Global Carbon Projectin mukaan päästöt nousivat 29 prosentilla vuosien 2000 ja 2008 välillä. Global Carbon Project (GCP) on eri puolilla maailmaa akateemisissa laitoksissa työskentelevien tieteilijöiden yhdistys.
Päätutkija Corinne Le Quere sanoo, että Kööpenhaminan ilmastokokous ensi kuussa on viimeinen tilaisuus vakaannuttaa lämpeneminen kahteen celsiusasteeseen siististi ja organisoidusti.
Kansainvälisen ilmastopaneelin raporttia koonnut ja Britannian meteorologisella laitoksella työskentelevä Richard Betts sanoo, että GCP:n raportin luulisi kiinnostavan poliittisia päättäjiä. Hän kuitenkin kyseenalaistaa tulkinnan, että tällä vauhdilla maapallo lämpenisi kuusi astetta. Bettsin mukaan on kuitenkin suuri mahdollisuus, että ainakin neljän asteen nousu keskilämpötiloissa tulee, jos mitään ei tehdä.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
no mitä sitten
hyväähän se lämpö vain tekee
paljonkin pahempi olisi jos ilmasto jäähtyisi
paikallaan lämpötilat kun eivät ole koskaan pysyneet
Epäilen
Epäilen vahvasti.
Tyypillistä pelastususkovaisten propagandaa:
"viimeinen tilaisuus"
Pikemminkin nyt on ilmastohörhöillä viimeinen tilaisus huiputtaa ihmiskuntaa ja ajaa se ennennäkemättömään kurjuuteen tällä itse aiheutetulla itsemurhalla, joka alkaa taloudellisen toiminnan alasajolla. Onneksi kaikki suuret, itsetuntoiset valtiot ampuvat tämän hullutuksen alas saman tien. Suomi tietysti tottelee kaikkea mikä tulee ulkomailta, on totalitäärinen taho ja joka rapauttaa Suomea.
Pari viikkoa globaaliin teatteriin vailla vertaa. Nyt aitiopaikalle!
Ihan kiinnostaa muuten
Ihan kiinnostaa muuten jatkuvasti lukea tätä samaa hölynpölyä lehdistä.
Tai sitten ei
Käsittääkseni tutkielmat perustuvat hyvin kapeaalaisiin tutkimuksiin ja tietokonemalleihin, jotka eivät vastaa luonnossa tapahtuvia todellisia muutoksia. Ilmastotutkija Richard Lindzenin mukaan hiilidioksiidi ei ole ongelma ja toisin kuin väitetään, niin mitään hiilidioksiideista johtuvaa kasvihuoneilnmiötä ei ole olemassa. Pelkkää ilmastopropagandaa.
Ilmasto on aina muuttunut ja keskilämpötilat vaihdelleet. Esim. Keski-ajalla koettiin "lämmi ajanjakso", jolloin lämpötilat olivat huomattavasti korkeammalla kuin nyt ja silloin ei ollut tietoakaan mistään ihmisen aiheuttamista hiilidioksiidipäästöistä. Ilmastoomme vaikuttaa huomattavasti enemmän muut tekijät kuin ihminen. Esim. auringossa tapahtuvat muutokset vaikuttavat suoraan meihin, vai tuleeko joku neropatti väittämään, että olemme saastuttaneet auringonkin?
Suosittelen tutustumaan Lindzenin tutkimuksiin, eikä vain uskomaan laput silmillä "virallista totuutta"
Jaahas
Joiltain ilmastotutkijoilta on taas tutkimusrahat loppuneet, joten piti vähän säätää ilmastomallia.
Ilmastomuutos-myytin ylläpitäminen vaatii yhä hurjempien uhkakuvien maalaamista. Tosiasiassa auringon aktiivisuuden hiipuminen uhkaa ihmiskuntaa uudella jääkaudella. Onneksi tuli ostettua talveksi uusi untuvatakki.
Hienoa
Saadaan vihdoinkin Suomen maatalous kannattavaksi. En jaksa ymmärtää mikä tässä "ilmastopaniikissa" on niin kummallista, että sitä pitää koko ajan hypettää. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on jo jonkin aikaa (50 Ma) ollut aivan liian alhainen.
Maapallon ilmasto on vaihdellut laidasta laitaan viimeisten 400 Ma:n aikana. On ollut hyviä aikoja, kuten liitu- ja jurakausien lämpimät jaksot, -ja todella huonoja, kuten laajojen jääkausien jaksot.
Hiilidioksidi on eliöille herkkua, happi myrkkyä. Se, että muutokset nyt tapahtuvat suhteellisen nopeasti, asettaa eliöille kovia sopeutumisvaatimuksia, mutta ne ovat kuitenkin suhteellisen pieniä ihmisen muuhun toimintaan nähden. Ja ovat ne eliöt ennenkin joutuneet nopeiden ilmastomuutosten kohteeksi, josta tuloksena mm. eläin lajinimeltään Homo sapiens sapiens.
