Maanantai 21.1.2019

Uusi-Suomi urheilu-uutiset

Subscribe to syöte Uusi-Suomi urheilu-uutiset
Syötteen kokonainen osoite. 17 min 7 s sitten

Nuoret Leijonat murjoi Sveitsin rujoin lukemin – MM-finaalissa vastassa USA

La, 01/05/2019 - 07:31

Suomi pelaa lauantaina Vancouverissa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen loppuottelussa. Välieräottelussa Suomi murskasi Sveitsin peräti 6-1.

Ottelu oli alusta saakka Suomen tylyä hallintaa. Ennen kuin kahdeksan minuuttia oli pelattu, oli tilanne 4-0.

- Me hyökättiin hyvin yhdessä. Hyökättiin viisikkona. Sitä kautta pystyttiin myös paineistamaan. Sitä kautta päästiin kiekolle ja määräämään pelitempon, summasi Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas ottelua.

Ahokas ei äkkiseltään muistanut, milloin viimeksi oli nähnyt moisia murskajaisia.

HIFK yllätti kärkijoukkue Kärpät pelaajansa juhlaottelussa

Pe, 01/04/2019 - 22:59

Kärpät taipui perjantaina HIFK:lle 2-4 jääkiekon Liigan ottelussa. Oululaiset tekivät kolmannessa erässä kaksi maalia, mutta kiri ei riittänyt viemään joukkuetta voittoon tai edes jatkoajalle.

Kärppien päävalmentaja pohti tappion syitä seuran verkkosivuilla.

- Ei saatu heti alusta koneita käyntiin ja parastamme pöytään. Kolmas erä oli sitten meiltä hyvä. En tiedä oliko Markus Kankaanperän kunnioitusta, kotiyleisön tukea, vai mitä, mutta HIFK:lla oli heti alusta asti kovempi draivi. Meillä homma meni vähän miettimiseksi, analysoi Manner.

Japanilaishyppääjä dominoi mäkiviikolla – suomalaiset jäivät avauskierrokselle

Pe, 01/04/2019 - 21:09

Japanilainen Ryoyu Kobayashi on tällä kaudella ollut mäkihypyn maailmancupissa omaa luokkaansa. Keski-Euroopan mäkiviikolla Kobayashi on dominoinut otettuaan voiton kaikista kolmesta kisasta toistaiseksi.

Perjantaina Kobayashi liiteli ylivoimaiseen voittoon Innsbruckissa. Toiseksi sijoittunut Itävallan Stefan Kraft hävisi Kobayashille 12,9 ja kolmanneksi sijoittunut Norjan Andreas Stjernen 24,3 pistettä.

Pittsburghin suomalaispakki Nuorten Leijonien voitosta: "Kuittailin jo ennen ottelua"

Pe, 01/04/2019 - 07:02

Puolustaja Juuso Riikola on harvinaisuus suomalaisten jääkiekkoilijoiden keskuudessa. Hän nousi maajoukkueeseen myöhään, ja ensimmäinen NHL-sopimuskin syntyi vasta 24 vuoden iässä.

Nyt Riikola luutii mukavassa roolissa NHL:n Pittsburgh Penguinsissa – yhdessä maailman nimekkäimmistä joukkueista – pelikavereinaan muiden muassa Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin.

Vuosi 2018 oli Riikolalle megaluokkaa. KalPassa Liigaa pelannut pakki murtautui Suomen maajoukkueeseen, napsi paikan MM-kisoihin, teki NHL-sopimuksen ja pääsi vielä pelaamaankin taalaliigassa.

Sport nuiji TPS:n – valmentaja piti esitystä häpeällisenä

To, 01/03/2019 - 23:16

Vaasan Sport tuli, tylytti ja nollasi Liigassa toisena olevan TPS:n Turussa tavalla, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa. Sport poimi täyden potin plakkariinsa puhtaalla 4-0 -voitolla.

TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen antoi palaa täydeltä laidalta.

- Tämä oli häpeällinen effort. Sellaista puolittaista yrittämistä. Ei tällä tavalla voi pelata, Kaskinen tykittää seuransa sivuilla.

Kaskinen komensi alisuorittajat hikoilemaan heti ottelun jälkeen. TPS:n koko joukkue siirtyi välittömästi harjoituksiin kuntosalin puolelle

Jokerit pisteputkessa – vuosi alkoi voittoisasti

To, 01/03/2019 - 23:11

Jokerit peittosi Sibir Novosibirskin numeroin 4-1 vuoden ensimmäisessä ottelussaan. Jokerit on jo kuuden ottelun pisteputkessa.

Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki kiitteli erityisesti omiensa erikoistilannepelaamista kotiyleisön edessä.

- Erikoistilanteissa voitettiin. Erityisesti alivoimapelaaminen oli erinomaista, Marjamäki painottaa seuransa sivuilla.

Jokerit viimeisteli upeita maaleja. Marjamäen mukaan eväät vieläkin kovempaan saldoon olivat olemassa.

