Sunnuntai 27.5.2012

Al Gore möhläsi – raju ennuste kuohuttaa

Luotu: 
15.12.2009 08:55
Päivitetty: 
15.12.2009 09:00
  • Kuva: EPA / All Over Press

Tietokonemallinnusten mukaan pohjoinen napa-alue voi olla lähes täysin sula kesäisin jo vuonna 2014, sanoi Yhdysvaltain ex-varapresidentti ja rauhannobelisti Al Gore Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AP.

Goren esittelemä uusi ennustus on herättänyt kritiikkiä siitä, että se on liian raju, ja lisäksi Gore näyttää tehneen lausunnossaan suoranaisen möhläyksen.

Gore sanoi joidenkin tietokonemallien näyttävän 75 prosentin todennäköisyyttä sille, että koko pohjoisnavan jääalue sulaisi kesäisin jo 5-7 vuoden kuluttua. Gore viittasi tutkija Wieslav Maslowskin tietokonemalleihin. Itse Maslowski ei kuitenkaan ymmärrä, miten Gore on päätynyt tällaiseen lausuntoon, kertoo Times Online. Lehti kutsuu Goren lausuntoa "nolostuttavaksi virheeksi".

- En koskaan yrittäisi ennustaa todennäköisyyttä näin yksityiskohtaiselle asialle, Maslowski sanoo Times Onlinen mukaan.

Goren edustajat myönsivät myöhemmin, että 75 prosentin todennäköisyys oli "suuruusluokka", jota Maslowski oli käyttänyt useita vuosia sitten Goren kanssa keskustellessaan.

Professori Jim Overland Yhdysvaltain hallinnon valtameriä ja ilmastoa tutkivasta virastosta kutsui Goren lausuntoa liioitteluksi, joka avaa skeptikoille kritiikin oven.

Wieslav Maslowski sanoi, että hänen tuoreimmat tuloksensa ennustavat 80 prosenttia pohjoisnavan jäästä sulavan kuudessa vuodessa. Näitä pidetään kuitenkin kovimpina ennusteina, ja Maslowski itsekin uskoo, että vielä vuonna 2020 pohjoisnavalla on vielä kesäisin jäätä. Maslowski korostaa puhuvansa lähes sulista oloista eikä siitä, että kaikki jää katoaisi.

Al Gorelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2007 ilmastonmuutoskysymysten parissa tekemästään työstä. Gore sai palkinnon yhdessä hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n kanssa. Gore on esitellyt ilmastonmuutosta dokumentissa "Epämiellyttävä totuus".

Jaa artikkeli: 

Kommentit

kpyora

Tuo on ihan yhtä hyvä ennuste kuin muutkin napa-alueiden sulamista tai niiden jäätymistä koskevat ennusteet. Nyt tiedetään, ettei todellakaan tiedetä mitä on tapahtumassa. Ainoa varma asia lienee, ettei hiilidioksidilla ole mitään tekemistä tämän kanssa.

kpyora

Ilmastotieteen suuri ongelma on tällä hetkellä liian lyhyet aikasarjat. Käytetään aineistoa, joka ei kata edes tuhatta vuotta. Saati sitten kattaisi edellisen jääkauden!

Jotain on tapahtumassa, mutta mihin suuntaan ja kuinka paljon, on hämärän peitossa.

Minja

Kaivetaan vaikka turpeesta tai jäästä niitä ilmaston muutoksien todisteita. On niitä äkillisiä romahduksia tai lämpenemisiä tapahtunut.

Ongelma on lähinnä se, että onko kyseessä ihmisen aiheuttama vai ei.
Itse olen maailmanlopputeoreetikko. Ilmastomuutos, ihmisen oma toiminta, influenssat, HIV-virus romahduttaa pian populaation tason minimiin. Turha noista hehkulampuista saada raivareita. Mitään ei ole nimittäin enää tehtävissä.

Jouko Heyno

Joo, Gorehan kertoo jo "dokumentissaan", joka Suomessakin on nähty, että mannerliikuntoteorian keksi hänen opiskelukaverinsa. Ilmastonmuutos on vakava asia, mutta pitääkö kaiken maailman huuhaa-miljonäärejä ottaa tosissaan? Pellehän tuo mies on, ja kun ei ole muuta työtä saanut, kiertää suihkukoneella (!) ympäri maailmaa tyypillisenä kotikulttuurinsa matkasaarnaajana kertomassa tulevista kauheuksista.

Vieras

On se kauheaa tää Suomenkin ilmanalan lämpeneminen, viimekin viikolla oli keski-Suomessa kelit lähes miinus kakskymmentä ja tänäänkin semmosta miinus kymmenen ja pyryttää. Ilmastonmuutoshöppänät ei ymmärrä mitään luonnon luonnollisesta kiertokulusta, mutta ei kai sitä voikaan ymmärtää, jos koko ikänsä viettää nokka ruudussa sisätiloissa kaupunkiolosuhteissa.

Taitaa olla vaan tärkeintä ne päästökaupasta tietyille firmoille ja tyypeille kerättävä rahat ja sitä rahankeräystä voidaan avittaa uskottelemalla tyhmemmille ilmastonmuutoksesta. Saadaan isoja kokouksia ja päästään lentelemään lentokoneella ja saadaan monistettua paljon paperia ja kulutettua sähköä kongressitiloissa ja Köpis on sen homman todellinen voittaja, matkailu- ja hotellituloissa nimittäin.

Vieras

Joidenkin mielestä näköjään "hyvän asian" puolesta saa taas valehdella aivan mitä tahansa. Sitten kun joku alkaa epäilemään överiksi menneitä valheita, niin päälle itketään, että epäilijä on paha.

Ilmastonmuutos on vetänyt magneetin lailla puoleensa kaikkia ahneita rahastajia ja muotitiedostavia ja lopputulos on karmea. Hihhulit eivät ole ikinä saaneet mitään muuta kuin pahaa aikaiseksi, vaikka olisivat kuinka "hyvällä asialla" liikuskelleet.

