Sunnuntai 27.5.2012

”Hän on Suomen kilpailukyvyn vihollinen”

Luotu: 
9.6.2010 18:25
  • Kuva: EU
    Europarlamentaarikot Satu Hassi (vihr.) ja Eija-Riitta Korhola (kok.) ovat sanasodassa.

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) hyökkää jälleen kollegansa Satu Hassin (vihr.) kimppuun syyttäen tätä "Suomen kilpailukyvyn viholliseksi". Hassi kommentoi Uudelle Suomelle, että Korholan älähdyksen takana ovat ydinvoimayhtiöt ja teollisuus, joiden "perässäjuoksijana" kokoomusedustaja Hassin mielestä toimii.

Korholan syytöksen takana on Hassin ja Heidi Hautalan EU-komissiolle tekemä aloite, joka vaatii Suomessa harjoitetun niin sanotun Mankala-mallin laillisuuden selvittämistä. Vihreiden meppien mukaan 1960-luvulla hyväksytty malli, joka sallii ydinvoimayhtiöiden myyvän osakkuusasiakkailleen sähköä omakustannushintaan, tulkittaisiin nykyisin osakeyhtiölain nojalla "kaikilla muilla toimialoilla" veronkierroksi.

-Väitän, ettei kukaan suomalainen ministeri tai meppi ole tullut Suomelle yhtä kalliiksi kuin Satu Hassi. Oikein joutuu ihailemaan leppymätöntä energiaa, millä Satu kampittaa suomalaisyrityksiä ja nostaa niiden kustannuksia. Harmi vain, että potkut Suomi-neidon nilkkaan merkitsevät työpaikkojen katoa, kirjoittaa Korhola Uuden Suomen blogissaan.

-Taas sahataan huolella omaa oksaa.

Korholan mielestä laajalti käytössä oleva Mankala ei ole vastikkeeton veroetu, ja ilman käytäntöä vain pörssisähköä tuottava Fortum voisi Korholan mukaan rakentaa ydinvoimaa Suomeen. Korhola väittääkin, että juuri uusien ydinvoimalupien hankaloittaminen on vihreiden aloitteen takana.

Hassi ei jaksa provosoitua Korholan henkilökohtaisesta hyökkäyksestä.

”Korhola harrastaa tällaista leimaamista. Hän noudattaa tyyliään”

-Korhola harrastaa tällaista leimaamista. Hän noudattaa tyyliään, Hassi sanoo Uudelle Suomelle.

Hassin mielestä Mankala-mallin laillisuus on ehdottoman tärkeää selvittää heti, jotta investointeja ei turhaan tehdä hankkeisiin, jotka myöhemmin osoittautuvat lainvastaisiksi. Hassi ei myönnä eikä kiellä yrittävänsä vaikuttaa TVO:n ja Fennovoiman ydinvoimalupiin ja uusien voimaloiden rakentamiseen.

-En pysty ennustamaan viivyttääkö tai estääkö tämä sitä. Mutta ihan normaali bisnesjärki sanoo, että asian selvittäminen ennen investointeja on viisasta.

Hassin mielestä Korhola käyttää teollisuuden "tyypillistä retoriikkaa" väittelyssä siitä, haittaako ympäristönsuojelu kilpailukykyä.

-Tästä ovat älähtäneet tahot, jotka ajavat ydinvoiman asiaa, kuten Korhola.

Hassi vastasi Korholalle myös tämän blogikirjoituksen alle lähettämässään kommentissa. Sosiaalidemokraattien Päivi Lipponen puolestaan jakaa Korholan kritiikin omassa blogissaan.

EU:n komissio tutkii Hassin ja Hautalan aloitteen seurauksena Mankala-mallin laillisuutta. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön pitää normaalisti myydä tuotteensa markkinahintaan myös osakkailleen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Alfa

Suomi on viimeaikoina näyttäytynyt ydinteollisuuden mallimaana, täällä homma kannattaa vaikka muualla uusia ei uskalleta rakentaa ilman mittavia valtion tukia. Mankala-periaatten kaatuminen olisi kilpailua tervehdyttävä ratkaisu, mutta se yksin ei vielä ydinteollisuuden kannattavuuta pudota riittävästi. Ydinvastuulaki pitää vielä saada voimaan, se on levännyt hyväksyttynä ja allekirjoitettuna jo vuodesta 2005 asti.

Vanhat laitokset luultavasti selviytyisivät näistä muutoksista, samoin teollisuus, mutta uusien ydinlaitosten rakentaminen lopahtaisi kannattamattomana.

joukoakoskinen

Tämä tykkikauppa edustanee Hassin rauhanaatteen parasta puolta.
Myydään epäkuntoisia aseita kovaan hintaan. Eipähähän satuta ketään.
Olisihan Ruotsista saanut Boforsseja jotka toimii ja tappaa.

Kaupan junailijat ansainneet Rauhanpalkinnon ja Vientipalkinnon.
Veikkaan että vasurit ovat taällävalin kääntäneet takkinsa ja panevat
MYYNTIMIEHET LINNAAN !

