YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri, hollantilainen Yvo de Boer eroaa tehtävästään. Ero astuu voimaan heinäkuun alussa.
De Boer on toiminut YK:n korkea-arvoisimpana ilmastovirkamiehenä neljä vuotta.
Hänen mukaansa erolla ei ole tekemistä viime joulukuisen Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistumisen kanssa, vaan hän oli etsinyt uusia töitä jo ennen kokouksen alkua.
De Boer siirtyy kansainvälisen KPMG-yhtiön palvelukseen ilmastokonsultiksi.
Henkilöt:
Yritykset:

Kommentit
Uusia töitä ?
"-- vaan hän oli etsinyt uusia töitä jo ennen kokouksen alkua."
Hehe, nyt kun ilmastohuijaus on alkanut paljastua, niin pitää löytää jokin uusi juttu. Mikä seuraavaksi ? Kuu törmää Maahan? Perunamuusi on radioaktiivista (loppusijoittaminen on todella epäeettista!) ?
:D
Jääkiekkomailamallia lobbaamaanko?
"De Boer siirtyy kansainvälisen KPMG-yhtiön palvelukseen ilmastokonsultiksi."
Alkaa ilmastohysteria laantumaan. Syystäkin.
.
Huolimatta kylmyydestä,voi tätä ilon päivää
Valitettavasti jatkaa uudessa yhtiössä KPMG.
Saa nähdä eroaako Tynkkynenkin ?
Hahhah
Tynkkynen pysyy kuin tatti virassaan ja kertoo kaikille silmät törröllään äimisteleville kansanedustajille ja ministereille kuinka vesihiisi nousee horisontin takaa ja hävittää kauheasti kaikki.
Mielenkiintoista
KPMG:tä on pidetty luotettavana tilintarkastusyhteisönä. Voipi imagotappiota tulla, jos yhtiö alkaa suoltaa lätkämailaa maailmalle varsinaisen toimialan lisäksi.
YK:n korruptiosuhteet ovat tärkeä voimavara
Uskon, että KPMG:llä on tarvetta YK:n yhteiskuntasuhteille.
Luova kirjanpito on se kannattavin
business. Päästökaupan kirjanpitokikkailut tuovat lisämaustetta verosuunnitteluun.
Kun rajamailla liikutaan, täytyy story-bookin olla kunnossa, jotta kupru saadaan kasvatettua riittävän suureksi ettei kansalliset viranomaiset tai poliittiset päättäjät puhkaise kuprua.
Oikea mies on rekrytoitu story-bookia runoilemaan.
Koska meidän Talas eroaa??
Ilmatieteen laitos on polttanut rahaa hirveesti. Koska herra eroaa ja tutkimusprofessorit erotetaan???
Ilmatiedepomo on valittava suoralla kansanvaalilla
Muuten sama jatkuu.
Voi tätä
Voi tätä ilmastoskeptikoiden riemua kun saa vastustaa kaikkea mikä haiskahtaakin auktoriteetilta. Voi suurta juhlaa kun vastapuolelle tapahtuu jotain, jonka voi laskea voitoksi. Voi meitä, jotka pääsevät tästä kaikesta riemusta nauttimaan kun maapallon ekosysteemit vähä vähältä romahtavat. Voi meitä.
Tietenkin tosiasia on, että ilmastonmuutosta ja ekosysteemien romahdusta vastaan käyty taistelu on jo ohi vuosikymmenillä. Mitäpä tuosta.
voi voi
Kyllä siinä itkuun pitääkin pillahtaa, kun huomaa kohta, että kaikki mihin on uskonut, onkin ollut pluffia.
Juuri Näin !
Bluffia! Tehty virheitä ja ihan tahallaan halutus lopputuloksen saavuttamiseksi! Virheitä tekee joskus
itse kukin. Mutta että nämä ovat tehneet niitä massiivisesti ja TAHALLAAN! Sitä kutsutaan yleensä PETOKSEKSI.
