Maanantai 27.5.2019

Uusi-Suomi urheilu-uutiset

Subscribe to syöte Uusi-Suomi urheilu-uutiset
Syötteen kokonainen osoite. 27 min 20 s sitten

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja jätti tehtävänsä

Ma, 04/01/2019 - 11:21

Hiihtoliitto vahvisti maanantaina, ettei Mika Kulmala jatka Hiihtoliiton toiminnanjohtajana. Hän jättää myös tehtävänsä Hiihtoliiton myynti- ja markkinointiyhtiö Nordic Ski Finland Oy:ssä, jossa hän oli toimitusjohtajana.

Kulmala oli työskennellyt Hiihtoliitossa seitsemän vuoden ajan. Sinä aikana suomalaiset maastohiihtäjät voittivat seitsemän olympiamitalia, joista kaksi oli kultaisia. MM-kisoissa Lahdessa 2017 suomalaishiihtäjät voittivat viisi mitalia.

Kulmalan aikana Hiihtoliiton taloudellinenkin toiminta kehittyi.

Ferrari sai uuden tähden – Sebastian Vetteliä uhkaa syöksykierre

Ma, 04/01/2019 - 10:49

Lewis Hamilton voitti Formula ykkösten Bahrainin osakilpailun, mutta kisan jälkipyykissä huomio keskittyi Ferrariin. Tallin ykköskuljettaja, tai ehkä entinen sellainen, nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel oli täysin helisemässä 21-vuotiaan tallikaverinsa Charles Leclercin oltua Bahrainin kisan selvästi nopein ajaja.

Leclerc saavutti Bahrainissa F1-uransa ensimmäisen paalupaikkansa. Sunnuntain kisassa hän epäonnistui startissa, mutta paineli kuudennella kierroksella Vettelistä näyttävästi ohi ja karkasi sen jälkeen omille teilleen.

Valtteri Bottas sai palata arkeen – Kimi Räikkösellä vain nautittavaa

Ma, 04/01/2019 - 00:37

Valtteri Bottaksen parin viikon takainen Australian GP:n ylivoimainen voitto oli Bahrainissa muisto vain. Bahrainissa Bottas ajoi toki toiseksi, mutta hänellä ei ollut jakoa tallikaverinsa Lewis Hamiltonin vauhtiin.

Bottas olisi jäänyt neljänneksi, ellei Ferrari olisi romahtanut. Toisena ajaneelta Sebastian Vetteliltä sekosi pääkoppa Lewis Hamiltonin ohituksessa. Pyörähdys johti siihen, että Vettelin etusiiveke meni päreiksi ja maaliin hän ajoi vasta viidentenä.

Charles Leclercin musertava epäonni vei varmalta näyttäneen voiton

Su, 03/31/2019 - 21:21

Mercedes juhli Bahrainin F1-kilpailussa kaksoisvoittoa, vaikka Ferrarin vauhti oli selvästi parempaa. Kisaa dominoinut Ferrarin Charles Leclerc kohtasi kymmenisen kierrosta ennen maalia kuitenkin teknisiä ongelmia ja tipahti kolmanneksi.

Lewis Hamilton ajoi voittoon ja Valtteri Bottas ajoi toiseksi. F1:n tv-haastattelussa Hamilton antoi kisaa dominoineelle Leclercille kovasti tunnustusta.

- Tämä voitto oli kovan työn takana. Charles teki hienoa työtä ja hänelle varmasti oli karmea pettymys, Hamilton sanoi.

Teemu Suninen Korsikan rallin ainoa suomalainen valopilkku

Su, 03/31/2019 - 17:52

Korsikan MM-ralli sisälsi jännitystä loppuun asti. Hyundain Thierry Neuville nousi viimeisellä erikoiskokeella voittoon ja samalla myös kärkeen MM-pisteissä. Sebastien Ogier oli toinen ja ennen viimeistä pätkää kärjessä ollut Elfyn Evans jäi kolmanneksi.