jussi vaarala

jos osakeyhtiölaki sanoo noin niin sanoo

on kauaksi suomessa ryvetty aidosta markkinataloudesta - tässä ydinvoimalakohdassakin

niin että pitäisi myöntää lupa siihen että toiset saavat ohittaa - tässäkin kohdin - normaalin markkinatalouden kilpailukäytännön

snadi

"on kauaksi suomessa ryvetty aidosta markkinataloudesta"
Jostain syystä olen taipuvainen uskomaan että on ollut yhteikunnalisen kehityksen kannalta onni ettei meillä olla missään vaiheessa oltukaan "aidossa markkinataloudessa". Etelä-amerikka, afrikka ja kaukoitä ovat varsin merkittävissä määrin toimeet suuryhtiöiden sanelemien "osakeyhtiösääntöjen" mukaan. Meillä on ollut muitakin yritysmuotoja. Liikelaitokset,osuustoiminta, kommandiittiyhtiöt , toiminimet ja "harmaa talous" yhteisöllisyys. (talkoot, naapuriapu jne) Kun oikein tiukkapipoiseksi halutaan ei mato-ongellla kalassa käynyt saisi lahjoittaa saalistaan naapurilleen sinttiäkään? Eikä marjastuksestaankaan? Kotitarvekäyttökin tulisi kaiketi kierrättää markkinamekanismien mukaan? "Kateus vie kalatkin vedestä" on vanha sananlasku ja se on kansallinen ongelmamme? Suomalainenhan ei kadehdi vain siksi että saisi jotain itselleen, vaan riittää kun se on naapurilta pois?

jussi vaarala

riippuu tulonsiirron suuruudesta ja vaikutuksesta yhteiskunnallisella tasolla - ydinvoimaloihin paketoitu tulonsiirto ja veronkierto on kohtuuton ja siksi muihin asioihin haitallsiesti vaikuttava

aitoon markkinatalouteen pitää kuulua että se lähtee aidoista tarpeista ja ja niihin vastaamisen kilpailusta

mutta tietenkin yhteiskunnan pitää ohjata ettei se karkaa esimerkiksi pikavippitoiminnan kaltaisiksi sikailuiksi

snadi

Pörssiyhtiöt elävät omaa elämäänsä. Eri asia kuka puuhassa minkäkin autuuden näkee? (varsinkin kun pörssipelurit ja osakekeinottelu- osakeinottelulla rahastaus eikä yrityksen investointien rahoitus,ja siitä koituvan tuottohyödyn saaminen- on jonkinlainen kunnia asia). "Suuryhtiöillä" voisi kuitenkin olla roolinsa huoltovarmuuden saralla, eikä huoltovarmuuden merkitystä voitane vähätellä nykyaikanakaan kuljetusten ja järjestelmien "haavoittuvuuden" vuoksi. Kansantalous on monimutkainen asia jossa erilaiset "kuppaamiset" ovat epämiellyttäviä, mutta halukkuutta sen sallimiseen poliittisen suuntauksen ja ajattelutavan mukaan vaikuttaa edelleen olevan. Muodissa on useamman vuoden ajan ollut halukkutta siirtymiseen isännästä rengiksi? (jolloin ulkomainen isäntä kuorii kermat). Ulkomainen yrittäjyys on tietysti tarpeen kun tarvitaan uutta toimialaa ja osaamista ja sen kautta uusia työmahdollisuuksia? Toisten työn tuloksia halutaan kovin mielellään ulosmitata kaikilla tahoilla. Niin on kaiketi ollut "historian sivu"? (Joskus, keinoja kaihtamatta).

jarmolauros

Vastustiko Hassi jo Loviisan vuonna 1977 aloittanutta Neuvostoliitosta hankittua ydinvoimalaa ja oliko montakin "vihreää " mukana??

KunniaTohtori

Näin se on. Saatan olla väärässäkin.

Kun Neuvostoliitosta jotain hankittiin, niin kaikki oli ympäristöystävällistä ja ekologista.

On se varmaan surkeaa olla kommariVihreä. En nyt tarkoita ketään erityisesti enkä erikseen, mutta noin yleensä.

joukoakoskinen

Venäläiset teki halvalla ja syystä kyllä:
Saivat vastineeksi läntiset normit täyttäviä tarvikkeita ja työkaluja öljynporaukseen, hiilikaivoksiin, Siperian pakkasiin ja Jäämeren jäihin sopivia aluksia ja työtapoja.

Ja ennenkaikkea; saivat kantapään kautta ydinturvaa, teknistä sisäpiiritietoutta ja jätteenkäsittelyä koskevaa osin korvaamattoman arvokasta tietotaitoa lännestä. Jota hyödyntävät tänaankin.

Saman korkeakoulun exkursio on menossa OL3ssa ja aikataulukin näyttää täsmäävän. Vaatimustaso tietenkin on tuplannut LO I ajoista.

Exstallarien mielestä tietotaito valuu nyt väärään ilmansuuntaan. Riistokapitalistin tuottama sähkö on saastaista ja teknisen etumatkan ottaminen ei edistä pikaista paluuta juurille, keskuskomitean oligarkiaan.

Justiina

Olisi kiva päästä kurkkaamaan Korholan osakesalkkuun. Samoin Kataisen. Ja keiden kanssa on erityisen ahkeraan istuttu lounailla jne.

Kuten Hassi sanoikin, Korholalla on tämä tyyli eikä siitä sen enempää kannata provosoitua. Välillä se menee aikalailla överiksi, kuten sen kerran kun Korhola kävi repostelemaan toisen poliitikon yksityisasioita blogissaan.

Aarnimaa

Kyllä jokainen suomalainen tietää, että 1960-luvulla hyväksytty malli, joka sallii ydinvoimayhtiöiden myyvän osakkuusasiakkailleen sähköä omakustannushintaan, tulkittaisiin nykyisin osakeyhtiölain nojalla "kaikilla muilla toimialoilla" veronkierroksi - tai kansanomaisemmin me kutsumme sitä sähkömafiaksi.

