Sunnuntai 27.5.2012

8-kertainen maksu citymaasturin omistajille

Luotu: 
31.1.2010 11:30
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Toyota Prius -kuskeille uudistunut ajoneuvovero ei ole paha isku.

Ensimmäiset hiilidioksidipäästöihin perustuvat ajoneuvoveroliput lähetetään runsaan kuukauden kuluttua.

Siirtymäaika kestää vuoden, ja ensi vuonna kevättalvella viimeisetkin autoilijat pääsevät uuden verotuksen piiriin.

Auton kulutuksesta riippuen ero veron suuruudessa voi olla jopa yli kahdeksankertainen vähiten ja eniten kuluttavien automallien välillä.

Uusien autojen päästöt ovat tuntuvasti pienemmät kuin vanhojen. Esimerkiksi Suomen suosituimman automerkin Toyotan mallistosta ei enää löydy muutamaa poikkeusta lukuunottamatta autoja, joiden hiilidioksidipäästöt ylittäisivät veronkorotusrajan.

Sama suunta on kaikilla autovalmistajilla. Useimpien uusien autojen päästöt jäävät selvästi alle 180 gramman kilometriltä. Poikkeuksena ovat monet loisto- urheiluautot sekä järeät maasturit.

Toyotan malleista halvimmillaan ajoneuvoverosta pääsee Prius-hybridin omistaja. Vero on 34 euroa vuodessa (CO2-päästö 89 g/km). Kalleimmaksi veromuutos tulee ökymaasturi Land Cruiser V8:n (CO2-päästö 270 g/km) omistajalle, joka joutuu pulittamaan 281 euroa.

Suosituimpien uusien Yaris-, Corolla- ja Avensis-mallien ajoneuvoveroksi tulee 57–107 euroa (CO2-päästöt 111–158 g/km). Kaikki jäävät alle nykyisen 128 euron veron.

Autojen ikä näkyy voimakkaasti. Esimerkiksi vaihtoautolistalta satunnaisesti poimitun neljä vuotta vanhan Avensiksen päästöt ovat jo 193 grammaa kilometriltä, mikä tuottaa 20 euroa suuremman veron kuin nyt.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

CO2 päästöt haja-asutusalueella eivät ole saastetta vaan ne lannoittavat kasvustoa mikä tuottaa ilmakehään happea.

CO2 on vesiliukoinen, ilmaa raskaampi kaasu joka valuu ojanpientareille lehtilannoitteeksi ja tuottaa happea kun hiili sitoutuu kasvustoon.

Suurkaupungeissa CO2 aiheuttaa lähinnä mukavuusongelmia, sillä CO2 pitoisuus aiheuttaa mm. päänsärkyä ja uneliaisuutta. (Jokaisella lienee kokemusta sisätilojen hapenpuutteesta kun ihmisiä on paljon samassa tilassa ja ilmastointi on huono). Lisäksi CO2 lähtee harhailemaan muualla, kun ei ole aluskasvillisuutta.

Suomessa ei ole suurkaupunkeja joten tällainen vero on perusteeltaan täysin käsittämätön ja valheelle perustuva.

Vieras

Hei haloo. Eihän kyse ole pelkästään hiilidioksidista.
Kaikki ne autot joissa on korkea hiilidioksidipäästölukema, kuluttavat polttoainetta myös suhteessa yhtä paljon. Eli on otettu vain joku tapa verrata autojen päästöjä ja nyt se on ihan hyvin asian hoitava hiilidioksidiluku. Me asumme korkean koulutuksen/sivistyksen maassa ja jokaisen pitäisi ymmärtää näistä asioista tämän verran. Kaiken pohjanahan on se että päästöjä luontoon on aivan liikaa ja sille on tehtävä jotain ja nopeasti. Itse ainakin arvostan suuresti tätä suuntausta. Vaihdoin aiemmin bensakatumaasturini vähän kuluttavaan dieseliin ja hiilidioksidilukeman pudotessa dramaattisesti kulutus putosi samalla 11 litrasta 6 litraan.

mattikani

Minulla on käänteentekevä ratkaisu autojen (ja muun liikenteen) ympäristöongelmaan. Siinä on kuitenkin eräs heikko puoli, se ei tuo yhtään lisävirkaa valvontatehtäviin, ei vaadi stelliittipaikannusta ajokilometrien tarkkailuun. Se takuuvarmasti vähentää turhaa polttoaineenkulutusta ja sillä tavalla tehokkaimmin vähentää hiukkas- ja hiilipäästöjä. Se on liian helppo, jotta sen voisi hyväksyä.
Nostetaan polttoaineveroa! (Uskalsin sittenkin!) Kohdistetaan se vero kaikkeen fossiilien polttamiseen yhtä lailla. niin laiva- kuin lentoliikenteeseenkin. Nehän ovat noita veroparasiitteja. Silloin globaali kilpailukin tervehtyisi, ei kulkisi merikontti puoli-ilmaiseksi Kotkan ja Honkongin väliä. Ja muskeliveneillä ja isommilla paateilla vähemmän huvikseen saastutettaisiin Itä-, Karibian- ja muitakin meriä.
Kaikki ajoneuvoverot, dieselverot ja muut joutaisivat sinne minne ne kuuluvatkin. Niitä ei tarvittaisi.
Voisinpa minäkin uskoa tuohon ilmastohömpötykseen! Maapalloa pitää toki suojella. Mutta jos siinä hyttyset siivilöidään ja kameli niellään, niin en usko!

