Osama bin Laden puuttui tuoreimmalla ääninauhallaan yllättävään aiheeseen, kertoo uutistoimisto AP. Uskonnon ja pyhän sodan sijasta bin Ladeniksi väitetty meuhkasi tv-kanava Al-Jazeeran julkaisemalla ääninauhalla ilmastonmuutoksesta.
Bin Laden piti Yhdysvaltoja ja muita teollisuusmaita syyllisinä ilmastonmuutokseen ja kehotti kaikkia boikotoimaan amerikkalaisia tuotteita ja dollaria. Bin Ladenin mielestä ainoa tapa estää ilmastonmuutos on hajottaa Yhdysvaltain talous.
Bin Laden ja muut terroristijärjestö al-Qaidan johtajat ovat ennekin puhuneet ilmastonmuutoksesta, mutta koskaan ennen al-Qaida ei ole omistanut kokonaista nauhaa pelkästään tälle aiheelle.
Evan Kohlmann terrorismin analyysiin keskittyvästä yksityisyrityksestä globalterroralert.comista arvelee, että al-Qaidan tarkoituksena on vedota ilmastonmuutosasialla ihmisiin, jotka eivät ole innoissaan al-Qaidasta mutta jotka vastustavat Yhdysvaltoja.
Tuoreimman ääninauhan aitoudelle ei heti saatu vahvistusta. Nauhan ääni kuitenkin muistuttaa Osama bin Ladenin ääntä.

Kommentit
HAHAHA
Joku vielä uskoo, että asialla Bin Laden?
ideologiat muokkautuu
näinkö alqaida alkaa ajan kuluessa muuttumaan ja houkuttelemaan yhä enemmän ja enemmän globalisaation vastustajia joukkoonsa? Se jää ajan näytettäväksi....
GLOBALISTIEN LUOMUKSIA MOLEMMAT: sekä i-muutosilmiö että alQaida
>"yhä enemmän ja enemmän globalisaation vastustajia joukkoonsa? "
Ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana ilmiönä, on juuri globalistien (globalisaation luojien) luoma suuri huijaus sinun ja minun alistamiseksi uus-feodaaliseen kommunismiin.
Al Qaida on samojen tahojen luomus, sinun ja minun yksityisyyden ja oikeuksien riisumiseksi, ja pelon ilmapiirin luojaksi.
Lue Zbigniew Brzezinskin kirjasta, kuinka Al Qaida luotiin "geopoliittiseksi aseeksi". Kirjassa myös kuvitusta, jossa mm. bin Laden ja Brzezinski yhteiskuvassa.
Ai niin...
...Zbigniew Brzezinski on nyt USA:n presidentin, Barack H. Obaman ehdottomasti korkea-arvoisin poliittinen neuvonantaja.
O bin Laden on luotettavien lähteiden mukaan kuollut.
Miksi ääninauhoja rustaava imitaattori ei näytä naamaansa.
ruusuista pikku kritiikkiä?
"O bin Laden on luotettavien lähteiden mukaan kuollut."
Totuudet ja faktat kiistanalaisista asioista ilman mainintaa tietolähteestä, eivät ole totuuksia tai faktoja, vaan uskomuksia.
1900-luku on yksi suurien globaalien huijausten sarja. Kannattavin, laajin ja pisimpään kestänyt petos on ollut huumekieltolain rakentaminen (1900-1972) ja sen oheen laittoman huumetalouden ja koko planeetan käsittävän huumeongelmien luominen. CIA (USA:n varjohallitus) koordinoi, suurpankit pesevät satoja miljardeja, armeija logistikoi, kriminaalit tekevät likaisen työn ja kaiken yllä leijuu korkein mahdollinen poliittinen suojelu.
Sitä on seurannut moraalinen rappio, ryöstösodat ja kyyninen materialismi, mikä ajaa ihmisen kohti omaa tuhoa. Onneksi orjaluokalla on edes viihdyttävä-tv. Tuon massameedion ja todellisuusmuokkaimen tiedonvälitystehtävänä on salata meiltä totuus.
