
-[Sopimus] ei luo selkeää pohjaa seuraavalle sitovalle ilmastosopimukselle. Toisin sanoen Kööpenhaminaan kokoontuneet pääministerit ja presidentit pelkäävät loppujen lopuksi ilmastonsuojelua enemmän kuin itse ilmastonmuutosta, kauniista puheista huolimatta, pettynyt Hassi kirjoittaa.
-Tämän listan kokoamiseen ei olisi tarvittu tätä kokousta, Hassi lyttää Kööpenhaminan saavutukset.
Hassi oli jo ennen kokouksen hämmentävää päätöstä luovuttanut toivonsa, että EU-maiden johtajatkaan pystyisivät enää keksimään mitään, "mikä pelastaisi tämän pannukakun".
Europarlamentaarikon mukaan on hyvä, että julkilausumassa vaaditaan maapallon lämpenemisen pysäyttämistä alle kahden asteen, mutta muut tärkeät asiat paperista on jätetty pois.
-Hyvä, tätä asiaa ei sanota yhdessäkään aikaisemmassa YK-päätöksessä. Mutta se jää tyhjäksi lupaukseksi, koska paperi ei sisällä tätä lämpenemisrajaa vastaavia päästörajoja. Aikaisemmin päivällä näkemässäni luonnoksessa todetaan, että vuoteen 2050 mennessä globaaleja päästöjä pitää vähentää 50 % ja teollisuusmaiden päästöjä 80 %. Nämä molemmat asiat on tiputettu paperista pois.
Hassin mukaan sopimusehdotuksessa ei vaadita edes teollisuusmailta 25-40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä, kuten kaksi vuotta sitten Balin kokouksen päätöksessä. Hänen mielestään sopimuksesta on myös "piilotettu se tosiasia, että teollisuusmaiden tähän mennessä yhteensä lupaamat päästövähennykset eivät riitä toteuttamaan sitä, mitä pitäisi".
Luonto-Liiton pääsihteerin Leo Straniuksen mielestä mitään sopua ei Kööpenhaminassa edes syntynyt, vaan kehitysmaiden ja teollisuusmaiden kiista jatkuu yhä.
-Tällä hetkellä näyttää siltä, että prosessissa voidaan saavuttaa korkeintaan hyvin löyhä sovinto tai ei yhtään mitään. Jokatapauksessa näyttää siltä, että tulos on katastrofaalisen huono, Stranius sanoo tiedotteessaan.
Pääministeri Matti Vanhanen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki pitävät yön aikana aikaansaatua sopimusehdotusta puutteellisena, mutta hyvänä lähtökohtana tuleville neuvotteluille.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
19.12. Lord Monckton breaks
19.12. Lord Monckton breaks down Copenhagen. Corbettreport haastattelee lordi Moncktonia Kööpenhaminan kokouksesta. Osat 1 - 2 - 3 - 4
Monckton korostaa, miten kokous on vain suurta poliittista teatteria. Neuvottelut on käyty etukäteen ja asioista on päätetty. Asian ydin on luoda globaalin hallinnon eli maailmanhallituksen virkamieskoneisto ja rahoitus. Kyseessä on yksinkertaisesti maailmanlaajuinen vallankaappaus.
http://nwo.11syyskuu.net/index.htm
Ilmastosopimus olisi Suomen tuho
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/th...
Sopimatonta
Ei siis kyetty edes sopimaan siitä, että on kovan istumisen jälkeen tehty jokin sopimus.
Tulevana vuonna
tuohikuussa tavataan taas porukalla:
http://helanes.blogit.uusisuomi.fi/2009/12/18/ilma...
Turhaa, aivan turhaa.....
Ei mikään yllätys. Rahaa kului aivan järjetön määrä ja saateita tuotettii matkustamalla Kööpenhaminaan.
Video neuvotteluilla olisi saavutettu sama tulos, eikä mielenosoittajienkaan olisi tarvinnut matkustella!
Myös poliisien rahaa olisi säästynyt.
Kaikki tuo turha kulutus olisi voitu suunnata energiasäästöjen suunnitteluun.
Eninen taistolaiskomunisti on varmaan tyytyväinen, koska kaaosta oppien mukaan pitääkin luoda. Tuloksista viis!
Höh?
Luitko edes koko juttua? Hassi ilmoitti nimenomaan olevansa tyytymätön, vaikka onkin entinen "komunisti", kuten asian ilmaisit.
Verorahoja käytettiin jälleen tolkuttomasti turhaan..