No tunnelmia voisi kuvailla seuraavalla kielikuvalla...
olo on onnellinen kuin juutalaisella sen jälkeen kun kuuli että natsi-saksa kukistui
Voi tätä ilmastoskeptikoiden riemua
Hyvyys voittaa Pahuuden. Tuo ilmastovalheen paljastuminen on yhtä suuri iloasia kuin Neuvostoliiton purkautuminen tai toinen tuleminen.
Ekosysteemin romahdus
Älä vaan jää odottamaan ekosysteemin romahtamista ainakaan tuohon "ilmastomuutokseen".
Voi tulla pitempi odotus kuin kuvitteletkaan. Viimeksi Gröönlanti oli ihreä maa 1000 vuotta sitten eikä ekosysteemi romahtanut silloinkaan.
Eerik Punaisen maanviljelysyhdyskunta kyllä romahti kun tulikin paljon kylmempää.
viime vuosi jälleen ennätyslämmin
2009 jälleen ennätyslämmin vuosi NASA:n mukaan...
http://www.giss.nasa.gov/research/news/20100121/
skeptikot, mites se nyt menikään?
Ei ollut 31.12.2009
NASA on ruvennut manipuloimaan dataa.
NASA on samanlainen huijari
NASA on samanlainen huijari kuin CRU, tiedot on nyt julkisia, tästä tulee varmaan ClimateGate 2.0 :-)
http://wattsupwiththat.com/2010/02/17/after-two-years-of-stonewalling-na...
Ai epäonnistui?
Jutussa väitetään Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistuneen? Sehän onnistui loistavasti, koska kaikki pakkaspäivä- ja lumiennätykset on lyöty jo moneen kertaan.
Tämä IPCC on viimeisiä
Tämä IPCC on viimeisiä epätoivoisia yrityksiä maailmanvallan linnakkeiksi ökyvallankäytön estradeilla. Se aihe, agenda tai muu kehys, minkä sisään näitä alistuskoneistoja rakennetaan on merkityksetön näiden ylimielisten napamiesten lausuntoja kuunnellesa.
Tämä punakoneeseen (NL), uskonsotiin (Lähi-itä), terrorismin vastainen maailman diktatuurinen poliisi (USA)etc.. verrattavissa oleva koneisto yrittää määräillä ihmisiä nöyrästi uskomaan jotain tavallisen ihmisen tai valtion kannalta huuhaa ilmastouhkaa. Kun härski rahastus on päällimmäinen tavoite.
Mm. Oras Tynkkysen eväät oikeasti sanoa ja perustella näitä uhkia ovat olemattomat ja siten siis vailla uskottavuutta. Myös Taalas on laskeutunut tieteen tekemisen tasolta kuvittelemalleen ökyilmastouhkailun tasolle, kuvitellen seisovansa isollakin vallan käytön alttarilla.
Molemmat ovat maallikkosaarnaaja tasoa siinä tehtävässä vaadittavissa karisman, viisauden ja tiedon vaatimuksissa. Säälittävää todella tämä tilanne. IPCC on rakennettava koko roska uudestaan ja löydettävä se oikean tason perusta, jonka IPCC on vallan huumassaan hukannut ja hävittänyt.
Menetettyjä hurmahenkiä hallituksessa ovat Vanhanen ja Lehtomäki. Pekkarisesta yleisfiksuutensa ansiosta vielä mies tulee.
Olen kanssasi samaa mieltä kaikesta muusta...
...paitsi siitä, että IPCC on "ökyvallan viimeinen epätoivoinen yritys" orjuuttaa ihmiset. Tämä on vasta alkusoittoa.
"Menetettyjä hurmahenkiä ovat hallituksen Vanhanen ja Lehtomäki"
Lehtomäki on on ollut y-miniterinä lähinnä outo lintu.
Matti nyt höpisee aina sitä mikä millekin tuntuu
KPMG ...?
http://www.kpmg.fi/
"KPMG on maailmanlaajuinen asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on muuttaa tietoa arvoksi asiakkailleen, henkilöstölleen ja pääomamarkkinoille. Palvelutarjontaamme kuuluvat tilintarkastus, vero- ja neuvontapalvelut."
Mitä tilintarkastus-, vero ja neuvontapalvelu yritys tekee ilmastokonsultilla...?
Sustainability Services?