Korsikan ralli ei jättänyt suomalaisille paljoakaan kotiin viemisiä. Teemu Sunisen viides sija ja kaksi lisäpistettä rallin päättäneeltä Power Stagelta jäivät viikonlopun sinivalkoisiksi kohokohdiksi.

HIFK jyräsi välieriin – uusi valmentaja sai sulan hattuunsa

La, 03/30/2019 - 21:34

Helsingin IFK marssi lauantaina jo neljännen kerran jääkiekon SM-liigan mitalipeleihin. Tiukka ja dramaattinen ottelusarja Lahden Pelicansia vastaan päättyi helsinkiläisten juhlaan otteluvoitoin 4-2.

Viimeinen peli päättyi HIFK:n tiukkaakin tiukempaan 2-1-voittoon ja oli tavallaan koko sarjan kuva: pienestä oli kiinni. HIFK oli hävinnyt viidennen ottelun Lahdessa heikon esityksen jälkeen, mutta nosti tasoaan Nordiksen otteluun.

Pelicansin hieno kausi päättyi: "Kaudet ovat kasvunpaikkoja ja valmentajakin on ihminen"

La, 03/30/2019 - 21:31

Lahden Pelicansin upea kausi jääkiekon SM-liigassa päättyi katkeralla tavalla lauantaina, kun HIFK voitti kuudennen puolivälieräottelun 2-1-lukemin ja samalla koko ottelusarjan 4-2.

Pelicans aloitti ottelun vahvasti, mutta hiljalleen ote kääntyi kotijoukkueelle. Lopussa Pelicans nousi vielä tasoihin, mutta Sakari Salmisen upea ohjaus ajassa 57.40 päätti Pelicansin kauden.

Kimi Räikkösen korvannut Ferrarin uusi kyky ajoi paalupaikalle

La, 03/30/2019 - 19:27

Ferrari näyttää tehneen oikean valinnan. Kimi Räikkösen tilalle otettu nuori monacolaisajaja Charles Leclerc nappasi uransa ensimmäisen paalupaikkansa Formula ykkösissä oltuaan Bahrainin GP:n aika-ajoissa suorastaan ylivoimainen.

Hyväkäytöksisenä tunnetulta Leclercilta kuultiin F1:n tv-haastattelussa tuttua "formulajargonia".

- Olen todella iloinen tästä paalupaikasta. Australiassa tein aika-ajoissa virheitä ja toivoin, etten toistaisi niitä täällä. Näin ei käynytkään, kommentoi Leclerc.

Karateka Titta Keinänen on mitalisuosikki Tokion olympiakisoissa

La, 03/30/2019 - 13:00

Titta Keinänen saavutti pronssimitalin naisten +68-kiloisten sarjassa Espanjassa järjestettävissä karaten EM-kisoissa. Keinäselle arvokisamitali oli uran ensimmäinen.

Pronssiottelussa Keinänen kukisti kosovolaisen Fortesa Oranan. Ensimmäisestä tilanteesta molemmat ottelijat saivat pisteen lyönnillä ja ottelu jatkui pitkään 1-1 tasatilanteessa. Keinänen onnistui ottelun loppupuolella mennä johtoon yhdellä lyöntipisteellä, eikä Orana kyennyt enää tasoittamaan.

Pelicansin kausi yhä hengissä: "Me eletään yhtä päivää kerrallaan"

Pe, 03/29/2019 - 23:05

Lahden Pelicans pysyi perjantaina vielä elossa jääkiekkoliigan puolivälieräsarjassa HIFK:ta vastaan. Lahtelaiset voittivat 5-1-lukemin ja kavensivat ottelusarjan tilanteeksi 2-3.

Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen kaipaili hyökkääjiänsä takaisin töihin sarjan edellisen kamppailun jälkeen ja niin myös tapahtui. Pelicans paransi siinä, missä HIFK pelasi puolestaan koko kevätkauden huonoimman ottelunsa. Niemisen itsensä ei tarvinnut hyökkääjiänsä sytyttää.

- Tänään hyökkääjät oli töissä. Jätkät teki yhteisen sopimuksen. Sielu näkyi, Nieminen sanoi ottelun jälkeen.