Kun pitkien virkamiesvalmistelujen jälkeen ei ollut mitään edellytyksiäkään olemassa, on aihetta kysyä, miksi tällainen mahtava epäonnistunut rahantuhlausshow järjestettiin. Jo näiden neuvottelujen rahamäärällä olisi voitu tehdä paljon konkreettisia asioita. Mutta kun halutaan matkustaa, julkisuutta ja tyhjää hössötystä, niin jälleen on aihetta nipistää jostain rahaa pois..
Ilmastohysteerikkojen mahalasku
Lopputulos oli sotatila etelän ja pohjoisen välille.
Ei ole todistettu
Ei ole todistettu, että hiilidioksidi olisi vaarallista ja nimenomaan sen vähentämiseksi pitäisi tehdä valtavia uhrauksia.
Minusta se on kuitenkin selvää, että ympäristön ihan oikeaa saastuttamista on vähennettävä oleellisesti. Se takoittaa, että vesistöihin ei saa laskea puhdistamattomia jätevesiä, eikä ilmaan tupruttaa mm. pienhiukkasia, rikkidioksidia, typen oksideja, hiilimonoksidia.
Siksi on rakennettava hyvin runsaasti uutta ydinvoimaa tuottamaan energiaa ympäristöystävällisesti ja halvalla. Sitä mukaa kun uutta ydinvoimaa saadaan käyttöön, niin on luovuttava mm. kivihiilen ja öljyn polttamisesta.
Sähköautojen yleistymistä on edistettävä.
evoluutiotakaan ei ole todistettu
"Ei ole todistettu, että hiilidioksidi olisi vaarallista ja nimenomaan sen vähentämiseksi pitäisi tehdä valtavia uhrauksia."
Hiilidioksidipäästöjen ilmastovaikutuksia ei ole todistettu samalla tavalla kuin evoluutioteoriaakaan ei ole todistettu. Tai on näiden välillä sittenkin pieni ero.
Evoluutioteoriaa tukee valtava joukko fossiilievidnessiä ja geneettistä evidenssiä. Evoluutioteoria on myös tunnistanut ja empiirisesti osoittanut allaolevat kausaaliset mekanismit (geenien vaikutus eliön kehitykseen, geenien periytyminen ja muuntuminen, luonnonvalinta). Bakteerien evoluutiota on myös havainnoitu kontrolloiduissa laboratoriotesteissä.
Ei myöskään ole olemassa yhtään evidenssiä, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Evoluutioteoria romuttuisi, mikäli löydettäisiin yksi ainoa fossiili, joka olisi vanhemmassa geologisessa kerrostumassa, kuin missä sen pitäisi olla.
Hiilidioksidin vaikutuksesta ilmastoon on olemassa suunnilleen yhtä paljon evidenssiä kuin evoluutiosta, kuitenkin pienellä erolla. Hiilidioksidin lämmittävä vaikutus voidaan todistaa myös fysiikan lakien avulla.
Mutta kun usko on riittävän vahva, mikään evidenssimäärä ei riitä sitä murtamaan. Näin on kreationismin kohdalla. Näin on myös ilmastodenialistien kohdalla.
Mitä enemmän hiilidioksidia on
Mitä enemmän hiilidioksidia on sitä paremmin kasvit (myös puut) kasvavat ja sitä enemmän ne sitovat hiilidioksidia ja tuottavat happea. Normaalia luonnon kiertokulkua.
Se on siten taas ihan eri asia, että ihmisiä on Maapallolla aivan liikaa - se ongelma on jotenkin ratkaistava.
Korjaus
Täytyy korjata.
Hiilidioksidin lämmittävä vaikutus on itsessään mitätön ja jo saturoitunut. Siksi IPCC:n "malleissa" on oletettu positiivinen takaisinkytkentä veden kautta. Muilta osin taas vesihöyryn vaikutusta ei oteta huomioon.
Voidaan siis sanoa, ettei IPCC:n malleilla ole fysikaalista pohjaa.
Mutta yleensä evidenssillä tarkoitetaan niin sanottuja tosiasoita (EBM, evidence based management) eikä malleja. Mallit eli fiktiot ovat siis evidenssin vastakohta. Mallit tulee validoida evidenssin avulla.
Vielä vähemmän IPCC:n malleilla on (faktapohjaista) evidenssiä.
Sen sijaan evoluutiosta on valtava määrä evidenssiä, joka todistaa sen.