Itämaan tietäjä

Koko ilmaston muutos,kuinkahan paljon hiilidioksiidia tuotettu ilmastoon koko vouhotuksen vuoksi,on valmistettu kaikenmaailman krääsää.Kööpenhaminan kokouksestakin jää jo melkoinen hiilijalanjälki.Nyt kun mukamas maksetaan kehitysmaille miljardeja €uroja,että saavat lisääntyä ja ostaa kivihiiltä ja öljyä teollisuuden käyttöön.Ja aivan sama on edessä Ns.teollisuusmailla edessä että lisäämme rtuotantoa taas vauhdilla että saamme lahjoittamamme rahat takaisin.Esim autoilun on lisäännyttävä jatkuvasti että
autoteollisuus työllistää ja saamme paikattua vajetta.Nyt on nähty lentoliikenteen kriisin,niin sekin on tuotettava rahaa ja kasvua tavoitellaan koko ajan.Mielestäni ne ovat skeptikoita mitkä ovat niin hulluja että uskovat moiseen uskontoon.Ilmasto muuttuu aina siitä huolimatta vaikka kuinka pidättäisimme pierua niin että silmät pullistuvat tuuman päästä.

LT

Luuletko, että kun oikein kovasti uskoo niin mitään pahaa ei voi tapahtua. Jotenkin vaikutat jänikseltä, joka vaaran uhatessa työntää päänsä pensaaseen. Arnold Schwazenegger väänsi asian rautalangasta jotenkin näin: Jos 95% lääkäreistä sanoo, että lapseni on vakavasti sairas, en suinkaan usko niitä 5%, jotka ovat eri mieltä, vaan vien lapseni lääkäriin.

Toivotaan kuitenkin, että olet viisaampi kuin valtaosa maaiman tiedemiehistä. Se poistaisi tulevaisuudessa miljardi ilmastopakolaista elinkelpoisten maitten portteja kolkuttamasta.

Ei ole mikään uutinen, että ilmasto muuttuu. Nyt onkin kysymys siitä, että sinä ja minä, me kaikki, muutamme ilmastoa suuntaan, jossa elinolosuhteemme heikkenevät oleellisesti.

xxx

No kenellahan on paa pensaassa? Jos et Goren valheista ja Mannin latkamailoista ole kuullut niin kylla on sinulla paa pensaassa. En ymmarra kiihkeita ilmastouskovaisia, jotka jarjestelmallisesti kieltaytyvat kuuntelemasta kritiikin aanta - silloinkin kun se kohdistuu suoranaisiin valheisiin ja vaaristelyihin.

professori HY

Oikeista alaa hallitsevista tiedemiehistä (niistä, joilla on jotain edellytyksiä arvioida hiilidioksidin ym. kaasujen ja muiden aineiden väitettyjä ja todellisia vaikutuksia lämpösäteilyyn ja muihin säteilylajeihin) ei todellakaan 99,9 % usko sitä tarinaa, jota suurelle yleisölle syötetään. Asioiden ymmärtäminen edellyttää perusteellisia kemiallisen termodynamiikan, statistisen termodynamiikan ja molekyylispektroskopian sekä kvanttikemian tietoja. Näitä tietoja on vain kemisteillä ja fyysikoilla (eikä kaikilla heilläkään riittävää asiantuntemusta tällä osa-alueella). Kertaakaan en ole kuullut yhdenkään näistä asiantuntijoista (joihin itsekin kuulun) tukevan niitä perättömiä hiilidioksiditeorioita, joita maallikoille syötetään. Itse omasta puolestani tiedän, että ne ovat puppua. Tätä puppua tarjoillaan kaiketi poliittisista ja/tai taloudellisista syistä, tiedettä se ei ole.

Vieras

Kaksi maailmanluokan supervalehetelijaa *) on saanut peräkkäin peräti Nobelin joten kai se valehteleminen on nykyään hyväksyttyä, jopa suotavaa...

*) Al Gore ja Obama

If you tell a lie that's big enough, and you tell it often enough, people will believe you are telling the truth, even when what you are saying is total crap.
http://en.wikipedia.org/wiki/Big_Lie

ps. muistakaa että Al Gore keksi myös internetin... :DDD

Esa Vierikko

Oletko sinä todella noin sinisilmäinen? Tiesitkö että kampanjan aikana gore on kasvattanut omaisuuttaan 9 miljoonasta dollarista 90 miljoonaan!! Siinä teille vastaus. Minäkin tekisin mitä vain moisesta summasta.

Vieras

Ilmastoasioissa käytetään kovasti mainosnukkena jääkarhua ja Suomessa saimaannorppaa - Jääkarhu jää uimaan pohjoisnavalle ja hukkuu kun voimat loppuu ja saimaannorpista Metsähallituksen tutkijoiden mukaan puolet kuolee ilmastonmuutokseen:

Kuinka käy pohjoisnavalla eläville ja (saimaan)norppia (ringed seal) syöville jääkarhuille jos pohjoisnavan jäätikkö sulaa?

-Ei mitenkään. Jääkarhut eivät elä pohjoisnavalla eivätkä norpatkaan.

Norpan elinalue (sama laji kuin saimaannorppa):
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Phoca_hispida_distribution.png

Jääkarhun elinalue:
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Polar_bear_range_map.png

icecube

on ainoa alue tällä planeetalla jossa jääkarhut elävät luonnonvaraisina. tarkista väitteesi faktat ennenkuin lähetät ne tänne, kiitos.

Vieras

Meni aika pahasti ohi sinulta tuo edellinen kommentti! Jääkarhut eivät asu Pohjoisnavalla, vaan Pohjoisella jäämerellä ja sen rannoilla. Lue edes kirjoitus ennenkuin alat sitä kommentoimaan.

