Maanantai 21.1.2019

Uusi-Suomi urheilu-uutiset

Subscribe to syöte Uusi-Suomi urheilu-uutiset
Syötteen kokonainen osoite. 1 min 10 s sitten

Leijonien kokeilujoukkueessa paljon hyvää

Pe, 12/14/2018 - 10:54

Leijonat ei onnistunut Timo Jutilan juhlaottelussa torstaina ottamaan voittoa, vaikka johti matsia jo 3-0. Tshekki voitti rankkarikisan päätteeksi 4-3. Silti Leijonat jätti itsestään positiivisen kuvan.

Suomi on Venäjän EHT-turnauksessa liikkeellä kokeilujoukkueella. Päävalmentaja Jukka Jalonen haluaa kokeilla EHT-turnauksissa useita eri pelaajia, mikä on järkeenkäypää. MM-kisoissa joukkueen rungon muodostanevat kuitenkin NHL-pelaajat.

Sebastien Loeb sotkee kuvioita rallin MM-sarjassa

To, 12/13/2018 - 18:34

Hyundai vahvisti torstaina tehneensä sopimuksen ranskalaislegenda Sebastien Loebin kanssa kaudesta 2019. Loeb ajaa Hyundain autolla ensi kaudella kuusi MM-rallia.

Loebin lisäksi Hyundai on ilmoittanut ensi kauden ajajikseen Thierry Neuvillen, Dani Sordon ja Andreas Mikkelsenin. Neuville taisteli päättyneellä kaudella mestaruudesta viimeiseen kisaan saakka, mutta hävisi mestaruuden Sebastien Ogierille.

Neuvillelle Loebin tulo tiimiin tuskin on mieluinen juttu. Loeb yhdeksänkertaisena maailmanmestarina tuskin nöyrtyy tallimääräyksiin.

Mestareiden liigan alkulohkovaihe paketissa – suuret maat jyräsivät

To, 12/13/2018 - 06:01

Jalkapallon Mestareiden liigan alkusarja vietiin päätökseen keskiviikkona. Viimeisenä pelipäivänä oli ratkaisematta enää yksi jatkopaikka. Sen saavutti Olympique Lyon.

Lyon taisteli itäisen Ukrainan sodan takia kotipelejään evakossa tahkovan Shahtar Donetskin vieraana Kiovassa 1-1 -tasapelin. Shahtar olisi tarvinnut voiton, mutta saa tyytyä pelien jatkumiseen kevätkaudella Eurooppa-liigassa.

SaiPa on Liigan heikoin vierasjoukkue – kriisijoukkue HIFK päihitti jatkoajalla

To, 12/13/2018 - 05:17

SaiPa on jääkiekon SM-liigan huonoin vierasjoukkue. Siitä saatiin lisätodiste keskiviikkona, kun SaiPa taipui Helsingissä HIFK 3-4-lukemin jatkoajalla.

Enemmänkin oli tarjolla, sillä SaiPa ehti johtaa ottelua jo 3-1.

- Kaksi erää pysyimme aika hyvin pelisuunnitelmassa lukuun ottamatta paria aika turhaa jäähyä. Sitä kautta IFK pääsi sitten mukaan maalien muodossa. Kolmas erä oli sitten meiltä enää vain silkkaa taistelua, Lehterä luonnehti ottelun jälkeen.

SaiPalla kulkee kotona, mutta matkapelit ovat tuottaneet isoja pettymyksiä.

Rakastetun Jutin paita nousee kattoon – miehen uralla riittänyt väriä

Ke, 12/12/2018 - 17:10

Torstaina shown suomalaisessa urheilu-uutisoinnissa varastanee Timo Jutila, jolle järjestetään Tampereella paidan jäädytysseremonia ennen EHT-turnauksen Suomi-Tshekki -pelin alkua. Jatkossa kukaan ei pelaa Leijonissa numerolla 5, ellei Jutila sitten tee paluuta.

Jouluaattona 55 vuotta täyttävä Jutila voitti Tapparassa 1980-luvulla viisi Suomen mestaruutta. Hänen NHL-uransa Buffalo Sabresissa jäi 1984 kymmenen ottelun mittaiseksi, mutta Suomessa se ei hänen legendaarisuuttaan himmennä.

Itävalta vei voiton Suomesta jääkiekon mestareiden liigassa

Ke, 12/12/2018 - 07:04

Suomalaisjoukkueita ei nähdä tositoimissa mestareiden liigan eli Champions Hockey Leaguen välierissä. Tämä varmistui, kun Kärpät jäi tiistaina 1-1 -tasapeliin Oulussa itävaltalaita Red Bull Salzburgia vastaan. Salzburg voitti otteluparin yhteismaalein 4-3.

Kärpät sortui tehottomuuteen. Suomen mestari voitti laukaukset 61-18, mutta fakta ”se voittaa, kumpi tekee enemmän maaleja”, ratkaisee jääkiekossa voittajan.

