Ilmastoskeptikot saivat vauhtia loppuviikolla internetiin Britanniasta levinneistä ilmastotutkijoiden sähköposteista. Myös suomalaisilla keskustelupalstoilla osa kirjoittajista katsoi, että tietohakkerien levittämissä viesteissä olisi merkkejä tutkimustulosten vääristelystä.
Hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) arvioi, että kohu voi hankaloittaa ilmastonsuojelutyötä, jos se saa jotkut ihmiset epäilemään ilmastotieteen luotettavuutta. Hän muistuttaa, että ilmastotiede perustuu vuosikymmenien aikana kertyneeseen tuhansien tutkijoiden keräämään mittavaan ja kattavaan todistusaineistoon.
-Jos siellä on yksittäisissä tutkimuksissa virheitä, niin se ei sitä isoa kuvaa muuta. On tietysti hyvä, että ne virheet löydetään, korjataan ja tieto tarkentuu näin ajan myötä, Tynkkynen sanoo.
Kansanedustaja korostaa, ettei netissä levinneiden viestien aitoudesta ole varmuutta. Tekstit ovat lisäksi yksittäisten viestien pätkiä, jotka on irrotettu asiayhteydestä.
Julkisuuteen nyt päätynyt aineisto voi Tynkkysen mielestä jopa kumota skeptikoiden väitteitä tutkijoiden salaliitosta, koska vuosien sähköpostikirjeenvaihdosta ei hänestä noussut esiin kovin järisyttäviä tietoja.

Kommentit
paavikin myönsi anekaupan kusetukseksi
Vihreät eivät vielä ole pääseet yhtä pitkälle koska kaikkea löysää rahaa ei ole saatu varastettua ja kiristettyä ilmastohölynpölyimuria kaupittelemalla.
Vai ei se isoa kuvaa muuta?
"-Jos siellä on yksittäisissä tutkimuksissa virheitä, niin se ei sitä isoa kuvaa muuta. On tietysti hyvä, että ne virheet löydetään, korjataan ja tieto tarkentuu näin ajan myötä, Tynkkynen sanoo."
Jos kerran systemaattinen tulosten väärentäminen on Tynkkysen mielestä OK eikä sillä ole ison kuvan kannalta mitään merkitystä niin mitä se kertoo Tynkkysestä poliitikkona?
Tämä yksittäinen tutkimus sattuu olemaan yksi osa sitä kriittistä aineistoa minkä mukaan tehdään globaaleja poliittisia päätöksiä.
Eikö olisi aika viheltää peli poikki, ottaaa kunnon jatkoaika ja tehdä sen jälkeen oikeaan dataan perustuvia päätelmiä ja lainsäädäntöä...?
Ilmastonmuutos - ilmaston lämpeneminen - kasvihuoneilmiö
Kasvihuoneilmiö sinänsä on sanoisinko vedenpitävästi osoitettavissa todelliseksi ilmiöksi (ks esim wiki). Sen sijaan se, mistä esihistoriallisten aikakausien keskilämpötilan vaihtelu jääkausineen on johtunut, sitä ei tiedetä.
Nimittäin jos se ei olekaan johtunut korkeammista hiilidioksidi-, metaani-, typpioksidi-, ympäristömyrkky- ym. pitoisuuksista, kuten kaikissa näissä ilmastotutkmuksissa annetaan ymmärtää, siinä tapauksessa nykyinen maapallon ilmaston sinänsä verkkainen lämpeneminen viimeisten parinsadan vuoden aikana on ennenkuulumaton ja vakava muutos.
Se, että nykyisen lämpenemisen merkittävin aiheuttaja olisi länsimaiden teollistuminen (fossiilisen hiilen tuonti biosfääriin), voidaan käsittääkseni vedenpitävästi osoittaa. Esimerkiksi tarkastelemalla maapallon pinnalla olevan ilman eri komponenttien pitoisuuksien kehittymistä vuosi vuodelta. Tällaisia "instrumenttipohjaisia" mittauksia on luultavasti suoritettu viimeiset sata vuotta.
Kokonaan toinen luultavasti yhtä vakava seikka on fossiilisesta palamisesta, lääkkeiden popsimisesta, puiden kyllästeaineista, nukutusaineista, huumeidenkäytöstä, doping aineista, ym peräisin olevat periaatteessa myrkylliset ja karsinogeeniset yhdisteet, jotka "hyötykäytön" jälkeen kerääntyvät esimerkiksi maaperän sedimentteihin ja toisaalta siirtyvät eliöihin ja rikastuvat ravintoketjuissa (ts kerääntyvät eläinten ja ihmisten rasvakudokseen, mm. aivoihin, siten, mitä ylempänä ravintoketjussa ollaan, sitä korkeammat pitoisuudet).
Eli suomeksi: ei väliä juodaanko raikasta vettä vai syödäänkö makkaraa, molemmista saadaan näitä yhdisteitä, jotka sitten aikanaan palaavat takaisin kiertoon.
- Mutta moni merkittävä teollisuudenala kuten autoteollisuus, lääketeollisuus, lihateollisuus, kärsisi melkoisesti jos ruvettaisiin tällaisista asioista puhumaan, paljon vaivattomampaa on "keksiä jääkiekkokäyrä" ('invent an ice-hockey-stick graph'). Siten tämä facebook'putkiaivo''pehmolelu''kuluttaja'sukupolvimassa alkaisi iloisesti käännättämään markkinoita ympäristöystävällisempään suuntaan, muttei kuitenkaan liian nopeasti jotta markkinat ehtisivät rauhassa mukautua 'ympäristötekijöihin'.
Ja mitä konkreettisiin vaikutuksiin tulee, niin lihansyöjäeläinpopulaatiothan siinä kärsivät välittömästi, sen sijaan kaikkiruokaisen ihmisen terveyteen vaikutus on vähäisempi, ja ihmisen lisääntymiskyvyn heikkeneminen ei nyt ole niin oleellinen asia.
Pikkujääkausi
"Nimittäin jos se ei olekaan johtunut korkeammista hiilidioksidi-, metaani-, typpioksidi-, ympäristömyrkky- ym. pitoisuuksista, kuten kaikissa näissä ilmastotutkmuksissa annetaan ymmärtää, siinä tapauksessa nykyinen maapallon ilmaston sinänsä verkkainen lämpeneminen viimeisten parinsadan vuoden aikana on ennenkuulumaton ja vakava muutos."
Viimeisten parinsadan vuoden aikana ilmasto on ollut palautumassa pikkujääkaudeksi kutsutusta pikkeuksellisen kylmästä jaksosta. Nykyinen ilmasto on edelleen yhden asteen kylmemempi kuin keskiaikaan. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kaksinkertaistuu nykytasosta, ilmaston pitäisi lämmetä yhden asteen verran. Todellisuudessa ilmasto todennäköisesti viilenisi lisääntyneen pilvisyyden takia.
Niinhän se Goebbelskin
väitti viimeiseen asti Natsi-Saksan olevan voitolla sodassa, vaikka liittoutuneiden armeijat jo kolkuttelivat Berliinin porteilla. Nämä nykyiset virallisten totuuksien (ilmastonmuutos, monikulttuurisuus jne.) toitottajat saisivat kyllä Goebbelsinkin kateudesta vihreäksi. Ovat jo jääneet sen miljoona kertaa kiinni housut nilkoissa, mutta ilmeenkään värähtämättä sama laulu sen kuin jatkuu. Ja media on valjastettu tähän propagandatyöhön mukaan paremmin kuin Natsi-Saksassa tai Neuvostoliitossa konsanaan.
Kuten sosialistit...
Homma on aivan selvä.