Vieras

Ja taas sitä annettiin lausunto -Täydellisen tietämättömyyden ehdottomalla varmuudella.-
Kaikki täällä kulkee kumipyörillä. Niin ihmiset, kuin tavarat. Lisäämällä kustannuksia kuljettajalle, lisätään niitä tuotteen ostajalle.
Se kiihdyttää inflaatiota ja, kun EUROSTOLIITOSSA ollaan, ei voida enää edes devalvoida. Vanha lääke 60 ja 70 luvulla.
Maitoki tuodaan Helsinkiin Jyväskylän takaa. Jopa ulkomailta.
Tuloksena veroluonteisten maksujen nousu, mutta sama meno jatkuisi.

mattikani

Kumipyörillä kulkee, ja hyvin usein turhaan. Miksi tuhat rekkamiestä liukastelee jäisillä teillä puoliunissaan pitkin Suomea, kun kymmenen veturimiestä voisi hoitaa saman liikenteen? Toki niitä kumipyöriäkin tarvitaan, mutta todellakin nykyistä paljon vähemmän.
Koetin vain sanoa, että joskus kannattaisi asioita yksinkertaistaa, jotta päästään irti vuosikymmenten ajan tureikoksi kasvaneista lillukanvarsista. Yksinkertaistaminen ei aina ole tietämättömyyttä tai edes yksinkertaisuutta. Emme me suinkaan omine mielipiteinemme edusta täydellistä tietämistä, et sinäkään.
Muuten, myös meri- ja ilmateitse kulkee paljon turhaa liikennettä pelkästään sen vuoksi, että se on niin halpaa.

Vieras

Polttoaineen hintaa ei voi loputtomasti nostaa vaan täytyy keksiä muita päästöihin perustuvia maksuja. Polttoaineen hinnassa täytyy ottaa huomioon monia muitakin juttuja kun pelkkä kuluttavien ajoneuvojen rankaisu.

kpyora

Veroa säädettäessä tiedettiin, että perusteet ovat jo romuttuneet. Verolla rangaistaan suuria ja turvallisia autoja. Ihmisiä ohjataan ostamaan pieniä ja turvattomia. Täysin edesvastuuton viritelmä, joka ei tule olemaan pitkäikäinen.

Vieras

Höpö höpö. Ensinnäkään vähäpäästöisimmät eivät ole enään pikkumopoja. Ja tässä vielä Euro NCAP listaamat viime vuoden turvallisimmat autot...

1. VW Golf VI
2. Honda Insight
3. Toyota Prius
4. Hyundai i20
5. Toyota Avensis
5. Volvo XC60
5. Opel/Vauxhall Astra
(Viidennen sijan jakoivat kolme mallia.)

...mitä olitkaan sanomassa?

goopa

Suomessa ei ole vielä uskallettu tuoda markkinoille pienhiukkassuodatinta joka on esim Saksassa pakollinen kaikissa Dieselautoissa. Mites täällä sitten perustellaan ilmastoverotusta, kun päästöt kansan käsistä alkaa olla mitättömät.

Pertti-setä

Hiilidioksidipäästöt dieselissä ovat ainoa päästö, jolla mitattuna diesel voittaa bensa-auton päästöissä ja sekin on marginaalisen pieni ero. Typen oksidit ja pienhiukkaspäästöt ovat dieselissa tavattoman paljon suurmmat kuin bensa-autossa. Hiilidioksidi kuuluu luonnollisena osana ilmaa. Typen oksidit ja pienhiukkaset tappavat keuhkollisia olioita, joihin ihminenkin kuuluu.

Tapsa-diesel

Polttamisesta syntyy pienhiukkasia ym. katalysaattorit määrättiin aikoinaan pakollisiksi bensa-autoihin. Dieselpartikkelisuodatin on yli 20v vanha keksintö, Saksassa tehdään jälkiasennuksia porkkanana alennettu vuosittainen autovero. Meidän liikenneministeri ei halua suosia suodattimia ei henkilöautoissa eikä raskaassa kalustossa verotuksen keinoin. Entinen ympäristöministeri (RKP) suositteli aikoinaan puun pienpolttoa myös taajama-alueilla,
Helen esittää uudessa strategiassaan siirtymistä bioenergiaan, kuten hallituskin ilmasto-ohjelmassaan suosittelee. Martti Tiuri kirjoittaa (LV 30-31.1.10) että WHO:n mukaan EU25 maissa pienhiukkaset aiheuttavat 350 000 keuhko- ja sydänsairauskuolemaa joka vuosi, suomen osuus tästä olisi 1300 ihmistä joka vuosi.
Että sellainen hallitus ja liikenneministeri.

aapeli-

Muutama viikko takaperin kerrottiin uutisissa professorista, joka oli laskenut keskikokoisen koiran hiilijalanjäljen olevan yhtä suuri kuin katumaasturin.

Koiria luonnollisesti tullaan verottamaan euro-määräisesti yhtä suurella summalla kuin katumaastureita. Vai?

Vieras

Tutkimuksessa laskentaperusteena käytettiin ravintoa, mitä tuotetaan ihmisiä varten. Koiranruokateollisuus käyttää tuotantoprosessista syntyvää jätettä omiin tarpeisiinsa. Järkevämpää tietysti oli pakata jäte ja syöttää raakana, mutta se on jo toinen asia. (Onneksi monet jo tekevät niin.)

Vieras

Sellaista asiaa kuin "hiilijalanjälki" ei ole olemassakaan, varsinkaan jos puhutaan hiilidioksidista, joka kierrättyy 100%:sesti hapeksi ja muiksi hiiliyhdisteiksi, kuten sokeriksi.
"Hiilijalanjälki" on keksitty vain, koska sen avulla voidaan osoittaa syyttävällä sormella milloin mitäkin omiin tarkoituksiin sopimatonta asiaa (josta aiotaan kyniä rahaa).

space

Samaa mieltä. Hiilijalanjäljet pyritään aina laskemaan maksimaalisen suuriksi jollain uskomattomilla vippaskonsteilla, joilla ei ole oikein mitään perustaa missään todellisuudessa. Viherhörhöt osoittavat uskomatonta laskentatehoa mutupohjalta kunhan tavoite on selvä.