TPS:n kausi paketissa – HPK välieriin

Pe, 03/29/2019 - 21:39

Jääkiekon SM-liigan mestarisuosikkinakin pidetty TPS sai päättää kautensa jo puolivälieriin. TPS:lle tuli noutaja perjantaina HPK:n voitettua Turussa pelatun puolivälieräsarjan viidennen ottelun jatkoerässä 3-2.

Ilari Filppula maalasi TPS:n johtoon jo toisella minuutilla. Janne Tavi tasoitti 1-1:een ja toisessa erässä Niclas Lucenius maalasi HPK:n johtoasemaan. Suurlupaus Kaapo Kakko tasoitti vielä 2-2:een, mutta jatkoerän puolivälin tienoilla peli ratkesi HPK:n eduksi Otto Paajasen maalattua.

Onko Valtteri Bottas ykkönen Bahrainissakin? – ”Olen aina nähnyt hänet vahvana luonteena”

Pe, 03/29/2019 - 12:56

Formula ykkösten kausi alkoi pari viikkoa sitten Australian Melbournessa iloisella suomalaisyllätyksellä. Valtteri Bottas ei ollutkaan se ”kakkosviulua soittava kiltti siipimies”, vaan ajoi ylivoimaiseen voittoon.

Bottaksen ylivoima selittyi silläkin, että Lewis Hamilton rikkoi autonsa pohjan reunukseen. Hamilton menetti kilpailukykyä ja varmisteli alkukierrosten jälkeen vain kakkostilaansa.

Hamilton painotti Bahrainin kisaviikonlopun aattona, että Bottas on antanut hänelle tiukkaa vastusta myös kahtena aiempanakin kautena, kun he ajoivat Mercedeksellä tallikavereina.

”Miljoona katsojaa kertoo jostain” – Naisleijonien valmentajalta piikki SM-liigalle

To, 03/28/2019 - 14:36

Suomi emännöi Espoossa 4.-14. huhtikuuta pelattavaa naisten jääkiekon MM-turnausta. Naisleijonat lähtee turnaukseen mitalisuosikkina ja finaalipaikastakin unelmoidaan.

Naisleijonien taloudellinen tilannekin parani, kun urheiluasioista vastannut ministeri Sampo Terho (Siniset) myönsi jokaiselle Pyeongchangin 2018 olympialaisten joukkueen pronssimitalistille 10 000 euron apurahan. Summat jaetaan veikkausvoittovaroista.

Neljä-nolla – lukemat karu osoitus SM-liigan tasoeroista

To, 03/28/2019 - 13:58

Kaksi jääkiekon Liigan puolivälieräsarjaa päättyi suoraan neljässä ottelussa Kärppien voitettua keskiviikkona Ilveksen ja Tapparan Lukon. Tiukkoja pelejä sarjoissa nähtiin, mutta sarjan suosikki voitti lopulta kaikki ottelut.

Tappara voitti Lukon neljä kertaa peräkkäin 3-2.

- Ei olisi ollut vääryys, vaikka oltaisiin joku otteluista voitettu. Neljä-nolla on aika tyly lukema, Lukon päävalmentaja Pekka Virta sanoi Lukon YouTube-kanavalla.

Lauri Markkasen kausi ohi jo nyt – sivuun väsymyksen takia

To, 03/28/2019 - 11:04

Chicago Bullsin kausi koripallon NBA-liigassa päättyy huhtikuussa, mutta joukkueen suomalaistähden Lauri Markkasen osalta kauden pelit on jo pelattu. Bulls vahvistaa, ettei Markkanen pelaa enää tällä kaudella väsymyksen takia.

Markkanen vedettiin tiistain ottelusta sivuun tauolla väsymyksen takia. Hän ei ollut kokoonpanossa keskiviikkona, kun Chicago kärsi 98-118 -kotitappion Portland Trail Blazersille.

Markkanen kärsi tiistaina kohonneesta sydänrytmistä ja väsymyksestä. Hän meni sen jälkeen lääkärintarkastukseen.