ClimateGate on jo paljastanut mm. seuraavaa:
Tiedon törkeää ja tarkoituksenmukaista manipulointia kaikkien tieteen perussääntöjen vastaisesti (aivan kuten sosialismi/sosialistit) aikoinaan). Mm. viesti, jossa tutkija kirjoittaa toiselle "juuri saaneensa muutettua dataa, jotta vuodesta 1961 alkanut viileneminen saadaan peitettyä". Tämä on yleistä, sillä aivan kuten sosialismissa niin ilmastonmuutoshysteriassa "oletetut faktat" eivät millään täsmää todellisten havaintojen kanssa.
Ja lisää eräästä toisesta viestistä: " Fakta on, että emme millään ymmärrä, miksi ilmasto ei lämpenekään odotetusti. CERES-data elokuulta 2008 kertoo lisälämpenemisestä, mutta data on varmuudella väärää. Havaintosysteemimmme ei toimi."
Ja aina vain lisää: " voitko poistaa sähköpostini Keithille re AR4?. Keith tekee samoin. Puhumme myös muille."
Fantasioita väkivallasta toisinajattelijoita kohtaan. Vrt. sosialistien perinteinen tapa toimia.
Tutustukaa aineistoihin mm. brittiläisten sanomalehtien sivuilla. Teksti on raakaa: tiedemiehet peittelevät, väärentävät, kieltävät totuuden. Kuten sosialistit aikoinaan, silloin kun niitä vielä oli. Nykyään entiset kommarisosialistit suosivat vihreää...
Ottakaa selvää, veljet ja siskot. Kyseessä on vuosisadan kähmy. Entiset sosialistit ja heidän penskansa yrittävät nyt saada tasajaon aikaan toisella tavalla - pakottamalla suomalaiset kivikauteen, kun intialaiset ja kinlaiset käyttävät fossiiliset polttoaineet ja nauravat matkalla pankkiin.
Älkää uskoko ilmastonmuutosbullshittiä. Kyseessä on vuosituhannen puhallus!
luotan
Luotan kuitenkin Brittien sähköposteista kaapattuihin tietoihin enemmmän, kuin vihreiden erikoisilmastontutkija Oras Tynkkyseen.
Suuri kupla puhkeaa
Ilmastouskovaiset ja ituidealistit ovat huijanneet meitä.
Tottakai ilmasto lämpenee ja toisinaan viilenee, mutta ihmisillä ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä.
Nyt syytetään lihansyöjiä, koska nautakarja hönkäilee ja pireskelee metaania ja CO2 taivaalle. Dinosaurukset ja myöhemmin mammutit tekivät varmaankin samaa, mutta tulikin jääkausi.
Eipäs manata pierua
Tutkimuksen mukaan lampaiden kaasupurkauksista noin 90% tapahtuu röyhtäilemällä. Ehkä sama on myös nautaeläimillä.
Hernekeitto ja näkkileipä
Pois varuskunnista, varusmiehet paukkutelevat torstai iltaisin palloamme tuhoavaa kaasua ilmoille ja jos ruokavaliota ei voi vaihtaa pitää ainakin säätä laki että varusmiehet joutuvat asettamaan tuulipropellin ahteriinsa sähköä tuottamaan kansalaisille.
Pierusta
Arkkivihreiden vegaanien papupohjainen ruokavalio tuottaa valtavat määrät suolikaasuja, minkä voi itsekin todeta kasvissyöjän lähellä. Jos maailmanloppu tulee metaanin takia niin tulkoon mielummin pihvikarjan kuin vegaanien pierujen takia.
Näin on juuh...
Kyllä määkin sen tiedän, että ei ihminen mihinkään voi vaikuttaa. Ihan luusereitahan me ollaan. Antaa palaa vaan. Ilmasto on Jumalan tekemä ja vain jumala voi siihen vaikuttaa.Niih. Kyllä mää tiedän. Lissä vaan öljyä pois sieltä maan alta nja poltetaan ne kaikki ennekun joku pöljä kieltää senkin. Sinne ne lämmöt menee takasin niiden reikien tilalle ja hiilidioksiidit kans. Energia mihinkään lisäänny tai vähene. Se on aijna vakio. Phukoon jotkut idiootit antimateriapölhökustaat ihan mitä vaan. Kyllä mää tiedä paremmin. Kohta pistän taas jonkun sähköpostin liikkeelle missä kerron lisää totuuksia. Niitähän sieltä tietty löydettin...eiks niin?
Juuh..jos lähtis taas poltteleen kaikki muovit ja muut rojut uunissa niin ei tartte kaatopaikalle kuskauttaa. Ne mihinkään vaikuta. Hölynpölyä. Ja akunkin heitin viimekesänä jorpakkoon. On se niin helppoo.
Ilmastohölynpölyn
Ilmastohölynpölyn todenperäisyyteen on ehkä vaikeaa ottaa kantaa, koska ilmiö vaikuttaa monimutkaiselta, eikä tietoa ole missään riittävästi perusteltujen mielipiteiden muodostamiseksi.
Mutta mikähän mahti maailmassa säästäisi meidät Tynkkyseltä? Jos joku henkilö voi ikään kuin markkinointimielessä olla johonkin hommaan mahdollisimman epäsopiva, se on Tynkkynen ilmastoinkvisiittorina. Niin kauan kuin viherpiipertäjäpuolueessa on Tynkkysiä, ei äänestäminen voi yhtään vähempää houkuttaa.
Miksi vihreät
Miksi vihreät hyökkäystankistaan luopuisivat?
On se eri peli kuin tikat ja liito-oravat.
todisteet puuttuu
"Hän muistuttaa, että ilmastotiede perustuu vuosikymmenien aikana kertyneeseen tuhansien tutkijoiden keräämään mittavaan ja kattavaan todistusaineistoon."
Todisteet ihmisen syyllisyydestä puuttuu vielä.
Muistaako joku vielä 70-luvun?
Olen tarpeeksi vanha muistamaan että 70-luvulla ennustettiin uutta jääkautta. Se oli jo alkamassa, koska tutkijoiden havainnot tukivat sitä. Oikeasti kyse ei ollut muusta kuin poikkeuksellisen kylmistä keleistä muutaman vuoden sisällä ja tutkimustulosten sovittamisesta niistä syntyneisiin mielikuviin. Hössötys unohtui 80-luvun puolella ja 90-luvulla alkoi sitten tämä ilmaston lämpenemisestä hössöttäminen.
Ennustan, että kun lämpimät talvet vaihtuvat muutaman vuoden päästä taas kylmiin niin jääkauden odottaminen alkaa taas ja ilmastosopimukset pannaan uusiksi.
Aika paljon on tullut
Aika paljon on tullut näitä yksittäisiä virheitä viimeaikoina.
Eihän siitä ole kuin pari kuukautta, kun saman laitoksen "tiedemies" kyrvähti ilmastotietojen väärentelystä. Suomen poliitikot ovat jo tottuneet tekemään kaikesta epämiellyttävistä asioista yksittäistapauksia. Hyvänä esimerkkinä maahanmuuttajien tekemien rikokset. Tämä Tynkkysen kommentti menee suoraan samaan kategoriaan.
Amatöörit ei osaa tulkita tiedetekstiä tai -kuvia
Normaali datasarjan muunnos systeemistä toiseen tai aikasarjojen täsmäytys =manipulointia. Amatööri näkee sanan "manipulated" .Amatöörit: "Haa! Manipuloivat ! Turha tulle meille enää selittään yhtään mitään. Näemme itse."
Vertaus: Presidentin ja pääministerin röntgenkuvat hakkeroitaisiin. Amatöörit: "Haa täynnä epäilyttäviä salattuja syöpäkasvaintäpliä!" Asiantuntija tuodaan tv:hen selittämään. Amatöörit: Haa! Sisäpiirin salaliittolainen yrittää selitellä, vaikka me omin silmin näemme ne täplät, mieluumin uskomme omia silmiä.. :D
Ammattilaiset taas osaa tulkita
Käypäs lukemassa tiede.fi:n keskustelupalstaa, jossa mm. koodaajat jo tutkivat vuodetun ilmastonmallinnusohjelman datan saloja. Jo nyt on löytynyt aikamoisia kummallisuuksia. Osa keskustelijoista osaa myös analysoida käytettyjä kaaviota ja dataa. Eli siellä harjoitetaan normikäytännön tiedettä, mitä taas kiinni jääneet ilmastotutkijat yrittivät kaikin (jopa rikollisin) keinoin estää.
http://www.tiede.fi/keskustelut/geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/tietomurto-...