Maa muuttukoon

Eihän noilla summilla saa kokoluokissaan edes yhtä vararengasta autoonsa ja ilmastovaikutus on päinvastainen kuin cityvihreät sen ajattelivat. Kissakin pesee kasvonsa silloin tällöin eikä käytä siihen vettä ja saippuaa. Ajatellaan vaikkapa näiden hiilidioksideja tuottavien vanhempien henkilö- ja pakettiautojen kohtaloa Suomessa tai muualla Euroopassa. Minne ne joutuvat, kun uudet kiesit ovat alla? Romutetaan? Ja hah!

Kehittyvien maiden kansalaiset ovat jo vuosia sitten oivaltaneet loistavan liiketoimen ostaessaan kaikki liikenevät, Euroopassa liikenteestä poistuvat autot, sullovat ne Belgian ja Hollannnin rannikolla rahtilaivoihin tuhansittain ja myyvät ne 100 prosenttien katteella kotimaissaan. Missä on ilmastoa hyödyttävä vaikutus? Samat hiilidioksidit käryävät ilmakehään kuin ennenkin ja lisäksi olemme saaneet uusia autoja Euroopan maanteille.

Htalk

Missä on ilmastoa hyödyttävä vaikutus?

"Kehittyvien maiden kansalaiset ovat jo vuosia sitten oivaltaneet loistavan liiketoimen ostaessaan kaikki liikenevät, Euroopassa liikenteestä poistuvat autot, sullovat ne Belgian ja Hollannnin rannikolla rahtilaivoihin tuhansittain ja myyvät ne 100 prosenttien katteella kotimaissaan"

JuhaA

Mitä olen tässä katsellut noita uudempia Land Cruisereita! Eipä niillä ole mitään asiaa hyväkuntoista mökkitietä pitemmälle, oli lukot tai ei. Eikä niitä voi edes maastureiksi edes kutsua. Ei edes uusia HiLuxejakaan.

Vieras

Mielestäni tässä uudessa veronkantomallissa pitäisi olla voimakkaampi progressio. Nykyisen autoni päästö on noin 137g/km, ja veroksi tulee 75 euroa vuodessa. Jos nyt kuitenkin sattuisin haluamaan hieman isomman auton, mahdollisesti jopa maltillisella koneella varustetun pienen kaupunkimaasturin, niin tämä vero ei sitä ainakaan miksikään muuta. Olen katsellut muutamia vaihtoehtoja noiden pienien citymaasturien osalta ja päästöt ovat siellä 180-190g/km, eli vero on 130-140 euroa. Ero nykyiseen noin 60-70 euroa, eli ei käytännössä yhtään mitään.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että liikenteessä ei ole kovin montaa Priusta (89g/km) ja vielä vähemmän Land Cruiser V8 (270g/km) autoja, joten normaalisti ei voida puhua kahdeksankertaisesta maksusta maasturikuskeille.

Hop

Tällä verolla ei ole mitään tekemistä päästöjen kanssa, pikemminkin päinvastoin. Pihassa seisova auto ei aiheuta päästöjä. Mikäli haluttaisiin puuttua päästöihin verotettaisiin polttoainetta. Vaikka auto kuluttaisi 500g/km ja sillä ajettaisiin 1000km vuodessa olisi omistaja suorastaan pyhimys verrattuna henkilöön joka päästelee sillä pikkudiisselillään pienhiukkasia ja kaasuja 30tkm vuodessa.

Nykyisellään autoveromallimme ainoastaan kannustaa ajamaan mahdollisimman paljon, jotta järjettömälle verotaakalle saadaan jonkinlainen korvaus. Ei ihme, että julkinen liikenne ei kiinnosta...

Vieras

Näköjään on yritetty laittaa taas kohuotsikko juttuun. Kahdeksankertainen ero tulee priuksen ja toyotan v8 Land Cruiserin välille. Land Cruiser ei hyvällä tahdollakaan ole city maasturi vaan ihan kunnon maasturi. Toyotan mallistosta kun verrataan city maasturi rav4:een, niin siinä ei ole co2 päästöt kuin 159 g/km. Eli suunnilleen samalla tasolla kuin esimerkiksi avensiksella. Tuolla rav4:n päästöillä vero on 101,10€ vuodessa eli noin kolminkertainen priukseen mutta samalla tasolla kuin muutkin Toyotan henkilöautot.

Vieras

Autot, jotka kuluttavat keskimääräistä enemmän polttoainetta, maksavat enemmän polttoaineveroa, CO2-veroa ja kalliimpia vakutuusmaksuveroja ja enemmän alvia korkeammista huoltokuluista. Kyllä Kokoomus ja Kepuhallitus alkaa muistuttamaan äärivasureita näiden verojensa kanssa.

tuomonet

Kuten eräs pohjalainen yrittäjä aikoinaan sanoi:"Lentäminen on siitä mukava harrastus, että ilmassa ei tule köyhiä vastaan." Meidän porvarihallitus suosii, kuten pitääkin, lentokoneen omistamista. Siitä ei vuosittaista kiinteää kulutukseen sidottua veroa mene. Voi polttaa 40 l/h lyijyllistä bensiiniä kaikessa rauhassa. Ei kun kaikki vaan lentämään!

Vieras

Täyttä pelleilyä.
Tämä on ainoastaan kateellisuusvero. Ketään ei kiinnosta noiden vanhojen dieselien hiukkaspäästöt, jotka saastuttavat enemmän kuin jonkun jupin citymaasturi.

kirre

Sitä nimenomaan,lypsyä jälleen kerran.Ostin vuosi sitten vw touregin.En edes kysynyt silloin kuinka isot verot tulisivat olemaan.Eli ei se niitä sällejä kiinnosta jolla on varaa ostaa vähän kalliimpikin ns.katumaasturi.Tavallinen autoilija taas ostaa sen mihin on varaa,eikä tuijota päästöveroja vaan osamaksun kk.erää.Koko autoverotus täytyisi uudistaa,että kaikilla olisi oikeesti varaa ostaa sellainen auto ,kun tarvitsevat/haluavat.Kaikki tälläinen päästövero ym. on vaan typerien hallitusten näpertelyä.

