Faktakulma
Tämän takia mehiläiset ovat tärkeitä:
Siemenkasvit tarvitsevat elääkseen hyönteisiä pölytykseen. Kaikkein tehokkaimpia pölyttäjiä ovat mehiläiset, joista riippuvaisia ovat useimmat hedelmät ja vihannekset sekä kahvi ja puuvilla. Uhan alla olisi myös karjalle annettava ravinto.
Mehiläisten sukupuuttoon kuoleminen voisi tarkoittaa siis väritöntä ja lihatonta ruokavaliota sekä maisemaa ilman hedelmäpuita, viljelyksiä ja kukkaniittyjä.
Myös lintujen ja eläinten ravintoketju voisi sortua.
Maailmaa saattaa uhata biologinen katastrofi. Syynä tähän ovat uutiset Yhdysvalloista, missä kolmannes mehiläisyhdyskunnista ei selvinnyt hengissä tästäkään talvesta.
Huolestuttavaa tilanteessa on se, että tämä on jo neljäs vuosi peräkkäin, kun vähintään kolmannes mehiläisyhdyskunnista menehtyy talven aikana. Vuodesta 2006 lähtien on kuollut yli kolme miljoonaa yhdyskuntaa Yhdysvalloissa ja miljardeja mehiläisiä maailmanlaajuisesti.
Mehiläispopulaatioiden romahtaminen on valtava uhka viljasadoille. Ilmiöstä kertovan brittilehti Guardianin mukaan kolmannes kaikesta syömästämme ruoasta on riippuvaista mehiläisten pölytyksestä. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että mehiläisillä on oma osuutensa 30 miljardin euron globaalissa taloudessa.
Syistä mehiläistuholle ei ole täyttä varmuutta. Ainakin osittain syynä voi olla IAP-virus (Israeli acute paralysis), joka on ilmeisesti levinnyt Yhdysvaltoihin Australiasta tuotujen elävien mehiläisten ja Kiinasta tuodun kuningatarhyytelön mukana.
Muiksi syiksi luetellaan bakteeritartunnat, kemikaalimyrkyt ja liian tehokas kasvatus.
Amerikkalaistutkijat pitävät kemikaaleja kaikkein suurimpana syynä mehiläisten joukkotuhoon.
Faktakulma
Tämän takia mehiläiset ovat tärkeitä:
Siemenkasvit tarvitsevat elääkseen hyönteisiä pölytykseen. Kaikkein tehokkaimpia pölyttäjiä ovat mehiläiset, joista riippuvaisia ovat useimmat hedelmät ja vihannekset sekä kahvi ja puuvilla. Uhan alla olisi myös karjalle annettava ravinto.
Mehiläisten sukupuuttoon kuoleminen voisi tarkoittaa siis väritöntä ja lihatonta ruokavaliota sekä maisemaa ilman hedelmäpuita, viljelyksiä ja kukkaniittyjä.
Myös lintujen ja eläinten ravintoketju voisi sortua.

Kommentit
Mehiläiset muuttaa kaupunkiin
Pariisiin tietenkin - puistoissa vielä kukkia.
Toisin kuin teho-, ylituotannon turmelemalla maaseudulla.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ranskan+maaseutu+ahdistaa+mehil%C3%A...
mikä on syynä
Ovatko uutiset syynä katastrofiin?
Älä seuraa uutisia -
Älä seuraa uutisia - Katastrofi vältetty.
Opportunistinen hometauti,
Opportunistinen hometauti, joka iskee yhdyskuntien ollessa heikoilla. Erinäisten viljeltyjen kasvien (omenat, yms) pölyttämiseen käytetyt kasvatetut yhdyskunnat taasen menevät heikoill, kun saavat ravintoaan vain yhdestä kasvista. Ja kun yhdyskuntien koiraita aina vaihdellaan geneettisen monimuotoisuuden takaamieksi, niin leviavät hometauditkin.