IPCC:n missio on ihmisen aiheuttama ilmastomuutos joka IPCC:n on todistettava. Tässä suhteessa se on tehnyt ala-arvoista työtä, joka on sitten kulminoitunut- useimpien konkurssiin menossa olevien yritysten tapaan, tämä se on se ihmisen luonne - numeroiden eli kirjanpidon väärentämiseen. Tutkinta on meneillään ja saman aikaan kirjanpidon väärennöksiä löytyy lisää.
En ole uskonnollinen, mutta jos olisin, sanoisin, että Planeetta ja Säiden Herra lähetti 193 maan johtajille hyisen viestin pysyä lestissään ja fokusoitua todellisten ympäristökysymysten ratkaisuun. Myös Obama pakeni paikalta ennen aikojaan välttyäkseen USA:n itärannikon lumimyrskyltä joka pysäyttää tänään lentoliikenteen
http://wattsupwiththat.com/2009/12/17/anti-climact...
korjaus?
"Mutta yleensä evidenssillä tarkoitetaan niin sanottuja tosiasoita (EBM, evidence based management) eikä malleja. Mallit eli fiktiot ovat siis evidenssin vastakohta. Mallit tulee validoida evidenssin avulla.
Vielä vähemmän IPCC:n malleilla on (faktapohjaista) evidenssiä."
Tulipahan ainakin tämän kommentoijan asiantuntemus tässä esille.
Vähän käsitteet sekaisin kommentoijalla
Säälittävä akateeminen kyhäelmä, jonka maailmankuvan laajuus on olkipillin kokoinen.
Evidenssipohjaisella johtamisella ei ole ole mitään tekemistä jonkun "kirjallisuustutkijan" kanssa vaan se on laajempi paradigma.
Ilmastotutkimus tuntuu olevanvarsin degeneroitunut tieteenhaara. Rappiotieteen ikoni Mannin "jääkiekkomaila" on tuo kaikilla aloilla tunnettu "valehtelijoiden käyrä"; McIntyre nimenomaan tästä syystä kiinnostui siitä.
Ilmastotutkijat - ehkä marksisti-leninistit vertaisinaan - ovat malliesimerkki evidenssin täydellisestä puutteesta ja maailmankuvan ja peräti tieteenhaaran rakentamisesta puhtaan fiktion varaan. No, kun veronmaksajien rahaa jaetaan, aina läytyy samanmielisiä kavereita.
Pelkäänpä, että tämä on oire tietokonesukupolvesta, jolla todellisuus ja malli menevät jo lapsena sekaisin.
Kun ei evidenssiä ole sitä pitää keksiä.
Käsitteet sekaisin vai?
"Säälittävä akateeminen kyhäelmä, jonka maailmankuvan laajuus on olkipillin kokoinen."
'Akateemisilla kyhäelmillä' ei ole maailmankuvaa. Kirjoitukset eivät ajattele. Kirjoittajat ajattelevat.
Sinänsä kommentoija osui oikeaan, että olen liiketaloustieteen professori yhdessä maailman johtavista yliopistoista.
"Evidenssipohjaisella johtamisella ei ole ole mitään tekemistä jonkun "kirjallisuustutkijan" kanssa vaan se on laajempi paradigma."
Kirjoittaja ei tiedä, mistä puhuu. Minä tiedän. Mikäli itseään haluaa sivistää, kannattaa käydä vilkaisemassa antamiani lähdeviitteitä. Niistä selviää, mistä evidenssipohjaisessa johtamisessa on kysymys.
????
"Ei myöskään ole olemassa yhtään evidenssiä, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Evoluutioteoria romuttuisi, mikäli löydettäisiin yksi ainoa fossiili, joka olisi vanhemmassa geologisessa kerrostumassa, kuin missä sen pitäisi olla."
Miten niin ei ole? Evoluutioteorian puutteet eivät tee siitä oikeaa.
Sopii sitten näyttää sitä evidenssiä
""Ei myöskään ole olemassa yhtään evidenssiä, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Evoluutioteoria romuttuisi, mikäli löydettäisiin yksi ainoa fossiili, joka olisi vanhemmassa geologisessa kerrostumassa, kuin missä sen pitäisi olla."
Miten niin ei ole? Evoluutioteorian puutteet eivät tee siitä oikeaa."
Tapio O Neva voisi mielellään esittää viittauksen evidenssiin, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Hän ei kuitenkaan siihen kykene.