Jape

Kaikkein helpointa, tasapuolisinta ja yksinkertaisinta olisi verottaa vain polttoainetta.

Silloin kukin maksaisi veroa tasan tarkkaan suhteessa siihen kuinka paljon kuluttaa polttoainetta ja tuottaa hiilidioksidia.

Autojen valmistukseenkin sisältyy paljon materiaalia ja energiaa. Parempaa olisi pitää vanha auto ja käyttää sitä harkitummin. Siihen kannustaisi polttoaineen hinnassa oleva vero.

Lisäksi joissain tapauksissa (esim. yrityksen kuljetuksissa) tarvitaan kuljetustarpeiden vuoksi suurempaa autoa, jolla kuljetataan tavaraa muutaman kerran viikossa. Nyt siitä joutuu maksamaan ylimääräistä veroa vaikkei itse kilometrejä tulekaan kovin paljoa. Sekin lisää yrittäjän verotaakkaa ja näkyy loppuviimeksi kuluttajille hinnoissa.

Taas tulee ministeriöstä juosten kustuja päätöksiä..

Get Ajob

Sillä jos auto romutetaan, sen käsittely, purkaminen lajittelu ja sulatus ovat energiaa kuluttavia työvaiheita - rautaakin pitää lämmitellä yli 1500 asteeseen ennen kuin sulaa.

Ympäristömielessä ei koskaan ole hyvä että romutetaan käyttökelpoisia laitteita, joita voi joko vähäisin huoltotoimin pitää ennallaan tai kuten myös on mahdollista - muuttaa vähäpäästöisiksi. Koko cash-for-clunkers-juttu on pelkkää markkinakikkailua, menekinedistämistä.

Jos ympäristöasiat kiinnostaisivat, olisi meillä subventoitu romutuksen sijaan sitä että jokainen vanha auto muutetaan vähäpäästöiseksi - se on melko helppo homma, katalysaattori toimii jopa vanhanmallisen kaasuttimen kanssa mikäli se on oikein säädetty ja kunnossa, ei tarvitse välttämättä olla edes polttoaineen suihkutuksella varustettu tekniikka (vaikka sekin on helppoa asentaa vanhaan moottoriin).

Ympäristöasia on täynnä järjetöntä vouhotusta, kokonaistaloudellisia ratkaisuja ei kukaan ole esittänyt, eväät on täysin levällään.

Pertti-setä

Jos ajatellaan auton valmistusta ja sen organisaation hiilijalanjälkeä, jota tarvitaan auton ajamiseksi myymälästä ulos, voisiko auton moottorille tehdä jossain vaiheessa remppaa tai vaikka uuden(laisen) moottorin (bensa / diesel / bensa) hankkiminen tulla kyseeseen.

manni

Verotuksen perusteet ovat kuitenkin pääosalle käyttäjistä järkeviä.

Kun valitsee mobiilia, pieni ja vähäkulutteinen on järkevää. Eikä kaikkien vanhojenkaan autojen omistajat tuota pidä pahana. Pihallani on vuosimallin 1998 automobiili, jonka verotus menee painon mukaan. Automobiilini on onneksi varsin kevyt, menee kolmanneksi alimpaan painoluokkaan, joten uudeksi veroksi muodostuu 98,55 € per vuosi.

Rudolf The Rednous

Aluksi autoilua ja sitten polttoainetta koska jotkut tulevat väittämään ettei näkyviä tuloksia saatu. Kannattaa sitten varmistaa että vähintään sen verran hiilidioksiidia tulee putkesta jos veroa sen perusteella maksetaan. Silti en usko että 0-vero ha tulee olemaan ikinä.
Vessassakin tulee pidemmälle ajateltuja ratkaisuja :D

TakojaIlmarinen

Auto on tämän kepulaisen politiikan yksi lypsylehmistä.
Mikä autoilijalta saadaan se annetaan tukiaisina maajussille. Katsokaa vaikka maajussi ohjelmaa.
Kukaan ei asu yksiössä, vaan yksinäisillä jusseilla on komeat talot!

Yksi tukipaikoista on myös peltoihin saatava ympäristötuki.

Teoriassa maanviljelijöiden tulisi vähentää päästöjä vesistöihin. Katin kontit.
Rahat otetaan vastaan ja saman aikaisesti pakotetaan mummon mökissä asuva mummo taltioimaan pienet pissansa johonkin kierrätys säiliöön.

Tämä kaikki on juuri sieltä kepulaisen sontakuopasta tulleita oivalluksia, joita kokoomus näyttää tukevan.

tuomonet

On se hauskaa, että kaikki on kepulaisten ansiota. Kyllä moni yksinäinen viljelijä asuisi varmaan mielellään yksiössä, mutta sitä varten pitäisi rakentaa tilalle kerrostalo! Maaseudulla, jos jossain, auto on välttämätön, koska julkista veroilla tuettua liikennettä ei juuri ole.
Ympäristötukihan on ympäristönhoitokorvaus, joka edellyttää paljon lisätyötä ja rajoittaa viljelyä monin tavoin.
Itse saan 100% palkasta tukena, kuten Suomessa kaikki virkamiehet, opettajat jne. Maanviljelijöitä ei "käy katteeksi" nykyisillä eduilla.

vesa lehto

virkamiehille ja muille jotka saavat auton käyttöön verovaroin, eli köyhäkansa maksaa
heille kaikille riittäisi "mopoauto" työautoksi.
työvälineet, kännykkä ja läppäri kyllä sopii kyytiin
eikä heillä niin kiirettä ole etteivätkö perille kerkiäis.
kovat säästöt tulisi, niin hankintahinnassa kuin päästöissäkin.
yks ukko ei tartte loitoautoa ahterinsa alle, vai kärsiikö oma imago liikaa istua pikkuautossa?
kohtuus olla pitää.