Krista Pärmäkoski viidentenä – suomalaismiehet jättäneet leikin kesken

To, 01/03/2019 - 23:05

Krista Pärmäkoski sijoittui viidenneksi maastohiihdon Tour de Skin takaa-ajokisassa torstaina. Hän on myös viidentenä kokonaiskisassa ennen Val di Fiemmessä viikonloppuna hiihdettäviä päätöskisoja.

Pärmäkoski tuskin voittaa kokonaiskisaa, mutta kolmen joukkoon hänellä on vielä mahdollisuuksia.

Nuorten Leijonien valmentaja: ”Eihän isompaa voittoa ole”

To, 01/03/2019 - 10:52

Vancouverissa paikallisen NHL-seuran Canucksin kotiareenalla yli 17 000 katsojaa hiljeni, kun Toni Utunen ratkaisi jatkoajalla Suomen 2-1 -voiton jääkiekon nuorten MM-kisoissa Kanadaa vastaan. Utuselle maali oli kauden ensimmäinen.

Kanadalaispelaajalta katkesi tilanteessa maila. Suomalaiset pääsivät vastahyökkäykseen.

Nuoret Leijonat kaatoi Kanadan Vancouverissa!

To, 01/03/2019 - 06:33

Suomi jatkaa jääkiekon nuorten MM-turnauksessa välieriin voitettuaan Kanadan jatkoajalla 2-1. Voitto Kanadasta Vancouverissa on yksi Suomen juniorikiekkohistorian merkittävimmistä saavutuksista. Välierissä Suomi kohtaa perjantaina Sveitsin.

Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen pelasi loistavan ottelun. Luukkonen ei arvioinut, oliko ottelu hänen uransa paras toistaiseksi.

- En tiedä ehkä parhaasta, mutta tärkeeseen paikkaan pelattiin hyvä peli, Luukkonen sanoi.

Jatkoajalla Kanada sai rangaistuslaukauksen. Luukkonen torjui.

Krista Pärmäkoski ei vielä luovu toivosta – aikoo iskeä pertsalla

Ti, 01/01/2019 - 22:22

Maastohiihdon Tour de Ski jatkui uudenvuodenpäivänä sprinttikisoilla Val Müstairissa. Krista Pärmäkoski oli naisten kisassa parhaana suomalaisena 15:s.

Muut suomalaiset eivät vakuuttaneet. Laura Mononen oli 37:s, Susanna Saapunki 44:s ja Anne Kyllönen 61:s.

Myös Pärmäkoski oli pettynyt.

Suomalainen uudenvuodenpettymys Garmisch-Partenkirchenissä

Ti, 01/01/2019 - 22:06

Yhtään suomalaista ei nähty tositoimissa Garmish-Partenkirchenin perinteikkäässä uudenvuodenmäkikisassa toisella kierroksella. Antti Aalto hävisi pudotuskisassa Itävallan Manuel Fettnerille ja oli kisan tuloksissa vasta 36:s.

Aalto ei ollut suoritukseensa tyytyväinen, vaikka tuulenkin kanssa oli jossittelemista.

- Täällä Garmischissa on ollut kohtuu hyviä hyppyjä, kilpailuun asti hyvää suorittamista. Kilpailuhyppy oli aika heikko ja aika huono tuulirakokin oli, sillä ei sitten pitkälle menty, Aalto sanoi Hiihtoliiton mukaan.

Kanadaa lähdetään kaatamaan Vancouveriin – tässä nuorten MM-jääkiekon jatko-ohjelma

Ti, 01/01/2019 - 11:31

Yhdysvallat voitti Nuoret Leijonat MM-turnauksessa 4-1. Voitto oli amerikkalaisille merkittävä, sillä joukkue pääsee pelaamaan puolivälieräottelun Tshekkiä vastaan Victoriassa. Suomi matkaa keskiviikoksi Vancouveriin.

Kanada hävisi alkusarjan päätösottelussaan Venäjälle 1-2 ja jäi lohkossaan toiseksi. Suomi oli lohkossaan kolmas.

Suomen ja Kanadan ottelu on päiväpeli. Se alkaa kello 15.30 paikallista aikaa, Suomen aikaa torstain puolella kello 1.30.

Nuoret Leijonat sai selkäänsä USA:lta – Kanada tulee heti vastaan

Ti, 01/01/2019 - 09:57

Suomi hävisi Yhdysvalloille jääkiekon nuorten MM-turnauksen alkusarjan päätösottelussa 1-4. Suomi pelasi hyvin, mutta sortui tehottomuuteen. Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonenkin päästi pari helppoa maalia.

Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas arvioi heikon viimeistelyn kostautuneen.

- He viimeistelivät hyvin paikoistaan ja me istuttiin vähän liikaa jäähyaitiossa. Oltaisiin pystytty pelaamaan voitosta.

Suomi pelasi kahdessa ensimmäisessä erässä hyvää jääkiekkoa. Myös Ahokas näki pelissä olleen hyviä asioita, vaikka takkiin tulikin.