Lähteet:
Alfred McCoy: The Politics of Heroin - CIA complicity to Global Drug Trade
Antonio Escohotado: The Prief History of Drugs
Samaa sakkia ne on aina
Samaa sakkia ne on aina olleet. Kettutytöillä, jne,... ei vaan ole rahaa omaan armeijaan.
Voi teekkareita!
Tämä uusin teekkarijäynä vetää kyllä vertoja Paavo Nurmen patsaan sijoittamiselle Vasa-laivaan!
Bin Laden puhuu ilmastonmuutoksesta! Kaksi merkillistä media-ilmiötä yhdistetty! Tuota ei olisi kovin moni muu keksinyt.
IPCC:n uusi johtaja?
Miten niin yllättävä? IPCC ja al Qaida ovat osa länsimaisuuden vastaista kampanjaa. Osamakin varmasti haluaa 100 miljardia länsimailta.
Tässäpä uusi ehdokas Pachaurin tilalle IPCC:n johtoon. Samanäköäkin. Ja vihreä lipun väri valmiina. Muutkin ilmastouskovat ovat käännynnäisiä. Osama ei hätkähdä "denialistien" (vääräuskoisten) kritiikistä. Hansen jo ehdotti kerettiläisyyden kriminalisointia.
kuin kaksi marjaa
Pachauri ja bin Laden ovat kuin veljekset.
Kuollut mies puhuu ja kosii vihreitä riveihin
jäitä on niskaan ropissut ja kylmää pitänyt.Kiihkoliikkeet ei tuo leipää suuhun vaan vie lopunkin.
Climate change & Osama bin Laden
Viimeistään tämä "uutinen" varmistaa, että molemmat ovat huijauksia.
Hanhilaumamedia:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=117...
Jospa viimeinkin alkaisitte
vakavasti miettiä Globalisaatiota: Aluksi se oli maailmanlaajuisen talousjärjestelmän luomista ja toteuttamista nimenomaan USA:n johdolla.
Maailmanlaajuinen talousjärjestelmä ei toimi.
Myöhemmin Globalisaatio tajuttiin mailmanlaajuisen tietoverkoston ja realiaikaisuuden luomisena. Internet ei toimi. Siitä ei ole elämismaailmaksi.
Ilmasto tuhoutuu eniten juuri kaikkien maailmanlaajuisesta taloudesta johtuvien seurannaisten vuoksi.
Ihminen on PAIKALLINEN olio. Ilman pysyvää paikkaa, kotia, ollaan ihmiselle vieraassa ajattomassa kaaoksessa,joka on hyörinää ilman tarkoitusta. Ilman paikkaa ei ole aikaa.
Kieli: Se on siis KEHOTTAA ja HAJOTTAA - ei kehoittaa ja hajoittaa?
Kehottaa ja hajottaa
Kyllä, se on kehottaa ja hajottaa, ei kehoittaa ja hajoittaa.
Kehottaa: http://www.kotus.fi/index.phtml?i=524&s=2630
Hajottaa: http://www.kotus.fi/?i=527&s=2630#faq_527
t. Jenni / US
Kehä => kehoittaa, haja => hajoittaa
Kaksi- tai kolmitavuinen -a tai -ä -päätteinen sana kirjoitetaan "i":llä.
haja => hajoittaa
kehä => kehoittaa
sana => sanoittaa
tasa => tasoittaa
Kotus on vätys ja väärässä!
Al-Jazeera on Usan
Al-Jazeera on Usan nukkekanava ja bin Laden on Usan hallitsema nukke.
Osama on oikeassa
On täyden totta, että USA käyttää luonnonvaroista suurimman osan, ja dollarin / petrodollarin yliarvostustakaan ei voi kumota, vaikka TARPeilla ja muilla "recovereille" niitä painetaan koko ajan lisää pönkittämään ns. kasvua.