Kun maapallon eliöt voivat kaikkein parhaimmin viimeisen miljardin vuoden aikana, oli hiilidioksidin määrä reilusti kymmenkertainen nykyiseen nähden. Nyt me vain palautamme sitä silloin maaperään sitoutunutta hiiltä ilmakehään. Ehkä turhan pikaisesti, mutta kuitenkin.
Ilmasto ja ympäristö ovat tärkeitä asioita, mutta hiilidioksidiin takertuminen ei johda mihinkään. Sillä vain peitellään paljon pahempia ongelmia. Raskasmetallit, myrkylliset yhdisteet ja nanohiukkaset ovat paljon pahempi ongelma. Ai niin, (hyshys) näistä ei vissiin saanutkaan puhua...
Paljon asiantuntijoita
Kylläpä pieneen Suomeemme mahtuu uskomattoman paljon ilmaston asiantuntijoita. Yliopistomme saavat olla ylpeitä tästä!
Kertoisitteko vielä, oletteko pätevöityneet
a) Wikipedian kautta
b) Keskustelupalstojen kautta
Tätä minäkin olen
Tätä minäkin olen ihmetellyt lukiessani mm. ilmatieteenlaitoksen johtajan huuhaa juttuja. Maailmassa kun ei taida olla, kuin muutata oikea ilmastoasiantuntija ja yksikään näistä ei ole suomesta. Yllättäen nämä oikeat asiantuntijat eivät allekirjoita näitä IPCC:n höpötyksiä.
aivojakin saa käyttää
Wikipedia ei ole sen luotettavampi lähde kuin keskustelupalstatkaan mitä ilmastoasiohin tulee, sensijaan kirjallisuuttaa löytyy kyllä vaikka millä mitalla, esim varsin hyvä on Ian Plimerin kirja 'Heaven and Earth'.
Eikä tartte olla mikää yliopstoprofessori tajutakseen millaista kusetusta koko ilmastonmuutosvouhotus on, riittää kun osaa ajatella omilla aivoillaan ja viitsii ihan oikeasti ottaa asioista selvää.
Onko kukaan huomannut
että maan magneettikenttä heikkenee nopeasti, joka enteilee napojen vaihtumista ja maan magneettikentän avaruuden säteilyltä suojaavan vaikutuksen loppumista.
Mitä mieltä asiasta on Greenpeacen magneettikenttävastaava? Olisiko tästä uudeksi uhaksi?
Magneettikenttien
Magneettikenttien heikkeneminen on luonnollisesti länsimaisen autoilijan syytä, koska auton metallit imevät magneettikentän itseensä. Ainoastaan länsimaiden ajaminen kivikaudelle voi pelastaa tilanteelta.
Ilmasto huuhaapellet
Uutisista pitäisi sensuroida ilmastopellejen niisanotut "tutkimustulokset". Ainoat maan lämpötilaan vaikuttavat tekijät ovat auringon säteilyn voimakkuus ja maan etäisyys siitä sekä asento aurinkoon nähden!!! Muu on vain hiilen normaalia kiertoa ilmakehässä/maassa vs. veden normaali kierto ilmakehässä.
Kun ilmakehässä on enemmän hiilidioksidia niin kasvit kasvavat paremmin.
Muut puhe on turhaa suun aukomista!
Lämmin hyvä, kylmä huono
Lämmin hyvä, kylmä huono, näinhän sitä pitää ajatella, eikö?
Ei mut oikeesti: tutkijat tutkivat ja kertovat mitä ovat mieltä, ei sen kummempaa. Veikkaan että heillä on kuitenkin enemmän perusteita mielipiteilleen kuin tällä palstalla viisastelevien.
Ja eiköhän nämä ilmastotutkijat ole aika pikkutekijöitä siinä joukossa joka yrittää mielipiteillään yrittää saada rahaa kerättyä omaan pussiinsa.
Hallintoa
Pitäähän aina joku mantra olla millä kansalaisia hallitaan ja estetään turha rikastuminen luomalla uusia veroja. Kun raamattua ei voi enää käyttää pitää olla joku asia joka on liian iso asia tavallisen kansalaisen epäiltäväksi. Tätähän se kaikki on......
Lähdekritiikki
"Global Carbon Project (GCP) on eri puolilla maailmaa akateemisissa laitoksissa työskentelevien tieteilijöiden yhdistys."
Tuossa jäi mainitsematta että kysessä on ilmastohysteriasta elantonsa imevien loiseläjien yhdistys.
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuminen nostaisi maapallon keskilämpötilaa yhdellä asteella. Toistan: Yhdellä asteella. Tämä tarkottaisi sitä että maapallon ilmasto olisi samassa tilassa kuin keskiajan lämpömaksimin aikana.
Keskiajan lämpömaksimi oli ennennäkemättömän elintason kasvun aikaa. Lämmin ilmasto takasi suuret ja varmat sadot joiden varassa väestö kasvoi. Elintason kasvu mahdollisti renesanssin, suuret löytöretket ja katedraalien rakentamisen. Kaupankäynti, tiede ja kulttuuri kukoistivat kun elämä ei ollut pelkää kamppailua olemassaolosta.