Rajua kannustusta turpakäräjien keskellä – Kazakstan-ottelussa koomisia piirteitä

Ma, 12/31/2018 - 10:32

Jääkiekon nuorten MM-kisojen sunnuntain otteluissa Venäjä voitti Sveitsin 7-4 ja Slovakia Kazakstanin 11-2. Venäjän ja Sveitsin ottelu oli tasainen, mutta Slovakian ja Kazakstanin kohtaaminen oli eräänlainen jääkiekon irvikuvaottelu.

Jokerit päätti vuotensa voittoon – Slovakia hävisi KHL:ssäkin

Su, 12/30/2018 - 23:02

Suomalaiset ja slovakialaiset joukkueet ottivat viikonloppuna yhteen sekä nuorten MM-kisoissa Victoriassa että KHL-liigassa Bratislavassa. Victoriassa Suomi voitti Slovakian 5-1 ja KHL:ssä Jokerit voitti Slovan Bratislavan 3-1.

Molemmissa otteluissa suomalaisjoukkue oli voittajasuosikki. Jokerit hakikin Bratislavasta pakkopisteitä vastassa ollutta tyvipään joukkuetta vastaan. Jesse Joensuu, Sakari Manninen ja Nicklas Jensen tekivät Jokereiden maalit.

Krista Pärmäkoski taistelee voitosta – keskeytykset varjostavat suomalaisten touria

Su, 12/30/2018 - 22:49

Krista Pärmäkoski sijoittui maastohiihdon Tour de Skillä neljänneksi 10 kilometrin vapaan kisassa Toblachissa. Pärmäkoski on Tourin kokonaistilanteessa viidentenä ja taistelee tiukasti kokonaiskisan voitosta. Eroa kärjessä olevaan Venäjän Natalia Neriajevaan on 44 sekuntia.

Antti Aalto pääsi toiselle kierrokselle: ”Ei ollut parasta tekemistä”

Su, 12/30/2018 - 22:35

Antti Aalto piti suomalaisia mäkihyppyperinteitä pystyssä Keski-Euroopan mäkiviikon avauskilpailussa Oberstdorfissa. Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen jäivät karsintaan, mutta Aalto selviytyi toiselle kierrokselle asti ja oli kisassa 22:s.

Ensimmäisen kierroksen pudotuskisassa Aalto hävisi nelinkertaiselle olympiavoittajalle Sveitsin Simon Ammannille. Aallon leiskauttama siivu riitti toiselle kierrokselle kuitenkin lucky loser -listan kautta. Toisella kierroksella Aalto paransi kaksi sijaa.

Ruotsilta uskomaton sulaminen ja nousu

Su, 12/30/2018 - 11:05

Jääkiekon nuorten MM-kisoissa Victoriassa nähtiin lauantaina hurjaa draamaa. Ruotsi voitti jääkiekon nuorten MM-turnauksessa Yhdysvallat jatkoajalla 5-4. Eeppisen sulamisensa jälkeen Ruotsi taisteli sittenkin voiton.

Ruotsi oli johtanut ottelua jo 4-0, mutta Yhdysvallat tuli viimeisen erän kymmenen ja puolen minuutin aikana tasoihin. Kaksi maalia joukkue teki viimeisellä minuutilla.

Kun Ruotsi teki voittomaalin jatkoajalla, oli pettymys sitäkin suurempi. Yhdysvaltain joukkueen puolustaja Quinn Hughes antoi kuitenkin ymmärtää, että ottelussa oli positiivisiakin asioita.

Sebastian Aho apeana: "Kaksi läpiajoa ja yksi täysi avopaikka"

Su, 12/30/2018 - 10:34

Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen edustama Carolina Hurricanes vaikuttaa NHL:n turhautuneimmalta joukkueelta. Surkeaan tuloskuntoon ajautunut ryhmä hävisi lauantaina matineaottelussa New Jersey Devilsille vieraissa 0-2.

Ottelun jälkeen Hurricanesin pukukopissa turhautuneisuus oli niin vahvaa, että se suorastaan haisi. Äijät paiskoivat pelikamojaan ja marssivat käytävillä kuin myrkyn nielleet. Ketutusta ei lainkaan lieventänyt tosiasia, että Teräväisen tekemä maali hylättiin.

Nuoret Leijonat tyrmäsi Slovakian - puolivälieräpaikka on varma

Su, 12/30/2018 - 05:22

Suomen puolivälieräpaikka nuorten jääkiekon MM-kisoissa varmistui 5-1 -voitolla Slovakiasta. Yhdysvalloille ja Ruotsille Slovakia oli laittanut hyvin kampoihin, vakka ne ottelut hävisikin, mutta Suomea vastaan joukkueella ei ollut mitään jakoa.

Peli ratkesi jo toisessa erässä, jossa Suomi siirtyi 4-0 -johtoon. Kolmas erä olikin lähinnä pelailua. Slovakia näytti menettäneen uskonsa.

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas kehui pelaajiensa esitystä vuolaasti.

Sivut