Vieras

Veromuutos tulee lisäämään city-maasturien määrää Suomessa. Jatkossa kahden auton pitäminen on entistäkin kalliimpaa, joten autoa valittaessa joudutaan tyytymään kompromissiin. Nyt on sitten valittava muutaman mökkireissun takia ainoaksi autoksi citymaasturi, hehheh.

Ainoa oikea päästöihin perustuva verotusmuoto on polttoaineiden verotus ja sehän onkin jo euroopan korkeimmalla tasolla. Onhan meillä varaa!

Oikenius

On tässä ollut kestävään kehitykseen ja säästeliäisyyteen kannustetuille lapsillemme selittämistä, miksi heidän alakoulun opettajansa kurvaa joka aamu pihaan valtavalla maasturinjärkäleellä, ajettuaan puolentoista kilometrin matkan kotoaan.

Ja opettajan miehellä on toinen samanlainen maasturi.

Kenties asia nyt uusien verojen myötä korjaantuu.

Domanjana

Olet opettamassa lapsillesi kateutta. Auto on käyttöesine, samoin kuin lätkämaila. Jos pitää kadehtia että toisella on parempi lätkämaila, niin kai sitten autoakin.

Suomessa auto on TÄYSIN MIELIPUOLISELLA TAVALLA saatettu luxusesineeksi ja sen myötä on saatu aikaiseksi kateus yms asetelmaan kuuluvat tekijät. Auto on pelkkä käyttöesine, ei mitään muuta. Autoverot pois niin entistä useammalla on varaa ostaa uudempi ja parempi auto, mistä tahansa euroopasta, ilman että Suomalainen "Suomiauto" uskovainen autokauppias saa valehdeltua mummoille että tämä paska karvalakkiversio kannattaa ostaa 6000e ylihinnalla verrattuna Frankfurtissa tarjolla olevaan paremmin varusteltuun ja 6000e halvempaan vaihtoehtoon. Mutta sitten huudellaan pikavipeistä ja kiristetään "oikeudenmukaisuuden" varjolla rikkaiden veroja ja omaa penisrengasta.

Oikenius

On taas tahallisesti väärinkäsitetty tärkeä asia.

Lapsille opetetaan sitä samaa kuin farisealaiset opettajat koulussakin: hiilijalanjälkeä, säästäväisyyttä, ajattelua ja ymmärtämistä.

Siihen kuuluu, ettei käynnistetä kolmea tonnia rautaa ja pöllytetä yli 300 yksikköä hiilidioksidipäästöjä lyhyellä koulumatkalla.

Auto voi olla tärkeä ja tarpeellinen, mutta ei ökymaasrureita asfaltilla tarvita.

Domanjana

Sitten sun kannattaa viedä ne koirasi myös pihalle ja tappaa ne, koska ne saastuttavat yhtä paljon kuin Citymaasturi. Kuollut koira ei saastuta.

Maa muuttukoon

Tämä autovero on veropolitiikassa arkistoituna samassa foliossa kuin mediamaksukin. Näin saadaan maksutalkoisiin mukaan myös ne kansalaiset, jotka omistavat auton, mutta käyttävät sitä harkiten.

Carporttiin seisomaan jätetty auto ei kuluta polttoainetta, eikä siten myöskään tuota polttoaineveroa riittävästi. Sama auto päästöverotettuna tuottaa joka vuosi mukavan mediamaksun verran ja kuluttaa polttoainetta harkituilla kauppareissuilla. Mikä sen mukavampaa ja kaikki ovat tyytyväisiä, teimme hyvää ympäristölle, verosäkille ja etenkin poliitikoille. Hyvä omatunto on hyvä pielus.

Vieras

Ajelen asuntoa autolla ja sen vero tulee olemaa 480€.
Pistäkää paremmaksi. Ja 80 nopeutta. Siinä sitten pikku
verot ajatte perässä. Ollaankin nyt maksajia eikä tien tukkoja.
Joten menkööt ohi kun on sopiva suora.

MR

Paremmaksi. Ajan 2950 kg:n ominaismassan omaavalla ransitilla v1997. Ekovero diesel veroineen 664 € Nousua vaan 203€:sta yli kolminkertaisesti.

Rikollista kiristystä. Kahdessa vuodessa menee enemmän veroihin mitä auton hinta on. Enkä uutta osta. Ja veroo en tule maksamaan. Enkä kyllä katsastakkaan s..tana. Toinen vaihtoehto on, että teen sen verran pimeitä hommia, että saan veronkorotukset kompensoitua. Hajokkoon verottaja siihen.

Vieras-Gabriel

Kun lähimpään maitokauppaan on yli 30 kilometriä, kauppa-auto lakkasi jo kauan sitten käymästä, linja-autovuorot on totaalisesti lopetettu! Kaino kysymykseni teille raitiotielinjan varressa asuville on: Paljonko meikäläisen auto- ym. verotusta tulisi kompensoida, että voisin edelleen asua täällä puhtaan luonnon keskellä, samalla häiritsemästä teitä city-maastureillanne päristeleviä city-ihmisiä?????
Omasta vanhasta Citroenista, jota on pakko pitää saadakseni syötävää, maksan n. 150.-e kulutusveroa, tai mikä se nyt on?
Eläkeläiselle sekin on, muiden verojen lisäksi liikaa!

Domanjana

Kaiken pohjana on se että saadaan työtä tekemättömät mätisäkit ja suurvaltakokoluokkaa oleva suojatyöpaikka- ja virkamieskunta elätettyä. Sitten verhotaan tämä paska markkinoimalla maksajille "hyvinvointivaltiota" vaikka tätä samaan "hyvinvointia" saa EU-alueella paikoittain puolet pienemmällä veroasteella. Rikollisuuden, koulutuksen yms muun "hyvinvoinnin" ollessa ihan samalla tasolla kuin täälläkin, todennäköisesti rikollisuus vielä matalemmalla.