Suomessa on ikioma Cosa Nostra MTK-TVO.

usjussi

On varsin ihmeellistä, ettei ydinvoiman kannattajat eikä sen vastustajat ota kantaa siihen, että jo perustettu ydinvoima voi tuottaa lisää energiaa lauhdelämmöllään niin paljon, että sillä voi lämmittää vaikka koko Suomi. Silloin ei tarvita lisäydinvoimaa mihinkään tarpeeseen. Onko tämä sitä kilpailukykyä ?
Korhola elää omissa lisävoiman tarpeen asenteissaan. Hassin porukka elää sillä, että eivät uskalla sanoa sitä, että ydinvoiman lauhdelämpö on arvokasta.

jussi vaarala

valtiota ja veronmaksajia hyödyntää vaan KUPATA

siksi suomen kilpailukyvysta puhuminen on silkkaa potaskaa ja poliittinen harhautusmanooveri

ahneille kelpaa mikä tahansa keppihevoseksi saada lisää rahaa - se on premissi joka aina täytyy muistaa kaiken suhteen

warjaksi

Onkos täällä joku kilpailukyky? Missä? "Kilapilukykyä" tietysti on tiettyjen piirien mielestä ylläpidettävä hinnalla millä hyvänsä ja tietysti aina "työllisyyden" nimissä. Jos jossain on mätää hyvä että joku Hassi siihen puuttuu. Minulle olisi yksi hailee vaikka kaikki ydinvoimalat suljettaisiin huomenna.

snadi

Lienee vieläkin jäljellä jonkinlaista "kilpailukykyä" koska tekemiämme tuotteita ja hyödykkeitä ostetaan ulkomaille?
Hinta laatusuhteeltaan kilpailukykyisen tuotteen valmistuskustannuksiin vaikuttaa moni asia , välillisiä kustannuksia myöden. Koneilla ja laitteilla osaavan henkilön toimesta tehtävän hyödykkeen valmistuksessa kilpailukykyyn vaikuttaa melko merkittävästi käytetyn energin hinta ja määrä raaka-aineen hinnan ja kiinteiden kustannusten lisäksi. "Hukkaprosentit" ovat kaikessa "kilpailukykyä" syöviä? (Pelkällä tiedolla ja ideoilla ei kauan elä jos niitä ei voi konkretisoida?)
Eurooppalaisesta kilpailukyvystä kertonee omaa viestiään työttömyyden kasvu ja joidenkin toimialojen täydellinen hiipuminen tuotekehittelyn ja valmistuksen siirryttyä eri syistä muualle. "Risusavotalla" hyötysuhde saattaa jäädä heikohkoksi, vaikka kuinka hallinnoitaisi(kilpailutettaisi) ja "tohtoroitaisi"?

raikku

mitä suomalaiset ovat saaneet tältä lesbojen ja homojen piippalakkiporukalta lahjaksi. Pitäkää hyvänänne. Vai mitä sanoo Anni Sinne ja Tännemäki tai räpsy-Tuija? Onko teillä hyvä olla? Olette syöpä suomalaisten persuksissa. Onneksi kannatusprosentti putoaa keväällä 5 prosentin tasolle...

jukka_mahonen

Mitä tulee osakeyhtiölakiin, Mankala-periaate on täysin sen mukainen. Periaatehan tarkoittaa yhtiöjärjestystä, jossa kukin osakkeenomistaja on velvollinen omistuksien suhteessa maksamaan yhtiön toiminnasta aiheutuneet kustannukset, ja osakkeet antavat oikeuden yhtiön tuottamaan sähköön. Osakkeet eivät oikeuta osinkoon, vaan yhtiö toimii omakustannusperiaatteella. Mankala-periaatteen kaltaisesti toimivat myös asunto-osakeyhtiöt ja muut keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt.

Eri asia sitten on, miten Mankala- periaatteen mukaan toimivia osakeyhtiöitä ja niiden osakkeenomistajia verotetaan ja miten järjestelyä tulee kilpailuoikeudellisesti arvioida. Mutta nämä kysymykset eivät ratkea osakeyhtiölain perusteella.

Alfa

Onhan meillä voittoa tuottamattomia osakeyhtiöitä, mm. asunto-Osakeyhtiöt. EU:ssa energiatuotantoa ei voi järjestää näin, esim. Tanskassa yksityiset ihmiset voivat perustaa tuulivoimaosuuskuntia.

Mutta jos osakeyhtiö myy sähköä kahdella eri hinnalla, se menee kilpailudirektiivin rikkomiseksi ja loukkaa näitä kalliimpaa sähköä maksavien tasa-arvoa. Sekä TVO että Fennovoima tulevat myymään suuren osan tuotannostaan pohjoismaiseen sähköpörssiin, joten kahden hintaryhmän markkinat odottavat. Siitä komissio saattaa älähtää pahemman kerran.

Tuttu

"Hassi kommentoi Uudelle Suomelle, että Korholan älähdyksen takana ovat ydinvoimayhtiöt ja teollisuus, joiden "perässäjuoksijana" kokoomusedustaja Hassin mielestä toimii."

Mitäs muuta kilpailukykyä Suomella on kuin teollisuuden kilpailukykyä?

space

Hassi ajattelee että porukka tulee sankoin joukoin Suomeen ihastelemaan hiljaisia järven ja meren rantoja joissa hylkeet ja merimetsot voivat paksusti ja kakkivat kaikki paikat umpeen. Sen jälkeen viherturistit voivat mennä yöpuulle kylmään mökkiin joka on valaistu Hassin lobbaamilla energiansäästölampuilla joista ei tule valoa eikä myöskään lämpöä. Olisikohan siinä parempaa Hassilaista kilpailukykyä?

Vierailija

Vihreiden agendalla ei ole varsinaisesti ykkösprioriteettina ihmisten hyvinvointi, vaan luonnon hyvinvointi. EU:n ykkösprioriteettina ei sielläkään ole ihmisten hyvinvointi, vaan yritysten, kaupan ja kilpailun hyvinvointi. Sitä saa, mitä äänestää.

