Suomen perustuslaki 12 artikkelia

Oikeustieteilijöillä selvä kanta ”Isis-naisiin” – HS: ”Valtiolle ainakin velvollisuus avustaa lapsien sekä heidän huoltajiensa tuomisessa maahan”

Nyt tuli Antti Kaikkosen etukäteen kuohuttanut esitys: ”Prosessista on konsultoitu oikeuskansleria”

Uutta tietoa sote-valiokunnan ”12 minuutin näytelmästä” – ”Jos näin on tapahtunut, Heikkinen on rikkonut perustuslain 31 pykälää”

Sinisiltä tyly kuitti hallituskumppani kokoomukselle: ”Siinä sitä näyttöjä suomalaisten turvallisuuden eteen”

Tutkija löysi irtisanomislaista uuden ongelman: ”Yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla sanon heti, että EI”

Professori arvioi Sauli Niinistön poikkeuksellista jyrähdystä: ”Ei ollut ensimmäinen kerta istuvan eduskunnan kaudella – mistä tämä kertoo?”

Näin oikeusoppineet perustelevat Paavo Väyrysen paluuta: ”Merkitsisi selvää poikkeamaa eduskuntavaalien tuloksesta”

Kansanedustaja yllättyi Suomen perustuslain presidenttipykälästä – ”Kummitytöstäni ei voisi tulla presidenttiä”

Kansanedustaja: Suomen valtion tehtävää muutettava – ”Suomen kansalaiset etusijalle”

Vääntö Suomen turvaverkosta alkaa kohta – ”Yhä raakile”

Kokoomusveteraani perustuslain noudattamisesta: ”Ihmettelylle on todella sijaa”

Li Andersson varoittaa Suomea ”Puolan tiestä”: Hälyttävä kuva Sipilän kyvyistä johtaa Suomea

Sammio