Aku

Uskovaisen karttoja ovat BBCn kartat.
Järkikin (mikäli sitä on) sanoo että ei Grönlannin jäälakeuden keskellä yksinkertaisesti voi elää yhtään mitään karhuja. Siellä ei vain ole ravintoa, satunnaisia extreme-seikkailijoita ja tutkijoita lukuunottamatta ;-)
No kovasti arvostetun National Geographin mukaanhan jääkarhuja elelee Suomessakin.

no niinpä

Itseasiassa missään maan pinnallakaan ei ole elämää, koska jos tarkastelupiste rajataan tarpeeksi pieneksi päädytään kokoluokkiin, jossa voidaan tarkastella enää atomitason ja asioita, joita ei voida kelpuuttaa elämäksi.

Näin voidaan sanoa, ettei pohjoisnavalla, etelänavalla, tampereen absoluuttisessa (protonin tarkkuudella mitatussa) keskipisteessä... ole elämää.

Säälittävintä on, että vaivauduin edes kommentoimaan tätä.

Jore70

Täysi vitsi koko Al Core. Äijällä on mm. kolme uima-allasta eri asunnoissaan ja viisi autoa, joista 3 suurta katumaasturia. Sitten herra lentelee ympäri maailmaa yksityiskoneilla saarnaamassa muille, ettei saa tehdä CO2-päästöjä. Ei oikein ole uskottavaa.

Holotna Pravda

Ilmastohysteria koostuu hyvin pitkälti rikkinäinen puhelin ilmiöstä: Kun viesti kulkee riittävän monen välittäjän kautta - välittäjän joka lisää viestiin omat pelkonsa, toiveensa ja poliittisen agendansa - alkuperäinen viesti muuttuu ja vääristyy tunnistamattomaksi.

Eikä mediaa kiinnosta asiallinen tiedonvälitys, media on kiinnostunut ainoastaan uhkakuvista. Esimerkiksi se, että Grönlannin jäätikkö näyttäisi sulavan on uutinen. Se, että Grönlannin jäätikön sulamiseen menee nykyvauhdilla yli kymmenentuhatta vuotta ei ole uutinen joten se jätetään kertomatta.

Jamba

Samaa kategoriaan menee nämä Australiaa uhkaava jäävuoret. Niistä uutisoidaan kuin ne olisivat ilmastonmuutoksesta johtuen viime viikolla molskahtaneen mereen ja suuntaavat viattomia Ausseja kohti. Totuus on että osa niistä irronneet jo 80-luvun alussa ja viimeisinkin yli 10 vuotta sitten - aikana ennen kuin koko ilmastonmuutoshömpötykstä ollut olemassakaan...

space

Viherhörhöjen strategiana on jauhaa tarpeeksi roskaa ja syyllistää mahdollisimman paljon jolloin kuuntelijan lompsan nyörit hieman höltyvät ja viherhörhön koura välittömästi kahmaisee rovot itselleen. Valitettavasti syyllistyksillä ja mainospuheilla pitäisi olla jokin realistinen pohja.

No, onnistuuhan se Suomessa vähemmälläkin. Ajetaanhan täällä tunneleissa keskellä metsää jotta 300 000-päinen liito-orava joukkio "pelastuisi".

Vieras

"Maailmassa eniten pahaa ovat saaneet aikaan ne, jotka ovat 'halunneet vain tehdä hyvää'."

Jos rakentaa maailmansa idealismin varaan, joutuu siitä sen jälkeen pitämään kiinni hinnalla millä hyvänsä, sillä muuten maailma romahtaa.

Idealismi->teismi->totalitarismi

Vieras

Tässä taas muutamat äärikapitalistit ovat keksineet miten tyhjästä nyhjästää miljardeja omiin taskuihin. Päästökauppa sallii myös energia-alalla päästöoikeuksien avulla keinottelun ja maksu siirretään kuluttajien maksettavaksi. Kuinka kauan kansalaisten pitää osallistua tähän pelleilyyn?

hoikkapoika

Jos ampuu yli menee uskottavuus.Onneksi olemme menossa lämpenevään suuntaa ilmastomuutoksessa,vaikka nyt paleltaakin.Harmittaa vain rahojen kuluminen hukkaan,sen sijaan,että ne käytettäisiin,ilmastonmuutoksen seurausten torjumiseen.Nyt iso osa rantaalueen asutusta uhkaa jäädä,liian alttiiksi vedenkorkeuden vaihteluille.Ei rahaa CO2 hankkieille,vaan metsänistutuksiin ja tulvamuureille.

Holotna Pravda

Varsinkin metsänistutuksiin. Välimeren rantavaltioista ja brittein saarilta metsät hakattiin aikanaan pois talojen ja laivojen rakennuspuiksi, nyt olisi hyvä hetki palauttaa metsät kun lammaslaumatkin ovat suurimmalta osalta historiaa.

Metsät parantavat paikallisilmastoa ja ilman laatua, sitovat vettä ja putsaavat ilmasta pienhiukkasia. Myös sana metsästys viittaa metsään ja metsästäjänä/metsänomistajana tykkään metsistä monella tavalla.

Kuokka vaan kaikille käteen ja puita istuttamaan!

ML

Al on sekoilun mestari ja edelleen hän on vahvassa suosiossa. Ei ihme että ei suostu panelikeskusteluun, koska hänen tietämättömyys tulisi todella ilmi.

space

Useimpien raporttien mukaan Al on netonnut jo yli 100 miljuunaa dollaria ympäristöviihteellään ihan vain itselleen. Arvio on todennäköisesti liian pieni ja kasvaa koko ajan.