KPMG Ympäristö- ja vastuullisuuspalvelut (Sustainability Services) - vastuullinen yritystoiminta menestystekijäksi
http://www.kpmg.fi/alikansionavi.aspx?Section=2144
Ai mitäkö? Ehkä nyt
Ai mitäkö?
Ehkä nyt vihdoin huomasivat, miten helppoa on muuttaa
koko tämä ilmastohömppä rahaksi.
Ilmastoskeptikot pääasiassa hihhuleita
Uskomatonta hihhulilaumaa nämä Usarissakin mellastavat ilmastouskovaiset, siis porukka joka kiistää ilmastomuutoksen pelkällä uskolla ja mutulla totaalisesti ilman asiantuntemusta!
Tieteellinen debatti ilmastomalleista on tietenkin tervetullutta ja toivottavaa, koska tutkijat tekevät kaikkensa mallien parantamiseksi. Rivi-ilmastoskeptikoiden hurmahenkinen tieteen ja tutkimuksen vastustaminen on kuitenkin täysin arvotonta ja hyödytöntä.
Olemme silloin ihan samaa mieltä siitä, miten asioita pitää
hoitaa, vain rehellinen ilmastodata kelpaa - ei väärennetty - kaivakaa se oikea data esille jota siellä akkain hameen alla kai piilottelette. Meille kelpaa kyllä totuus, on aina kelvannut, mutta jääkiekkomailamalli on tempastu Fredrikssonin vanhasta karvahatusta. Siinä ei ole totuuden häivää. Pankaas kahtoen.
JOS ILMASTOSKEPTIKOT OVAT "HIHHULEITA"...
...niin mikähän titteli dataa vääristelevälle roistoporukalle ilmastontutkimustiedeyhteisön johtokeskuksessa, ja taloudellista riistoagendaa ajavalle rahaeliitille saarnamiehineen sekä edellisiä kritiikittömästi uskoville, hiilidioksidia myrkkynä pitäville seuraajille pitäisi antaa...
No annetaan olla.
Sanonpa vaan, että nimittelysi oli viikon typerin.
"Tieteellinen debatti
"Tieteellinen debatti ilmastomalleista on tietenkin tervetullutta ja toivottavaa, koska tutkijat tekevät kaikkensa mallien parantamiseksi."
Täysin samaa mieltä. Sitä eivät kriitikot kiistä. Kyse onkin siitä, että nämä IPCC'n 'föliin' iskeytyneet humpuukimaakarit ja rahastajat ovat iskeneet hampaansa niin syöttäjänsä syötettävienkin persuuksiin.
"Rivi-ilmastoskeptikoiden hurmahenkinen tieteen ja tutkimuksen vastustaminen on kuitenkin täysin arvotonta ja hyödytöntä."
Tiedettä ja tutkimusta ei kukaan vastusta. Tässäkin on kyse ainoastaan alarmistien jatkuvasta möykästä ja sokeasta IPCC uskonnosta, joka vuotaa kuin pärekori. Ja tämä on ainoa ulottuvuus, jota kaikelle kansalle yritetään 'koulutetun median' avulla pakkosyöttää.
Mette ja savolaiset edelläkävijöitä
Maikkarin Mette "..sataa...mutta paistaa...tosin pilvistäkin on..." , ilmastotieteen tyylissuunnan ilmeinen edelläkävijä,
mutta savolaiset varsinaiset nykyisen ilmastotiede ja analysointityylin ilmeisen originaalit kehittäjät,esim kahden tieteilijän analysointia:
"suattaa sattoo huomenna"
"suattaapa hyvinnii...vua voip tuo paestooki..."
"liekö viliposeks männöö uamulla..?.."
"vua jos aarinko piäsöö pilikahtammaa niin voep lämmetäkkii.."
" voipha tuo niinikkää käävä....näkköö tuon sitte...."
"nii näkköö....huomenna toennii..."
Lehtomäki yrittää kupata eläkeläisiltä 200 € vuodessa
Se on iso raha vähävaraisilta ihmisiltä pelkän tyhjänilman ostoon, eritoten kun rahalla ylläpidetään kiinan talouskasvua ja kohtuutonta ympäristörasitusta aasiassa.