LT

Auton valmistuksesta aiheutuu noin 10 tonnin hiilidioksidipäästöt. Tämä pitäisi ottaa verotuksessa vanhojen autojen suhteen huomioon. Mutta noin yleisesti: mitä korkeammat autoverot, sen parempi. Vero on oikealla kohdalla kun yksityisautoilijat alkavat harkita vakavasti omasta autosta luopumista.

Nimimerkki

Asialla on selvä taloudellinen puoli - kun päästään siihen, että tässä maassa asuminen ei ole enää taloudellisesti kestettävä, niin muutetaan pois. Sossun turvassa lusmuilevat vaan jää ja kun ei veronmaksajia enää ole, niin onkin kommunistinen virkamiesvaltio Vero-Suomi konkurssissa.

Vieras

Mulla on ollut sähköauto (Elcat) jo vuodesta 2000, silti joudun maksamaan nuo typerät verot. Päästöjen mukaan vai mennään - haistakaa p***a koko valtiovalta, sanoi aikanaan jo Irwinkin.

V****nut nettomaksaja

(Lehtikomeron sisältöä en tähän hätään viitsi lattialle purkaa, enkä itse viitsi Marktin sivuille mennä saako sieltä vanhoja artikkeleita esille) mutta saksalaisessa Oldtimer Marktissa on ollut muutamaan otteeseen juttua vanhojen autojen päästöistä / uusien autojen päästöistä. Sekä muistaakseni kierrätyksen kustannuksista. Päästöt ja säästöt eivät todelllakaan ole niinkus meille uskotellaan....

HAL

...CO2 päästö on 394 g/km eli maksettavaa tulee. ajan 10tkm vuodessa, eli aika vähäsen. Naapurit tulee nauttimaan tilanteesta. Itselle ihan sama.

Maasturoija

Kun Oikenius aiemmin vuodatti kuinka ajattelematonta on opettajan tulla kotoaan oikein maasturilla (miehellä samanlainen), niin kerrotko millä sen opettajan kuuluisi sitten ajella? Mistä tiedät, tarvitsevatko he kenties kyseisen autotyypin ominaisuuksia vapaa-aikanaan? Jatkaako tämä ajattelematon ökyope kenties ökyautollaan matkaansa johonkin muuhun funktioon opetettuaan ensin Oikenius juniorille matikkaa ja äidinkieltä?
Mites nämä ajattelemattomat pakettiautokuskit sitten, joiden Transut päästelevät aika miehekkäät päästöt? Auto vaihtoon vaan, tavarat voi viedä kyllä kottikärryilläkin, eiks joo?

Tartsan

Tänäkin viikonloppuna on tullut työnnettyä irti hangesta useampaakin pientä ekoautoa. Eivät näköjään pärjää tavallisessa suomalaisessa talvessa. City-maasturit näyttävät pärjäävän omillaan. :-) Pikku pirseeille pitäisi määrätä liikenteen haittamaksu talvikuukausiksi.

Vieras

Verotus nousee. Ja täällä joku puolustaa tätäkin ympäristösyillä. Hah...
Ympäristön tai päästöjen kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä.

Koskahan tuo vihernuoriso herää sosialimin unestaan. Ei sillä että Suomessa näillä veroasteilla enää juuri kenelläkään ole varaa autoon isoon tai pieneen. Työpaikat lähtee loputkin.

No peli pelattu loppuun eiköhän se aukea 2012 kaikille mikä tilanne oikeasti on.

Itse ajan viron rekisterissä olevalla autolla ja paikallisilla bensoilla. Oikein hyvin kulkee ja päästää.

hojo hojo

Etteks työ nyt muista ? Tää on se käyttömaksu jolla kerätään valtiolle rahhaa! Eihän sitä rahhaa mökin mummolla ole, automiehellä kyllä riittää. Maksakaa vaan ilolla Herodekselle mikä sille kuuluu!
Koiran hiilijalanjäljestä: Meiän koira syöpi ruhon niitä osia jotka citymaasturin kuskille ja matkustajille eivät kelpaa. Niin tekevät pääosin muutkin mopet. Liittäkää vaan ne roippeet omaan jalanjälkeenne, koirat kun hyvin harvoin vetävät kuonoonsa paistilihoja tai fileitä!

Juhani Putkinen

Hyvin iso epäkohta on siinä, ettei hiilidioksidi oikeasti ole mikään myrkky, vaan aivan normaali luonnon kiertokulkuun kuuluva aine.

Minun mielestäni verotuksen pitäisi perustua ihan oikeaan ympäristön saastuttamiseen - sähköautoille ei ollenkaan veroa, sillä ne eivät saastuta. Dieseleille iso vero, sillä ne tuottavat runsaasti mm. tappavia pienhiukkasia.

tourette

Muutin itse kateusverovapaaseen maahan jonkun vuotta sitten enkä ota osaa näihinkään pakkotalkoisiin. Täällä ajoneuvoja verotetaan täsmälleen alvin, polttoaineveron ja vakuutusten alvin verran.

Tuossa pihabetonilla seisoo mm. ei-city-maasturi joka vetäisee maantiellä, silloin harvoin kun se maantiellä käy, vähintään 16L/100km korkeaoktaanista. Toisaalta tuolle kertyy vuodessa max. 4000km ajoa. Miten vaikkapa tuollaisella käytöllä oleva auto saastuttaa enemmän kuin 100 tonnia vuodessa pitkin kaupunkia rullaava taksi-Prius?