Tomppa-VHM

Ilmastofoorumi ry on vuonna 2007 perustettu tavallisten kansalaisten ympäristöjärjestö, joka kantaa huolta ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista ja pelkää, että ilmastonmuutokseen keskitytään ja panostetaan liikaa todellisten ympäristöongelmien kustannuksella. Yhdistyksen näkemyksen mukaan tieteellisen tutkimuksen valossa ei ole lainkaan selvää, että ihminen aiheuttaisi merkittävän osan ilmastonmuutoksesta ja että ilmastonmuutosta voitaisiin millään mielekkäällä ja taloudellisella tavalla torjua.

http://www.ilmastofoorumi.fi/

Juhani Putkinen

Ei kannata luottaa mihinkään mallinnuksiin ja ennusteisiin. Kannattaa itse tarkkailla esimerkiksi lämpötiloja ja tuulen nopeuksia.

Nytkin kun Suomessa on pikkuisen pakkasta, niin tuulivoimaloista ei ole iloa - ei tuule sen vertaa.

Selvitysmies

Toissapäiväinen New York Times:

http://www.nytimes.com/2009/12/14/world/europe/14wind.html?_r=2&ref=world

EU:n maataloustuista on irroitettu 6 miljardia € tuulimyllyhin.
Jos avokätisesti jaetaan rahaa jaloon tarkoitukseen, silloin on avattu ovet myös korruptiolle.
Meneillään on poliisitutkinta kymmenien miljoonien tuulivoimapuhalluksista Espanjassa, Italiassa, Korskalla...

Projektin nimenäkin on "Tuulen viemää".

Kenpä ei äänestäisi valtuustossa tuulivoiman puolesta, jos tilille tulee 75 000 € ja pihaan uusi mersu!

Tuulimyllyjä ja syöttötariffia vaan Suomeenkin!!!

Selvitysmies

Aivan hyvä linkki.

Ilman mitään ilmastohysterioita tiedämme, että:

1.Maapallon liikakansoitus on estettävä, sillä se on kaikkien ongelmien äiti.

2.Öljy ja maakaasu loppuvataikanaan. On hyvä kehittää jotakin tilalle.

3.Tuulimyllyt tukiaisineen eivät ole Suomen ratkaisu.Vaikka kuinka "puistoiksi" mainostavat. Ydinvoiman rakentajat eivät kerjää tukiaisia.

4.Päästökauppa on epäonnistunut. Puhtaan energian teollisuutta on palkittava. Nyt likainen siirtyy sinne missä saastuttaminen on sallittua. Vie mennessään työpaikat.

5.Suomi on istuttanut kaadetun metsän tilalle aina uutta. Siitäkö meitä nyt rokotetaan?

Berliiniläinen

Jos tuohon vielä lisää että sade- ja muiden metsien tuhoamisen sijaan pitäisi istuttaa enemmän, niin lista on aika hyvä. Kummankin ääripään vouhottaminen on aika hyvin vienyt huomion epäolennaisiin. Joka tapauksessa jo se, että öljy jossain vaiheessa loppuu (ja nytkin jo hinta heiluu liikaa) takaa sen että jotain on tehtävä. Ja jos joku asia tuntuu olevan tabu, se on ylikansoitus, joka on pakko ratkaista jos tahtoo ihmiskunnan tai luonnon säilyvän.

Samoin on voitava vouhkaamatta puhua fissiovoimasta väliratkaisuna ja kehittää fuusioenergiaa ja muita energiantuottotapoja. Mistähän ne kaikki sähköautotkin voimansa ottaa kymmenen-viidentoista vuoden päästä?

Vieras

Tämä oli siinä mielessä hyvä ennustus, että sen toteutuminen nähdään jo reilun neljän vuoden kuluttua. Mikäli näin ei tapahdu, voi Gore pitää vastaisuudessa mölyt mahassaan, samoin kuin muutkin ilmastouskovaiset.

Vieras

Jääkarhu on pikemminkin meri- kuin maanisäkäs. Jääkarhu on hyvä uimari, joka elää rannoilla ja jään reunalla. Ruokavalioon kuuluvat etupäässä hylkeet, mutta linnut, kala ja raadotkin kelpaavat. Hylkeitä jääkarhu vaanii hengitysreikien luona.

Jääkarhu esiiintyy vain pohjoisen pallonpuoliskon kylmillä alueilla Alaskassa, Kanadassa, Grönlannissa Norjassa Huippuvuorilla ja Venäjällä.

Lainaus
Arctic centre sivulta

Gagarin

Olen naureskellut tuolle Al Goren jo pari vuotta sitten esittämälle väitteelle näissä kommenteissa jo aiemmin. Luulin jo, että hän on rauhoittunut eikä enää esittäisi moista puppua. Mieshän paljastuu aivan Hollywood pelleksi.
Tuolla yhdessä ylemmässä kommentissa oli käppyrät pohjoisen napa-alueen jääpeitteestä. Liitän ne vielä tähän kaikkien tutkittaviksi. Tilasto on tosin vain vuodesta 2002 lähtien, mutta kertoo kuitenkin aika paljon totuudesta:

http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

En tiedä onko joku viisas todella laskenut kuinka paljon pitäisi maapallon keskilämpötilan nousta, että napajäät todella sulaisivat kokonaan kesäisin, mutta jokainen voi tykönään ajatella, että kun ne nykyään alkavat sulaa kesäkuussa ja jäätyä uudestaan syyskuussa, niin aikamoinen pätsi pitäisi olla niitä kilometrien paksuisia miljoonien neliökilometrien laajuisia massoja sulattamassa parin kuukauden aikana kesäisin. Ja ottakaa huomioon, että kun lämpötila on alle nollan, niin jäätyminen lisääntyy joka tapauksessa. Ainoastaan plusasteet sulattavat. Al Gore on etelävaltioista kotoisin oleva komeljanttari, joka ei varmaankaan ole pihallaan koskaan nähnyt jäätä tai lunta. Siksi hänellä ei ole käsitystä siitä mitä tarvitaan jääklimpin sulamiseksi. Suosittelisin hänelle todellakin uraa Spielbergin filmeissä!

Vieras

http://nsidc.org/data/seaice_index/images/daily_images/N_timeseries.png

ettei jäis ihan väärä kuva.