-rh

hyviä: ahkeria ja päteviä henkilöitä molemmat, mutta jatkaneet tätä lapsellista julkista nokitteluaan jo vuosia.

Mitä jos välillä yrittäisivät toisistaan nähdä myös hyviä puolia?

ollisaarinen

että kustannukset on hinnoiteltava oikein ettei synny allokaatiovääristymiä.

Pohjolan Voiman liikevaihtoon 1000 miljoonaa tulisi lisätä Fortumin nettovoittoprosentti 23 + verot jolloin päästään johonkin 300 meuron tasolle mistä puolet kuuluu UPM:lle jonka koko tulos ei ollut näin suuri joten maailmanlaajuinen metsäteollisuus ei tuottanut mitään!

Minä kun luulin että suomalainen teollisuus on ahkerien työläisten, osaavien insinöörien, optioilla raskautettujen universumin valtiaiden sekä EK:n intellektuellien varassa mutta ei: suomalainen teollisuus onkin halvan energian varassa eikä siitäkään välitetä maksaa tuloveroa eikä sitä haluta halvalla jakaa kuin poikien kesken!

jussi vaarala

samat naamat vaatii maataloustuen lopettamista ja huutaa naama punaisena teollisuuden kyseenalaisen tuen perään

ja naama muuttuu tulipunaiseksi kun alkavat rakentelemaan kaikkia mahdollisia esteitä Venäjän markkinoiden hyödyntämiseksi

ja sama tulipuna on naamalla kun puolustetaan pääkaupunkiseudun kolonialismia sekä varjellaan kuin suurintakin aarretta ettei suomessa olisi muita ilmansuuntia kuin etelä ja pohjoinen

kompensaatiokompuroivaa kansaa

Eija-Riitta Korhola

Tämä uutisointi ylösvetoineen on aika hassu, koska antaa kuvan että minä harrastaisin Hassin leimaamista "jälleen". Jokainen voi mennä katsomaan Hassin ja minun blogeja ja exelöidä, kuka on fetisoitunut keneen :D . Suhdeluku lienee 1:100.

Olen vain sitä mieltä, että kun ei eurovaaleja eikä muutakaan motiiveja kontaminoivaa ole näköpiirissä, on aika puhua rehellisesti. Meppi voi olla isänmaan kannalta vahingollinen. Ja nyt pyydänkin muita framille.

Kaikki te lobbarit ja tahot, MTK, SAK, energialaitokset ja muut. Sanokaa joskus ääneenkin, kuinka vahingollisena pidätte Hassin toimintaa Suomelle. Jos teillä on munaa huokaista sitä vain käytävillä, se potenssi ei ole suuren suuri.

Hymiö

Hyvä Eija-Riitta. Olet täysin oikeassa. Hassin ja monen vihreän toiminta on todella törkeää Suomea ja sen hyvinvointia vastaan. Näistä jarruttamalla ja vastustamalla kaikkea itselleen ääniä keräilevistä pitäisi päästä kokonaan eroon.

Vihreät istuvat hallituksessa ja heti päätösten jälkeen juostaan kadulle valokuviin barrikadien toiselle puolelle vastustamaan muka samaa asiaa.

jussi vaarala

että ihmiskunnan suurin kysymys tällä hetkellä - eli ihmisen suhde luontoon sen kestävyyteen sen varantojen riittäbyyteen ja ihmisen vahingollisuuden arviointiin luonnon suhteen - asetetaan jotenkin vihreäksi kiusankappaleeksi sille että nykymeno saisi tuosta boin vaan jatkua kuten käsittämätön katteeton ajatus teollisen materialismin loputtomasta kasvumahdollisuudesta - ja että se itsestäänselväksi otettu perusoletus olisi mitenkään enää kattava että aineeton kasvu ja luonto saisivat edelleenkin väistyä teknologia-teollisuduen mastodontin täysin järjettömän kasvun tieltä

ikäänkuin se että tavara liikkuu kaupasta ulos täysin mistään muista kriteereistä piittaamatta olisi maailman onni ja autuus

voi elämä

Hymiö

Ihminen kuuluu luontoon ihan yhtä lailla kuin söpöt eläimet. Jos pandakarhut olisivat kehittäneet atominhalkaisun teknologian sitä ihailtaisiin kovasti kuin termiittien jättipesiä Afrikassa. Ihmisen tekojahan sopii aliarvostella miten huvittaa jotta vaikuttaisi itse älyköltä, siis älykkäämmältä kuin muut ihmiset:

minä vastustan ydinvoimaa, joten olen älykkäämpi kuin ihmiset jotka sen rakensivat kuten Einstein.

Puuttuu vain se äly. Ja sen tuomat vaihtoehdot.

jussi vaarala

että halventamalla energiansaantia teollisuudelle pumpataan sitä keinotekoisesti pystyssä kuten materialistista kasvuakin vaikka niiden reaaliset kasvuedellytykset kuten raaka-aianeiden riittävyys, ihmisten todellinen tarve materialistisille tuotteille ovat hiipumassa - etenki kehittyneissä maissa joissa materialismin taso on niin korkealla että olisi aihetta siirtyä aineettomiin arvoihin kasvun suhteen

mutta kun asialle on yksi paha paha este - materialistisesta kasvusta luopuminen ja teollisuuden suhteellinen alasajaminen vie etuja niiltä jotka ovat teollisuuden ja materialismin kasvusta saaneet vuosikymmeniä nauttia

siksi kaikki vihreiden haukkujat ovat melkein sataprosenttisesti niitä joiden leipäpuuta ja elämäntapaa materialismin hiivuttaminen ja aineettoman kasvun lisääminen leikkaisi - ja niitä jodien arvomaailma on tyystin teknologian varassa

Hymiö

''siksi kaikki vihreiden haukkujat ovat melkein sataprosenttisesti niitä joiden leipäpuuta ja elämäntapaa''

Talvi ja pakkaset opettavat myös. Suomessa kuollaan kylmään, jos naapurista ei tule kovimmilla pakkasilla lämpöä. Ei ainakaan tuulivoima sitä paukkupakkasilla tuota. Itävallassa kuoltiin toissa vuonna kylmään, kun Venäjän kaasuputki oli juuri kylmimmät viikot poikki.