"Evoluutioteorian puutteet eivät tee siitä oikeaa." Mitä tuollainen lause oikein tarkoittaa? Teoriaa eivät todista 'oikeaksi' sen puutteet vaan siitä johdettujen ennusteiden riippumaton verifiointi.
Hiilidioksidin sijaan olisi keskityttävä ympäristönsuojeluun
Suomen ilmastofoorumi ry. on ilmaissut huolensa todellisten ympäristöongelmien jäämisestä "hiilidioksidiongelman" varjoon. Hiilidioksidi ei ole saaste.
Tieteellisen tutkimuksen valossa ei ole lainkaan selvää, että ihminen aiheuttaisi merkittävän osan ilmastonmuutoksesta ja että ilmastonmuutosta voitaisiin millään mielekkäällä ja taloudellisella tavalla torjua. Olisiko jo aika keskittyä SAASTEpäästöihin, liikakalastukseen, sademetsien biotooppien tuhoamiseen (paljolti "biopolttoaineiden" tuotannon varjolla), aavikoitumiseen ja makean veden pilaantumiseen. Näistä asioista riippuu suoraan hyvin monen ihmisen henki.
Monisaasteet
"Ukko-Paavo" on aivan oikeassa. Liiaksi nyt puhutaan "ilmastomuutoksesta, hiilidioksiidista" kun maailman saasteiden kokonaistilanne on juuri tuo valtava yhteissumma, pohjavesien likaantuminen yksi tärkeistä.
Toisaalta aineellisen kasvun loputon ihannointi yli todellisten tarpeiden. Rajat ovat jo tulossa vastaan mutta kun tuo maailman toimintamalli on ollut ikäänkuin kaiken kasvun ja ihmisen toiminnan mitta-asteikkona niin vieläkään,vaiika sen mahdottomuus on tulossa tiensä päähän, ei siitä pystytä erkaantumaan.
Tietysti vaikka öljy, mineraalit jne loppuvat, ihminen nerokkuudessaan uskoo korvaavansa kaiken jollakin synteettisellä omakeksinnöllä, ehkä niin tekeekin, mutta miten käy maailman...
naulan kantaan
Kirjoitin 1996 artikkelin nettiin (en löytänyt viitettä enään) hiilidioksiidista ja sen vaaroista. Mutta johtoajatukseni oli että se on ainoa ongelmllinen päästö. Näin uskoin siis kauan ennen ilmastomuutos kohua. Nyt olen oikeastaan täysin toista mieltä asiasta. Ihminen toki nettolisää hiilidioksiidia ilmakehässä, ainakin hyvin lyhyellä tähtäimellä, mutta mikä on sen vaikutus: verrataan maata venukseen. Karkeasti näin, venuksessa CO2 pitoisuus on noin 96,5 pros. Maan ilmakehästä maassa alle 0,035 pros. paine on venuksessa noin 93bar joten venuksessa on hiilidioksiidia noin 26500 kertaa enemmän kuin maassa.(tarkoitan ilmakehässä) lisäksi venuksen aurinkkovakio on 2,5x maan vastaava ja lämpötila vainhivenen reilu kaksinkertainen (maa290K vrt venus730K). eli voipi olla että hiilidioksidi ominaisuuksia ollaan liioiteltu.
Lisäksi jos mietitään miten kustaa Wasa käski keskiajalla kaataa tietyn määrän tammia vaasan siis suomen kaupungin korkeudelta. siis tammi ei kasva enään kuin etelä rannikolla, miten silloin kasvoi kun oli mukama kylmempää.
Lisäksi ihmetyttää icpn käppyrät talven 1939-40 osalta ei mitään piikkiä alaspän vaikka se oli kylmä talvi koko maapallon osalta.
lisäksi ihmetyttää maapallon ilmakehän oheneminen kun lämpötila kasvaa ICCPn raportti taas päinvastoin.
mutta ei kai saisi ihmetellä, tuomitsevat rasistiksi
Kehitysmaat tietävät EU:n heikkouden
Ei muuta kuin lisärahaa jottaa kehitysmaat voivat ostaa lisää aseita ja autoja diktaattoreille.
Saudi-Arabiakin on vaatimassa rahaa
Pohjoiselta "ilmastonmuutoksen" perusteella. Minne ovat heidän öljyrahansa joutuneet?
Saudi-Arabia yllyttänyt ilmastonmuutosta
Mihin Saudi-Arabia rahaa pyytää? Khitysmaiden rinnallako? Eikö Saudi-Arabia ennemminkin ole itse nimenomaan mahdollistanut suuret fossiiliperäiset hiilidioksidipäästöt? Maksumieheksi sopisi ennemminkin...