Pitäisi rikkoa lakia ettei olisi rikollinen ?
Käy vaan lukemassa sieltä minun kopsaama "Puhiksen" kannanotto, jonka mukaan "ilmastoskeptikoiden" vaatimus vapaasta aineistosta johtaisi usein sopimusrikkomukseen ja poliisin tuloon.
Sinäkään et saa Metlasta tai ilmatieteenlaitokselta vapaasti kallista maksullista aineistoa ja jos saat niin vasta käyttösopimuksella ja jos luovutat eteenpäin julkisesti rikot sopimusta ja lakia.
Tämä on sitä "salausta".
Ethän sinä saa HUSin sairaidenkaan raakadataa vapaasti, jos alat epäillä syöpätapauksien tutkintaa.
Tai jos saat noin vaan niin on tosi törkeä lakirikkomus..
Tuliko laskettua väärin
Tänä päivänä ei oikeaa tietoa voi salata.Valtaa pitävät tekevät itsensä naurettaviksi,puhumalla jopa itse tieten,tosiasioiden vastaisesti.Ilmaston muutos on tosiasia,johon on helppo vedota,se tuntuu näkyy ja vaikuttaa.Valitettavasti ihmisellä ei ole,eikä tule olemaan keinoja siihen vaikuttaa.Fossiiliset polttoaineet tulevat loppumaan.Puhuisitte siitä suoraan.
Luonto hoitaa
Ei ilmasto ole mikään museo joka säilyy muuttumattomana maailman tappiin saakka. Luonnossa ainoa pysyvä asia on muutos. Kaikki on jatkuvaa muutosta myös ilmastossa. Nyt olemme palaamassa normaalitilaa pikkujääkauden jälkeen.
Ihmiskunta on pikkutekijä kasvihuonepäästöjen kanssa kun verrataan itse maapalloon: 1980 mount StHelenin purkaus puhalsi ilmakehään niin paljon tuhkaa ja kaasuja että maapallon keskilämpö putosi puolitoista astetta. Kiinassa palaa maanalainen kivihiilikenttä tuottaen hiilidioksidia yhtä paljon kuin USA. Tulivuorenpurkaukset ovat aiheuttaneet useita suuria globaaleja nälänhätiä kun lämpötila on pudonnut useiksi vuosiksi ja useita satoja on tuhoutunut peräjälkeen.
Ilmasto muuttuu mutta se muuttuu ihmisestä huolimatta.
Mistä yliopistosta
Mistä yliopistosta Tynkkysen ilmastoväitöskirja on? Voiko kuka tahnsa julistautua ilmastoasiantuntijaksi pelkän ilman hengityksen takia?
Vai onko niin että gradukin on tekemättä jostain tanssitaiteesta Tampereen punayliopistossa?
Ilmastopoliittinen asiantuntija?
Miten pätevöidytään ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi?
Luetaan pahimpien höröjen tutkimuksia -jotka sopivat puolueen agendaan- ja aletaan paasaamaan ihmisen välinpitämättömyydestä ja kaiken tuhoavasta tulevaisuudesta, ja PIM, olet ilmastoasiantuntija.
Mikäli tarkoitushakuinen
Mikäli tarkoitushakuinen tieteen teko osoittautuu todeksi, niin tervaa ja höyheniä näille huijareille ja hyödyllisille idiooteille.
Ilmastotutkimus siirtyy hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaville tutkijoille, pois näiltä huijareilta.
Ja olikos niin, että vihreät miehethän ovat olemassa, jotta olisi helposti jymäytettäviä...
Jos ilmastonmuutos olis
Jos ilmastonmuutos olis totta ei siitä selviäisi rahalla maksamalla tityille tahoille. Jos päästöt ovat pienet ei niitä saisi myydä minnekään. Kyllä luonnonvaroja pitää säästää mutta ei se toteudu käyttökepisten tavaroitten ennenaikaisella romuttamisella.Olen kunnostanut käytettyjä laitteita monta vuosikymmentä. Näi kierrättänyt oikeasti. Mutta sitten tuli tämä romutuslaki jota kierrätyksenä vihreät markkinoi. Siihen loppu minun kierrätys. Laitteita ei enää tullut kunnostettavaksi. Joten pistin hanskat naulaa.
Jan Hendrik Schönin tapaus
Jan Hendrik Schönin tapaus todistaa armotta, ettei tiedeyhteisössä ole mahdotonta luoda uraa alansa edelläkävijänä väärentämällä tutkimustuloksia.
Vaikka kriittisiä äänenpainoja kuuluukin, niiden esittäjät luokitellaan kateellisiksi kilpailijoiksi ja kehityksestä pudonneiksi vastarannan kiiskiksi. Usko uuden häikäisevän neron löytymiseen on luja kunnes todistusaineisto on paisunut liian massiiviseksi ja homma leiviää reisille.
http://en.wikipedia.org/wiki/Jan_Hendrik_Sch%C3%B6n
Ei se oman teoriansa paremmuutta hehkuttava tyyppi tai pieni porukka yleensä ole moderni Galilei mutisemassa inkvisition edessä "Se pyörii sittenkin" vaan aivan selkeästi väärässä.
Kirjoituksen tehnyt Uuden Suomen toimituksen hörhöjäsen ...
noh, voisi vaikka pyytää anteeksi tyhmiä krjoituksiaan?
Olkoon rangaistus siinä, ellei enempää esitetä.
Hienoa Oras!
On se hyvä, että virheet korjataan:
>-----Original Message-----
>From: Phil Jones [mailto:p.jones@uea.ac.uk]
>Sent: 05 January 2009 16:18
>To: Johns, Tim; Folland, Chris
>Cc: Smith, Doug; Johns, Tim
>Subject: Re: FW: Temperatures in 2009
>
>
> Tim, Chris,
> I hope you're not right about the lack of warming lasting
> till about 2020. I'd rather hoped to see the earlier Met Office
> press release with Doug's paper that said something like -
> half the years to 2014 would exceed the warmest year currently on
> record, 1998!
> Still a way to go before 2014.
>
> I seem to be getting an email a week from skeptics saying
> where's the warming gone. I know the warming is on the decadal
> scale, but it would be nice to wear their smug grins away.
> Cheers
> Phil
--------------
Eli Phil tietää, että ilmasto on viilenemässä, mahdollisesti vuoteen 2020 asti omien tutkimustensa pohjalta.
Iso kuvio on kuitenkin olemassa ja muuttumaton, eli pilvet liikkuu ja jokainen päivä on erilainen sää.
Villejä tulkintoja
"Eli Phil tietää, että ilmasto on viilenemässä, mahdollisesti vuoteen 2020 asti omien tutkimustensa pohjalta."
Luepa Philin viesti uudestaan. Hän ei tässä puhu mitään ilmaston viilenemisestä. Sen sijaan hän viittaa Timin ja Chrisin arvioon, jonka mukaan ilmasto ei ensi vuosikymmenellä lämpenekään aiemmin ennustetulla tavalla. Lopuksi hän harmittelee, miten vaikeaa skeptikoille on selittää, että ilmaston lämpeneminen ei ilmene vuosien vaan vuosikymmenien aikana.
Jos tämän lainauksen oli tarkoitus osoittaa, että Phil on toiminut epärehellisesti, syytöksen perusteet ovat kovin hatarat.