Ja ketkähän
sitä kiinalaista, ympäristöstä ja ihmisten terveydestä kupattua markettihalpaa oikein mielinkielin ostavat?
Olen huomannut saman, kun esittävät kaikki vaihtoehdot
huomiselle säälle, aina tärppää. SILLÄ - olen huomannut senkin, että jos on luvannut poutaa, sataa takuuvarmasti, tai jos on luvannut sadetta, sitä ei ainakaan ole tullut huomenis, mutta ylihuomenna tai sitä seuraavana päivänä.
Eikös niillä ole jo käytössä se supertietokone joka laskee vaikka Nauru-saaren huomisen sään alla kahdessa sekunnissa. Mutta mitä hyötyä siitä on kun te syötätte sinne koneeseenne ihan väärää dataa ja toiseksi, siellä koneessa on se jääkiekkomaila poikittain -- sen arvaa että menee ennusteet aurinkotarran siirtelyksi kuin ennen vanhaan tv:ssä
Rotat jättävät uppoavan laivan!
Kerronpa teille lyhyen tarinan. Aluksi oli aivan viattomia tutkijoita ja mielenkiintoinen tutkimuskohde. Tutkittiin ilmaston käyttäytymistä ajan funktiona. Muuttuihan se, joskus sinne, joskus tänne. 70 -luvulla tehtiin 1. johtopäätös: Jääkausi tulee! Tämä käytiin oikein USA:n presidentillekin kertomassa. Se oli kuitenkin (ilmeisesti) hätäinen johtopäätös ja huonosti vetävä naula. Ei kääntynyt Golf-virta, ei tullut tieteellisiä meriittejä, ei tullut rahaa tutkimukseen. Sitten potkaisi onni: Ilmavirrat kääntyivät ja toivat lämmintä ilmaa ja harvinaisia perhosia pohjoiseen jopa siinä määrin, että pohjoisen jäät alkoivat sulaa. Heureka! Se onkin lämpenemistä, 70-luvun laskuissa oli väärä etumerkki! Edelleenkin suurin osa tutkijoista oli kirkasotsaisia ja vilpittömiä tutkimuksessaan mutta nyt kuvioon astui muutama ahne kaveri, jotka ajattelivat mielessään: Tämän voisi muuttaa dollareiksi. Ja niin alkoivat rahat virrata. Ensin miljoonat, sitten miljardit. Ongelmana oli, että kun kerran saatiin pää auki, piti aina vain kertoa rajumpia ja rajumpia juttuja jotta hanat eivät sulkeutuisi! Ystävät tämä tarina on omasta hatustani. Kunpa se vain ei olisi totta...
There is no business like show business
Istuin 1990-luvulla yhdessä Moskovan ravintoloista. En muista nyt, oliko se Intourist vai National vai Leningrad. Taisi olla Leningrad, jossa oli kroatilaisen baarimestarin pojan syntymisjuhlat (ei vastasyntyneen syntymäpäivät kuitenkaan). Seuraan osui yhdysvaltalaisia, jotka suunnittelivat innoissaan jotain cabaré -ohjelmaa johonkin toiseen paikkaa. Noin 60-vuotias herrasmies kehui ideoitaan ja tietenkin itseään todeten, että "There is no business like show business.".
Käsittäisin niin, että ilmastovalhe on kuin polkupyörä. Jotta sisään virtaavat miljoonat kasvaisivat, pitää juttua parantaa koko ajan, kunnes se tulee niin suureki, ettei siihen voi olla uskomatta. Tämänhän totesi jo Goebbelskin.
No lopulta sitten homma paljastuu ja jostain tulee joku Eija-Riitta Korhola, joka kiljaisee H. C. Andersénin sadun lapsen tapaan, että eihän keisarilla ole vaatteita, jolloin kaikki silmäätekevät ovat typeryksiä, paitsi tietenkin ne, jotka varmistivat varalaskupaikkansa raamatun petollisen palvelijan tapaan ennen romahdusta.
No sitten tulee se oikea ongelma: säästettävä ja säännösteltävä on, vaikka ilmaston lämpeneminen olikin valhe.