"Pelkäävät...?"
"Kööpenhaminaan kokoontuneet pääministerit ja presidentit pelkäävät loppujen lopuksi ilmastonsuojelua enemmän kuin itse ilmastonmuutosta, kauniista puheista huolimatta", pettynyt Hassi kirjoittaa.
Niin varmaan pelkäävät ja niin pelkään minäkin. Se kun tarkoittaa syvää kouraisua minun kukkarostani vailla minkäänlaisia takeita siitä, että raha menee johonkin hyödylliseen.
Ilmastokokous paljasti globalisaation todellisen luonteen.
Se on fasismia. Vapaat ihmiset vapaissa yhteiskunnissa voisivat ratkaista ympäristöongelmansa ihan itse. Kukaan hallitsevaa talouseliittiä lukuun ottamata ei kaipaa fasistista "ilmastohallintoa", jolla olisi globaali verotusoikeus ja valta päättää, millä kansakunnilla on oikeus kehittyä ja millä ehdoilla.
Vihreää saastaa
Isäntämaan Tanskan laskelmien mukaan kokouksen hiilidioksidipäästöt vastaavat määrää, jonka puoli miljoonaa etiopialaista tuottaa puolessa vuodessa.
Onneksi näin
Jos kokous olisi päättynyt niin, että Hassi ja kokouksen liepeillä pyörineet erilaiset fundamentalistiryhmät olisivat tyytyväisiä, kokous olisi ollut katastrofaalinen. Nyt kokous antoi meille toivoa järkevien keinojen löytämiseen normaalissa kansainvälisessä yhteistyössä.
Ilmastoskandaali pahenee!
Lisää huijauksia paljastunut.
http://blogs.telegraph.co.uk/news/jamesdelingpole/...
Aivan
Tästä samasta asiasta kertoi viimeisin MOT-ohjelma. Puhutaan paikallisilmastosta. Esim. Helsingin kokoisella paikkakunnalla voi paikallinen lämpötila vaihdella jopa 2-3 astetta, riippuen meren tai paikallisten lämmönlähteiden läheisyydestä, liikenteestä, asfaltin määrästä jne.
On hyvin epätieteellistä ja vaarallista valita tutkimukseen vain sellaista raakadataa, joka tukee omaa subjektiivista ilmastomuutosnäkemystä.
Totta, mutta antaa tämä silti lisäevidenssiä
Ja osoittaa omalta osaltaan, että lisätutkimukset ovat enemmän kuin tarpeen. Ja nyt tarkoitan muidenkin kuin näiden IPCC:n hyväksymien tutkijoiden suorittamia lisätutkimuksia.
Korjaus edelliseen
Ilmatieteen laitos on tutkinut tätä ns. mikroilmastoa ja esim. Helsingissä lämpötilaero eri kaupunkialueiden välillä voi olla jopa yli 10 astetta. Siitä ilmastontutkijat voivat sitten valita mieleisensä mittauspaikat ja lämpötilat.
Iskeekö sensuuri, vai mikä?
Iskeekö sensuuri, vai mikä?
Mutta eipä hätää
Halosen mielestä YK ja naiset pelastavat kaiken.
Wiisaus
Kun Hassi on pessimistinen, on Suomen kansa optimistinen.
Kun Hassi on optimistinen, on Suomen kansa pessimistinen.
Siinä se nähtiin!
Eipä ollut mitään hyötyä lähettää Halosta tähänkään kokoukseen.
Delegaation nokka Halonen
Oli se nyt hyvä että TP Halonen uhrautui Suomen tiimin johtajaksi niin ettei epäonnistumiset mene pääministerin piikkiin.
Muutama päivä ilman Halosta ja Vanhasta
Olisi hyvä, jos olisivat menneet veneellä tai polkupyörällä eivätkä lentämällä. Pyhiinvaelluksetkin suoritettiin jalkaisin.
Hassi ei vissiin hakannut tarpeeksi
Meniköhän sen vuoksi pieleen kun et hakannut tarpeeksi kuolleiden eläinten luilla?
Hyvä ettei menty Satu Hassun mielipiteen mukaan
Hyvä ettei menty Satu Hassun mielipiteen mukaan. Sähkölamppu direktiivi oli pitkälle Hassun eikun Hassin kannattama asia ja persiille mentiin. Niin Halosesta vielä, hän tuli kesken kokouksen pois vaikka on joka paikkaan änkeämässä. Olisi loppuun asti kun pitää itseään niin tärkeänä.