Tää keskustelu muistuttaa hyvin pitkälti kreationismi-evouutio "debaattia". Valitettavasti ihmiset ei vaan jaksa harrastaa lähdekritiikkiä ja propaganda taas jyllää.. Toivottavasti jokainen aiheesta kiinnostunut etsii luotettavat lähteet ja muodostaa sitten vasta mielipiteensä -- siis ilmastonlämpenemisestä eikä Al Goresta.

Gagarin

Siitä käy ilmi, että alkusyksyn alhaisimman jääpeiton aikana vuotuista variaatiota esiintyy kosolti. Esimerkiksi tämän vuoden syyskuussa jääpeite on ollut noin 25% (!!!) laajempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. (Noin 5 miljoonaa neliökilometriä versus neljä miljoonaa neliökilometriä).

pur

Tuo käppyrä kuvaa merialuetta, jolla seilaa vähintään 15% osuudella jääpeitettä. Vaihteluahan tuossa on, mutta mihin suuntaan? Minä ainakaan en tiedä, lisääntyykö mereen valuvan jään määrä napajäätiköiden sulaessa ja murtuessa reunoiltaan, vai väheneekö jään määrä, kun merivesi lämpiää ja jää sulaa?

Mielestäni tuosta käppyrästä sinällään ei voi päätellä yhtään mitään. Se kertoo yleensäkin vain merijään osuudesta, ei mitään siitä paljonko jäätä on arktisilla alueilla yhteensä.

pur

Kun tuota vähän pidemmälle miettii, niin tuo käppyrä ei kerro mitään edes merijään määrästä. Siinä on otettu mukaan kaikki se merialue, jolla seilaa vähintään 15% peitteenä jäätä. Jos vuosikymmeniä sitten on ollut pienmmällä alueella 30% jääpeite ja nyt tupla-alueella 15% jääpeite, niin jään määrä on silti sama. Kertooko jään leviäminen laajemmalle siitä, että jääpeite on hajoamassa ja palaset kelluvat ulapalle? Vai onko jään peitteisyys vakio 15% ja jäätä on todellisuudessa tullut lisää?

Käppyrä on yksinään ihan hyödytön tämän asian selvittämiseen. Niinkuin matikantunnilla opetettiin, jos on riittävän monta muuttujaa, niin yhtälö ei enää ratkea.

Vieras

Kun mökkini likakaivo ( 400 litraa ) tyjennetään lietekärryllä viereiselle pellolle,kuluu siihen naftaa noin 4 litraa.
Kun laki tulee määräämään,että tämä annos onhaettava 15 tonnia painavalla ajoneuvolla (auto tai Traktori )ja viedään puhdistettavaksi 80 kilometrin päähän, kulutus 60 litraa sadalla.Sitten tuodaan runnotulle tielle kuorma mursketta. Senkin teko ja tuonti vaatiinaftaa kuten myöski sora-ja lieteauton valmistus.
Nyt sitten kulkee myyntimiehiä,jotka kauppaavat jopa pelottelemalla likapönttöjä (9-10 tuhatta euroa/mökki )Mökki ei niin paljoa maksa.
Voisko joku laskutaitoinen (ei hörhö )laskea paljonko näin saastutetaan ilmaa.Tutkisi samalla montako kansanedustajaa on niissä renkaissa ,jotka valmistavat ja pakkomyyvät niitä
toimimattomia muovipönttöjä.

Vieras

Hölmöys kukoistaa näissä kirjoituksissa.
Kyllä nyt pitäisi hieman vakavammin suhtautua ilmastonmuutoseen, joka on jo nyt vaatinut kovan hinnan.

Matalien saarivaltioiden ongelma ei tunnu kirjoittajia alkuunkaan kiinnostavan vaan heitetään pilkkoja milloin mihinkin suuntaan. Tämäkö on sitä vastuullisuutta vaiko kateutta?

Ihmisen mielötön käyttäytyminen ei muutu kuin pelon kautta ja vasta silloin kun ollaan itse polttopisteessä.
Lontoon hiilisumut on poissa, koska oli pakko luopua saastuttavista kolikamiinoista.

Liikenteet pitävät monen suurkaupungin hengitysilman täysin kelvottomana, mutta siitä huolimatta miljoonat kaksitahtiset mopot ja loppuunajetut autot saastuttavat sitä edelleen. Järkevää eikö totta?
Se on varmasti sitä paljon mainostettua yksilönvapautta.

Yksittäisillä pienillä teoilla saadaan suuria aikaiseksi jos halutaan. Ei pidä niinkään tuijottaa mitä toinen tekee vaan mitä itse tekee.

Esim. itselle ja ympäristölle hyöty kun hankit uudet valaisimet LED- tyyppisistä. Säästät sähkölaskustasi lähes 98 % valaistuksen osalta. Vielä kun vaihdat suoran sähkölämmityksesi ilma- tai maalämpöpumpulla toimivaksi säästät sähkölaskustasi n. 25-50% lämmityksen osalta.

Lopputuloksena oma hyöty ja iso ympäristöteko.
Ei tässä ketään Corea eikä muitakaan ympäristöasioista puhuvia tarvita.
Kekitytään vaan omiin tekemisiin niin hyvää tulee!

ksr

Eivätkös ne Malediivit ole jo uponneet. Mitä vielä. Paikalliset matkailuyrittäjät markkinoivat kohdetta: tule vielä kun ehdit. Ja suomipoika(kin)
lentää maailman toiselle nurkalle ihmettelemään "katoavaa" lomakeidasta. Ekologista - joopa joo.

Rahastusta tämä on, eikä mitään todellista huolta.