Italialaisilla surkea ilta Mestareiden liigassa

Ke, 12/12/2018 - 06:39

Englannin Valioliigassa juhlittiin tiistaina ja Italian Serie A:ssa petyttiin raskaasti. Liverpool ja Tottenham etenivät jatkoon pudottaen Interin sekä Napolin.

Liverpool voitti Mo Salahin tekemällä maalilla Napolin 1-0. Pallo meni sisään Napolin maalivahdin David Ospinan längistä. Liverpoolin maalivahti Alisson esitti yliajalla todellisen haamupelastuksen ja pelasti Liverpoolin jatkopaikan.

Teemu Hartikainen ja Juha Metsola liian kovia Jokereille

Ke, 12/12/2018 - 06:05

Jokerit taipui viimeisessä maaottelutaukoa edeltävässä ottelussaan tiistaina Helsingissä Salavat Julajev Ufalle 2-3. Ottelussa Ufan pelaajista loistivat erityisesti kaksi maalia iskenyt Teemu Hartikainen sekä joukkueen maalilla erinomaisesti pelannut Juha Metsola.

Jokereilla oli riittävästi paikkoja ottelun voittoon.

Suomalaisperinne jatkuu – Valtteri Bottas kokeilee rallia

Ti, 12/11/2018 - 13:40

Valtteri Bottas jatkaa suomalaisten F1-kuskien perinteitä kilpailemalla ralliauton ratissa. Bottas kilpailee tammikuussa Rovaniemellä perinteikkäässä Tunturi-rallissa.

Bottas osallistuu Tunturi-ralliin M-Sportin Ford Fiesta RS WRC -ralliautolla. Vastaavalla autolla Sebastien Ogier voitti rallin maailmanmestaruuden 2017 ja 2018, joten kalustosta homman ei ainakaan pitäisi olla kiinni.

Jalkapallon MM-turnaus pysyy YLE:llä – seuraavat kisat joulun alla

Ma, 12/10/2018 - 18:15

Jalkapallon ystävät saavat neljän vuoden kuluttua joulun alla verorahoilleen vastinetta. YLE ilmoittaa tehneensä Kansainvälisen Jalkapalloliiton FIFA:n kanssa sopimuksen Qatarissa 2022 pelattavan miesten MM-turnauksen näyttämisestä kanavillaan Suomessa.

YLE näyttää myös 2019 naisten MM-kisat sekä 2020 miesten EM-turnauksen. Myös nuorten MM-kisat sekä beach-futiksen ja futsalin MM-kisat kuuluvat pakettiin.

Suomen hiihdon tilanne ei vaikuta lupaavalta

Ma, 12/10/2018 - 14:11

Hiihdon maailmancupin kaudesta on takana kolme kisaviikonloppua. Suomalaisittain juhlan aiheet ovat olleet vähissä. Maailmancupin kärkeä on hätyytellyt toistaiseksi vain Krista Pärmäkoski.

Suomen naisten viestijoukkue oli sunnuntaina Beitostölenissa kolmas. Liikaa johtopäätöksiä siitä ei kannata tehdä, koska Ruotsi epäonnistui, eikä ollut liikkeellä parhaalla kokoonpanollaan Stina Nilssonin jäätyä pois.

Ruotsi kanveesiin – Suomi jälleen salibandyn maailmanmestari!

Su, 12/09/2018 - 19:24

Suomi on voittanut toisen perättäisen miesten salibandyn maailmanmestaruutensa. Sunnuntaina Prahassa pelatussa MM-finaalissa Suomi tyrmäsi Ruotsin 6-3.

Suomi hallitsi finaaliottelua. Ensimmäisessä erässä suomalaiset siirtyivät 1-0 -johtoon ja toisen erän jälkeen peli oli suomalaisten hyväksi 2-1. Kolmannessa erässä Suomi siirtyi nopeasti 5-2 -johtoon, eikä Ruotsi siitä enää toipunut.

Kaisa Mäkäräinen jyräsi Pokljukassa – tuplavoitto!

Su, 12/09/2018 - 18:33

Kaisa Mäkäräisellä menee jälleen mukavasti. Hän otti ampumahiihdon maailmancupissa Pokljukassa viikonloppuna kaksi voittoa. Molemmat kisat Kaisa voitti puhtaalla ammunnalla.

Lauantaina Mäkäräinen juhli voittoa sprinttikisassa. Sunnuntaina jatkoksi tuli voitto takaa-ajokisassa.

Mäkäräinen oli sprinttikisassa ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Italian Dorothea Wierer hävisi hänelle 41,3 sekunnilla.

Wierer on maailmancupin yhteispisteissä kärjessä 144 pisteellään. Mäkäräinen on toisena 13 pistettä Wiereriä perässä.

Lauri Markkasen Chicago Bullsilla todella noloa seurahistoriaa

Su, 12/09/2018 - 12:45

Lauri Markkasen edustama koripallon NBA-seura Chicago Bulls teki kyseenalaista seurahistoriaa lauantaina. Bulls kärsi kaikkien aikojen rujoimman tappionsa. Bulls hävisi kotiottelussaan Boston Celticsille 77-133.

