
Ruotsalaislehti Dagens Industrin mukaan Arise Windpowerin osakkeen hinnaksi tuli Tukholman pörssissä 55 kruunua, mikä oli alin mahdollinen taso annetussa 55-65 kruunun hintahaarukassa.
Tukholman pörssiin pyrki myös energiyhtiö O2, joka joutui Dagens Industrin mukaan perumaan tällä viikolla listautumisen. Lehden mukaan perumisesta jää yhtiölle käteen miljoonalasku.
Veckans Affärer kertoi viime viikolla, että listautumisessa epäonnisui myös Scan Energy. Sen ei onnistunut viime joulun alla listautua pörssiin Saksassa. Yhtiön toimitusjohtaja Karsten Olsen kertoi tanskalaiselle Börsen-lehdelle uskovansa, ettei osake olisi käynyt kaupaksi edes yhden euron hinnalla.
Yhtiö ei tämän jälkeen ole onnistunut saamaan uutta pääomaa ja velkojat ovat tehneet yhtiöstä jo konkurssihakemuksen. Scan Energy on alalla erittäin suuri toimija, sillä sen nettotuotantokapasiteetti on 369 megawattia.
Scan Energy etsiikin uutta rahaa kuumeisesti ja tanskalaisten lehtitietojen mukaan yhtiö suunnittelee fuusioitumista Scan Energyn jälkeen toiseksi suurimman tuulivoimayhtiön Green Wind Energyn kanssa. Sen nettotuotantokapasiteetti on 76 megawattia.
Green Wind Energyllä ei mene juuri Scan Energyä mairittelevammin. Green Wind Energy antoi helmikuussa tulosvaroituksen ja osakkeen arvo on ollut pohjalukemissa vuoden 2008 lopusta alkaen.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Ei ihme. Tuulivoima on
Ei ihme. Tuulivoima on kannattavaa vain, jos valtion tukiaiset ovat erittäin korkeat.
Lisäksi toimittaja unohti
Lisäksi toimittaja unohti mainita suomalaisen pelurin, Winwindin, joka on kohta kyykyssä.
http://www.winwind.fi/
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/03/winwind_k...
Pikku Pekkarinen perustaa Winwindin raunioille uuden Suomisoffan.
Ja näitä konkurssipesiä halutaan meille
Hienoahan tuo on, kun kyseisiä laitoksia ei saada kannattaviksi edes tuulienergialle suotuisammilla alueilla. Silti niitä ollaan tänne väkisellä tunkemassa, "ympäristöasiat" nääs. Ja kansa nielee vihreiden tuulivoimalapropagandan ja valeet pureskelematta.
Tuulivoiman kannattavuus
kohenee kummasti, kun siihen liitetään hiilidioksidin talteenotto. Tuloskuntoa kehittää sekin, että rakennetaan tasausvoimaksi riittävästi laajoja tekoaltaita ja ydinvoimala.
Suomi seuraa tässäkin loistavassa ilmastomyönteisessä kehityksessä ruotsalaisten ja tanskalaisten perästä kuin ankanpoika, totta Mooses!
Tarkoitushakuista?
Huusko ei ole peitellyt fantasioitaan lisäydinvoimaloista. Tämä lienee Huuskon epätoivoinen yritys mustamaalata muita energiamuotoja ydinvoimalapäätösten alla?
Mitä epätoivoista tässä
Mitä epätoivoista tässä uutisessa on? Onko sen faktoissa jotain pielessä? Se kertoo vain sen tosiseikan, että tuulivoimaa voidaan rakentaa vain yhteiskunnan tuella. Vähintään yhdelle uudelle reaktorille tullaan antamaan lupa, joten ydinvoiman kannattajat ovat jo voittaneet ja viherpiiperöt hävinneet.
Ei tarvita kumpaakaan
Ei energiakeskustelun tarvitse olla suomalaista nollasummapeliä, jossa aina kun joku voittaa niin toinen häviää.