Tällä ei ole mitään tekemistä minkään bioteknologian sovellutuksen kanssa, vain ja ainoastaan viljelytottumusten.
Vai opportunistinen HOMOtauti
Jos se onkin opportunistinen homotauti joka iskee kuningattaren puutteessa.
Sama mehiläiskato
Sama mehiläiskato vaikuttanee Suomessakin. Useat pohjoisen hilla ja muut marjasadot on menetetty useana kesänä mehiläisten puutteen takia.
Itämiehen Jussi tietänee asiasta enemmän?
Oikaistaan pellon poikki
"Mehiläispopulaatioiden romahtaminen on valtava uhka viljasadoille."
Lienee puppua - ainakin tavanomaiset viljat eivät tarvitse mehiläisiä, eikä muitakaan mömmiäisiä, satoa varmistamaan - ihan riittää kunhan jonkun verran tuulee?
:)
Viljat yl.tuulipöytteisiä heiniä
Viljoista vain äkkimuistamalta tattari tarvitsee hyönteispölytystä. Muut tavalliset viljat ovat tuuliplytteisiuä heiniä tai vielä enimmäkseen itsepölytteisiä.
Mehiläiset ei kai pärjää globalisaation tuholais- ja tautimyllyssä, niille ehkä käy kuin muiden mantereiden alkuasukkaille eurooppalaisten saapuessa: 90 % kuoli tulokkaiden tuomiin pöpöihin ja loisiin...
Hyönteispölytteisilläkin on merkitystä
Rypsi tulee heti mieleen kotimaasta, joka tarvitsee hyönteisiä. Viljojen lisäksi olisi toivottavaa että mm. mansikoita ja omenoita olisi runsain mitoin saatavissa. Ongelman on maailmanlaajuinen, jossain muualla saattaa hyönteispölytteiset kasvit olla suuremmassa osassa ravintoa kuin Suomessa.
Monsanto
Kiitos Monsanto tästäkin.
eikö niin äiti että
nopeasti nyt geenimanipuloituja kasveja tuotantoon jotka vaikka pölyttävät itse itsensä? eikö niin äiti?meissäkin jokaisessa asuu pieni lehmä niin eikö kasvissakin voisis asua pieni amppari, eikö niin äiti?Missähän tämänkin tapahtuman äiti on?
Itsepölytys ei ole ratkaisu
Itsepölytystähän tapahtuu, mutta kasvit ovat evoluutiossa muodostuneet nimen omaan sellaisiksi, että itsepölytys olisi mahdollisimman harvinaista.
Näin taataan riittävä geneettinen vaihtelu ja sopeutumiminen muuttuviin olosuhteisiin. Jos tehdään geenimuunneltuja kasveja, jotka tekevät itsepölytyksen, suhteellisen pienikin muutos olosuhteissa voi tuhota koko lajin.
Itsepölyttyneet kasvit tuottavat tutkimusten mukaan huomattavasti pienemmän sadon kuin ristiin pölyttyneet.
Kenen on vastuu?
"Amerikkalaistutkijat pitävät kemikaaleja kaikkein suurimpana syynä mehiläisten joukkotuhoon."
Kätevä emäntä kysyisi- Kenen on vastuu?
Olisikos tässä
Olisikos tässä syypäät?
Monsanto? Monsanto? Ja Monsanto.
Monsanto
on hyvä osoite vastuulle...
Monsanto= rikos koko luomakuntaa vastaan
Monsanton toiminta on rikos koko ihmis ja eläinkuntaa vastaan, ja tulisisi sellaisena käsitellä!
Eri lajien aika.
Onneksi vielä löytyy luonnosta kasvi, joka tarjoaa oikeastaan kaiken mitä ihminen tarvitsee, kasvaa jokapuolella, pölyttää itse itsensä jne...
harmi että iloksemme se on lainmukaan kielletty.