Hyvä julistus luonto ja ilmasto kiittää
nyt voimme keskittyä saasteiden poistoon ja saada puhtaamman ilman.CO2 höpinät voidaan haudata ja keskittyä metsien istutuksiin.
Kannatan
Mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin, miksi satojen miljardien eurojen lähettäminen kehitysmaihin olisi hillinnyt oletettua ilmastonmuutosta?
Vai onko sittenkin kyse ilmastomuutoksen sijasta ihmisen aiheuttamasta ympäristötuhosta ja sen torjunnasta. Kun kaikki puut hakataan polttopuiksi, eläimet ja kasvit tapetaan sukupuuttoon ja pohjavedet pumpataan tyhjiin tai tuhotaan kemikaaleilla, on helppo syyttää ilmastonmuutosta ja kinuta länsimailta rahaa sotkujen selvittämiseen.
Niimpä niin
Tuskin on mitään todellista hyötyä tehdä kauaksi kantavia
päätöksiä, ennen kun on selvitetty rehellisesti,vaikuttaako
CO2 pitoisuus ilmakehässä ja millä mahdollisella voimakkuudella ilmaston lämpeämiseen.
Toisekseen tulee mieleen, että onko mitään hyötyä leikata
päästöjä vain osalta "päästäjistä" ja antaa muiden niitä
kasvattaa vanhalla tekniikalla.
Vai onko tarkoitus jakaa rahaa kehitysmaille(ko maiden eliitille)tilanteen ennalla pitämiseksi.
Ennen kokousta Hassi oli hyvin varma että kaikki sopivat kaikest
Ihan vaan neuvoksi: jos asettaa tavoitteet realistiselle tasolle, niin ne voi saada. Haihattelu ei johda tuloksiin.
Realistinen taso olisi ollut jatkaa Kioton sopimusta 20 vuotta. Aikaisemmin siihen liittyneille maille 20% vähennys/20 vuotta, USA ja Kiina 15%/20 a, Intia, Brasilia ja Venäjä 10%/20 a, kehitysmaat 5%/20 a. Kehitysmaille raha-apua tuon tavoitteen saavuttamiseen.
Onko se nyt niin vaikeaa?
Ilmastokokouksen pannukakku
Todellinen nollakokous vain sopimuksen kannalta. Saastetta saatiin aikaiseksi suuria määriä, kun väkeä rahdattiin kokoukseen ja sieltä pois lentokoneilla. Millä tavoin mielenosoittajat muuten matkasivat Kööpenhaminaan?
"Joku" yhdistävä taho olisi hyvä.
Kaikilla mailla on varmaankin samat fiilikset kokouksen onnistumisesta. Nyt olisi tarvetta "jollain yhdistävällä" toimijalla (joku olemassaoleva tai syntyvä). Nopea "liikkuja" maiden välillä, ihminen, ei enää organisaatio, neuvottelija...
Seuraavissa vaaleissa on
Seuraavissa vaaleissa on aika heittää ulos uutta maailmanjärjestystä ajavat viher-ruskeat! Pois Suomen kansaa vastaan toimivat henkilöt kaikista poliittisista tehtävistä ja viroista. Menkää ihannemaahanne Amerikkaan, Saksaan tai Hollantiin Bilderbergin ja pankkiirien persettä nuolemaan. Täällä teitä ei tarvita.
Hassi on käyttänyt veronmaksajien kustantaman elämänsä haaskuun
Onko tuosta veronmaksajien kustantamasta ihmisestä ollut oikeasti mitään hyötyä kenellekään.
Sellainen tarmo kasvotonta kapitalismia vastaan olisi ollut ehkä paremmaksi hyödyksi pienten ihmisten puolesta?
Ei mennyt hukkaan
Nyt sitten oikeasti tiedetään että yhteistä sitovaa ilmastopolitiikkaa ei tule.Piste.
Me viisaimmat tosin tiesimme sen jo etukäteen, mutta pitihän se ekologiselta jalanjäljeltäänkin massiivinen meeting vihreiden mieliksi pitää. Ja näkihän siellä kavereita, niin poliitikot, kuin mielenosoittajatkin.
Korkean tason turismia veronmaksajien piikkiin. Onhan meillä rahaa, vielä.