HIFK lähellä välieräpaikkaa – mitä Antti sanoi Juhani-veljelleen?

Ke, 03/27/2019 - 23:38

HIFK painoi Pelicansin jo siltaan jääkiekkoliigan puolivälieräsarjassa, kun se voitti 3-1-lukemin ja johtaa ottelusarjaa myös samoilla lukemilla. Perjantaina HIFK:lla on jo mahdollisuus edetä Lahdessa mitalipeleihin jo neljännen kerran peräkkäin.

HIFK:n peli on parantunut merkittävästi runkosarjasta, mutta keskiviikkona kotijoukkue oli aiempaa vaisumpi. Voitto tuli silti ja vain ne lasketaan tässä vaiheessa kevättä.

Kärpät ja Tappara välieriin – Ilveksen ja Lukon kausi paketissa

Ke, 03/27/2019 - 22:12

Kaksi jääkiekon SM-liigan puolivälieräsarjaa ratkesi suoraan neljässä ottelussa. Kärpät voitti keskiviikkona Ilveksen jatkoerässä 3-2 ja Tappara otti Lukosta 2-1 -voiton.

Runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Ilves laittoi runkosarjan uudella piste-ennätyksellä voittaneen Kärpät koville kolmessa puolivälieräottelussa. Keskiviikkona Tampereella Arttu Ruotsalainen tasoitti Ilvekselle kolmannessa erässä 2-2:een, mikä siirsi ottelun ratkaisun jatkoerään. Kärppien voittomaalin viimeisteli jatkoerässä Jari Sailio.

Naisten jääkiekko lyö läpi ruotsalaisseuroissa – Suomi kaukana kehityksestä

Ke, 03/27/2019 - 14:25

Ruotsin naisten jääkiekkomestaruuden voittanut Luleå HF voi kiittää vahvaa suomalaispanosta. Mestarijoukkueessa oli mukana viisi Suomen maajoukkuepelaajaa, jotka nähdään tositoimissa huhtikuussa Espoossa pelattavassa MM-turnauksessa.
Luulajan joukkueessa mestaruutta juhli jo 15. arvoturnaukseensa valmistautuva puolustaja Jenni Hiirikoski.

- Kyllä ne mestaruudet ovat todella kovan työn takana. Ruotsissa pelataan tosi hyvätasoista sarjaa ja ennen kaikkea finaalisarja Linköpingiä vastaan oli tosi tiukka. Hienoa, että iso tavoite saatiin täytettyä, Hiirikoski sanoi.

Huuhkajien haastavan reissun tyydyttävä tulos: ”Saatiin se minimi”

Ke, 03/27/2019 - 10:44

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue ei esittänyt tiistaina Jerevanissa EM-karsintaottelussa parasta peliään, mutta esitys riitti silti 2-0 -voittoon kotijoukkue Armeniasta. Pakkopisteillä Suomi piti haaveensa kisapaikasta hengissä.

Muutaman loistopelastuksen esittänyt Suomen maalivahti Lukas Hradecky muistutti, ettei Armenia suinkaan ollut huono vastustaja, vaikka paperilla Suomi pelin suosikki olikin.

Huuhkajat voittoon Armeniassa – pakkopisteet mukaan

Ti, 03/26/2019 - 21:18

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue avasi pistetilinsä EM-karsinnoissa. Armenia taipui Huuhkajille Jerevanissa 0-2.

Peliesitys ei ollut Suomelta kaikkein paras, mutta riittävä kuitenkin. Suomen parempi pelaajamateriaali näkyi kentällä. Armenia loi kyllä tilanteita, mutta suomalaisten muutamasta tökeröstä harhasyötöstäkään kotijoukkue ei kyennyt tekemään maaleja.

Suomi siirtyi johtoon 14. minuutilla. Teemu Pukki syötti vapaana olleelle Fredrik Jensenille, joka viimeisteli kivuliaasti. Maalinsa yhteydessä Jensen löi molemmat polvensa tolppaan.

Sivut