On toki mahdollista, että jotkut tutkijat ovat antaneet omien ennakko-odotustensa vaikuttaa tutkimusasetelmiinsa ja tulkintoihinsa tavalla, joka ei vastaa tieteellisiä periaatteita. On jopa mahdollista, että joku on tietoisesti piilotellut tai vääristellytkin havaintoja, jos ne eivät ole vastanneet ennakko-odotuksia. Kenties tutkija on laskeskellut siten saavansa mainetta tai rahoitusta – tai on vain ollut täysin vakuuttunut asiastaan ja katsonut, että alkuperäiset tulokset ovat virheellisiä ja harhaanjohtavia. Tieteellisestä näkökulmasta (ja muutenkin) tämmöinen on tuomittavaa, mutta loppujen lopuksi tutkijat ovat vain ihmisiä, joilla on omat heikkoutensa.
On kuitenkin huomattava, että sama pätee myös niihin tutkijoihin, jotka epäilevät ilmaston lämpenemistä tai ihmisen vaikutusta siihen. Kun valtaosa ilmastontutkijoista on nykyään vakuuttunut siitä, että ilmasto on etenkin hiilidioksidipäästöjen vuoksi lämpenemässä, kenties helpoimmin huomiota ja esimerkiksi öljy-yhtiöiden rahoitusta voivatkin saada juuri vastarannankiisket.
Tieteellinen arvointijärjestelmä on rakentunut korjaamaan yksittäisten tutkijoiden, tutkimuslaitosten ja rahoittajien aiheuttamia vinoutumia, mutta se vaatii aikaa ja monitahoista paneutumista. Kun kyse on näinkin politisoituneesta ja polttavasta kysymyksestä, tutkimustiedon verkkainen kehittyminen ja korjautuminen voi tuntua tehottomalta. Sillä välin maallikot valitsevat oman maailmankuvansa ja odotustensa pohjalta, keiden tutkijoiden tuloksiin haluavat uskoa.
kohu voi hankaloittaa ilmastonsuojelutyötä
Jos työtä ei voi tehdä kohinassa niin onko tuo "työ" alunperinkään ollut mielekästä.
Mikä sitten on ollut se "työ" jota on tehty vuosikausia hyvällä palkalla?
Älä nyt pelottele vihreitä
Etkö ole oppinut, ettei sanaa "työ" saa sanoa vihreiden johtajien kuullen?
Kukapa olisi uskonut Tynkkyseen muutenkaan
Ei kukaan.
On taas niin helppoa olla välittämättä
Noniin, nyt saivat taas ilmastoskeptikot kivasti uusia perusteita omantuntonsa korjaamiseksi.
Nämä vuodot nyt vaan eivät todista vielä mitenkään sitä, että kaikki tutkimukset olisivat epärehellisiä ja että epärehellisiä olisivat ainoastaan ilmastonmuutoksen todistavat tutkimukset!
Edelleen ylivoimainen enemmistö tutkimuksista tukee ilmastonmuutosteoriaa ja ihmisen vaikutusta siihen, eikä nämä vuodot sitä muuta.
Lisäksi haluaisin kuulla nimimerkiltä Bone, mikä Tynkkysessä on niin pahasti vialla? En saanut tekstistäsi yhtään ainutta varsinaista argumenttia miestä vastaan. Johtunee siitä, että haluaisit elää kaikessa rauhassa ympäristöä kuluttaen ja nyt joku sitten sanoo, ettei se ole kannattavaa, niin kyllä harmittaa?
Jos Tynkkynen olisi yli 50-vuotias valtapuolueita edustava heteromies, niin tuskinpa sinuakaan niin paljon kaveri ärsyttäisi, eikö?
Eli asiat puhuvat politiikassa, eivät ihmiset.
Sanottakoon leikkisästi,
Sanottakoon leikkisästi, että Tynkkynen on olemukseltaan besserwisser vailla kelvollista substanssia...
Hiukan vakavammin: asioiden todellakin pitäisi puhua politiikassa. Tynkkysen kohdalla näin ei vain tapahdu, hän noteeraa politiikassaan ainoastaan oman ideologiansa puolesta puhuvat asiat ja vastaavasti jättää vaille merkitystä muut asiat. Kuten tämänkin jutun otsikko kertoo: Tynkkynen puhuu "yksittäisistä virheistä" ja "kokonaiskuvasta" tietäen hyvin, että koko juttuun liittyvä teoria on asetettu sangen laajasti kyseenalaiseksi, eikä mitään "kokonaiskuvaa" ole nykyisen tietämyksen pohjalta olemassakaan.
Mielestäni on vastuutonta ajaa ihmisten elämään merkittävästi (kielteisesti) vaikuttavia ratkaisuja perustaen ne laajasti kiistettyihin käsityksiin ilmastosta. Energiankulutuksen pienentämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat sinänsä järkeviä, mutta eivät hinnalla eivätkä keinolla millä hyvänsä.
Kysyjälle vielä tiedoksi, että minua ärsyttävät yhtälailla monet yli 50-vuotiaat valtapuolueita edustavat heteromiehet. Ärsytyskynnys ylittyy aina, kun politiikassa tehdään päätöksiä vailla kelvollista tietopohjaa ja seurauksista piittaamatta. Älyllistä rehellisyyttä minä tässä vain peräänkuulutan. Ilman vihreitä, punaisia taikka sinisiä silmälaseja.
Pitää muistaa, että
Pitää muistaa, että yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tynkkynen on nimenomaan hallituksen ilmastoPOLIITTINEN asiantuntija.
Kommenteista tulee mieleen eräs Irakin tiedotusministeri, joka vakuutti tilanteen olevan hallinnassa samaan aikaan kun jenkkien tankit taustalla vyöryttivät Bagdadia.
Ilmaston on tosiaan lämmennyt. Sitä se on tehnyt 1600-luvun lopusta asti. Tässä yksi pisimmistä ilmastoa mittaavista, luotettavista aikasarjoista. Se kuvaa Tornion joen jäiden lähdön aikaistumista.
http://maps.grida.no/library/files/trends-in-the-ice-breaking-date-in-th...
1700- ja 1800-luvuilla ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt olivat tunnetusti pienet. Silti lämpeni. Miksi se nyt yht'äkkiä olisi päästöjen syy?
Etenkin kun 2000-luvulla ei ole lämmennyt ja itse asiassa viime vuosina on kylmennyt - päästöjen kiihtyvästä kasvusta huolimatta.
Suuri kuva on ennallaan
Tynkkynen on oikeassa, massiivisen tutkimusmäärän tuottama suuri kuva ei muutamasta sähköpostiviestistä muuksi muutu.
Skeptikoiden turhautumista ei voisi paremmin sanoiksi pukea kuin tuossa yllä: kun kerran paavi ja kun kerran Göbbels niin siksi myös vihreät...
TYNKKYNEN ....
sanoi aivan oikein, että kyse on "USKONasiasta".
Valitettavasti ipcc on ehtinyt tehdä jo katalan temppunsa.
Totuus on kuitenkin hyvin toisenlainen. Ilmastokatastrofi on todellisuudessa peruutettu!!
Todistettavasti vuodesta 2002 lähtien maapallon ilmasto on KYLMENTYNYT (J Christy)!!! Odotetaan muutamia vuosia niin ipcc:n temppuilu tulee aina vaan ilmeisemmäksi jopa suurelle yleisölle. Tynkkynen&Co joutuvat pian vastuuseen tekosistaan....
ehheheehe
"Kansanedustaja korostaa, ettei netissä levinneiden viestien aitoudesta ole varmuutta. Tekstit ovat lisäksi yksittäisten viestien pätkiä, jotka on irrotettu asiayhteydestä."
tokihan hakkerit jaksavat väsätä useita satoja sivuja tekstiä aiheesta koska ovat.. no.. hakkereita! ne siat!
Vähemmän päästöjä Tynkkyseltä, kiitos
"Kansanedustaja korostaa, ettei netissä levinneiden viestien aitoudesta ole varmuutta. Tekstit ovat lisäksi yksittäisten viestien pätkiä, jotka on irrotettu asiayhteydestä."