Noh ehkäpä jonainpäivänä on ihmisten pakko avata silmiä tälle typeryydelle mitä maailmalla (myös suomessa) tapahtuu.
Globaali talous
Uskoisin että globaali talous on yli 30 miljardia. Pitäisiköhän kertoa luku tuhannella?
Viljan pölyttämisestä
Tämä on tärkeä aihe, mutta muotoilu menee hieman metsään. Viljat ovat pääosin tuulipölytteisiä, eivät tarvitse mehiläisiä tai muita pölyttäjiä. Rapsi, rypsi ja tattari ovat hyönteispölytteisiä, jos ne nyt lasketaan viljoiksi.
Omenan, mansikan ja monen muun marjan viljely ei lyö leiville meillä ilman pölyttäjiä. Tehomaatalouden maisemassa muita pölyttäjiä on vähän ja ne saatetaan tappaa esim. mansikan punkkeja torjuttaessa.
Kannattaa syödä kotimaista hunajaa, meillä on huomattavasti tarkemmin säädelty ja suojeltu mehiläisten ja hunajan laatu. Globalisaatioon kuuluva kaupankäynti mantereiden välillä, jos siihen kuuluu mehiläispesienkin kauppa, voi hävittää nykyiset mehiläisrodut. Neuvostoliitto jo tätä harjoitti ja saimme varroapunkin, joka on iso riesa ja kustannus meillä nykyisin.
Kemianteollisuus tukijussien avulla - jatkakaa vain peltojen
myrkyttämistä, sitä saa mitä tilaa!
Langattomat verkot
Yhtenä syynä on langattomat verkot, kännykkätukiasemat etunenässä.
Nokialla tehtiin 2006 tutkimusta USA:ssa mehiläiskadon syistä. Tutkija "kieli" vastoin työnantajan intressejä, että tukiasemien todettiin sekoittavan mehiläisten suuntavaiston, eivätkä ne osaa enää takaisin pesälle, eivätkä pesältä mesiapajille, seuraus, kuolema.
Mehiläiset kun suunnistavat paitsi aurigon, myös maapallon magneettikentän mukaan, ja mikroaaltosäteily sotkee mehiläisiltä tämän magneettikenttä-vaiston.
Virallista tutkimusta ei, ylläri pylläri, koskaan julkaistu, eikä varmaan julkaista, ainakaan täällä Nokialandiassa.
Lisää veroja, tukia ja
Lisää veroja, tukia ja kreikka-apuja niin maailma pelastuu jälleen. Vähäksi aikaa.
Mutta onneksi kimalaisia
Mutta onneksi kimalaisia riittää ja sitä kautta apiloita :P Ampiaiset ja mehiläiset on kyl kadonneet tai vähentyneet viime vuosina. Mutta ei se Suomessa voi olla kemikaalit syynä. Eikös suurin uhka ollu se mehiläisloinen?
Joukkotuho uhkaa, koska
Joukkotuho uhkaa, koska rassismi, hiilidioksidi ja lentokone!
Joukkotuho uhkaa, koska rassismi, hiilidioksidi ja lentokone!
'Joukkotuho uhkaa, koska rassismi, hiilidioksidi ja lentokone!' Voiko tämän enää paremmin ilmaista. Hyvä!
Nyt tarvitaan kuitenkin ympäristöajan superhessun Risto Isomäen apua, sillä tilanne on nyt todella paha.
En suhtautuisi
asiaan kovin kevyesti. Aseelliset konfliktit ja selkkaukset seuraavat mahdollista nälänhätää.
Kaivetaan kaapista Einstein
Iso E taisi joskus sanoa, että ensin katoavat mehiläiset, sitten kasvit, eläimet ja lopuksi ihminen. Liekö ollut huumorimiehiä.
juon vain maitoa ja syön
juon vain maitoa ja syön lihaa, eli ei koske minua.
Aivan roskaa, taas kerran...