Tuttu

http://hikipedia.info/wiki/Al_Gore

"Nykyisin Gore toimii ilmaston lämpenemisen ja jäätiköiden sulamisen puolestapuhujana. Hän on tehnyt aiheesta myös elokuvan Miellyttävä totuus. Elokuvassa Gore seikkailee ympäri maailmaa ja yrittää saada ilmastoa lämpenemään vähän lisää ja miettii samalla miten jäätiköt saisi sulamaan vielä helpommin."

qed007

Sanoipa Al Gore mitä tahansa, 'inconvenient facts' skeptikon näkökulmasta ovat seuraavat:

(1) Ylivoimainen valtaenemmistö tehdyistä tutkimuksista todistaa sen puolesta, että

(1a) Ilmastonmuutos on totta
(1b) Ihmisellä on ilmastonmuutoksessa keskeinen osuus
(1c) Nk "jääkiekkomailakäyrä" on totta

(2) Vahvimmat argumentit ilmastonmuutosta vastaan perustuvat pikemminkin aukkoihin ja puutteisiin ilmastonmuutosta osoittavassa tutkimusvaltameressä kuin kattavaan dataan, joka osoittaisi toista.

Eli lyhyesti. Ilmastoskeptikoilla ei ole osoittaa varsinaista dataa oman näkemyksensä tueksi, ainoastaan aukkoja sinänsä kattavassa tutkimusaineistossa.

Vuoden 1998 jälkeen havaitut muutamat viileät vuodet (vuodesta 2009 ennustetaan toiseksi tai kolmanneksi lämpimintä ainakin vuoden 1000 jälkeen) eivät vielä riitä trendiksi.

Hyvät, puolueettomat arviot evidenssin kokonaisuudesta löytyvät Scientific American -lehden numerosta -- alla:
http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=seven-answers-to-climat...

Jääkiekkomailakäyräkin on päivitetty, merkittävästi laajemmalla datalla ja uusilla menetelmillä -- alla:
http://www.pnas.org/content/105/36/13252.full

Jos joku on kiinnostunut varsinaisesta ilmastodatasta, sekin on ladattavissa ja analysoitavissa MatLabissa -- alla (vaatii tosin aika syvällistä tilasto-osaamista):
http://www.meteo.psu.edu/~mann/supplements/MultiproxyMeans07/

Onko ilmastoskeptikoilla osoittaa yhtään yhtä läpinäkyvästi ja kattavasti tehtyä tutkimusta omien toivomustensa tueksi? Entä löytyykö heiltä yhtään datasettiä, joka olisi saatettu, analysointialgoritmeineen, suuren yleisön tarkasteltavaksi?

Vieras

^Vastauksena ylläolevaan: Tässä tapauksessa termi "ilmastoskeptikko" taisi tarkoittaa yksinkertaisesti epätoivoisen vänkääjän ja faktojen kieltäjän viimeistä lillukanvartta. ;)

Miksi joidenkin on niin vaikea hyväksyä, että heidän oma elämänmenonsa tuhoaa vakavasti elämää? Onko kaikki ihmisten itsensä sisällä ripustettu kiinni materiaalisiin hyödykkeisiin ja katteettomiin uskomuksiin omasta erinomaisuudesta ja moitteettomuudesta? Vai miksi ilmastonmuutosasiat suututtavat niin kovasti ja laittavat niin raivolla kieltämään tutkimusten tuloksia?

Näistä aiheista heräävä raivo ei ole missään suhteessa itse asioihin; esim. siihen, että joissakin tutkimuksissa on aukkoja tai että huolia on mahdollisesti joskus liioiteltu. Tämä osoittaa sen, että ilmastoskeptisyydessä on kyse jostain aivan muusta kuin ilmastoasioista. Niissä on kyse ihmisten peloista ja haluttomuudesta hyväksyä asioita, joiden edessä he ovat.

Vieras

Ehkä nämä "skeptikot" näkevät että ilmasto aatteella saattaisi olla myös muitakin tarkoitusperiä kuin "maailman pelastaminen".
Ehkä he myös muistavat että kaikki poliitikot ja tiedemiehet ovat sanoneet ihmisen käyttävän kaikesta huolimatta kaikki fossiiliset energialähteet loppuun, ja että ilmastoasiassa kyse on näiden luonnonvarojen säännöstelystä.

Ehkä he tietävät että ihmiset (kuten he itse), jotka eivät ole luopuneet kaikesta nykypäivän materialismista, ovat vääriä henkilöitä saarnaamaan vastaavasta elämänmuutoksesta. Tekopyhyyttä löytyy heidän mielestään tarpeeksi politiikasta. Ismit täyttyvät vasta kun ne tulevat tarpeettomiksi.

Tai ehkä raivo on vastareaktio henkilökohtaisen valinnan rajoittamisesta ja syyllistämisestä, koska historiaa lukeneena he ymmärtävät, että tämä on aina ajanut ihmiset hiljaa sorron alle.

Mistä noita voisi tietää mitä ihmisten ajatusten takana on.

qed007

"Ehkä he myös muistavat... että ilmastoasiassa kyse on näiden luonnonvarojen säännöstelystä...

ehkä raivo on vastareaktio henkilökohtaisen valinnan rajoittamisesta ja syyllistämisestä..."

Minusta kyse on halusta. Useimmat skeptikot eivät halua uskoa evidenssiä, ainakaan silloin, kun se on konfliktissa omien toiveiden kanssa. Itse arvelisin, että skeptismillä on kolme pääasiallista motiivia:

(1) Uhkakuvat löyvät yli. Ilmastonmuutos on pelottava asia. Monet toivovat niin kovasti ilmastonmuutoksen olevan satua, että he kieltäytyvät tarkastelemasta evidenssiä objektiivisesti.

(2) Ei haluta tehdä muutoksia omassa elämässä. Halutaan lentää talveksi etelään niin kuin aina ennenkin. Ei haluta maksaa polttoaineveroa jne.

(3) On myös pieni joukko niitä, jotka eivät pidä asiaa lopullisesti todistettuna, sinänsä asiallisin perustein.

Motiivista (1) monet poliitikot saavat syyttää itseään. Ilmastonmuutoksesta on maalattu kovin synkkiä uhkakuvia. Vaikka ne olisivat oikeutettujakin, suurelle yleisölle pitäisi antaa enemmän toivoa uhkakuvien lisäksi.