Paras ratkaisu vähentää energiariippuvuutta ja saastuttamista on yksinkertaisesti vähentää energiankulutusta. Tämä onnistuu sillä, että yritetään olla hieman vähemmän rahanahneita ja tekoisänmaallisia muiden puolesta ajattelijoita.
Lisäksi ajetaan
Lisäksi ajetaan energiasyöppö vientiteollisuus alas. Niinkö?
Vai enkö ymmärtänyt ironiaa?
Ei näytä ydinvoima kovin houkuttelevalta sijoituskohteelta
Professori Stephen Thomas Greenwhichin yliopistosta ennusti aikanaan, että Olkiluoto-3 reaktorin kustannukset karkaavat käsistä. Osoittautui olevan oikeassa. Helmikuisella Suomen vierailullaan Thomas pohdiskeli ydinvoiman talouspuolta edelleen, arvioi hintakehityksen menevän edelleen vauhdilla ylöspäin. Sijoittajien mielenkiinto lopahtaa jos rakentamisaikataulut venähtävät näin pahasti. Vastaavanlaiseen arvioon on päätynyt myös mm. Citibankin asiantuntijat. http://www.ipsnews.net/news.asp?idnews=50308
Maksajaa vaille
Ja ei kun tukiaisia korottamaan. Kyllä veronmaksaja maksaa.
Suomessa tuulisähköllä, ilman tukia,
moninkertainen hinta ydinsähköön verrattuna. Esimerkiksi tämä talvi veti tuulisähkön koko vuoden tuloksen tappiolle kaikkine tukineen.
Uusia Nokioita?
Nämä ovat niitä Satu Hassin mainostamia uusia Nokioita.
Hassin vainunenä
Jokaikinen bisnes, jossa Hassi on jotenkin ollut mukana, on kussut kintuille ja sitten on jouduttu selittelemään ... energiansäästölamput, biopolttoaineet, maahanmuutto ...
Ja rahaa palaa enemmän kuin painokoneella kerkiäisi tuottaa.
Ropeli hatussa
Vaikuttaa tulevaisuuden kasvualalta johon pitää "satsata" hurjasti veronmaksajien euroja.
Minä sen sijaan sijoittaisiin heti ydinvoimaosakkeeseen
kunhan saisin sähkön osakasasevelihintaan.
Huuhaa
Innostuneet hörhöt voittavat usein intomielisyydellään järjen edustajat. Nyt suomalaiset ajatelkaa, ottakaa selvää ja miettikää vasta sitten, haluatteko maisemaanne pyörivää, meluavaa, kannattamatonta betonitorniviidakkoa, jota harhaanjohtavasti kutsutaan PUISTOIKSI.
offshore -tuulivoimalat
Merellä tuulee enemmän, ja tuulivoimalat kannattaa sijoittaa merelle.
Ei saariin vaan pohjaan. Tämä on kehitys. Avomerellä turbiinit eivät häiritse ketään. Kannattaa seurata, ja ottaa selvää, missä mennään.
uusia nokioita niin vain
uusia nokioita niin vain toivotaan, mutta sen sijaan luodaan negatiivisia nokioita minkä ehditään...
mamuilu 5-10 miljardia vuodessa? (ennenkaikkea kuluja kunnille)
tuulivoima (pelkkiä menoja)
Hiilikauppa, eikai sitä tulonsiirtoa köyhiltä superrikkaille edelleen olla viemässä eteenpäin? Toivottavasti kuoli sinne köpikseen. lopullisesti.
Ja maassa maksaa edelleenkin vain noin 30% veroja, muut elävät sitten tulonsiirroilla, joko julkisen "työpaikan" kautta tai muilla tukiaisilla.
