Sunnuntai 16.6.2019

MTV3.fi

Subscribe to syöte MTV3.fi MTV3.fi
MTVuutiset.fi - Uusimmat kotimaa uutiset
Syötteen kokonainen osoite. 6 min 26 s sitten

Ulkopoliittisen instituutin johtajavalinta lykkääntymässä syksyyn

Ke, 06/12/2019 - 15:52
Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtajavalinta näyttää lykkääntyvän syksyyn. STT:n tietojen mukaan tutkimuslaitoksen hallituksen on määrä kokoontua päättämään johtajasta näillä näkymin vasta syyskuussa.
Kategoriat: Yöuutiset

Hallinto-oikeus hylkäsi Kittilän valituksen kuntapäättäjien hyllyttämisestä, mutta kumosi luottamushenkilöiden viralta pidättämisen: "Rikosepäilyt eivät vaarantaneet päätöksentekoa"

Ke, 06/12/2019 - 15:29
Hallinto-oikeus on hylännyt Kittilän kunnan valituksen kymmenen kuntapäättäjän hyllyttämisestä, mutta se kumosi ministeriön hyllyttämispäätöksen kymmenen luottamushenkilön osalta.
Kategoriat: Yöuutiset

Kansanedustaja sujautti nuuskan ylähuuleensa kesken eduskunnan täysistunnon – Perussuomalaisten Juha Mäenpää tunnustaa: "Ei se varmaan hyvän tavan mukaista ole"

Ke, 06/12/2019 - 14:56
Perussuomalaiset esitti eilen hallitukselle epäluottamusta eduskunnassa. Käänne ei jäänyt kuitenkaan täysistunnon ainoaksi huomiota herättäneeksi seikaksi perussuomalaisten riveistä.
Kategoriat: Yöuutiset

EU-parlamentin oikeistopopulistit kertovat huomenna ryhmästään – ryhmä jää huomattavasti tavoiteltua pienemmäksi

Ke, 06/12/2019 - 14:34
Maahanmuuttovastaiset populistipuolueet näyttävät jäävän Euroopan parlamentin viidenneksi suurimmaksi ryhmäksi. Kansallismielisten puolueiden tavoitteena oli muodostaa parlamenttiin mahdollisimman suuri ryhmä.
Kategoriat: Yöuutiset

Taksi suistui tieltä metsään kuljettajan mentyä tajuttomaksi – matkustaja soitti hätäkeskukseen

Ke, 06/12/2019 - 14:29
Kiuruvedellä kulkenut taksi ajoi ulos tieltä epäillyn sairastapauksen vuoksi, tiedottaa poliisi. Ulosajo tapahtui eilen kello 12 aikaan Pyhäsalmentiellä.
Kategoriat: Yöuutiset

Miestä iskettiin puukolla olkaan automarketin parkkipaikalla – poliisi pyytää havaintoja

Ke, 06/12/2019 - 13:55
Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja liittyen viime maanantaina Imatran Citymarketin pihalla tapahtuneeseen pahoinpitelyyn.
Kategoriat: Yöuutiset

Ratasilta palaa Helsingin areenan vieressä, terässillan puiset ratapalkit tulessa

Ke, 06/12/2019 - 12:58
Huoltoliikenteen käyttämä ratasilta palaa Helsingin areenan läheisyydessä, kerrotaan Finrailin Rataliikennekeskukselta.
Kategoriat: Yöuutiset

Tekoäly muuttaa maailmaa, mutta me ihmiset määräämme miten – "Kyse ei ole mistään ulkoavaruudesta tulevasta hyökkäyksestä, vaan työnkaluista"

Ke, 06/12/2019 - 10:07
Tekoäly vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään nyt ja tulevaisuudessa. Se voi vapauttaa ihmisten aikaa tehokkaampaan työskentelyyn, mutta tuo tullessaan myös eettisiä haasteita.
Kategoriat: Yöuutiset

Rinteen esittelemä hallitusohjelma joutui heti opposition hampaisiin – epäluottamusta esittänyt perussuomalaisten Ville Tavio puhuu suutaan puhtaaksi: "Kuka tämän kaiken maksaa?"