Motiivi (2) on myös sinänsä tarpeeton. Energiankulutuksessa voidaan saavuttaa suuria säästöjä ilman, että ne mitenkään rajoittavat normaalia elämää. Myös ydinvoimaa on helppo rakentaa. Kyllä ilmasto etelänmatkailun kestää, kunhan hiilidioksidipäästöjä vähennetään muualla, esimerkiksi asumisessa.

Matti Näsä2

Samat Neokonservatiivit mellastaa ,irakissa,afganistanissa,köpiksessä.

Pitäis tää kerma uittaa jäänavalle.

tää coren ali o kalifornian osavaltion isoin yksityinen sähkönkuluttaja,jotta onhan tuo ilmastosta kohkaaminen ymmärrettävä huoli.

Katainenhan siellä bildenbergereissä käyny nää jutut jo sopimassa,miten saadaan eniten kansaa verotettua ja siirrettyä ahnaille.

Mua ei huvita enää mikään.

Vieras

"IPCC:n virallisen 1999 ennusteen mukaan meret nousevat niin paljon, että 1.1.2010 klo 00:00 mennessä Helsingin Kauppatorilla Presidentin linnan edessä voi uida. On odotettavissa nopea merennousu ja maailmanlopun vedenpaisumus 15-31.12.2009 aikana.

Vihreät jo asettivat Havis Amandalle pelastusrenkaan, jottei kivipatsas huku. Ihmisten on paras ottaa mukaan uimapatjat, pelastusliivit ja ankkuri katastrofialueelle mennessään voimakkaiden myrskyjen takia.

Otsoniaukkoteorian mukaan CFC-kaasujen käytön takia ultraviolettisäteily saattaa olla polttavan voimakasta, joten bikinien lisäksi suositellaan ainakin 40 kertoimen suojarasvaa tai paksua vaatetusta.

Eräiden 'skeptikko-ilmastoänkyröiden' mukaan paikalla saattaa olla myös normaalia vaihtelua edustava talvinen sää. Tämä perustuu kuitenkin ilmastotutkimustulokset kieltävään ei-tieteelliseen ja ei-vertaisarvoituun harhaoppiin."

Vierasta

Mitä haittaa siitä olisi jos jääkarhut joutuisivatkin muuttamaan sapuskan perässä hieman etelämmäksi ? Maailmassa on aiemminkin tapahtunut yhtä sun toista ja lajeja on jopa kuollut. Mitä haittaa siitäkään on luonnon suuressa kiertokulussa ? Uusia lajeja syntyy tilalle ja ellei synny, niin sehän vaan helpottaa muiden ravinnonsaantia.
Ilmastokeskustelu on saanut täysin väärät mittasuhteet ja nyt siitä yrittävät hyötyä kaiken maailman keinottelijat ja oman edun tavoittelijat. Luonto hoitaa nämä asiat. Ihmisen ei tule puuttua asiaan eikä Suoen tule syytää rahaa ulkomaille vaan huolehtia oman maan asukkaista.

Vieras

Voisikohan joku kertoa Mr. Gorelle, ettei nobeleita jaeta kahdesti samalle henkilölle. Ei siis kannata tuplata jo kerran palkittua performanssia.

Morgan Kane

Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Nobel sääntöjä oltaisiin muuttamassa niin, että samalle henkilölle voidaan antaa palkinto useita kertoja. Uskonkin, että tällä vauhdilla Albert Arnold Gore on maailman historian ensimmäinen henkilö, joka saa Nobelin useita kertoja.

sepi

Tuntuu käsittämättömältä, että joku ihan tosissaan uskoo matalien saarivaltioiden Tyynellä Valtamerellä hukkuvan, kun merenpinta ei ole ainakaan tuhanteen vuoteen noussut yhtään, eikä näytä nousevan tämän jälkeenkään, koska Antarktis ei sula, vaan jäämassa vain kasvaa

Keskustelua odotellessa

Miten on mahdollista, että suomalainen media huomaa tämän vasta nyt? Gore on juossut jauhamassa tätä ympäri maailmaa jo ainakin tämän vuoden maaliskuusta asti.

http://www.cejournal.net/?p=1376

Harmi, että suomalainen media on niin laiskaa, ettei viitsitä tutustua maailmalla puhuttaviin asioihin. Voisi myös olla uutisoitinkin esimerkiksi ilmastoasioista hieman monipuolisempaa.

Observatori

12.11.2009 Al Gore kertoi NBC TV-lähetyksessä, että maan vaipan lämpötila on noin 2 km syvyydessä 2 000 000 C. Ja geotermistä energia on...

http://wattsupwiththat.com/2009/11/16/gore-has-no-clue-a-few-million-deg...

Että tällainen 'tiedemies' tällä kertaa ajaa ilmastoasiaa.
Jokainen on uskossaan onnellinen.

Ehkä Al Bandy osuisi lähemmäs.

Mutta pakko on uskoa, koska mies on sertifioitu oikein Nobelin palkinnolla intialaisen IPCC pääjohtajan veturi-insinööri Pachaurin kanssa. Ilmastojuna jyrää ja rohmuaa rahaa.

Vieras

ilmastofoorumin sivulta löytyy "ilmastoskeptikon käsikirja" jossa opastetaan sekoittamaan ilmastokeskustelua. Jo sen keskustelupalstalla on osoitettu koko käsikirja huuhaaksi ja ilmastoskeptikkojen väitteet on yksitellen kumottu.

Ilmastomuutos on tieteellisin perustein todettu ihmisen aiheuttamaksi. Siispä sopeudu tai katoa. Käy muuten kuten USA:n autoteollisuudelle.