Aivan roskaa, taas kerran... Viherstalinistit juonivat uusia suunnitelmia veronmaksajan lompakon tyhjentämiseksi.
Odottakaa muutama vuosi, ja maksamme mehiläisveroa EU:lle 5 miljardia vuodessa.
Aikaisemmin tappajamehiläisten piti nimensä mukaisesti tappaa koko ihmiskunta. Sitten piti ebolan tappaa ihan kaikki. Lintu- ja sikainfluenssa, HIV, ilmastonlämpeneminen, happosateet, meteriootti, planeetta X, jeesus, otsonikato... Mitään ei ole tapahtunut...
Ainoa mikä tämän ihmiskunnan tuhoaa on ihmisen tyhmyys... Ja se tuntuu keskittyneen maailmanlopunennustajien ja viherstalistien piireihin.
Ensin tutkitaan...
"Aikaisemmin tappajamehiläisten piti nimensä mukaisesti tappaa koko ihmiskunta. Sitten piti ebolan tappaa ihan kaikki. Lintu- ja sikainfluenssa, HIV, ilmastonlämpeneminen, happosateet, meteriootti, planeetta X, jeesus, otsonikato... Mitään ei ole tapahtunut...
Ainoa mikä tämän ihmiskunnan tuhoaa on ihmisen tyhmyys... Ja se tuntuu keskittyneen maailmanlopunennustajien ja viherstalistien piireihin."
Tarkoitatko siis, että meidän pitää syyttää noita maailmanlopunennustajia ja viherstalinisteja siitä, että asioita tutkitaan?
ilmastonmuutos, mehiläiskato, liikakansoitus, päläpäläpälä
Alkaa kyllästyttää nämä maailmalopun ennustukset
Niinhän ne alkavat.
Koska aivan lähellä jo ollaan.
Miten ennen?
Mehiläinen on vieraslaji Amerikoissa ja sen poistuminen sieltä on aivan luonnollista. Mehiläinen ei kuulu myöskään suomalaiseen alkuperäisluontoon vaan on tänne tuotu vasta 1700-luvulla. Ei tuossa mitään katastrofia ole. Marjojen pölytyksen voivat hoitaa kimalaiset kuten aina ennenkin.
This is bad
A variant - "Professor Einstein, the learned scientist, once calculated that if all bees disappeared off the earth, four years later all humans would also have disappeared"
hormonit ja geenimanipulaatiot
Syytäkää lisää hormoneja ja muuta lääkeainetta ulosteiden mukana jätevesiin, niitä kun ei saa poistettua vedenpuhdistuksessa kokonaan ja suuri osa maailmaa ei edes puhdista jätevesiään, edes täällä Suomessa ei hormonien hajoitus toimi jotenkuten kuin Helsingissä. Mekin ostamme jo geenisoijjaa ym. mm. karjanrehuksi ja muuhun käyttöön.
Kyllä luonto osaa kostaa!
Tästä "tutkijoiden" älynväläyksestä...
saadaa maksaa taas kalliisti. Kohta käydään kauppa "mehiläisoikeuksilla". Tutkijat kun on niiiiin viisaita..mikä on todistettu.
ihmisen jälkeen
Kun ihmiset sitten ovat kuolleet nälkään, Monsanton pääkonttorin neonmainos loistaa vielä 100 vuotta varavoima-akuilla.
Geenimanipulaatio ei lyö leiville, edes viljakasveissa
Monsanto, "Pyhä vuori" (sic!), on luultavin syyllinen. Pölyttäjähyönteisille geeni"korjattu" maissi ja muut manipuloidut lajit voivat hyvinkin olla kuolettavaa myrkkyä. Onneksi Suomeen ei ole ihan kaikkea tuota jöötiä tulossa kasvatukseen, vielä...
Kuvitellaanpa mikä ylimääräinen maailmanlaajuisen nälänhädän aihe tästä saadaan, kun kaikkialla siemenvilja alkaa saastua noista manipuloiduista lajikkeista!