Sinänsä Osaman puuttuminen asiaan ei tuo mitään uutta. Saa ehkä sympatiapisteitä joissakin piireissä, sillä onhan USA tuhonnut ja tappanut paljon paljon enemmän kansoja ja alkuperäiskansoja sekä ryöstänyt muita, kuin tämä vuoristossa luolaileva partaniekka.
laadeni on kuopattu jo
joku puhuvapää siel vaa vetää laadenin äänel.
Arabialaista vihreyttä
Vihreät ovat löytäneet itämaan hengenheimolaisen.
Vainajan ääniviesti Manalasta
Lännessä on aina tiedetty, että Osama bin Ladenin vakava munuaissairaus vaati säännöllistä dialyysihoitoa. Tästä on mediassa vaiettu.
Niin USA:n kuin islamistien etu vaatii, että myyttiä elävästä bin Ladenista ylläpidetään.
Tosin aivan eri syistä.
Pitkiin aikoihin ei ole videoviestejä nähty, eikä tulla näkemään.
Ääniviesti on helpompi väärentää. Videoidussa viestissä väärennöksen paljastumisriski on liian suuri.
Olenpa tyhmä
Kyllä on jäänyt lukematta ja näkemättä Osaman hautajaiset, tai edes lähes virallinen kannanotto asiasta. Ja minä kun luulin ottavani selvää asioista.
STT:n ja SDP:n uutisia
Koska Asko J lakkaat uskomasta kommunistikokoomuslaiseen Erkko-progandaan? Osama bin Laden on sen verran tärkeä mies, että hän on balsamoitu muumio niin kuin Leninkin.
Jos Obama pääsisi amerikkalaisten käsiin, he tuhoaisivat ruumiin tuhkaksi.
Sekä al-Qaida että Yhdysvallat valehtelevat, että Osama on elossa.
Uusi pääministeri!
Jos Osama palkattaisiin uudeksi päämisteriksi nyt kun Vanhanen näyttää olevan out, niin ainakin hallituksen ilmastopoliittinen linjalla olisi jatkuvuutta!
ilmastonmuutos on kylläkin aurinkokuntaamme koskeva
ja kaikkia, ei vain kristittyjä, on vedätetty aivan liian kauan.
http://ristorantemystica.wordpress.com/2008/08/27/the-origins-of-the-kaaba/
Arvot kohdallaan
Osama näpäytti ilmastokonservatiiveja. Tämän arvovaltaisen kommentin jälkeen ei ole terveellistä kyseenalaistaa ilmastonmuutosta. Osama on luolastaan nähnyt pitkälle. Vakavasti otettava kilpailija Haloselle YK:n pääsihteerin virkaan edellyttäen, että Oras Tynkkynen ei osallistu.
Laiskoja on helppo ja halpa huijata
Varmuus siihen kysymykseen, onko kyseessä aito Osama, saadaan kotikonsteinkin jos onnistuu löytämään aidoksi todistetun Osama bin Ladenin ääninäyte? Analyysiohjelmisto laskee ja vertailee näytteiden äänispektrit nopeasti sellaisella resoluutiolla, että tulosta voi (käytännön tasolla) pitää 100% varmana. Numeronmurskaimeksi riittää tavallinen koti-pc.
Yhteiaskuntapropagandan ja poliittisen dis-informaation tarkoituksena ei ole harhauttaa älykkäitä kansalaisia, vaan tarjota moraalisille pelkureille ilmainen turvapaikka, jossa ajattelua ei tarvita. Henkisesti laiskistettu tv-kansa on yhtä puolustuskyvytön ja vaaraton kuin kukistettu kansa.
Amerikka hallitsee psyykettämme, mutta kuka hallitsee Amerikkaa?
Arvaus
al-Qaida: Saatana
Markus Räsänen: Masson
arkijärki: Trilateraalikomissio
Vastaus: Liittolaiset
Vastaus: Taivaanisä liitossa "aseseppien" kanssa.
Ei ole mitään
Ei ole mitään Osamaa.
USA:n halpaa teatteria tyhmemmille.
kehä => kehoittaa
siis tehdä kehiä? OK! Kuulostaa oudolta mutta mahdolliselta.