Vieras

Kulunut talvi on vihdoin paljastanut miksi "citymaasturit" ovat tällaisen kateellisen panettelun kohteena. "Citymaasturi" kun on ainoa peli millä pääsee kunnolla liikkumaan Helsingin auraamattomilla kaduilla ja kujilla. Tottakai Corollan omistajaa harmittaa kun tiekarhun luoma lumivalli estää liikkeelle pääsyn ja samalla joutuu seuraamaan miten naapurin Lantikka ajaa samaisen vallin läpi...

Toivotaan että edes murto-osa uudistuneesta maksusta menisi tiehoidon parantamiseen ja Corollien liikkeelle saamiseen.

ajaa

Ajattelin siirtyväni polkuautoon, jossa neljät polkimet. Mitä enemmän polkijoita, sen hurjempi kyyti. Syntyneet hiidioksiidipäästöt eivät ole verotettuja. Ei ainakaan vielä, mutta nämä meidän loistavilla älynlahjoilla varustetut kansanedustajamme perustavat toimikunnan pohtimaan miten polkuautoilussa syntyneet hiilijäljet saadaan verolle. Samalla pohditaan myös polkupyörälijöitä, ainakin kahdessa luokassa: Sinkkuluokka ja tandemluokka.
Pitäsikö tämä hiiliverot kohdistaa myös kaikille kansalaisille. Vero perustuisi jokavuotisiin hapenottokykykatsastuksiin. Katsastuksen hinta 100 €.

salakankee

"Kuitenkin on niin, että tarpeetonta yksityisautoilua ei koskaan veroteta liikaa."

Monen ihmisen työssäkäynti on täysin siitä kiinni, että on oma menopeli! Tunnen suurta myötähäpeää tuollaisten töksäyttäjien puolesta, joilla on vain se yksi asia mielessä, autoilijan kiusaaminen. Milloin siitäkin tulee loppu!

Polttoaineen verotuksen kautta asiat hoituisivat päästöjen kannalta oikein, ilman jumalatonta verorevohkaa ja byrokratiaa.

Jurvelo

Jaahas, Ray määrittelee Normit ( mallia Neuvostoliitto) joissa hän valistaa tavallisia kuolevaisia siitä mikä liike on tarpeellista ja mikä taasen ei
Ok, olen vähentänyt autoilua merkittävästi ( pieniruokainen, moderni diesel).Ajelen sen sijaan kaikki kesäajot litraisella kyykkypyörällä jossa on tehoa ja ruokahalua enemmän kuin autossa, suutinsarja ( joka vähentää co2-päästöjä koska putkesta tuuppaa puoliksi palamatonta bensaa täyskaasulla)ja riittävän hyvin hengittävä ( =äänekäs) putki.
Toimii se näinkin!

etet

City-maasturi kaupungissa on kuin palikkatesti: mahtuuko kuution muotoinen pala kartiolle tarkoitetusta reiästä? Liian isot autot tukkivat liikenteen yhtälailla kuin tehottomat autot maantiellä ovat maastureiden tukkeena. Ainoa ero on se, että citymaastureiden omistajat pystyisivät tekemään myös älykkään ratkaisun rahapussinsa avulla.

Citymaasturikuski

Ei muuta kun bensan ja dieselin hinta 10€/l niin vapautuu kapunkien keskustoista noita parkkiruutuja meille maksukykyisille maalaisille, eikä valkokaulusköyhälistön Nissanit köröttele jaloissa. Samoin tulee tilaa huristella tuolla "motarillakin" ei tarvitse vilkku päällä olla kaiken aikaa. Hei hulinaa...

Vieras

Minkähänlainen kateellisten älämölö syntyis jos ihmisillä olisi useampia autoja, yksi kaupunkia varten, yksi mökkimatkoja varten, yksi veneen/asuntovaunun vetämistä varten, yksi työreissuja varten jne.

Itselläni ei ainakaan ole varaa ostaa noin montaa autoa joten ostin sen mikä sopii kaikkiin hommiin parhaiten, joka sattui olemaan kunnon maasturi, ja ajan sillä sitten kaupunkireissutkin jos kaupunkiin nyt yleensä pitää mennä.

Maasturi

Aika ovelia nuo vvm:n ihmiset keksimään ja läpiajamaan uusia veroja. Polttoainevero (lue valmistevero ja ALV) olivat jo sinänsä ovat 100%:a auton saastuttavuuteen ja ajokilometreihin perustuvia ympäristöveroja. Oli se aika kumma juttu, että lakia valmisteltaessa ilmeisesti kukaan ei ole huomannut sitä. Hyvin yksinkertaisesti, mitä enemmän auto kuluttaa sitä enemmän täytyy ostaa polttoainetta/km (verojen osuus 50-70% hinnasta), sitä enemmän saastuttaa ja päin vastoin.

Autoa ostettaessahan maksaa jo autoveroa saastuttavuuden mukaan ja nyt sitten tuli jo neljäs saastevero käyttömaksun muodossa. Tämähän on aika ovelaa, koska kun suomalaisilla on jo nyt verojen takia eurooppalaista hintatasoa korkeampi polttoainehinta ja se uhkaa vähentää vähentyvän autoilun takia verotuloja, niin kun samalla otetaan ajokilometreistä riippumatonta saasteveroa, niin pysytään tasapainossa. Sikälihän on aika hassua, että sekä auton ostoon ja auton omistamiseen liittyvät saasteverot ovat sellaisia, että mitä vähemmän ajat(eli saastutat) niin sitä enemmän maksat veroa/km.

Selvästi vvm:n veroasenne on täysin verokeskeistä eikä sillä ole mitään tekemistä ilman saastumisen vähentämisen kanssa, niinkuin muissa sivistysvaltioissa on.

Jos haluaa löytää jotain positiivista ko. asiasta niin tuleepahan lisää vauhtia polttoaine- ja autoteknologian kehittämiseen, vaikka vvm kuinka koittaisi estää kehitystä(verotulojen menettämisen pelossa) hankaloittamalla vaihtoehtoisten polttoaineiden ja käyttövoimakoneiden verotusta.