Kehitellään
Kehitellään robottimehiläisiä jotka ei edes pistä ihmisiä, mutta pölyttävät tavallista tehokkaammin!
Ei hätää
Mehiläisten määrä on aina vaihdellut, se on täysin luonnollista. Mikään ihmisen suorittama toiminto ei ainakaan ole syynä asiaan.
Tilastot on todennäköisesti väärennetty, joku viherstalinistinen salaliitto taas.
Eikös pellava, hamppu, rapsi, rypsi tarvitse juuri mehiläisiä ?
Öljykasveista saadaan biodieseliä. Pellavasta niitä halatteja.
Vaimitäneoli. Hamppua ja rypsiä vaan kaikki viljelykelpoinen
maa täyteen. Asian taakse on helposti saatavissa kaikki mediat, pääomat ja tukiaiset.
Biodieseliä tankkiin ja keula kohti auringonlaskua.
Hunajasta tulee tosihyvää konjakkia, sillä ruokittu orkka soittaa komeasti
Debussytä; "Kuolleen prinsessan muistolle".
Näin mehiläiset pelastuu. Hassin ottopojilla on hauskaa siellä pilvessä.
Jäävuoria muka - nehän on sulaneet . . .
Kohtuus kaikessa
Hunajasta tulee tosihyvää konjakkia, sillä ravittu orkka soittaa komeasti Debussytä; "Kuolleen prinsessan muistolle".
Sitä se viina tekee? Tuo on nimittäin Ravelin teos.
Sibeliuksen viulukonserton osaa muuten joskus sanotaan soinniltaan kuin mehiläisparveksi. Kuunnelkaapa.
No ranskalainen kuitenkin - ehkä.
Modest Petrovich Mussorgskyn "Kuoleman Lauluja" sopisi tähän
yhteyteen toki parhaiten.
Joku voi päissään väittää että ko. laulusarja on Remu Aaltosen.
SRI: kannattaa tarkistaa googlettamalla - vaikka jälkeenpäin
Kalevi Aho:
"Kuoleman lauluista ja tansseista puuttuu kaikkinainen lempeys ja lohduttavuus - kuolema esitetään teoksessa yksinomaan julmana ja säälimättömänä. Sarjan jokainen laulu on muodoltaan kaksiosainen - alussa esitetään osan lähtökohtatilanne ja loppupuolella itse kuoleman saapuminen."
Näinhän se menee - pilvestä ei jäävuoria näe. Eikä väistämätöntä törmaystä.
Kaikkien maiden on nyt
Kaikkien maiden on nyt tilattava mehiläisille juuri myyntiin tullutta rokotetta kaikkia mehiläistauteja vastaan. Hinta vain 0,99€/mehiläinen
mehiläisetkin reagoi
Niin. Ja tähänkään oireiluun ei geenimanipulointi tietenkään liity millään lailla.
Meillä täällä
Meillä täällä Evitskogissa on näkynyt viime päivinä henkitoreissaan olevia mehiläisiä ja tarkemman tutkimisen jälkeen olen huomannut, että mehiläisen "niskasta" tulee esiin kymmeniä pieniä oransseja hämähäkkejä. Pörriäinen ei pysty lentämään vaan pörisyttelee siipiään maassa.
"Mehiläispopulaatioiden
"Mehiläispopulaatioiden romahtaminen on valtava uhka viljasadoille"
Ei nyt ihan. Tuulipölytteisistä viljoista mehiläinen voi kerätä maissista siitepölyä. Mehiläiselle maissi on suurin piirtein saman arvoista kuin pettuleipä ihmiselle.
lörpötelkää
lörpötelkää ihmiset, lörpötelkää
Assignment Help
Students who need best quality assignments can contact the experts at online assignment expert website. The assignments written by the experts are well researched and of high quality. Visit <li>www.onlineassignmentexpert.com</li> Looking forward to hear from you.