Me emme halua Suomea riippuvaiseksi epävarmoista energialähteistä. Vihreille se tuntuu sen sijaan olevan jopa tärkeää??

En minä muovileluja kaipaa. Kaipaan Suomelle energiaturvallisuutta.

jussi vaarala

että teollisuuden huoli numero yksi jos huolilistallaan ensinkään ja etenkään pääomapiireillä olisi laisinkaan sinun lämmöntarpeesi ja energiaturvallisuus sen suhteen

kansalaiset kyttää energiaturvallisuutta ja teollisuus ja pääomapiirit silkkaa rahaa rahan päälle - ja isoa rahaa eikä mitään pikkusetelinippuja

näin eri asioista taitaa keskustelu pahasti mennä

Hymiö

''sinäkö ihan aikuisen oikeesti ajattelit''

Jos jatkaisimme asialinjalla kuitenkin emmekä kommentoisi lastenkielellä.

Minä ajattelin ja ajattelen, että energiaturvallisuus on viranomaisten asia sekä politiikkojen asia kuten Eeva-Riitta Korholan asia. Siksikin hänen kommenttinsa on paikallaan.

Teistä vihreistä sen sijaan paistaa oma oksa ojassa -ajattelu.

jussi vaarala

mutta silti poliitikkokin voi puhua energiaturvallisuudesta ja ajaa sillä teollisuduen ja pääomapiirien rahastusta kuten virkamiehetkin voivat niin tehdä

älykästä olisi vaan oivaltaa että teollisuus puhuu rahanteosta ja muut enempi vähempi totuudenmukaisesti energiaturvallisuudesta

haa - kuten huomataan palaa energiakeskustelu tällä kommentilla oikeastaan lähtökuoppiinsa - tai ainakin fiksuilla poliitikoilla pitäisi palata - kuten fiksulla mediallakin - eri asia on onko niitä

Tuttu

"mutta kun asialle on yksi paha paha este - materialistisesta kasvusta luopuminen ja teollisuuden suhteellinen alasajaminen vie etuja niiltä jotka ovat teollisuuden ja materialismin kasvusta saaneet vuosikymmeniä nauttia"

Kuten kaikilta Suomessa asuvilta. Vaikka et ikinä tätä tajuaisi, kyllä Suomesta on aivan oikeasti mahdollista tehdä Pohjois-Korean kaltainen yhteiskunta, jollaista hirveät (de gräsliga) pitävät ihanteenaan.

Kerropa nyt, mistä kaikesta sinä olet valmis aatteen hyväksi luopumaan. Tietystikin taikaseinästä ja sosiaalipalveluista, kuten siitäkin, että voit ostaa lähikaupastasi luomujyviä hinnalla, johon sinulla on varaa, mutta kaikesta päätellen myös ulkoilmaa lämpimämmästä kämpästä.

jussi vaarala

saatkin ihan itse päätellä mitäö tarkoitan:

pohjois-korean kurjuuden ja yhdysvaltojen kaikenlaisten resurssien ylisikailukulutuksen välillä on liikkumavaraa enemmän kuin niiden kahden käsityksen välillä että meillä olisi kurjasti ja että on vain yksi askel pohjois-korean kurjuuteen - joka muuten tuskin on vihreiden ihanne hehee - enkä muuten ole vihreä vaikka uskallan näin sanoakin vaan olen oman linjani ajaja eli eettis-realistikko.

Nimetön

Ymmärtävätköhän Satu Hassi ja Heidi Hautala, että yrittäessään saada komission estämään mankala-mallin käytön, he tulevat sabotoineeksi suomalaisen tuulivoiman rakentamisen. Suomessahan tuulivoimaa ovat rakentaneet (ja tulevat rakentamaan jos ei tule esteitä) lähes yksinomaan yritykset, jotka toimivat ko. mankala-mallilla eli tuottavat omakustannushintaan sähköä osakkailleen.

Myös monet Suomen bioenergiavoimalaitokset on rakennettu mankala-yhtiöiden piirissä.

Kirjoitan tämän nimettömänä, koska haluan säilyttää hankkimani vihreän tahrattoman maineeni näiden poliitikkojen silmissä. Mutta toivottavasti Hassille ja Hautalalle menee tieto, että omakustannusmallia sovelletaan monella muullakin alalla kuin ydinvoimarakentamisessa.

Erland Salo

Uutisessa esitettiin Hassin kanta, joka on luonteenomainen. Hän ja Hautala kaivavat yhdessä jälleen kerran maata Suomen alta pois. Siinä on kaksikko, joka on tullut Suomelle hirvittävän siis kauhean kalliiksi kaikenlaisten valitusten tehtailijoina.

Yleisesti käytetty tapa toimia on joko julkisesti valittaa tai sitten sopiville ihmisille kertoa, että Suomessa tehdään tai on tekeillä jotain, mistä kaksikko ei pidä. Näin laitetaan EU:n koneisto liikkeelle. Suomalainen media kertoo kuuliaisesti, että EU tutkii tai on jotain mieltä jostakin. Mistäköhän tuo EU onkaan saanut asian päähänsä? Tietenkin sysäys on tullut sylttytehtaasta. Kunpa joskus "tutkiva" journalismi selvittelisi näitäkin asioita. Mutta ei korppi korpin silmää noki sanoi vanha kansa.