Kerro vielä
jotain niistä Korholaskan kääpiöistä ja siitä ton-tusta. :)
Odotamma Grönlannille eko-vihreämpiä aikoja kuin silloin ennen
"Eerik Punaisen maanviljelysyhdyskunta kyllä romahti kun tulikin paljon kylmempää."
silloin ennen - kaikki oli hyvin vaan.. Suomen Euroviisu
perhana
mitään en niin odota kuin että alkaisi tuo ilmasto lämmetä, vaan ei millään lämpene! Nytkin ulkona -32 pakkasta.
Täytyy varmaan potkaista tuo maasturi tyhjäkäynnille että edes vähän tulisi lämmittävää hiilidioksidia hörhöille!
Rotat jättävät uppoavan laivan
Ilma"tieteen" -laitoksen Taalaksen ja muiden kiilusilmien osalta pitää esittää kysymys, ovatko he työssään osoittaneet virkamieheltä vaadittavaa harkintaa ja rehellisyyttä, vai ovatko he tietoisesti osallistuneet ilmastomuutoksen vaikutusten liioitteluun. Jopa virkavirhe taitaa olla aika lähellä.
YK:n työstä voitaisiin uutisoida paljon enemmän
"Yhdistyneet kansakunnat (YK) on Suomelle keskeisin monenkeskisen yhteistyön väline. YK:n jäsenenä Suomi on sitoutunut kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja riitojen rauhanomaiseen ratkaisuun. Sitoutuminen on myös yhteistyötä taloudellisten, sosiaalisten, kulttuuristen ja humanitaaristen ongelmien ratkaisemiseksi sekä työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi ja kansainvälisen oikeuden kehittämiseksi. Laajan turvallisuuskäsityksen mukaisesti kaikki nämä periaatteet tukevat kansainvälistä turvallisuutta ja vakautta." www.formin.fi/Public/default.aspx?nodeid=41562&contentlan=1&culture=fi-FI
www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020 "..tukea Suomen anomusta päästä Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi ja niinikään liittyä jokaiseen Yhdistyneiden Kansakuntien turvin solmittuun yleissopimukseen.."
Suomen YK-liitto www.ykliitto.fi
UN www.un.org
...
YK pähkinänkuoressa ja YK:n yleissopimuksesta www.ykliitto.fi/tiedottaa/yk_pahkinankuoressa "YK perustettiin ylläpitämään maailmanrauhaa. Peruskirjan mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat ratkaisemaan erimielisyytensä rauhanomaisin keinoin ja välttävät voimankäyttöä tai toisen jäsenvaltion uhkaamista sillä. Keskeisintä on konfliktien ehkäiseminen, eli toiminta, joka estää kiistojen ja erimielisyyksien kehittymisen aseellisiksi konflikteiksi ja torjuu konfliktien uusiutumisen. Keinona on ehkäisevä diplomatia - neuvottelut, sovittelu ja luottamusta rakentavat toimet, rauhanturvatoiminta, aseidenriisunta sekä tilanteen niin vaatiessa, sanktioiden käyttö."
Mitkä kaikki Yhdistyneitten Kansakuntien alajärjestöt ja YK:n tekemä työ on kommentoijien mielestä raportoitu suomalaisissa viestintävälineissä?
Se on vähän sellainen pellepukukavalkaadi koko järjestö
jota ennen nykyistä USA:n presidenttiä USA karsasti kauan jättäen mm. jäsenmaksut maksamatta.
Joku lilliputti Maldediivit voi siellä varastaa shown ja huutaa kurkku suorana ja syyttää muuta maailmaa kun he itse ovat asettuneet asumaan saarelle joka nyt vain on metrin verran meren yläpuolella, siis meidän vikaa kaikki, jos jäävät veden alle.
Miten suhtaudut organisaation...
..eri alajärjestöihin, turvallisuusneuvostoon, kokouksiin, ja kuinka hyvin tunnet YK:ssa tehdyn työn?
Mielestäni joku viisas joskus sanoi, että YK on juuri niin vahva kuin sen jäsenet siitä tekevät.