Sunnuntai 20.1.2019

Kansallistaiteilija

Luotu: 
24.1.2008 14:48
To, 01/24/2008 - 15:03 -- admin
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Akseli Gallen-Kallelan esitöitä Juseliuksen mausoleumin maalauksiksi. Keskellä Tuonelan joella –harjoitelma.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Hiilipiirroksen alastomasta naisesta Akseli Gallen-Kallela teki Tuonelan joella –freskoa varten. Juseliuksen mausoleumi valmistui 12-vuotiaana kuolleen Sigrid Juseliuksen muistoksi vuonna 1903.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Akseli Gallen-Kallelan luonnos freskoon Rakennus, jonka Gallen maalasi Juseliuksen mausoleumiin. Taiteilijan poika Jorma Gallen-Kallela käytti luonnoksia apuna maalatessaan freskot uudelleen vuonna 1935.

Kulttuurijournalismi tuotti ongelmia niin Suomettarelle kuin Uudelle Suomettarelle, kun modernit taidekäsitykset törmäsivät fennomaanien moraalikonservatismiin. Aleksis Kivi ei liene koskaan kirjoittanut Suomettareen August Ahlqvistin teilattua siinä Kullervo-näytelmän. (Seitsemän veljeksen kuuluisa kritiikki ilmestyi hallituksen Finlands Allmänna Tidningenissä.)

1800-luvun lopun nuorsuomalainen kulttuurieliitti vaikutti Päivälehdessä -- heidän joukossaan Axel Gallén (1865-1931), joka teki mm. Nuori Suomi -albumin kansia. Tilanne muuttui vasta Suomen itsenäistymisen murroksessa, jolloin puolet nuorsuomalaisista siirtyi monarkistiseen Kansalliseen Kokoomukseen ja samalla sen päälehteen Uuteen Suomeen.

Siirtyjistä kuuluisimpia oli nimensä uudistanut Akseli Gallen-Kallela, joka suunnitteli 1922 Uuden Suomen ansiomerkin. Pian sen sotilashahmo liitettiin myös lehden logoon, jota myös tämä verkkolehti käyttää. (Logon kirjasintyyppi on vanhempi.)

Uusi Suomi nousi nyt johtavaksi kulttuurilehdeksi. Kuvataiteen pääkriitikkoina toimivat Ludvig Wennervirta, Onni Okkonen ja E.J. Vehmas -- kaikki alansa ykkösiä, Okkonen lopulta akateemikko. Sittemmin kuvataiteita arvioivat A.I. Routio ja monet muut tunnetut asiantuntijat.

Akseli Gallen-Kallela oli tietenkin 1930-luvun Uudelle Suomelle kansallistaiteilija. Hänen hautajaisensa 1931 olivat suuri tapahtuma, johon osallistuivat niin Mannerheim kuin Sibelius. Gallen-Kallelan muistonäyttely järjestettiin 1935 vasta valmistuneessa Messuhallissa eli funkis-tyylin temppelissä. Samaan aikaan restauroitiin mestarin tuotannon huippuna pidettyjä freskoja Porissa Juseliuksen hautakappelissa.

Freskot oli tilannut porilainen suurliikemies nuorena kuolleen Sigrid-tyttärensä hautakappeliin 1901. Annettuna aiheena oli kuoleman voitto aineesta. Gallén toteutti tehtävän teemoilla Kevät, Rakennus, Syksy, Hävitys, Talvi ja Tuonelan joella sekä oven päälle maalatuilla Paratiisilla ja Kosmoksella. Pintoja koristeltiin kotimaisin kasvi- ja puuaihein.

Teknisten ongelmien takia freskot alkoivat pian tuhoutua ja tulipalo tuhosi ne kokonaan 1931, siis taiteilijan kuolinvuonna. Taiteilijan poika, talvisodassa ensimmäisenä upseerina kaatunut Jorma Gallen-Kallela maalasi freskot kuitenkin uudelleen luonnosten pohjalla. Juseliuksen hautakappeli on edelleen Porin keskeisiä nähtävyyksiä.

 

Taidejournalismin ongelmia oli kauan vaikeus esittää värejä. Sanomalehdet olivat Suomessa mustavalkoisia elokuuhun 1952 saakka, jolloin Uusi Suomi-yhtiö julkaisi ensimmäisen värikuvan -- Armi Kuuselasta ja varmuuden vuoksi olympiakesän lyhytikäisessä iltapäivälehdessä Päivän Uutisissa. Pian värikuvia alkoi ilmestyä myös päälehdessä, mutta värivalokuvien painolaatu oli kehno Kaivokselan uuden painokoneen käyttöönottoon 1980 saakka.

Yleisö oli kylläkin tottunut mustavalkoisuuteen. Ei muita värejä ollut historian koulukirjoissakaan, joissa taiteen kehitystä esiteltiin. Värejä osattiin toki vanhastaan monistaa kivipainoissa, jollainen Uusi Suomi-yhtiölläkin oli, mutta prosessi oli kallis ja hidas. (US-yhtiön kivipainokone siirrettiin sittemmin ruostumaan henkilöstön lomapaikan pihalle Ruoveden Muroleessa. Missä lienee nykyisin?)

Gallen-Kallelan luonnoksia Juseliuksen mausoleumiin esiteltiin Uudessa Suomessa talvella 1931. Hiilipiirros naisesta toistui mustavalkokuvassa hyvin. Tuonelan virtaa ja rakentamista esittävien temperaluonnosten värejä joutuu sen sijaan arvailemaan, mutta teosten sommittelu näkyy selkeästi. Myös esittelypaikan miljöö pääkalloineen ja muine esineineen on kiinnostava.