Hassi tuli jo ympäristöministerinä toimiessaan yhteiskunnalle laskemattoman kalliiksi. Esimerkiksi hän vei läpi lain, jossa mm. annettiin venäläisille ym. EU:n ulkopuolisille oikeus ostaa kiinteistöjä Suomesta ilman, että Venäjältäkään olisi edellytetty vastavuoroista päätöstä.

Oliko Sasi näissäkin taustapiruna(?):
- Liito-orava julistettiin viimeisen päälle suojelluksi eläimeksi Suomessa. Tästäkin on aiheutunut valtavia kustannuksia. Kuitenkin sattuu olemaan niin, että liito-orava on itäinen eläin. Venäjällä niitä on pilvin pimein. Suomi sattuu vain olemaan lajin esiintymisen läntisin alue. Siis lajia ei uhkaa sukupuuttoon kuoleminen.
Jos haluatte estää jonkun rakennushankkeen, ostakaa netistä liito-oravan papanoita ja levitelkää niitä maastoon. Ja sitten vihreä "asiantuntija" paikalle ja niinhän hanke pysähtyy hetimiten.
- Vuosaaren sataman rakentamista yritettiin estää kutsumalla Brysselistä Helsinkiin 5-6 henkeä kuuntelemaan luonnon"ystävien" selityksiä. Televisio oli paikalla, kun delegaatiolle selitettiin, että metsässä on nähty yksi hyvin harvinainen violettihippiäinen toissa vuonna. Viime vuonna eikä kuluvana sitä ei ole nähty, mutta alue on rauhoitettava siitä huolimatta.

Jussi Vaaralan logiikka heittää niin, että eihän kirjoitusten tarkoituksista ota selvää itse pikkupirukaan, kun punaista lankaa ei ole.

jussi vaarala

kun kansalaiset ja päällisin puolin poliitikot puhuu energiaturvallisuudesta, kilpailukyvystä ja energiaomavaraisuudesta niin yritysmaailma puhuu oikeastaan vain kahdesta asiasta:

- miten rahastaa energialla enemmän viennissä joko teollisuuden energiakustannusten alentamisella tai sitten viemällä raakasti sähköä ulkomaille

- miten työntää energian rakennuskustannukset veronmaksajille ja miten muuten rahastaa veronmaksajia energian käytönkin puolesta - yleensä niin että vedotaan kilpailukykyyn ja maksatetaan eri tavoin teollisuuden energiakustannukset kansalaisten sähkölaskuissa.

Toisin sanoen oletteko aivan varma että kolme tahoa - teollisuus, poliitikot ja kansalaiset - puhuu samasta asiasta puhuessaan energiasta.

Jos ette ole varmoja niin ottakaa eläytymiskyky käteen ja eläytykää teollisuuteen ja sen ahneuteen, pääomiin ja niiden ahneuteen, poliitikkoihin ja heidän eritasoiseen opposrtunismiin ja kansalaisiin ja heiudän kuvitelmiin, toiveisiinsa ja realismiinsa sähköenergian suhteen.

Tuolla tavoin saatte asemoitua ne näkökulmat joilla todennäköisesti sähköenergiakeskustelua on koko ajan käyty - noita näkökulmia kunnolla tiedostamatta.

Ja vähintääkin pyyhkikää se vaahto suupielistä ja kiilto silmistä ja ajatelkaa järkevästi ja myös periaatteiden kannalta - mm markkinatalous ja aito kilpailu - niin pääsette vähän pitemmälle.

Nää kaikki usarin keskustelut on kuin huono kaljatuoppi - helvetisti vaahtoa päällä ja sentti pari kaljaa pohjalla.

joukoakoskinen

"MTK, SAK, energialaitokset ja muut. . ." sähköntarvitsijat.

Alamittainenkin arvio rakennustarpeesta saa aikaan medioissa YLE, MTV, Nykypäivä,hesari,Suomenmaa, Nya Åland, Vasabladet, Pohjolan Sanomat . . . hitonmoisen älämölön. Vihereliitin samat, aikoja sitten kestämättömiksi jopa suoranaisiksi valheiksi todetut jutut toistetaan kritiikittä. Jatkuva toiston jankutus on ainoa vaikuttava momentti.

Parsons Brinckerhoff'in laskelman mukaan Suomeen kaavailtu 2000 MW:n tuulivoimatehon rakentaminen maksaisi 6,5 miljardia €. Rakentamiseen ja rahoitusjärjestelyihin kuluu ainakin 20 vuotta. Kiva, kiva. Tuontisopimus Venäjältä katkeaa vuoden lopussa. Jos Venäjän investoinnit puu, sellu, konepaja, kaivospuolella kehittyy suunnitellusti se tarvitsee tasan itse sähkönsä. Näillä öljyn/kaasunhinnoilla ei ainakaan pääomapula ole esteenä.

Milleniumpalkittu aurinkopanelikeksintö tulee kaupallisesti käyttöön ehkä 15 - 20 vuoden kuluessa. Eikä ainakaan laske hintaa Suomessa.