Suomi harvoja "voittajia"
Ilmaston lämpeneminen ei kohtele kaikkkia maita tasa-arvoisesti. Tiede-lehden artikkelissa kerrotaan, että ilmastonmuutos ja sen tuoma kuivuss autioittaa Etelä- ja Keski-Amerikan, Afrikan ja suurimman osan Aasia ja Australiaa. Ainoat paikat, missä varmasti riittää vettä ja ravintoa ovat pohjoiset alueet eli Pohjois-Amerikka, Skandinavia, Brittein saaret ja Venäjälle ennen kaikkea Siperia sekä lisäksi Etelämanner, joka vapautuu jäästä. "Näillä alueilla kaikki kasvaa hullun lailla ja sinne elämä keskittyy", toteaa entinen Nasan tutkija James Lovelock. Ennuste tarkoittaa sitä, että näille harvoille kukoistaville alueille ryntäävät kaikki ihmiset. Eli ei kun maata ostamaan Suomesta, muutaman vuosikymmenen kuluttua se on arvossaan.
Odotettavissa
Tämän olisi tyhmempikin osannut ennustaa. Johtavat teollisuusmaat eivät ole valmiita tinkimään omasta kehityksestään teollisuuden kustannuksella. Obama voi vain varovaisesti myötäillä ollakseen jarruttamatta USAn
haurasta talouden kasvua. Kiina tekee vain sen, minkä muutkin, mutta ei ole koskaan aloitteellinen eikä tee aitoja parannuksia omatoimisesti. Tekniikan varastaminen ja kopioiminen sekä saastuttaminen jatkuu, kunnes joku sanoo soo soo...
Hassi tekee itsestään suurempaa, mutta omassa blogissaan ja ihmetellä täytyy, miksi tällaisia blogeja edes uutisoidaan. Samat kokouspaperit saa Brysselistä tilaamalla. Vai onko tutkiva journalismi tiensä päässä?
Kehitysmaat nauravat partaansa, sillä tämäkin kokous tuo lisää taskurahaa korruptoituneiden johtoeliittien kassaan.
Ei todellakaan
Satu sanoi otsikossa osuvasti. "Tätä kokousta ei olisi tarvittu". Se oli järkevintä, mitä hän on sanonut pitkään aikaan.
Kunhan ensin selvitetään, mitä ilmastossa todella tapahtuu, eikä uskota kaikenlaisiin tietokonesimulaattorien ennustuksiin, sitten vasta on aika miettiä, pitääkö jotakin tehdä
Lipun vedän salkoon näin
Lipun vedän salkoon näin (ilmastoskeptikot).
Ei olisi tarvittu
”Tätä kokousta ei olisi tarvittu”
Eipä tosiaankaan olisi tarvittu. Megamiiteissä paasataan hassua satua ilmaston lämpenemisestä kun ongelma on tasan päinvastainen.
Järjettömyydellä ei ole
Järjettömyydellä ei ole ylärajaa.Varmaan nämä keskieuroopassa kylmyyteen kuolleet viime ajatuksinaan ajattelivat, että lopettakaa nyt hallistijat hyvät tämä järjetön lämpiäminen.Samoin kai myös kanaalin tunneleihin jumiutuneet.Maan päällä taas lumimyrskyssä tien penkalla istuneet olivat varmaan samaa mieltä.Kokoustajat lensivät tuhansia CO2 tonneja taivaalle.Jopa vastustajat soihtuineen tekivät parhaansa lämmittääkseen.Farssi,ei juuri poikkea keskiajan anekaupasta.Ihminen ei säädä säätä,vaan aurinko.
Ei ollut turha
Kokous oli poliitikkojen (ainoa?) vastaus siihen epävarmuuteen, jonka tutkijat ovat tuloksillaan saaneer aikaan laajoissa kansalaispiireissä. Oli pakko tyynnytellä kansaa. Mutta nyt viimeistaan on jokaiselle selvää että poliitikot eivät aio tehdä mitään. Siis se on tehtävä itse, ja tämä oli tärkeä tulos.
HAHAHAHAAAAAA Tästä
HAHAHAHAAAAAA Tästä saadaan Suomeenkin jokavuotinen karnevaalin aihe !kansallinen vapaapäivä ja jengi sambaamaan.
prestö lood, halleluja ja aamen, vuosi aikaa näyttää koko kansalle mikä kusetus koko homma on ollut !
JEE JEEJJEEEEEEE!!!!
Paras joululahja koko ihmiskunnalle!