Toisaalta voihan se olla niinkin, että Helsingin kaupunki on mukana vvm:n kampanjassa lisäämässä verotuloja. Kun Helsinki on käytännössä lopettanut katujen puhtaanapidon, on citymaasturi ainoa mahdollinen järkevä kulkuneuvo Helsingin kaduilla ja varsinkin asukaspysäköinnissä. Ja kun citymaasturit yleistyvät voi Helsinki säästää lopettamalla puhtaanapidon.

Vieras

Jokainen auton omistaja vois oikeesti miettiä tarviaako jokaisen matkan tehdä autolla? kauppareissu? puhdasta laiskuutta jos ei herra jeesus jaksa käydä kilometrin päässä kaupassa ilman rakasta autoaan. Kyse on puhtaasti mukavuustekijästä. Ite käyn päivittäin töissä fillarilla. päivän päätteeks kilometrejä tulee 14. Mikäs siinä jos sulla on rahaa eikä omaatuntoa kolkuta ajaa sillä V12 maasturilla ni anna mennä vaan. Myönnän et kivahan semmosella ois ajella, mut yllättävän hyvin on tullu pärjättyä.

Vieras

Onpahan taas matalaotsaista keskustelua veronpuolustajien puolelta. Maasturiin ei tarvita yhtään sen ihmeellisempää moottoria kuin farmariautoonkaan. Ainoat erot ovat 1) maavara ja 2) neliveto, joiden avulla auto lähtee penkastakin kuin eläkeläinen kakkujonoon. Maasturi saattaa kuluttaa marginaalisesti enemmän kuin tavallinen henkilöauto, mutta vain massan, nelivedon ja ilmanvastuksen nousun takia. Kaupunkiolosuhteissa talvella nelivedosta on vain hyötyä, ilmanvastus ei alle 80 nopeuksissa paljon vaikuta ja massakin lähinnä helpottaa liikkumista. Eli ihan silkkaa kateutta.
Niin, itsellä on etuvetoinen, mutta ensi talveksi on suunnitteilla nelivetomaasturi. Esimerkiksi RAV4, Forester tai Outlander. Maavara ja muunneltavuus ratkaisevat. Kahden lapsen kanssa liikkuessa ei paljon kiinnosta sulloa rattaita, laukkuja ja ostoskasseja alimittaisen räppänän hansikaslokeron kokoiseen takaluukkuun. Perheen autossa on perheen mentävät tilat.
Jos autolla ajaa alle 10 tkm vuodessa, bensaa palaa sen mukaisesti. Vuosimaksu on omistamismaksu. Eli kiinteä maksu siitä, että omistaa auton. Ihan turha maksu.

Pertaani

Taas on otsikoitu juttu harhaanjohtavasti. On se kumma kun CITYmaasturit ovat median hampaissa taas ja jutut johtamassa kansaa harhaan. Iltapäivälehtien lööppikamaa nääs. Jos on hieman tavallista korkeampi maavara autossa ja nelivetomahdollisuus, sekö tekee citymaasturistista itse perkeleen ja luonnon raiskaajan? Kukin valitsee auton käyttötarpeen mukaan.

Oleellista noissa päästöissä on mitä siellä konepellin alla on. Moottorin koko (=kulutus) ja tekniikka ratkaisee. Sympaattiset vanhemmat pikkuautothan ne ovat kaikista pahimpia saastuttajia. Suomen surkea ja vanha autokanta on todellinen ongelma.
Valtaosa citymaastureista on vallan ympäristöystävällisiä. Eri asia on maastoautot, joita ei cityissä näe . Ehkä parilla jupilla on Hummeri...

Urpo

Ainoastaan polttoaineen hintaan sisällytettävä maksu on oikeuden mukainen, jos verotuksen motiivi on ympäristö.
Parkkiruudussa seisova kulkuneuvo saastuttaa tosi vähän.
Sen tulisi maksaa, joka ajaa ja saastuttaa, muuten pitäisi vaihtaa veron keräyksen syytä.

Autom. 4x4 toimii

Kun maksaa autoon kaikki liittyvät kulut ja haluaa pärjätä yhdellä autolla niin kannattaako ostaa mitään muuta kuin citymaasturi? Ajelen hieman vanhemmalla C-rv:llä ja vaihdan sen saman sarjan uusimpaan malliin kun vanhempi on tullut tiensä päähän.

Olen antanut viime viikkoina kyydin useammalle kaverille joiden pirssit toyota aygo:sta Amg mersuun ovat jääneet odottelemaan kevään tuloa. Olen myös vetänyt vetokoukkuni avulla muutaman urhean ranskalaispirssin kinosten läpi koittamaan onnea päivittäiseen liikenteeseen.
Minä maksan mielelläni hieman enemmän citymaasturini käytöstä, koska mitään järkevämpää yksityistä kulkuneuvoa ei näille leveyspiireille kannata hankkia jos oikeasti autoa tarvitsee. Parkkipaikkojakin on piisannut ja sosiaalinen elämäkin on saanut lisäpontta..sori vaan

Tyhmä kyllä olen !

Mutta mikä se on se CO2 päästö joka näköjään voi olla liki 200g/km. Jos polttoainetta kuluu 5l/100km niin se tekee 0,05l/km ja jos oletetaan vaikka että pensalitra painaa kilon niin se tekee noin 50g/km . Nin että mistä ihmeestä se reilut sata rammaa sitä hiilidioksidia tulee jos vaikka aattelis että se kaikki pensa on sitä hiilidioksidia vai käykö siinä niin että palaessaan pensa jotenkin tulee painavammaksi. No ,minä nyt en ymmärrä helepompiakaan juttuja mutta jos joku etes yrittäs selittää tai vaikka jonkun seleventävän linkin antasi.