Ei hätää mtään - hätä on pieni ja punainen. Sähkö kyllä riittää. Tullee vaan vasurivihreillekin seinä vastaan siinä vaiheessa kun sen tukkuhinta on yli 1000€/MWh. Kuten tässä parina talvena Ruotsissa. Rupee koskemaan hamppuviljelmiäkin.

tapio_o_neva

Kannattaisi nyt selvittää päänsä vaikka jääkylmän veden ämpärissä. Ei Hassi eikä Korholakaan usko, että tuulivoima olisi mikään ratkaisu eikä edes Pekkarinen ole myöntämässä mieletönsä määrää syöttätariffia tuulivoimalle. Suomessa tuulivoimaa on vain siksi, että on konepajateollisuutta, joka kotimarkkinan lisäksi voisi viedä tuulivoimaloita ulkomaille, jos niitä tarvittaisiin.

Korhola puhkuu tuulivoimakriittisenä ajaakseen vain ylenmääräistä ydinvoimaa, jotta Kokoomukselle riittäisi rahaa mielikuvien ostamiseen Bob Helsingiltä. Kokoomus on Marja Tiura suuremmassa koossa, kuplahalli, jonka koossapitämiseksi tarvitaan mainostoimistorahaa runsaasti.

Mietin muutamia viikkoja sitten, että jos tai kun Päivi Lipponen kuuluu TVO:n ydinvoimatalliin niin kuuluuko Eija-Riitta Korhola Lipposkaa paljon ovelempana TVO:n vai Fortumin talliin.

Jotenkin uskon, että koska Kokoomukselta rauhan ostamiseksi ja keskustalaisen politiikan sallimiseksi Mauri "Tshoukki" Pekkarinen suostui Olkiluoto-4:eenkin niin että Korhola ei edustaisikaan TVO:a vaan Fortumia.

Fortum on 3 780 000 000 euroa hassannut tai hassaamassa Siperiaan, joten se voikoon pulskasti Venäjän sijoituksillaan. Pekkarinen teki aivan oikein hankkiutuessaan eroon niin Fagernäsistä kuin Liliuksestakin.

Oikeastaan Hassi ja Korhola edustavat samaa Fortum -puoluetta. Hautala ajoi Statoilille ja entiselle Fortumiin kuuluvalle Neste Oilille bensiinidirektiiviä venäläistä bensiiniä vastaan, ja Korhola lobbaa Loviisa-3:a tavalla, ettei sitä tyhmempi itähelsinkiläinen Perussuomalaisten edustaja heti huomaa...

Atte Korhola on parempi puheiden kirjoittaja kuin Paavo Lipponen, sanoisi kyynikko.

-JM-

Hassin tekeytyminen uhriksi oli kyllä päivän vitsi. Tätihän on syytänyt estoitta vainoharhaista kuraa Korholan niskaan kirjoituksissaan jo useamman vuoden ajan. No, mitäpä muuta vanhalta viherstalinistilta voi odottaa.
Tässä Vihreiden perusteesit, jottei tarvitse lukea niitä esim. Hassin blogista:
- Ydinvoima paha
- Taloudellinen toimeliaisuus paha
- Raskaat (miel. pysyvät) tuet hyville asioille hyvä
- Perustulo hyvä
- Raha tulee taikaseinästä
- Sähkö tulee töpselistä

Hienoa Korhola, jatka samalla linjalla!

jjr

Hassi:
"-Korhola harrastaa tällaista leimaamista. Hän noudattaa tyyliään"
"-Tästä ovat älähtäneet tahot, jotka ajavat ydinvoiman asiaa, kuten Korhola"

Lisäksi Hassi väittää blogipuolella, että Korhola muka olisi ollut ajamassa "ilmaisia päästöoikeuksia", vaikka Korhola ehdotti aktuaalisiin (ei historiallisiin) päästöihin pohjaavaa jakomallia.

Siis pelkkiä leimaavia ad hominem -argumentteja Hassilta, jotka Korhola torjuu kylmillä faktoilla ja logiikalla.

Vihreillä on varmaan päällä joku homeopaattisin keinoin itseaiheutettu massapsykoosi kun tällaisen roskan puolesta äänestävät.

tapio_o_neva

Ajattelin tavallasi osoittaa Euroopan unionin uppoamisen linkkaamalla tuon saman Aurinko laskee länteen, mutta koska lukijoissa on sen verran nuoria, jotka eivät oikein hiffaa 1960-luvun vihjeitä, laitoin tuon ensimmäisen.

Tässä hieman lisää tunnelmaa. Tämä laulu tuo mieleen Ukrainan mustanmullan pellot (lipussa keltainen) ja sinisen taivaan (Ukrainan lipuin sininen).

http://www.youtube.com/watch?v=rft6iefpMTM

Klimenko on ukrainalainen nimi "nko", samoin myös "-tshjuk". Suomessa ei oikeataan osata erottaa etelävenäläistä meininkiä pohjoisvenäläisestä.

Omat YYA-ajan suosikkini ovat "Vodkaa, komisario Palmu", "Luottamus" ja "Natalia (Neuvostoliittoon palautettava lehmä)".

http://www.youtube.com/watch?v=zwjZgKf-ddo&feature=PlayList&p=727BAC8AE8...

Eija-Riitta Korhola

Joku halusi vlkaista osakesalkkuani nähdäkseen ovatko motiivit siellä.

Olen epäilemättä ollut taloudellisesti epäviisas kun en ole osakkeita ostanut lainkaan (omistuksessa taitaa olla kaksi lahjaksi saatua Nokian A-osaketta) , mutta yksi syy on ollut halu estää jääväytyminen lainsäätäjänä. Olen kyllä päästökauppaa lainsäätäessä välillä hyvinkin kirkkaasti ja varhain ymmärtänyt mitä olisi kannattanut ostaa, mitä ei.

Toinen asia. Täällä palautteessa on huomattukin Hassin metodi leimata ja samalla syyyttää leimaajaksi.

