Europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr.) suomii blogissaan Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan päätöstä. Valiokunta siunasi EU:n komission laatiman listan hiilivuodolle alttiista toimialoista.
Tämä päätös oli Hassin mukaan "triplapotti saastuttajille".
- Tällä päätöksellä valiokunta siunasi sen, että leijonanosa teollisuuden päästöoikeuksista jaetaan jatkossakin ilmaiseksi. Edun saaneet alat vastaavat 77 % päästökaupan alaisista päästöistä. Listalla on kirjava joukko, mukana on muun muassa viinin, turkistuotteiden, harjojen ja luutien sekä alusvaatteiden valmistus, Hassi kirjoittaa.
Hassin mielestä parlamentin päätöksellä on kolme huonoa vaikutusta. Ensiksi hänen mukaansa yhteiskunta joutuu vähentämään päästöjä kalliimmalla kuin olisi tarpeen. Ilmaiset "tuprutusoikeudet" eivät Hassin mukaan estä eurooppalaisia firmoja pystyttämästä tehtaita halvemman työvoiman maihin.
- Pahimmassa tapauksessa firma, joka pystyttää esimerkiksi Kiinaan tehtaan, voi tienata siitä vielä niin sanottuja CDM-päästöhyvityksiä, jos tehdas on vähemmän saastuttava kuin Kiinan vanhat tehtaat. Tupruttajafirma voi siis tienata todellisen triplapotin.

Kommentit
Ettei se vaan ollut Hassin
Ettei se vaan ollut Hassin puolue ja aatetoverit euroopassa, jotka tätä idioottisysteemiä oli kirkuen vaatimassa. Turha muille mussuttaa omista virheistään.
Satu Hassi on vaan
Satu Hassi on vaan valitettavasti kiihkoisesti uskontopoliittinen ääriajattelija,
joka on saanut ja saa henkilökohtaista hyötyä toiminnastaan. Tällainen toiminta suistaa ns. maapallon radaltaan. Pelastakaa meidät hurmosvihreiltä!
saaste X 5
Lobbaritäti ei saanut vielä lailla vaadituksi että alusvaatteiden valmistuksen täytyy saastuttaa 5 kertaa enemmän kuin aikaisempien alusvaatteiden valmistuksen. Lampputeollisuuden alalla tuo vaatimus on jo valitettavasti mennyt läpi.
Hassi on sokea
Hassi ei ole nähnyt muitakaan ajamiaan tavoitteita niinkuin ne
todellisuudessa toteutuvat. Esim energiasäästölamppujen säästöt mm Suomessa menevät pahasti pieleen. Taitaa omat edut olla yleensä näillä hörhöillä tavoitteena. Oma elämäntyyli on sitä kaikkein saatuttavinta. Hassi on vaarallinen!
Ympäristöuutisten
Ympäristöuutisten yhteydessä näyttäisi olevan lähinnä jotain A5-saastetta...
Hassi
Vanhan stallarin tripla potti.
Suomalaiset päättäjät pupuilevat idiootin tasolle
Suomalaiset päättäjät ovat todellisia idiootteja sitoutuessaan esillä olleisiin päästötavoitteisiin. Ottamatta nyt kantaa koko ilmaston lämpenemisen ympärillä rakennettuun megalomaaniseen blufiin on pikkulapsenkin aivoilla ymmärrettävä, että Suomi on yksi maailman pohjoisimmista valtioista ja käytännössä tämä merkitsee kroonista tarvetta asuntojen lämmittämiseen. Enään tästä idiotismista puuttuu se, että puun polttaminen pyritään estämään polttamisesta aiheutuvien päästöjen takia. Tätä enteileviä "huolestuneita" kirjoituksia on jo nähty medioissa
Aina ei tiedä onko Hassi oikeasti tietämätön...
...vai johtaako tahallaan harhaan? Kumpikin vaihtoehto on surullinen.
Tavallinen lukija voi saada sen käsityksen, ettei päästövähennysvelvoite koskisi teollisuutta joka saa ilmaispäästöjä. Eivät ne selviä kuin koira veräjästä - heidät vain vapautetaan kustannuksia nostavasta huutokaupasta, ja jäljelle jää vähennysvelvoite.
Mikä pakkomielle siinä on, että se pitäisi tehdä kalliisti? Eikö riitä että tehdään?
Ei Hassille ilmeisesti. Juuri hänen metodillaan varmistetaan se, että Eurooppa vie saasteita ja tuo työttömyyttä.
Minne katosi CO2?
Mielenkiintoista, ettei sanaa "hiilidioksidi" enää mainita. Käytetään termejä "saaste", "tuprutus" jne.
Jopa Profeetta al Gore on saanut uuden ilmestyksen, ettei syyllinen olekaan hiilidioksidi. Hänen mukaansa CO2 onkin enää aiheuttanut merkityksettömän ja mittaustarkkuuden kannalta kyseenalaisen 0,28 (!) asteen lämpenemisen. Toki Profeetta ei vielä myönnä, että ilmasto voisi muuttua myös ihan luonnollisista syistä.
Eli nyt "ilmastonmuutos" vähin äänin ohjataan "ilmansuojeluun". Tämä vihreän retoriikan täyskäännös näkyy myös toveri Hassia koskevassa uutisessa.
Kaikki viher ajatukset kaatuu
valitettavasti turha lasku tulee veronmaksajille.tämän päivän ESS kertoo,mitä vähemmän hiukkasia ilmaan,niin sitä lämpimämpi maapallo.Kiitos Hassi.
Toimintaa eikä politikointia!
Onhan se aika kummallista kun jokaista nyt, ja tulevaisuudessa, elävää elämää ja miksei elotontakin ainesta koskettavaan asiaan ole minkäänlaista kokonais näkemystä.Suojelkoon ammattitaitoiset virkamiehet meitä poliitiikan asianajo naisilta ja miehiltä,joiden oma, puolueen ja ystävien etu, ajaa kokonaisuuden edun ohitse että kolina kuuluu.Nämä marionetit ovat todellinen uhka ihmiskunnan kehitykselle,ja näillä on viellä lapsia ja lapsenlapsia,huh huh.Me olemme viellä äänestäneet näitä hyppyheikkejä.
Koira söi maailman tärkeimmän ympäristö raportin
Eilen ehtoolla tuli ohjelmaa missä todettiin että ympäristö katastrofi on peruttu, tutkimustuloksia ei saa julkaista eikä niitä näytetä, aina jollain verukkeella niitä ei päässyt tutkimaan vaikka kuinka yritti, lopulta sanoivat että koira oli syönyt ne.
Kyllä voi todeta että puhuvat ihan silkkaa paskaa, taitaakin olla jenkkien taitavasti lanseeraama juttu että meitä mikään uhkaa.
Ovat saaneet hyönäyttetyä nää vihreet juokseen kuuta taivaalta ja Greenpeace on maksettu pitämään uskottavuutta yllä, Eurooppalaiset hölmöt rajoittaa omia päästöjään ja antavat siten taas jenkeille maailmanmahti aseman takaisin ilmaiseksi.
Kiinlaiset yhdessä jenkkien kanssa viä maksaa ekstraa kun pystyttää hivenen vanhaa kiinalaistehdasta vähemmän saastuttavan tehtaan kiinaan, samalla saavat sinne ilmaaseks viimestä huutoo olevaa tekniikkaa jota sitten kopioivat maailmalle mytäväksi.
Lopuksi potkivat ulkomaan elävät rajojensa ulkopuolelle kun niistä on ensin imetty kaikki hyöty irti.