Puhuu Tynkkynen tavalliseen tapaan puppua. Aineisto sisältää yli tuhat sähköpostia alkaen 7. Maaliskuuta 1996 ja päättyen 12. Marraskuuta 2009. Ei mitään asiayhteydestä irroitettuja viestin pätkiä.
Mehukkaimpia viestejä löytyy mm. täältä: http://blogs.news.com.au/heraldsun/andrewbolt/
On luonnollista että vihreät ja ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen sitoutuneet mediat yrittävät vähätellä viestien merkitystä.
Lisäksi on hyödyllistä käydä katsomassa kuinka asenteisiimme pyritään vaikuttaa systemaattisin ja epäeettisin keinoin: http://www.futerra.co.uk/revolution/leading_thinking ja etenkin Rules Of the Game pdf. Mielenkiintoista luettavaa.
On ihan ok, että media
On ihan ok, että media pyytää Tynkkyseltä ja vihreiltä nämä kannanotot. Tynkkynen tässä tekee itsestään narrin antamalla lausuntoja materiaalista, jota ei ole itse lukenut.
Mutta media, nyt teidän pitää alkaa tehdä kunnolla töitä. Tuo aineisto pursuaa todisteita siitä, kuinka nämä ilmastotutkijat ovat manipuloineet aineistoa, piilottaneet dataa, hävittäneet sähköposteja. Nämä mukamas puolueettomat tutkijat ovat 100% puolueellisia ja suhtautuvat äärimmäisen agressiivisesti kaikkiin, jotka eivät ole samaa mieltä kanssaan.
Jos ja kun päätöksenteko on nojannut siihen, että tutkijat ovat puolueettomia, on kaikesta tästä pudonnut nyt pohja pois. Tynkkynen voi tietenkin yrittää väittää, että puolueellisuudella ei ole väliä, mutta hän voisi miettiä kuinka paljon itse luottaisi vaikkapa Exxon-Mobil:n tai autotehtaan sponsoroimaan ilmastotutkimukseen.
Yksi hälyttävä asia on sähköposti vuodelta 1997, jossa GREENPEACE toimii kirjoittajana mielipidekirjoitukselle monen professorin nimissä. Kuinka syvällä Greenpeacen lonkerot ovat tuossa paljastuneessa joukossa?
?????
Miksi tähän aiheeseen pitää kysyä komenttia Oras Tynkkyseltä? Hän on ilmaston lämpenemisellä uraa luova poliitikko eikä mikään riippumaton asiantuntija. Hänen kantansa olisi saanut selville pelkällä arvauksella.
Yliopistoista löytyisi pätevämpää ja objektiivisempaa väkeä vastaamaan tällaisiin kysymyksiin.
Mikä asiantuntija?
Minua hämmentää se kun tuosta Tynkkysestä aina käytetään ilmaisua "hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija".
Siis mikä virka se semmoinen on? En ole kuullut että esim joku kokoomuslainen eversti evp olisi "hallituksen maapuolustuspoliittinen asiantuntija" tai kepulainen "maatalouspoliittinen asiantuntija". Totta kai puolueitten sisällä on ihmisiä joiden asiantuntemus liittyy eri asioihin mutta tuskinpa heille on sen tähden annettu tuollainen ylipapin rooli kuin tälle herralle.
Tuo Tynkkysen titteli on
Tuo Tynkkysen titteli on varta vasten luotu, koska vihreät eivät saaneet yhtä lisäministeriä. Aikaisemmin tunnettiin käsite salkuton ministeri vastaavasta tyhjäntoimittajasta. Kyse on puoluepolitiikasta ja arvovallasta. Luulisin Tynkkysen saavan samaa liksaa kuin ministerit mutta lisäksi koko kansanedustajan palkan päinvastoin kuin oikeat ministerit, jotka saavat vain puolet kansanedustajanpalkastaan, jos ovat samalla kansanedustajia.
Oras Tynkkysen asiantuntemus
Täällä Oras Tynkkysen ”asiantuntemuksesta”:
http://www.orastynkkynen.fi/?page_id=15
Koulutus
* Jyväskylän Rudolf Steiner -koulu 1984–93
* Tampereen Rudolf Steiner -koulu (lukio) 1993–97
* Tiedotusopin opinnot Tampereen yliopistossa 1998–; yhteiskuntatieteiden kandidaatti 13.6.2007
* Taloudellisen tiedotustoimiston haluatko taloustoimittajaksi -kurssi 2004
* Täällä sitten herra jakaa ”asiantuntemustaan” (päätoimittajana): http://www.ilmasto.org/
Näillä ”eväillä” ollaan sitten olevinaan ”ilmasto- ja energia-asiantuntija”!
Tynkkysen asiantuntemuksesta, samasta lähteestä...
Luottamustehtävät
* Vihreä Elämä ry:n toiminnanjohtaja 1991–96
* Sadankomitealiiton hallituksen jäsen 1994
* Ympäristö ja kehitys ry:n hallituksen jäsen 1994–95
* Prosenttiliikkeen työvaliokunnan jäsen 1995
* Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen hallituksen jäsen 1996
* Maan ystävien varapuheenjohtaja 1996–97
* Ympäristöministeriön suurmyymälätyöryhmän jäsen 1996–97
* Tampereen Maan ystävien sihteeri 1996–97
* Tampereen Maan ystävien hallituksen jäsen 1997
* Tampereen kaupunginvaltuuston varajäsen 1997–2000
* Tampereen teknisen lautakunnan varajäsen 1997–2000
* Tampereen poliisilaitoksen neuvottelukunnan jäsen 1997–2000
* Maan ystävien tiedotusvastaava 1998–99
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen Buenos Airesin ilmastokokouksessa 11/1998
* Maan ystävien hallituksen jäsen 1999–2000
* Tampereen Maan ystävien hallituksen jäsen 1999
* Tampereen vesilaitoksen johtokunnan jäsen 1999–2000
* Tampereen vihreiden hallituksen jäsen 1999–2001
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen Bonnin ilmastokokouksessa 10–11/1999
* Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 1999–2000
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen Haagin ilmastokokouksessa 11/2000
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen Bonnin ilmastokokouksessa 8/2001
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen kestävän kehityksen huippukokouksen neljännessä valmistelukokouksessa Balissa, Indonesiassa 5–6/2002
* Ympäristöministeriön ilmastotoimikunnan varajäsen 1998–2003
* Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen 2001–
* Tampereen ympäristölautakunnan varajäsen 2001–04
* Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen 2001–04
* Tampereen vihreiden hallituksen varajäsen 2002
* Tampereen Maan ystävien hallituksen jäsen 2003
* Kirkon sosiaalifoorumin jäsen 2003–04
* Ilmastofoorumin jäsen 2003–04
* Maan ystävien varapuheenjohtaja 1–5/2004
* Tampereen elinkeinolautakunnan jäsen 2004
* Eduskunnan ympäristövaliokunnan varajäsen 09.09.2004–05.09.2006
* Eduskunnan talousvaliokunnan jäsen 28.09.2004–20.3.2007
* Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varajäsen 28.09.2004–20.3.2007
* Vihreän liiton liikennepoliittisen työryhmän puheenjohtaja 2004–
* Sarjis 2005 -sarjakuvakilpailun tuomariston jäsen 2005
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen Montrealin ilmastokokouksessa 12/2005
* Fortum Oyj:n hallintoneuvoston jäsen 2005–08
* Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan jäsen 2005–
* Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston varajäsen 2005–
* Eduskunnan Intia-ryhmän varapuheenjohtaja 2005–
* Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan jäsen 2005–07
* Vihreiden eduskuntavaaliohjelmatyöryhmän jäsen 2006
* WWF:n Virtaa tulevaisuuteen hankkeen ohjausryhmän jäsen 2006–07
* Eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen 6.9.2006–
* Eduskunnan globaaliryhmän johtokunnan jäsen 2006–
* Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsen Nairobin ilmastokokouksessa 11/2006
* Eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja 12.09.2006–20.3.2007
* Vihreiden hallitusneuvottelutoimikunnan jäsen 2007
* Sampo Pankin koululahjoitusprojektin raadin jäsen 2007
* Suomen valtuuskunnan jäsen Balin ilmastokokouksessa 12/2007
* VTT:n Energy Technology Visions 2020–50 -hankkeen ohjausryhmän jäsen 2008
* Ympäristöministeriön asettaman kaupan sijainnin ohjauksen arviointiryhmän asiantuntijajäsen 2008–09
* Suomen valtuuskunnan jäsen Poznanin ilmastokokouksessa 12/2008
* Tampereen seudun ilmastostrategian (Ilstra) ohjausryhmän jäsen 2008–
* Climate Change Community Response Portal (CCCRP) -hankkeen ohjausryhmän jäsen 2009–
* Talouskasvun edellytysten vahvistamista koskevan hankkeen työryhmän jäsen 2009–
* Vihreän liiton varapuheenjohtaja 2009–
* Vihreän liiton pk-yrittäjyystyöryhmän jäsen 2009–
* Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n World Energy Outlook 2009 -raportin arvioija
Tämä riitti vakuuttamaan minut
Arvoisan herran asiantuntemuksesta ilmastotietämyksen haastavalla saralla. Erityisesti tuo "Sarjis 2005 -sarjakuvakilpailun tuomariston jäsen 2005" antoi vakuuttavan vaikutelman siitä, että asia on osaavissa ja asiantuntevissa käsissä.