Boston Celtics majailee itäisessä konferenssissa viidentenä ja lähti Chicagon otteluun tietysti suosikkina. 56 pisteen voitto ylitti kuitenkin odotukset.

Boston aloitti ottelun 17-0 -pätkällä. Potkut saaneen Fred Hoibergin korvannut Chicagon tuore päävalmentaja Jim Boylen otti koko avausviisikkonsa vaihtoon tilanteessa 13-0.

HIFK kyntää syvällä: ”Tämänhetkinen pehmeys tuli esiin”

Su, 12/09/2018 - 05:45

Rahakas HIFK on jääkiekon Liigan tämän hetken merkittävin alisuorittaja. Perjantain kotiottelussaan Sportia vastaan HIFK sössi 3-0 -johtonsa ja hävisi jatkoajalla 4-5. Lauantaina Oulussa Kärppiä vastaan HIFK taipui 1-6.

Kolmannessa erässä HIFK romahti täysin.

- Onnittelen Kärppiä. Kyllä tässä ennemminkin tarjoiltiin kohtuuhelppo voitto kotijoukkueelle, kommentoi HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin Kärppien nettisivuilla videoidussa lehdistötilaisuudessa.

Kärpät teki kolmannessa erässä neljä maalia.

Salibandyn MM-finaalissa kohtaavat Suomi ja Ruotsi

Su, 12/09/2018 - 05:22

Salibandyn MM-finaalissa sunnuntaina Prahassa vastakkain ovat Suomi ja Ruotsi. Maat ratkaisevat lajin maailmanmestaruuden jo seitsemättä kertaa peräkkäin.

Suomi murskasi välierässään Tshekin 7-2. Suomi aiemmissa neljässä ottelussaan ollut aivan vakuuttanut, mutta Tshekki-ottelu oli suorastaan jäätävä esitys.

- Hyvä fiilis tietenkin finaalipaikasta, ja vähän alkoi jo pelikin loksahtelemaan kohdilleen. Pidettiin nyt pallosta paremmin huolta ja haluttiinkin ottaa peli haltuun pallonhallinnan kautta, Suomen parhaana palkittu Mikko Leikkanen sanoi Salibandyliiton tiedotteessa.

Salibandyn MM-turnaus alkaa viimein kunnolla – yleisöä Prahassa riittää

La, 12/08/2018 - 06:18

Prahassa pelattava salibandyn MM-turnaus on edennyt välierävaiheeseen. Lauantaina pelattavissa välieräotteluissa Suomi kohtaa Tshekin ja Ruotsi Sveitsin.

Välieräjoukkueet eivät yllätä. Puolivälierien ainoa yllätys oli, että Norja pakotti Sveitsin jatkoajalle. Sveitsi voitti ottelun lopulta 3-2.

Muissa puolivälieräotteluissa lukemat olivat odotetun tylyjä. Tshekki voitti Tanskan 10-1, Ruotsi Latvian 14-1 ja Suomi Saksan 6-1.

Jokereille tärkeä voitto: ”Yksi parhaista pelisuorituksistamme”

La, 12/08/2018 - 05:44

Jokerit toipui nopeasti Moskovan keskiviikon heikosta Spartak-ottelusta, jossa otti takkiin tylysti 1-5. Perjantaina Jokerit voitti vieraissa Lokomotiv Jaroslavlin 3-0 ja palasi KHL:n läntisen konferenssin kolmospaikalle.

Steve Moses teki kaksi maalia. Maalin makuun pääsi jälleen myös Jesse Joensuu.

- Tämä oli yksi parhaita pelisuorituksiamme tällä kaudella. Pitää olla tyytyväinen, Joensuu sanoi Jokereiden tiedotteen mukaan.

Tukia keskitetään pienemmälle joukolle – nousee Suomen yleisurheilu suosta?

Pe, 12/07/2018 - 18:40

Suomalainen yleisurheilu sai viime kesänä murskakritiikkiä. Berliinin EM-kisoissa ei montaa finaalipaikkaa tullut ja mitalikin jäi haaveeksi. Moni suomalaisurheilija pääsi EM-kisoissa tasolleen, mutta kunnolliseen menestykseen ei ollut jakoa.

Jääkiekon MM-kultaa ei ratkaista enää rankkareilla

Pe, 12/07/2018 - 11:08

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto on ilmoittanut MM-kisoihin tulevasta merkittävämmästä sääntömuutoksesta. MM-finaalia ei jatkossa enää ratkaista rangaistuslaukauskisassa, vaan kolmella kolmea vastaan pelataan niin kauan, kunnes maali syntyy.

Lisäksi IIHF vahvisti, että kaikki jatkoajat pelataan kolmella kolmea vastaan. Alkusarjassa jatkoaika kestää viisi minuuttia. Jos maalia ei sinä aikana synny, ratkaistaan ylimääräinen piste rankkareilla.

Sivut