Mutta me..
voimme ottaa oppia ulkomailla tuulivoimapolitiikassa tehdyistä virheistä. Olen varma, että Suomessa osataan käyttöönottaa tuulivoima, ja siitä tulee meille suuri voimavara ja rikkaus.
Pikkiriikkinen Ongelma
Pikkiriikkinen Ongelma kuitenkin sattuu olemaan.
Suomi EI sijaitse valtameren rannalla, vaan melkoisen korkean Norjan Vuoriston takana.
Siksi Suomessa EI yksinkertaisesti tuule tarpeeksi, että tuulivoima olsi Suomessa järkevää - ei vaikka kaikki Suomen vihreät puhaltaisivat niihin ropeleihin kaikin voimin.
Väärät pelisäännöt
Uusiutuvien energiamuotojen tuottajat joutuvat vielä tänään painimaan sellaisessa maailmassa, jonka pelisäännöt on tehty ihan muuta kuin päästöjen vähentämistä ajatellen.
Ei siis ihme, että tuulivoimayhtiötkin ovat tiukoilla eikä tämän ymmärtämiseksi tarvitse olla viherpipertäjä.
Hallitusten olisi pikaisesti ryhdyttävä sellaisiin toimiin, mihin kansainvälisillä foorumeilla on sitouduttu. Syöttötariffipäätös on yksi merkki siitä, että ilmastoasia otetaan vakavasti.
Kun toimiin ryhdytään, sekä tuuli- että bioenergia saa arvoisensa aseman.
Lisää tuulivoiman kannattavuudesta.
Jutussa olevat tiedot ovat kaikki faktoja. Niiden lähde on ilmoitettu.
Lisäksi voidaan mainita, että norjalaisen johtavan uusiutuvan energian tuottajan NEC:n ( Renewable Energy Corporation ) osake on viime vuoden 280 NOK:sta laskenut tämän hetken 24 Nok.
Ruotsalainen tuottaja O2 pyrki pörssiin. Sillä on 300.000 osakasta. Vain 3 ilmoitti osallistuvansa antiin. Nyt yhtiö on perunut pörssiin pyrkimisensä. Ks. tämän päivän Ruotsin uutiset.
Toinen yhtiö Arise onnistunee pörssiin pyrkimisessä vain eräiden suurosakkaittensa riskinoton perusteella.
Ruotsin suurin tuulimyllyjen tekijä Morphic on kauan ollut suurissa vaikeuksissa ja kurssi pudonnut äyritasolle.
Jos vielä mainitaan, että samankaltaisia vaikeuksia on myös saksalaisilla tuulivoimatuottajilla, kun valtion subventiot loppuvat. Ks. Veckans Affärer Dansk vindkraft i kris.
Kun tuulivoimalla näyttää olevan runsaasti asiantuntijoina esiintyviä kannattajia, olisi kiintoisaa saada faktatietoa siitä, mikä on tämä pakkastalvena Suomessa ollut tuulivoimaloiden tuottama todellinen energia ja montako prosenttia se on tuulivoimaloiden täydestä kapasiteetista.
Tuulivoimahommat on liian
Tuulivoimahommat on liian korporaatiolähtöisiä. Parhaiten homma kannattaisi pineillä 5kW kotitarvevoimaloilla joiden ylijäämän voisi myydä valtakunnan verkkoon. Voimala maksaa nykyisellään muutaman tonnin, itselläni se kuoleutuisi noin 5 vuodessa.
Siitä vaan rakentamaan
Siitä vaan rakentamaan - kunhan et ole vailla tukiaisia, syöttötariffeja tai muuta hörhöilyä.
Mitenhän se tehdään?
Ainoa pieni tekninen ongelma on vain se, että miten aiot syöttää sen ylijäämän valtakunnan verkkoon.