Tynkkyseen voisi suhtautua samalla huumorilla kuin sarjakuviin
Vaan kun toveri Orasta tituleerataan hallituksen asiantuntijaksi, nauru laantuu hymyksi, joka sekin hyytyy, kun ajatellaan asiaa tarkemmin.
Huumoria? Filosofi Euroopan energiapolitiikan asiantuntijana?
ERK, 50 v., tuli politiikkaan vasta 10 vuotta sitten nelikymppisenä, eikä muistaakseni heti meritoitunut tai profiloitunut julkisuuteen ilmastoasiantuntijana. Suuri yleisö oppi tuntemaan hänet ensin loikkarina.
Nyt 32-vuotias Oras Tynkkynen alkoi perehtyä ilmastokysymyksiin ja oli mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa jo yläasteikäisenä. ERK juoksi tuossa isässä huilutunneilla ja rukouspiirissä seurakuntanuorissa.
Euroopan parlamentti ei ole tutkimuslaitos
Eija-Riitta Korhola ja muut parlamentin jäsenet on valittu tekemään poliittista lainsäädäntötyötä EU:n alueella, ei tutkijoiksi. Siksi parlamentin jäsenten perehtyminen joihinkin yksittäisiin aloihin ja sitä kautta hankittu asiantuntemus ei tarkoita sitä, että esimerkiksi ilmastonmuutokseen perehtynyt edustaja olisi ilmastonmuutoksen asiantuntija sanan siinä merkityksessä, että hänet voitaisiin rinnastaa alan tutkijoihin. Parlamentin jäsen on ensisijaisesti kansalaisia edustava poliitikko.
Oras Tynkkynen on sen sijaan nimitetty virkamieheen rinnastettavaksi Suomen hallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi, jota tehtävää hän on hoitanut esimerkiksi valmistelemalla ilmastoa ja energiapolitiikkaa käsittelevää tulevaisuusselontekoa sekä luennoimalla ilmastonmuutoksesta. Tuollaisia asiantuntijatehtäviä Wikipediassa DJ Munaksi esitelty Tynkkynen hoitaa vailla vähäisintäkään alan koulutusta.
Tynkkysen ainoa perehtyneisyyden alue hänen opintojensa perusteella arvioiden on lihavien ihmisten esiintyminen tv-sarjoissa. En keksi pidempäänkään pohtien, kuinka sellaisen gradun tekeminen pätevöittää ilmastopoliittiseksi asiantunkijaksi. Sinulle yhteys on varmaankin luonnollistakin luonnollisempi.
vihreä "asiantuntemus" jyllää
Se, että on tunkenut itsensä istua pönöttämään kaikkiin mahdollisiin ilmastokonferensseihin, joissa voi muiden samantasoisten "asiantuntijoiden" kanssa taputella toisiaan selkään, ei todellakaan ainakaan lisää Tynkkysen uskottavuutta. Eivät sitä liioin lisää kyseisen herran jäsenyydet erinäisissä järjestöissä, joiden koko olemassaolo perustuu tähän ilmastohypetykseen ja muihin maailmanlopun tarinoihin. Kyseisellä kaverilla ei ole kertakaikkiaan MINKÄÄNLAISTA TIETEELLISTÄ koulutusta ja pätevyyttä. Toistan EI MINKÄÄNLAISTA. Tampereen punaopistossa tiedotusopin lukeminen ei pätevöitä ihmistä muuhun kuin sujuvaan palturinpuhumiseen, siinä Tynkkynen kyllä on erittäin pätevä (kuten muutkin poliitikkomme, etenkin vihreät).
Tynkkynen on surullinen esimerkki maamme ylimmän johdon "asiantuntemuksesta". Vihreiden kohdalla tämä jotenkin oikein korostuu, onhan meillä työministerinäkin vihreä poliittinen broileri, joka ei ole päivääkään tehnyt oikeaa työtä ja jolla ei (yllätys yllätys) lausuntojensa perusteella ole hajuakaan työelämän realiteeteista ja sen enempää työnantajan kuin työntekijänkään huolista, haasteista ja murheista.
Ei viitettäkään nk. rehellisestä työstä.
Kuten nähdään, Tynkkynen ei ole koskaan ollut rehellisissä töissä, siis tekemässä jotain niin tarpeellista, että joku siitä olisi maksanut palkkaa.
Poliittisia broilereita koko mies.
Skandaali itsessään
Mikä muu kuin skandali voi selittää Tynkkysen aseman.
Selitys löytyy
Oras on saanut asiantuntemuksensa sateenkaaresta.
Oras on oikeassa
Toki ilmastotutkimuksenkin piirissä on olemassa omat "martti bakcmannit", eli huijarit joita ei kiinnosta totuus vaan oman päähänpinttymän todistelu ja hetkellinen paistattelu julkisuuden valokeilassa.
Tiedeyhteisö on kuitenkin rakenteena erilainen kuin media. Tieteessä voi lopulta ansaita aseman ja kannukset vain olemalla "oikeammassa" kuin kollega ja julkaisemalla avoimesti kaikki tutkimukseen liittyvä tieto.
Journalismissa, kuten esimerkiksi Backmannia seuraamalla voimme todeta, voi aseman aivan hyvin ansaita patologisella valehtelulla. Jos kuka tahansa tiedemies olisi toistuvasti jäänyt tutkimuksissaan kiinni sellaisesta kusetuksesta kuin Backmann on jäänyt, olisi hänen ura tutkijana ollut lopullisesti ohi jo aikoja sitten. Martilla meno sen kun kiihtyy, ja hänen ympärilleen alkaa muodostua jo nimettöminen nettiaktivistien lahko, kuten tälläkin palstalla voimme havaita.
Oras on väärässä
Noinhan se Pekka hyvä onkin - aina pidemmän päälle.
Tällä kertaa ilmastonmuutostutkimuksen kärkinimet ovat parin vuosikymmenen ajan pystyneet vääristämään tieteen perusprosesseja mm. olemalla julkaisematta tutkimuksensa raakadataa, estäneet vastakkaisten näkemysten julkaisemisen painostamalla ja manipuloimalla vertaisarviointiprosessia jne.
Tästä kaikesta on ollut aihetodisteita jo aiemminkin, mutta nyt olemme päässeet näkemään miten nämä koijarit suunnitettelevat raakadatansa hävittämistä huijatakseen viranomaisia, jotka Freedom of Information Actin perusteella vaativat dataa julkiseksi. Samoin viesteistä selviää tuo vertaisarvioinnin manipulointi.