Kysyn eikö toimittaja itse näe jutun lopputuloksessa mitään koomista tai vinksahtanuttta? Kutsuuko Uusi Suomi tätä uutisjutuksi vai mielipidekirjoitukseks?

tapio_o_neva

Vanhan suomalaisen televisiosarjan, Rintamäkeläiset, termein kyseessä ei ole uutinen eikä mielipide, vaan viihdeuutinen, jossa "akat tappelevat". Tähänhän genreen viittasi MTK:n puheenjohtajuudesta tukivalhe-epäilyjen vuoksi Eurooppaan lannoitepomoksi karkoitettu Esa Härmälä eurovaalien aikana, kun oliko se Anneli Jäätteenmäki kärjisteli korkeaksi profiiliksi jotain.

Ei Uuden Suomen lukijalle ole epäselvää, etteikö Satu Hassi olisi kansojen ystävyyttä ja valtioiden ylikansallista yhteistyötä suomalaisia nationalisteja vastaan taistelevat punavihreän internationalismin edustaja, jolla on kominternilaista voimaa siksi, että Euroopan unioni ja Lissabonin sopimus syö Suomen suvereniteettia kuin lahomätä. Ei Satu Hassi aja Suomen etua, vaan hän on ihmiskunnan, hyvinvoinnin, vihreyden ja Euroopan unionin asialla. Se on hänen missionsa niin kuin kunnon internationalistin.

Eija-Riitta Korholan taas Hassi on käräyttänyt suorasta lobbaamisesta eli siitä, että lobbauspaperiin vain vaihdetaan oma nimi, mutta teksti on sama kuin lobbauspaperissa.

Jo Arja Alhokin sanoi, että "ydinvoiman kannalttamisella olisi saanut vaalirahaa". Päivi Lipponen puolestaan vaati ilmeisesti rahaa TVO:lta vastaanottaneita sosialidemokraattisia kansanedustajia tulemaan kaapeistaan ulos niin kuin hän, jotta hän ei häviäisi vaalipiirissään niille sosialidemokraattisille ehdokkaille, joille myös raha kelpaa, mutta jotka vähemmän kiihkoisesti ajoivat Olkiluoto-4:a.

Mauri Pekkarinenkin on jo maksanut Kokoomukselle hyväksymällä Olkiluoto-4:n, vaikkei Olkiluoto-3:kaan ole vielä valmis. Näin hän tavallaan on jo etukäteen pyytänyt Kansalliselta Kokoomukselta anteeksi pääministerinö tulevaa vakauttamispolitiikkaansa, joka on toivottavasti yhdistelmä leikkauksia, elvytystä ja veronkorotuksia, joista kokoomsulaiset aloittavat arvottoman näytelmän vaaleiksi.

Kokoomus todennäköisesti saa ydinenergiateollisuudelta niin paljon vaalitukea, että mielikuvapolitiikan rahoitus Bob Helginsissä on varmistettu. Kokoomushan on narkomaani, joka tarvitsee tyhjiön peittämiseen mielettömöän määrän mielikuvamainontarahaa sponsoreilta, tässä tapauksessa ilmeisesti energiateollisuudelta.

Ei tässä mitään ongelmaa ole. Kyllä suomalaiset äänestäjät tuntevat läpikotaisin niin seurakuntanuoret kuin myös internationalisti-Hassin.

Hassi ei ole pettänyt kannattajiaan, vaan jatkaa samalla neuvostolinjalla sinnikkäänä taistelijana kuin ennenkin taikasukoa, pimeyttä, nationalismia ja muita menneisyyden jäänteitä vastaa ihmiskunnan eurosto-onneksi. Se on hänen tehtävänsä niin kuin ketun tehtävänä on syödä jäniksiä.

Luonnonjärjestys politiikassakin on järkkymätön.

Vierailija

"Maapallon energiantarve kasvaa 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Suomen Luonnonsuojeluliitto on päättänyt panostaa kaikkensa, että energian tarpeen kasvuun Suomessa ei vastata ydinvoiman lisärakentamisella. Jokainen kansanedustaja, joka äänestää ydinvoimaluvan puolesta eduskunnassa saa rastin ”ovensa pieleen”. Lisäksi kansalaisilla allekirjoitetaan sitoutumiskortteja, jotta he eivät äänestä seuraavissa vaaleissa ydinvoimaa kannattanutta edustajaa."

http://lipponen.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/10/suomen-luonnonsuojeluliit...

tapio_o_neva

Jotenkin epäilen, ettei Satu Hassia voida syyttää porvarillisesta kansanvaltaisuudesta eikä häntä voida epäillä eurostovastaisesta nationalismista.

Satu Hassi on ihmiskunnan ja Euroopan unionin sisämarkkinan puolella Suomen porvareita ja nationalisteja, työläisiä ja talonpoikia vastaan.

Kannattaisi edes hieman miettiä, mitä Mankala-periaatteesta luopuminen Euroopan unionin sanelusta tarkoittaa. Tätä voisi jokainen osuuskunnan ja S-Etukortin haltija miettiä.

Satu Hassi ei ole Hannes Gebhart, vaan eurososialidemokraattinen uusliberaali Euroopan unionin sisämarkkinoilla.

Eija-Riitta Korhola

Neva, otin aiheen puheeksi juuri siksi ettei vaaleja ole eikä motiivejani voida latistaa tuolla tavoin.

MInua ei kiinnosta tappelu eikä kohu vaan sisällöllinen keskustelu siitä, miten Suomen edustajat Brysselissä toimivat. Meillä on neljä vuotta aikaa tehdä työtä,

Onko se sinusta niin kummallista, että tällainen pikkuseikka - mihin resursseja käytetään - kiinnostaa?