Ke, 06/12/2019 - 10:06
Eduskunnan keskustelut uudesta hallitusohjelmasta jatkuvat. Oppositio haukkui eilen ohjelman taloudellisesti kestämättömäksi. Perussuomalaisten ryöpytys on jatkunut vielä tänä aamuna.
Kategoriat: Yöuutiset

Autoilijoille karuja uutisia: Polttoaineiden hinnat nousivat huomattavasti vuodessa – erityisesti dieseliin roima korotus

Ke, 06/12/2019 - 09:47
Polttoaineiden hinnat nousivat huomattavasti vuoden aikana, käy ilmi Tilastokeskuksen keräämistä ensimmäisen vuosineljänneksen tiedoista.
Kategoriat: Yöuutiset

SuomiAreenassa tuhat puhujaa Renny Harlinista Jenni Haukioon – katso tästä, mitä Suomen suurin keskustelutapahtuma pitää sisällään tänä vuonna

Ke, 06/12/2019 - 09:29
SuomiAreenan pääteemoina ovat tänä vuonna tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot. Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma järjestetään Porissa 15.-19.7.2019.
Kategoriat: Yöuutiset

Danske Bank luopuu tunnuslukukorteista – poistuvat käytöstä viimeistään syksyllä

Ke, 06/12/2019 - 09:14
Danske Bankin asiakkaat tunnistautuvat palveluihin ja verkkokauppoihin jatkossa sovelluksen kautta, kun pankki luopuu turvakorttijärjestelmästään, kertoo pankki tiedotteessaan.
Kategoriat: Yöuutiset

Yhä useampi työikäinen kärsii mielenterveyden ongelmista – masennus, ahdistus ja unihäiriöt lisääntyvät vauhdilla

Ke, 06/12/2019 - 09:00
Masennus, ahdistus ja unihäiriöt ovat vauhdilla nousemassa tuki -ja liikuntaelinsairauksien rinnalle, mitä tulee Suomen yleisimpiin syihin sairauspoissaoloille.
Kategoriat: Yöuutiset

Supo: Ei merkkejä vieraan valtion vaikuttamisyrityksestä eduskuntavaaleihin

Ke, 06/12/2019 - 08:24
Suojelupoliisi (Supo) ei ole havainnut merkkejä siitä, että mikään vieras valtio olisi pyrkinyt järjestelmällisesti vaikuttamaan huhtikuun eduskuntavaaleihin. Asia käy ilmi oikeusministeriön asettaman vaalivaikuttamisen koulutushankkeen loppuraportista.
Kategoriat: Yöuutiset

Ihmisen elimistöön kertyy viikossa pankkikortin verran mikromuovia – suurin yksittäinen lähde juomavesi

Ke, 06/12/2019 - 07:43
Ihmisen elimistöön päätyy viikossa pankkikortin verran mikromuovia, kertoo WWF:n tilaaman tutkimuksen raportti.
Kategoriat: Yöuutiset

Hallitus kaavailee: Äitiys- ja isyysvapaat pidentyy viiteen kuukauteen

Ke, 06/12/2019 - 07:34
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen kaavailema perhevapaauudistus on tuomassa toteutuessaan pidennystä nykyisiin äitiys- ja isyysvapaisiin.
Kategoriat: Yöuutiset

Poliisi etsii nuorta miestä Sodankylässä helikopterin ja koirapartion voimin: Lähti eilen illalla lenkille, eikä palannut yöhön mennessä – lue tuntomerkit

Ke, 06/12/2019 - 06:29
Poliisi etsii Sodankylässä kateissa olevaa nuorta miestä helikopterin ja koirapartion avulla. Myös yleisöltä pyydetään havaintoja miehen löytämiseksi.
Kategoriat: Yöuutiset

Helsingin Sanomat: Ilmarisen Jaakko Kiander on siirtymässä Eläketurvakeskukseen

Ke, 06/12/2019 - 06:04
Ilmarisen johtoryhmän jäsen, yhteiskuntasuhteista vastaava Jaakko Kiander on siirtymässä Eläketurvakeskukseen (ETK), kertoo Helsingin Sanomat. Lehden tietojen mukaan Kianderista tulee ETK:n tutkimuksesta, suunnittelusta ja tilastoista vastaava johtaja.
Kategoriat: Yöuutiset

Mökkivaltaisissa kunnissa huimat hintaerot – vuositasolla voi säästää paikkakunnasta riipppuen jopa yli 600 euroa

Ke, 06/12/2019 - 05:41
Mökkeily on kalleinta Savonlinnassa ja huokeinta Oulussa.
Kategoriat: Yöuutiset

Nouseva aurinko säikäytti pahemman kerran: Ilmoittaja luuli lieskojen lyövän naapuritaloa – pelastuslaitos rynnisti paikalle

Ke, 06/12/2019 - 05:33
Auringonnousu aiheutti Turussa ihmetystä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Kategoriat: Yöuutiset

Sivut