Sitten tuli pieni jääkausi ja nälkävuodet. Nyt pieni jääkausi on päättymässä ja ilmasto palaa normaalitilaan.
Voin lyödä vaikka vetoa,
Voin lyödä vaikka vetoa, että ei ihmisentoimesta nouse astettakaan, vaikka ei mitään tehtäisi.
Eikö Yle1:en MOT -ohjelma
Eikö Yle1:en MOT -ohjelma jo kertonut tässä taanoin, että missä tässä "tietteelisessä tutkimuksessa" yms, mennään!?
Hiilidioksidiin
Hiilidioksidiin kiinnitetään mielestäni aivan liian paljon huomiota.
Sen sijaan on vähennettävä oleellisesti ihan oikeita saastepäästöjä, kuten pienhiukkasia, hiilimonoksidia, typen oksideja, rikkidioksidia, jne.
On rakennettava hyvin runsaasti lisää ydinvoimaa, jotta voidaan ihan oikeasti vähentää saastuttamista.
Vastalääkettä pelottelijoille (antidote to alarmists)
MOT: ILMASTOKATASTROFI PERUUTETTU (CLIMATE CATASTROPHE CANCELED).
Youtube (MOT: ILMASTOKATASTROFI PERUUTETTU, osat 1, 2 ja 3):
1 http://www.youtube.com/watch?v=1gmJiZfyDPE
2 http://www.youtube.com/watch?v=suySkDny-zk
3 http://www.youtube.com/watch?v=cKSgj8Itbzs
Huomiota myös ulkomailla (in English):
http://wattsupwiththat.com/2009/11/10/lindzen-and-...
Ja MOT on totuus :)
Ja MOT on totuus :)
convinient untruth
Vuosia propellihattu päässä asiaa tutkineena ja niin sanotusti ongelmakenttään paneutuneena olen eri mieltä miltei kaikkien kanssa miltei kaikista asioista.
Ilmaston lämpeneminen on kuitenkin asia josta olen samaa mieltä niiden tahojen kanssa jotka ovat samaa mieltä kanssani. Siis lämpenee tilastollisesti ilman muuta.
Syy ilmaston lämpenemiseen ei kuitenkaan ole päästöt tai niiden puute. Enempi tai vähempi emppiiristen tutkimusten pohjalta on helppo todeta että maapallon keskilämpötila on lähtenyt nousuun silloin kun lämpötilamittauksiin on ryhdytty panostamaan.
On luultavaa että lämpötilamittausten lopettaminen ja tulosten korvaaminen valistuineilla arvioilla madaltaa tilastoitua keskilämpötilaa.
jalajälki
Se suomalaisen ekologinen jalajälki on niin suuri, että rattorinrengas ei pysty sitä peittämään.
Oikein hyvää,
Oikein hyvää, sähkökulutus laske siis ja ei ole niin kylmä talvella
"lämpöä"
Käynnissä on huutokauppa jossa "tiedemiehet" yrittävät
nokittaa toisiaan.
Ainoa paikka missä lämpö nousee, on näiden "ilmasto-asiantuntioiden" pää.
Poliitikoille asiasta on tullut loistava keino verottaa,
kiristää, uhkailla, sakottaa, vaatia, alistaa, lypsää,
nujertaa, kepittää, potkia ..........
Ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet
Me kansalaiset olemme valmiita luopumaan kaikista perusoikeuksistamme keksityn ilmastonmuutoksen vuoksi.
Ottakaa meidät orjiksenne, oi yksityisjeteillä lentelevät "ilmastogurut"!
Osuvasti sanottu
Veikkaanpa, että tulevaisuudessa joudumme luopumaan vähitellen yksityisomaisuudesta.
Tervetuloa Uusi Maailmanjärjestys.
Kommunistien uusi aamunkoitto
punavihreään kaapuun verhoutunut kommunismi on saanut ilmastonmuutoksesta uuden ruoskan kansan kurittamiseksi.
Olihan se rautaesiripun sorruttua muutaman vuoden aika surkeaa, kun ihmiset saivat vapaasti rellestää omilla rahoillaan ja ilman pelkoa ydin- tai muusta katastrofista.
10 astetta!
Minä löyn pöytään suurimman uhkakuvan: maapallon lämpötila voi nousta jopa 10 astetta seuraavan 50 v. aikana, ja nouseekin, rahat-takaisin takuulla! Mistä voin noutaa palkintoni?
Aina vaan paranee
Höpö höpö höpö höpö kusetus jatkuu ja kiihtyy.
Antaa nousta
Siitä on varoiteltu jo vuosikymmeniä joten miksi jauhaa jos ei mene perille. Suomi on ihan samanlaista kansaa muiden kanssa. Nähdään vain seuraavaan tilinauhaan asti. Pirun pateettinen planeetta. Ei tipu pätkääkään myötätuntoa.