Tiedostettu tiedottomuus
Kun on seurannut netti ja kommenttisivuilla kansan tuntemuksia asiasta, niin eipä tuohon monikaan uskonut ja harvat optimistit vain toivoivat.
Näitä "aie/aikomus sopimuksia" on tehty niin pitkään että fraasitkin jo kuluneet. Ei voi mitään että vähinerin alkaa kääntymään pessimistiksi ja kylmäksi kaikille näille "aikeille" ja viimein todettava tämän maailman mahdottomuus taipua ymmärtämään mitään ennenkuin alkaa "omassa lihassa tehdä kipeää".
Mutta toisaalta, miksi maailman "päättäjät" eivät toimi suurenkaan kansanjoukon tahdon mukaisesti vaan sitä vastaan?
Ensimmäinen hyvä kommentti Satu Hassilta koko urallaan
Kyllä, tätä kokousta ei tosiaankaan olisi tarvittu. Erinomaista Satu!
Hyvin meni..
Ollaan tyytyväisiä että ilmasto saa lämmetä ja viilentyä ihan omaan tahtiinsa.
no jos Satu on pettynyt
niin montakohan julkista palo-puheenvuoroa hän tuolla pitikään, ja montako kertaa esim USA:n Kiinan tai Intian johtajia kävi kahdenkesken taivuttelemassa?
Eli yrittikö edes vaikuttaa vai kävikö vain , niinkuin arvelen, että mulkoili vain pahan näköisenä hiljaa penkissään kun MAAILMAN TODELLISET JOHTAJAT vetivät johtopäätöksensä ko. hulluuden ylistyskokouksesta ja nostivat kytkintä , ja kaikkosivat hymynkare suupielessään kukin taholleen.
Luuliko satu tosiaan että esim USA tuhoaa teollisen yhteiskuntansa keskeiset edellytykset joidenkin humpuuki-maakareiden lämpemenistutkimusten vuoksi?
Tai jos ei niidenkään, mutta ainakin satun mulkoilujen ja (jälkeenpäin, takanapäin) haukkujen vuoksi?
Huomatkaa, että ilmastotutkijoiden suuri kusetushan on jo paljastettu suurelle yleisölle. Kuinka paljon aikaisemmin esim B Obama , maailman varmasti parhaiten informoituna ihmisenä, huijauksista on tiennyt? Varmuudella ainakin kuukausia, todennäköisesti AINA.
Koko maailman ainut itseään koko ajan hulluudessaan ruoskiva mielenvikainen sirkuspelle tässä asiassa on E.U., joka on saanut uuden ihmeellisen viisaan johtajan hulluutta komppaamaan : MALEDIIVIEN PRESIDENTIN
Kööpenhaminan fiasko
http://www.spiegel.de
Kööpenhaminan "päästöpäätökset"
Turhista turhin osanottaja
Turhista turhin osanottaja oli Tarja Halonen, joka leperteli shaali hartioillaan feminististä höpötystä, jolla ei ollut mitään tekemistä ilmastomuutoksen kanssa. Halosen esiintyminen oli samaa tasoa Sudanin edustajan kanssa.
ilmaston saatumiselle pitäisikin ekaksi
luoda systeemi missä jokainen lentomatkustaja maksaisi lähtöpaikalla matkan mukaisen saaste maksun joka olisi aina vähintään 100 € matkustaja.
Lisäksi laskeutumisen yhteydessä voisi jokainen maa periä matkustajilta saastemaksua saman verran..
Näin saastuttava turha lento matkailu jäisi vähemmälle.
Jos haluaa viettää erilaista lomaa lähtee junalla matkaan tai varaa purjelaivatta hytin kyllä siinä nopsaan kuluu viikon ja vaikka kk; denkin loma matka.
authentic louis vuitton
systeemi missä jokainen lentomatkustaja maksaisi lähtöpaikalla matkan mukaisen saaste maksun joka olisi aina vähintään 100 € matkustaja.authentic louis vuitton
pandora bracelet
buy cheap tiffany
links of london jewelry
luoda systeemi missä
luoda systeemi missä jokainen lentomatkustaja maksaisi lähtöpaikalla matkan mukaisen saaste maksun joka olisi aina vähintään 100 € matkustaja. stream direct review
Satellite Direct Review
Satellite Direct TV
Microsoft Office 2010
Microsoft Office
Office 2010
Microsoft Office 2010
Office 2010 key
Office 2010 download
Office 2010 Professional
Microsoft outlook
Outlook 2010
Windows 7
Microsoft outlook 2010