
Satelliiteilla havaitut lohkareet ovat ohittaneet jo Aucklandinsaaret lähestyessään Uutta-Seelantia. Ne olivat maanantaina 450 kilometrin päässä Uuden-Seelannin Eteläsaaresta.
Jäätikkötutkija Neal Young kertoi, että lohkareet ovat peräisin etelänavalta irronneesta valtavasta jäälautasta.
–Lautta oli todennäköisesti 30 neliökilometrin kokoinen, kun se lähti liikkeelle 2000-luvun alussa, hän sanoi.
Youngin mukaan syy on ilmaston lämpenemisessä. Myös vuonna 2006 jäälauttoja kulkeutui 25 kilometrin päähän Uuden-Seelannin rannikosta. Lohkareet saattavat olla vaarallisia laivoille.

| 06:51 | Lehti: Siviilipalvelus lyhenee 15 päivällä — MTV3.fi |
| 06:49 | Pakkaset paukkuvat tänään — MTV3.fi |
| 06:00 | Lakkautettavat varuskunnat selviävät tänään — MTV3.fi |
| 05:26 | HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa — MTV3 Talous |
| 05:02 | Armeijan säästölista julki — YLE Uutiset |
| 04:49 | Nokian salolaiset työntekijät kuulevat tulevasta — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Sopivasti kesän kynnyksellä
Siinä tulee juomiin jäitä. Kuka ehtii vallata lautat ensin?
Ilmaston lämpeneminen hyvinkin
On voinut tuon aiheuttaa. Onneksi ei kuitenkaan ihmisen aiheuttama kuten Vihreä Valhe on meille vuosikausia uskotellut. Nyt kun sekin asia viimein on paljastettu, niin me suomalaisetkin voimme käyttää rahamme johonkin oikeasti hyödylliseen olojen parantamiseen Valheen levittäjien rahastojen sijaan.
Valheella on lyhyet jäljet.
Jäitä hattuun sano Hannu Tanskanen, lue keskustelua:
http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuuri...
Ne pitäisi kiinnittää ja raahata ja hinata takaisin
muuten kulkeutuvat liian lämpimille vesille, ja maapallomme on uhattuna
Siinähän sitä on hyvää juomavettä
Ei muuta kuin hinaukseen.
El Nino, ei ihmisen aiheuttama lämpeneminen
Eteläisellä pallonpuoliskolla tai Etelämantereella ei ole tapahtunut merijään tai jäätikön laajuudessa oleellisia muutoksia 30 vuoteen:
http://nsidc.org/data/seaice_index/images/s_plot_h...
(National Snow and Ice Data Center)
Koska suuri lohkeama tapahtui 2000-luvun alussa, voimakkaan El Ninon (1998) vaikutus lienee kiihdyttänyt irtoamista:
http://www.drroyspencer.com/latest-global-temperat...
Ilmaston lämpötila on noussut hitaasti 2000-luvulle saakka, jolloin lämpeneminen on keskeytynyt.
Jäälauttoja ja jäävuoria on liikkunut pohjoisilla ja eteläisillä merialueilla kautta tunnetun historian (muistellaanpa vaikka Titanicin tuhoa 1900-luvun alussa).
Suuria vai ei ?
Suurimmat jäälautat 200 m pitkiä, siis vain puolet siitä mitä suurimmat öljytankkerit. Ovatko siis pitkiä. Ja alkuperäinen jäälautta oli 30m2, eli 5x6 km. On vain tainnut unohtua uutinen kun samasta paikasta irtosi (vanhan) uudenmaan läänin kokoinen lautta, jonka osat jäivät kiertämään Antarktista sulamiseensa saakka, siis vuosiksi.
Toinen suuri uutinen tässä jutussa on, että jäälautat lähestyvät Uuden Seelannin eteläsaarta. Se, että jäälautat läpäisevät tällä kerralla "konvergenssivyöhykkeen" ja tulevat kohti päiväntasaajaa, onkin sitten tosi suuri uutinen. Tällaista en ole kuullut tapahtuneen ja se olisi tosi uutinen ilmaston muuttumisesta ja merkki todella merkittävästä muutosesta maapallon merivirtojen järjestelmässä.
Rantautuu muutamassa päivässä
tp. hesari uudisoi jäälauttojen nopeudeksi 25 km päivässä.
Nopeus yöllä on siis mittaamatta - se voi olla 50km/h !