Lieneekin aika perustelua sanoa, etteivät nämä "kärkitutkijat" ansaitse tiedenmiehen nimitystä - kyseessä on joukko pelkkiä rikollisia, jotka ovat huijanneet itselleen satojen miljoonien tutkimusrahat.
Kyllä Oras on oikeassa ja tietää asiat
Oras on näitä metaaninpurkausaukkojen asiantuntijoita.
Oras Tynkkynen, hallituksen
Oras Tynkkynen, hallituksen asiantuntija: Tekeillä gradu aiheesta "Lihavat sarjafilmeissä".
Ei me epäillä...
...vaan tiedämme, että koko Ilmastouskonto on täyttä lööperiä. Se, että asiaa tuputtavat tyhjäntoimittajat ja "huippuasiantuntijat", kuten kansanedustaja Tynkkynen, kertoo koko puhalluksen tasosta kaiken.
Al Gore ei pärjännyt politiikassa, joten mies keksi uskonnon - ja plim! Rahaa, kunniaa ja Oscareita sateli syliin.
Halatkaamme taas huomenna vähän kovempaa puita, että ne antavat anteeksi meidän uloshengittämämme hiilidioksidin.
Muuten, Oras Tynkkynen on väittänyt maapalloa pyöreäksi. Joten näin huteralla pohjalla miehen perustiedot ovat. (Maapallohan on geoidi) Miten tuollainen "asiantuntija" on voinut nousta hallituksen neuvonantajaksi? Ai niin, meillähän on se pääministeri...
Al Gore keksi Internetin
:)
Eikö se ollutkaan V.I.Lenin...
eikä tällä kertaa edes toveri Stalin?
Kohta sinäkin maksat tästä!
Jo nyt on kerrottu, että jokaisen suomalaisen on maksettava 200 euroa vuodessa hiilidioksin aiheuttaman "ilmastokatastrofin" estämiseksi. Valistunut arvio on, että kyseessä on vain alku.
Mutta:
Globaalin ilmaston lämpökehitys on 2000-luvulla ollut laskeva, vaikka hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet rajusti. Joku muu säätelee nyt ilmastoa.
Paras vaihtoehto on aurinko. Kylmenevän kehityksen arvioidaan jatkuvan ainakin 10-15 vuotta. IPCC:n tietokonemallinnukset lämpötilasta ovat olleet täysin pielessä koko 2000-luvun.
Venäläiset tiedemiehet jopa pelkäävät, että maapallon ilmasto on auringon toiminnan heikkenemisen takia menossa kohti uutta "pientä jääkautta".
Historiassa on tästä aiempia esimerkkejä. Ns. Maunderin minimi tunnetaan Suomessa nimellä Suuret kuolonvuodet. Silloin esim. Thames jäätyi säännöllisesti.
Jos moinen aurinkomini tulee nyt (kuten venäläiset aurinkotutkijat sekä suomalaiset tuhansien vuosien puulustodataan arvionsa perustavat tiedemiehet arvioivat), IPPC:n ennusteet joutavat roskakoriin.
Pitäisikö meidän sittenkin valmistautua kylmenevään tulevaisuuteen?
Humpuukia tuutin täydeltä?
Muistaakseni tälläkin palstalla mainittu toimittaja Backman taannoisessa ilmastomuutokritiikissään käytti suurimpana ilmastoauktoriteettinään tanskalaista Lomborghia. Mihin tämän herran tutkimustulokset nyt on haudattu? Taisi tulla nolo loppu niille viisauksille.
Luen ensimmäistä kertaa tätä palstaa. Ihmettelen, mistä tulee kuvitelma, että vihreät ja erityisesti Oras Tynkkynen olisivat halunneet harhauttaa kaikkia suomalaisia poliittisista syistä. Käsittääkseni ilmastonmuutosta pidetään tosiasiana muissakin puolueissa ja sielläkin, missä Suomen vihreistä ei tiedetä mitään. Vai pidättekö muita niin tyhminä, että ovat menneet tähän vihreiden virittämään prapaganda-ansaan? Jos näin on, Tynkkynen & kumppanit ovat Göbbelsiäkin taitavampia manipuloijia, todella taitavia poliitikkoja tai sitten muut ovat tavallista tyhmempiä tumpeloita.
No,
onhan se kumma, jos ilmastonmuutos ei olisi tosiasia. Sen tiesi jo Aatamikin ennen Eevaa. Missä helkutin stabiilissa maailmassa jotkut kuvittelevat elävänsä?
yks ja hailee
Se on ihan yks ja hailee "asiantuntija" Tynkkyselle mitä tutkimukset ja numerot näyttävät. Vihreä uskonto on pidettävä hengissä hinnalla millä hyvänsä. Kaikki raha on kaadettava vihreään uskontoon jotta Oras voi lennellä ympäri maailmaa yhdentekevissä seminaareissa ja jauhaa vihreää uskontoa muiden ympäri maailmaa lentelevien uskonveljien kanssa. Sitten voi hihitellä uskonveljien kanssa omille hiilijalanjäljilleen cocktail-tilaisuuksissa.
Kalliiksi tulee Tynkkysen uskonto
oli surullista seurata tv;stä foorumia,onneksi se oli lyhennetty versio.
Millä lihaksilla
Millä meriiteillä Tynkkysestä on tehty ilmastopoliittinen asiantuntija?
Periaatteessa samoilla kuin Korholaskakin
Paitsi että Korholaska on ollut ilmastopolitiikan kanssa tekemisissä paljon lyhyemmän aikaa kuin paljon nuorempi Tynkkynen.
Tosin Korholan ansioluettelon meriitit sirpaloituvat monenkirjaville elämänalueille.
Tynkkynen
On olevinaan asíantuntija... millä kompetenssilla?
Ei se, että on kansanedustaja ja kuuluu vihreisiin tee asiantuntijaksi ja vieläpä oman puolueen asian asiantunjijaksi...
Kysynkin: Mihin on kadonnut kaikista "virallisen totuuden" ilmastomalleista keskiajan lämmin kausi, joka oli lämpimämpi kuin nykyinen ilmasto.. ei ollut autoja eikä teollisuutta..
Rallikuski Tynkkynen
Ei uskossan horju. Vatanenkin t i e s i, että IPCC k...ttaa. Tynkkysen vaarallisuus on siinä, että toiset tyhmät ovat asettaneet hänet jalustalle jolla tehtävien päätösten merkitys jokaiselle suomalaiselle on katastrofaalisen kallis.
Tiede ei ole huhupuheita
Asiat ovat joskus vaikeita ymmärtää, ja olenkin pöyristynyt siitä miten moni on epäilemässä koko ilmastonmuutosta näiden asiayhteydestä irroitettujen katkelmien avulla.
Muiden riippumattomien ilmastotutkijoiden kommentteja ja tuloksia odotellessa voitte vaikka tutustua tänne:
http://www.youtube.com/watch?v=w5hs4KVeiAU
Kiinni jäivät
Oras joutuu nyt etsimään katastrofitunnelmansa muualta kun on osoittautunut, että väärät profeetat ovat väärentäneet hänen uskontonsa raamatun.
Tämä ilmastonmuutosteoria
Tämä ilmastonmuutosteoria on tavallaan sangen taitavasti markkinoitua politiikkaa. Se tuodaan esiin niin, että periaatteessa järkevästi ajattelevalla ihmisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä ilmastonmuutoksen rajoittamisesta aiheutuvat seuraamukset.
Taloudelliset seuraamukset ovat siitä mukavia, että niistä selviää rahalla. Teoriaa johdonmukaisesti seuraamalla tarvittaisiin kuitenkin paljon radikaalimpia toimenpiteitä. Esimerkiksi liikkuminen nykymyodossaan pitäisi lopettaa kokonaan.
