IPPC:n masinoiman hiilidioksidihuijauksen taakse.
Energiajätit ovat tämän IPCC-ilmastonmuutoshuijauksen suurimmat hyötyjät, mukaan lukien Rockefeller-imperiumin EXXON/ESSO/S.O. eli Standard Oil.
IPCC on YK:n järjestö, joka koostuu virkamiehistä, ei tiedemiehistä.
Hiilidioksidi (CO2) taas on maapallon elämälle välttämätön kaasu kuten on happi.
CO2 on kasvien pääasiallista ravintoa veden ohella ja sen ilmassa olevan määrän vaikutus maapallon lämpötilaan on tieteellisesti täysin kiistanalainen asia, josta ei todellakaan ole tieteellistä yksimielisyyttä.
CO2 ei missään nimessä voi olla saaste. Sen pitoisuus ilmassa on ppm-luokkaa (parts per million/osaa miljoonassa,) eikä se ole lainkaan myrkyllinen eläville organismeille.
Wanhat pahat ajat once again
Ilmastonmuutos on nykyajan Neuvostoliitto. Kyseenalaistajat ja arvostelijat poltetaan roviolla.
Uutisaihe US:lle
Uusi Suomi on kunnostautunut ilmastonmuutoksen uutisoinnissa yksipuolisesti.
Jutun voisi vaihteeksi kirjoittaa vaikkapa siitä, että Dr Briffa on valikoinut puiden lustosarjoja paremmin omaa näkemystään vastaavaksi. Briffan valikoituja lustosarjoja on käytetty suoraan viidessä kahdestatoista IPCC:n raportissa mainituista lämpötilan rekonstruktiosta.
Tämä kyseenalaistaa yksinään IPCC:n väitteet viime vuosikymmenien lämpötilan poikkeuksellisuudesta.
Yhteenvedon Briffan sarjoista voitte lukea täältä:
http://bishophill.squarespace.com/blog/2009/9/29/the-yamal-implosion.html
Tämä on viimeisin isku ilmastonmuutosteorialle mm. seuraavien tapahtumien lisäksi:
- Ilmaston lämpenemisen pysähtyminen 10 vuotta sitten
- Merien lämpösisällön lasku vuodesta 2003 eteenpäin
- Merenpinnan nousun pysähtyminen vuonna 2006
- Pohjoisen merijään minimin kasvu 500000 km2 vuodessa sitten kesän 2007
- Etelänapamannerta ympäröivän merijään mittaushistorian ennätys joitakin viikkoja sitten
Myös Svensmarkin teoriat kosmisen säteilyn vaikutuksesta pilvisyyteen ja siten lämpötilaan saavat jatkuvasti vahvistusta.
CERN on julkaissut tuloksia vuoden 2006 CLOUD-kokeesta. Lopullinen CLOUD-koe on käynnissä ja tuloksia odotellaan.
Kaksi lähes uskonnollista käsitystä
Länsimaissa on vallalla kaksi lähes uskonnollista käsitystä. Yksi on, että ns. monikulttuurisuus on hyvä asia ja toinen on, että lisääntyneet hiilidioksidipäästöt aiheuttavat ns. ilmastonmuutoksen
Tässä kirjoituksessa en aio puuttua ensiksi mainittuun muttä jälkimmäiseen kylläkin.
Hiilidioksidi ei ole mikään myrkky. Jokainen meistä tuottaa sitä ja kasvit muuttavat sen hapeksi. Ilman hiilidioksidit ja kasveja jotka muuttavat sen taas hapeksi ei maapallolla olisi elämää.
Mitä ilmastonmuutokseen tulee ei maapallon ilmasto ole koskaan ollut muuttumaton. Päinvastoin, ilmasto on muuttunut, joskus nopeastikin. Jääkaudet ovat vuorotelleet lämpimien jaksojen kanssa. Noin 15.000 vuotta sitten oli koko Pohjola jään peitossa. Kun lämpötila nousi suli jää. Koska itse asiassa elämme tällä hetkellä jääkauden loppukautta on todennäköistä, että ilmasto lämpenee, teki ihminen mitä hyväänsä.
Mitä tulee merenpinnan kohoamiseen tulee, ovat tutkimukset osoittaneet, että Intian valtameren pinta ei ole 1900-luvulla kohonnut lainkaan ja esim. Tuvalun saariryhmän ympäristössä on Tyynen valtameren pinta laskenut.
Varmaa on, että uusi jääkausi tulee tuhansien vuosien kuluttua, edellisten väli oli 50.000 vuotta.
Todellinen uhka ympäristölle ja sitä kautta ihmisillekin, ovat lukuisat ympäristömyrkyt kuten PCB joiden määrä luonnossa edelleen lisääntyy.
Jos ns. kasvihuoneilmiöuskomus on näin heppoisella pohjalla miten mahtaa olla sen monikulttuurisuuden laita?
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
Ilmastonmuutosmaksu?
Miksihän Matin hallitus ei muuten ole vielä keksinyt ruokakuntakohtaista ilmastonmuutosmaksua? Tuollainen pieruverohan olisi täysin oikeudenmukainen, koska pieru on metaania joka taas on erittäin voimakas kasvihuonekaasu. Lisäksi kaikki pierevät tai ainakin jokaisella on mahdollisuus pierrä, joten tältäkin kannalta tarkasteltuna pieruvero oli täysin kohtuullinen rasite.
Tollot omahyväiset jenkit. Pitäs kieltää kaikki yli150kg ihmiset
Helppoahan tuollalailla on ajatella asioita puhtoisessa vähän asutussa pohjolassa, mutta ilmansaasteet ovat todellinen riesa kaikissa miljoonakaupungeissa, eikä Saksan maaseutukaan ole kovin kaukana kaupunkien ilmansaasteen tasosta. On nimittäin sen verta tihiään asuttu maa. Siksi en todellakaan vertailisi Suomalaisten maanteiden ojien pohjia, koksa ne ovat vain yhtä laitaa todellisuudesta ja niiden merkitys kokonaiskysymystä tarkasteltaessa on hävivän pienen pierun suuruinen.
Tasokasta
Aina sama ilmiö kun erehdyn lukemaan näitä keskusteluja. Tänne todellakin siivilöityy ihan oma porukkansa. Onhan se hyvä, että on "oikeita" mielipiteitä kun ne viherpiipertäjät yrittää saatanallisilla juonillaan tuhota meitin lintukodon.Ei häiritä mukavasti sujuvaa matkaa, kun satuttiin saamaan hyvät kansituolit Titanicista.