Tiibetissä mitattiin viime vuonna ennätyslämmin vuosi, kertovat Kiinan viranomaiset. Alueen eri paikkakunnilla myös rikottiin lämpöennätyksiä. Keskimäärin yli 4 000 metrin korkeudessa sijaitseva Tiibet on asiantuntijoiden mukaan erityisen herkkä ilmaston lämpenemiselle.
Keskilämpötila oli Tiibetissä viime vuonna 5,9 astetta. Tämä on 1,5 astetta enemmän kuin tavanomaisena vuotena, viranomaiset sanovat. Alueen lämpötilaa on seurattu vuodesta 1961.
Tiibetin lämpenemisen pelätään aiheuttavan lyhyellä aikavälillä tulvia Kiinan länsiosissa, sillä jäätikköjen sulaminen nopeutuu. Pidemmällä tähtäimellä ilmastoasiantuntijat arvioivat muutosten aiheuttavan kuivuutta.
Lämmin vuosi oli Tiibetissä myös kuivin neljään vuosikymmenen. Monin paikoin ihmiset joutuivat kesäkuukausina ostamaan pullovettä.

Kommentit
Tutkijat?
Kuka rahoittaa tutkimuksen? Melko vaikeaa on uskoa ainakin IPCC:n arvioihin ilmastoennusteissa. Tutkimuksissa pitäisi ottaa huomioon kaikkien asioiden vaikutus ilmastoon kuten, ihminen, aurinko kasvihuonekaasut ja historia.
IPCC on tutkimuksissaan pelkästään yhteen tieteenhaaraan ja tämänkin haaran tuloksia on vääristelty. Asiasta tulee päivittäin lisää paljastuksia.
Näyttää vahvasti siltä, että ensin on rahoittajien haluama tulos kymmenen vuoden päähän ja siihen tehdään sopiva tutkimus jättäen kaikki tulosta sotkeva tieto pois.
Asiasta tarvitaan runsaasti lisää tietoa ja useiden eri tieteenalojen tutkimuksia. Kukaan ei ole pystynyt 100%:sti näyttämään ihmisen osuutta asiaan.
Kiinalaiset meteorologit :)
Uutinen on kiinalaisesta lähteestä.
http://www.reuters.com/article/idUSTRE6140HT20100205?feedType=RSS&feedNa...
Uutisessa pakko olla virhe
+1,5 astetta yhtenä vuotena ei ole suuri vaihtelu. Suomen ilmastohistoriaa 100 vuoden ajalta pikaisesti silmäämällä löytyy ainakin 20 vuotta, eli joka 5. vuosi, jolloin yhden vuoden keskilämpötila on poikennut yli 2 astetta jompaan kumpaan suuntaan. Erot ovat suurempia Lapissa kuin etelässä.
Joten uutisessa on pakko olla virhe, +1,5 asteen poikkeama ei voi olla "ennätys".
Mielenkiintoista on, että kun on todettu, että rintamailla lämpötilakäyrät on väärennettyjä, ja lämpenemistä on huimasti liioiteltu, ja usein sitä ei ole tapahtunut lainkaan, näitä anomalioita löytyy yllättäen yhä kaukaisemmista paikoista, joita kukaan ei pääse tarkistamaan.
Ilmasto ?
Mieleen tuli, että paikallinen sää ja lämpötila v. 20009 muutaman tutkijan oikaisemana ja julkaisemana ei ole ilmasto.
IPCC:n valheellisilla ja hälyyttävillä Himalajan jäätiköiden sulamistiedoilla (Himalayagate) EU antoi 3 miljoonaa EU-projektiin. Projektin nettisivut on www.eu-highnoon.org osana eu-watch.org Eu-rahoittamaa toimintaa. Ainakin kerosiini palaa Intian ja Euroopan välillä. Projektissa on esiintynyt Suomesta mm. Taalas. IPCC ja Teri myös toistuvat papereissa.
Näyttää lunta- ja jäätä sulattavan paljon hiilipöly noissa papereissa.