Tätä taustaa vasten ei pitäisi olla erityisen yllättävää saati "pöyristyttävää", että päätöksenteon halutaan perustuvan mahdollisimman objektiiviseen tietoon ja tavoitteet halutaan julkilausuttavan rehellisesti. Esimerkiksi erilaisten energiaverojen osalta nykyisellä tietotasolla olisi rehellistä puhua ensisijaisesti fiskaalisista tavoitteista ja vasta toissijaisesti ohjaavista tavoitteista. Fiskaalisten tavoitteiden ollessa ensisijaisia veropoliittisessa päätöksenteossa pitäisi taasen ottaa huomioon monta muutakin tekijää, kuten veronmaksukyky ja verotuksen muut kuin tavoitellut ohjaavat vaikutukset.
Ikävä kyllä, näin ei ole menetelty, ainakaan avoimesti. Siksi skepsismillä on enemmän ja enemmän elintilaa.
Vanha kikka (uskoa = ei tiedä, ei muista)
Ei Tynkkynen mitään usko, se kyllä tietää mitä hakkerin paljastamat tiedot merkitsevät. Kysymys on vaan siitä, että kun Tynkkysellä on median tuki takanaan, voi julkisesti puhua potaskaa ihan kirkkain silmin.
Tällaisella uutisella on kyllä huomattava sumutusarvo, mutta siltikin tällä puolella sellaisten ihmisten, jotka tietävät ja muistavat, määrä kasvaa päivä päivältä suuremmaksi!
Laittakaa suurennuslasin
Laittakaa suurennuslasin alle poliittinen ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ja oikea ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.
Siina pelissa tynkkyset saattaa jaada mopen osille.
Niin viela sen verta. Mika tutkinto talla asiantuntija helmella mahtaa ollakkaan?
Viela vinkki vuoden ymparistoteoksi. Ala vaan tee lasta, tai muuten varmasti aiheutan harmia planeettamme tulevaisuudlle.
Kaikki kunnia tynkkysille. M.A Numminen jossain jutussa aikoinaan laukaisi. "Paatin kokeilla kuinka pitkalle kusettamisella tassa maassa paasee".
Hanella nyt oli paljon enemman sanottavana.
Vuosituhannen kusetus menossa.
En missään nimessä kannata maapallomme ja sen ilmaston paskaamista, mutta en hyväksy myöskään tuloshakuisia ns. tutkimuksia. Jotkut, aivan täyspäisinä pidettävät tutkijat, ovat esittäneet, että ns. kasvihuonekaasuista n. 5% on ihmisen aiheuttamaa ja siitkin viidestä prosentista 95% on vesihöyryä. Tämä pallo pitää kyllä huolen itsestää, riippumatta siitä, mitä Tynkkynen ja me muut teemmme. Jonkun supertulivuoren räjähdys Yellowstonessa tai Indoneesiassa saa Tynkkysenkin parran jäähän hyvin äkkiä. Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina tietävät oikean tilanteen ilmastontutkimuksen saralta. Niiden johtajat nauravat partaansa Eurooppalaisten ja muiden puidenhalaajien hysteriaa periaatteella: "Antaa niden (eurooppalaisten) huolestua. Kerätään me taalat pois, -heheh".
Hassin ja ottopoikien motiivit
Oraksen kuten pikkuPaavon - ovat ilmeisiä. Kannatus
perustuu pelotteluun. Ydinpelote määrää kaiken ajattelun.
Kasvava energiantarve haluttaan korvata epärealistisin
keinoin koska nälän ja köyhyyden katsotaan tuovan heille
kannattajia.
FAO:"Käytössä olleet toimenpiteet eivät myöskään riitä
ratkaisemaan ongelmaa, sillä 1990-luvulla aliravittujen
määrä aleni vuosittain vain 8 miljoonalla, kun tavoitteen
mukaisesti määrän tulisi alentua 20 milj."
http://wwwb.mmm.fi/tiedotteet2/tiedote.asp?nro=288
Luontoa/viljelymaata säästävä politiikka on heille tappio:
http://www.fao.org/
Tynkkysen ratkaisuilla 9 miljardin popula tarvisee VIISI
maapalloa nykyiseen keskimääräiseen ravitsemustasoon.
P-Korea kelpaa heille esikuvaksi - säästetään fissiilit
tiettyyn apuharvennukseen.
Jaahas
Ja tämä yksi "paljastus" sitten todistaa kaiken muun tutkimuksen perättömäksi?
Ihmiset nähtävästi uskovat vain kaikkea sitä, mitä oman navan ja mukavuuden säilyttämiseksi näkevät tarpeelliseksi.
Kyllä tähän ilmastomuutokseen voi suhtautua järkevästikin vaikka kummaltakin laidalta löytyy näitä kiihkouskovaisia, jotka kylläkin vaikeuttavat tolkullisen tiedon vastaanottoa huomattavasti.
katsos...
...kun on paljon merkkejä pelissä, niin katotaan vähän tarkemmin asioita. keksikööt nämä "tutkijat" vaikka miten muuttaa lyijin kullaksi.
Vihreillä samaa uskomisen hurmaa
kuin muillakin tosi-uskovaisilla. Miten Tynkkynen selittää suomalaisen tutkimuksen tuloksen kääntämisen ylösalaisin tukemaan ilmastonmuutosta?
Valheille rakennettua koko viherpiipero-homma!
Poliitikot vastuuseen valheistaan!
Surullisinta koko asiassa on se etta Tynkkysen kaltaiset taysin vastuuttomat poliitikot voivat vuodesta toiseen tyhjentaa taskumme milla tahansa valheilla karsimatta siita minkaanlaisia seuraamuksia. Suomalaisten ostovoima on lansimaailman heikoin ja silti Halonen etunenassa oltaisiin valmiita allekirjoittamaan maapallon historian kallein sopimus milla saisimme...ei yhtaan mitaan. Miten tama hulluus saadaan loppumaan???
Ilmastoskeptikot munaavat itse
Heidän uskottavuutensa tuhoutuu poskettomiin väitteisiin.
Jos olisikin väitteenä "ihmisen aihetuttamaa ilmastonmuutosta liioiteltu 0.25..0.5 astetta", niin se tuntuisi ukottavalta.
Mutta ei. Pitää tyrkyttää kerrostalon kokoista pajunköyttä:
"Noniin. tutkija XYZ emailissa zyx ihan selevästi valhetteli "
-->
-"Ilmasto ei lämpene"
-"jäätiköt ei sula"
-"Kylymä tulloo"
-"CO2:ta ei tuu ollenkaan ihmiseltä vaan luonnosta"
Sama kuin löytyisi kirje Newtonilta miten huijasi Hookea Herran vuonna 1712. pääteltäisiin-->"Ok nyt F ei ole M*a, liikelait ei pidäkään paikkaansa, sillat romahtaa, maa ei kierrä aurinkoa.." :D
Arvoisa Herra Katti
Muuttuiko tiede.fi:n keskustelu liian tukalaksi paikaksi vuodettua materiaalia analysoivien tutkijoiden takia vai miksi olet vetäytynyt sieltä ja alkanut postata näsäviisaita kommenttejasi tännekin?
Joo siellä on liian ahdas ja vilkas liikenne
Perehtyminen todella yhtä syvälle olis kokopäivätyö ja yötyö. (Meillä muilla on myös elämä ;)
Kannattaa muuten lukea emer. prof. Juhani Rinteen artikkeli v. 2007 Tieteessä tapahtuu-lehdestä ja myös vaikkapa Tuukka Simosen blogia.
Myös wikipedia. Mites olet mieltä wikipediasta tietolähteenä ? Sehän on nimenomaan perehtyneiden kansalaisten ääni.
Atte Korhola paheksuu
Atte Korhola paheksuu tutkijoiden osallistumista 'puoluepeliin', mutta toteaa:
"Niille, jotka hyppelevät riemusta, että nyt ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on kumottu, haluaisin todeta, että mikään viesteissä ei osoita, että kasvihuoneteoria olisi väärä tai puutteellinen. Tällaista johtopäätöstä ei julkitulleen keskustelun pohjalta voi vetää."
Että se siitä.