Vieras

Jos ajatellaan että nämä ilmasto Goreokrafit Maksaisivat kaikille palkan,yös järjestäisivät asuntoihin lämmitykset
mistä ei ole mitään kustannuksia eikä varmaan tule kasvihuone kaasuja niin OK.Levitetään propagandaa että on viimeinen hetki käsillä ja siihen vakaasti uskovat niin kaikki olisi pysäytettävä.Asetaan 1.1.2010 takarajaksi ellei se jo ole myöhäistä silloin.Autot pysäytetään niille paikoilleen missä ovat sillä hetkellä ja kaikki muukin elollinen elämä on hävitettävä mihin voisi löytyä ratkaisu
ydinaseista.
Kyllä Malediivien on helppo olla käsi ojossa kun rahaa jaetaan.Tehdään nyt evakointi vaikka Suomen Lappiin välittömästi,kyllä siellä tilaa on Malediivien asukkaille.
-30° pakkasta ja siitä vaan elämä alkuun tyhjästä,ei mitään
täysihoitoa,samalla kulttuuri rikastuisi.Sähkön hinta on pilvissä,siitä vaan makselemaan itselleen lämpöä ja ostelemaan lämpöpumppuja.Luulen että -30°pakkasessa pumpusta ei taida lämpöä riittää ilman jotain muuta.
Mistä rahat leluihin ,no sukset saa tehtyä puusta että pääsevät kylille käymään.
Tosiasia on että vuosi 2009 ei ole ollut mikään lämmin ja nyt Joulukuun keskilämpötila jää tuplasti alle keskiarvon.
Nin vaihtelevat sateetkin.2008 satoi täällä Lokakuussa 170 mm ja 2009 Lokakuu 70mm.tiedot perustuvat mittaukseen eikä mihinkään hölmöjen ennustuksiin.

Vieras

Oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijat ovat saamieni tarkistamattomien tietojen mukaan joukolla keskeyttämässä opintojaan ja pyrkivät näin tavoittelemaan Nobelin rauhanpalkintoa ilmastotieteen saralta, tunnetun ja tunnustetun tiedemiehen Al ”Pohjoisnapa” Goren esimerkin siivittämänä.

Onneksi meillä on nämä supertietokoneet oivallisine ohjelmineen. Keskiajan lämmin jakso ns. ”Medieval Warm Period” vuosilta 1000 –1400 saadaan näillä laitteilla katoamaan kokonaan, tilalle nousee Myrskylässä 2003 heinäkuun loppupäivinä mitattu puolentoista vuorokauden paikallinen lämmin jakso, joka näkyy pelottavana, jäätiköitä sulattavana, globaalina uljaana kiekkomailana.

Manfred Mann ohjelmoi supertietokonetta ja Michael E. Mann IPCC bändeineen soittaa hittiä "Do Wah Diddy Diddy". Vai oliko se päinvastoin. Ei tässä kannata olla turhan tarkkoja. Rahaa pesee Kööpenhaminasta kaikille halukkaille.

Vaikka olisi kuinka kova halu piirtää ihan vaan tavallista vaatimatonta lämpötilakäppyrää, niin supertietokone pukkaa komeaa kiekkomailaa koko kentälliselle – syöttipä sisään vaikka viime vuoden verokalenterin tai jätepussin keittiöstä. Suomenkin hallitus on näiden vankkojen tieteellisten näyttöjen perusteella täysin myynyt maansa. Nyt ei ollakaan köyhiä eikä kipeitä. Matti lupasi jo 110 miljoonaa euroa ja lisää pesee jos tarve on, menköön vaikka viimeisetkin siemenperunat.

Texas59

Tarja vois pistää vielä tuplaten. Meillä ei olla täällä Suomessa köyhiä eikä kipeitä perskules. Jos se noopeli vaikka tällä irtoais tai vaikka sitten hyvä EU-virka.

Observatori

Suomessa eletään kovia aikoja. Ilmastonmuuttuminen onkin tosiasia. Suomessa kylmenee. Lapissa on yli -20 C ! Nyt koko maassa paukkuvat jo tämän vuosituhannen mittaushistorian kylmimmät ajat tähän vuodenaikaan. Maa on saanut pohjois-Suomessa jo pysyvän lumi- ja jääpeitteen marraskuussa ! Ilmaston takia joudutaan tekemään kalliita erikoisratkaisuja talojen, autojen ja pukeutumisen suhteen. Autoissa joudutaan käyttämään jopa jääpiikkirenkaita. Ihmisiä on kuollut kylmyyteen ja moni muuttaa lämpimämpään. Suomen tilanne on järkyttävämpi jo nyt kuin Malediiveilla, jossa merenpinta ei ole vielä noussut. Maailman johtavat tiedemiehet ovat samaa mieltä, että todistetusti ilmasto on muuttunut. CRU:n mittaukset verrattuna Suomen uusiin mittauksiin osoittaa nopeaa viilenemistä, jossa 2 asteen muutos tulee nopeasti vastaan. Suomi sijaitsee erityispaikalla, herkällä maapallon napapiirillä pohjoisessa. Suomella on täysi oikeus saada korvausta !

Tällaiset lämpötilat ovat valtaosalle maailman kansalaisista ihan järkyttäviä. Suomen on saatava ilmastorahaa energiatuotannon ja -käytön kehittämiseen.
Suomeen rakennetaan lämpötiiviimpiä taloja, ihmisten muutto ja erityisratkaisut maksavat

Uskoisin Suomen tarvitsevan ilmasta avustusta 2-5 miljardia, mikä on häviävän pieni määrä maailman yhteenlasketusta BKT:sta. Tavoite voisi olla Suomelle korvausta vaikka 0,8 % maailman BKT:sta. Eli ihan kohtullinen. Täkynä poliitikoille - osa voisi olla puoluetukea.

Matti O Koskela

Kun yksi poliittisen tappion kärsinyt Urpo hurahtaa totaalisesti ja siitä myönnetään Nobelin palkinto.

Varsinaista jeesustelua! Ilmastosodanjulistuksen sotamies Gore rauhan asialla, voi herra mun riemuni.