Venäjällä kuluttajasähkö on siedettävän halpaa:
RAO "UES of Russia". Retail Companies
Kerrostalosähkön hinta Pietarin alueella
http://www.pesc.ru/
Excel -kuluttajahinnasto:
http://www.pesc.ru/files/tarif2010spb.xls
ruplaa / kWh: 1,65
euroissa / kWh: 0,04137 (ruplan kurssi: 0,02507)
Valuuttalaskuri:
http://www.iltalehti.fi/matkailu/matkaajankasikirj...
Kaikki RAO "UES of Russia" vähittäismyyjät:
http://www.rao-ees.ru/en/subcomp/show.cgi?subcomp....
Tuulivoimalan hyötysuhde on n 25 %!!!
ei sellaisella matematiikalla saada mitään tulosta aikaan!
Tuotantokoneen pitää pyöriä täysillä yötä päivää että sitä voisi kutsua rahantekokoneeksi!
Tiedoksi tiedottomille!
Keskiteho
Suomessa keskiteho on 21% rakennetusta tehosta.
Uraanitabletteja aamupuuroon.
Ydinenergianuoret -ei enään mitään menetettävää
Ydinenergianuoret: Piia-Noora Kauppi (45v), Oula Järvinen, Jussi Kekkonen sekä Antti Mäkinen, varapuheenjohtaja Kari Kuusisto. Ydinenergianuorilla oli keskeinen rooli kansalaiskeskustelun innoittajana. -Yhdistyksellä on viitisen sataa jäsentä, joista suurin osa seuraa toimintaa postituslistan välityksellä. (- Milläköhän vaiheisplaneetalla nämät asuvat?)
--
Sähköyhtiöt varovaisen myönteisiä ydinsähkösopimukselle
Hämeen Sanomat uutisoi voimayhtiöiden lämpenevän vähitellen ydinsähkösopimusten tarjoamiseen kuluttajille norppa- ja tuulisähkön lisäksi. Lehden haastattelema Fortum Marketsin asiakkuuspäällikkö Timo Liiri kertoo, ettei teknisiä esteitä ydinsähkösopimukselle ole. Liiri lupaakin tuotteistaa ja sertifioida tuotteen, jos kysyntä kasvaa.
Valitsemalla ydinsähkön voisi ottaa kantaa, että se on tuotantotapa, mitä haluaa suosia.
Tuulivoimasta kilpailukykyistä
Osakkeen pörssiarvo ja yhtiöiden arvon määrittäminen konkurssien kautta on markkinoiden tapa tehdä tuulivoimasta kilpailukykyinen energian tuotantomuoto.
Samalla se kertoo kuinka paljon kilpailukykyisen tuulivoiman aikaansaamiseen on mennyt "yhteisiä varoja".
Sama pätee ydinvoimaan.
Kuulehan, energiaa tuottavan yksikön joutuminen konkurssiin
on asia joka joutuu G:n ennätysten kirjaan - kertoen kuinka tyhmiä ovat net ihmiset jotka ovat moisen toiminnan takana!
Pankaa kuten NL:ssa kuvat bussin seinään! Tässä ovat kansakunnan tolvanat!
Hyötysuhde
Kuka viisas kertoisi mikä on tuulimyllyn hyötysuhde. Olen ollut rakentamassa myllyjä. Koneiston ja muun lämmittäminen kuluttavat meidän ilmastossa melkein kaiken energian minkä myllyt tuottavat. n Huollon ja muun kustannusvaikutuksen jälkeen tuotto on melkein nolla.
Sijoittajan kannattaa muistaa 1. sääntö..
..älä koskaan laita rahojasi kiinni mihinkään vihreiden ja/tai sosialistien kannattamiin/ehdottamiin hankkeisiin.
Ja, se 2. sääntö on tietenkin että sijoita sellaisiin yrityksiin joita melonit (vihreä päältä, punainen sisältä) arvostelee ja boikotoi.
Onhan sitä paljon muutakin, mutta em. kahta sääntöä noudattamalla sijoittaa rahansa turvallisesti ja pärjää melkoisen hyvin.