Tiistai 20.2.2018

Nobelisti Taatana

Luotu: 
1.10.2009 14:46
To, 10/01/2009 - 14:50 -- admin
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Kirjailija Frans Emil Sillanpää 60-vuotispäivänään 16.9.1948 onnittelukukkien keskellä Otavan talossa.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Nobelisti alkaa olla pitkässä parrassaan jo varsin taatamainen. Kaulassa on toki Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki ja rinnalla siihen kuuluva rintatähti.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Sillanpää nauttii oikeasta kahvista 60-vuotispäivänään onnittelukukkien keskellä. Kahvin tuonti oli alkanut hieman aiemmin, mutta sen säännöstely jatkui vuoteen 1954.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Toimitusjohtaja Heikki Reenpää (vanh.) kiinnitti Sillanpään rintapieleen Otavan ansiomerkin, Agricola-mitalin. Otava oli ”lunastanut” kirjailijan WSOY:ltä 1920-luvun lopulla.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Suomen Kirjailijaliiton puolesta nobelistia onnittelivat (vas.) Ilmari Turja, liiton puheenjohtaja Yrjö Soini (Agapetus) ja kesän taideolympialaisten voittaja Aale Tynni.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Suomen Kirjailijaliiton puolesta nobelistia onnittelivat (vas.) Ilmari Turja, liiton puheenjohtaja Yrjö Soini (Agapetus) ja kesän taideolympialaisten voittaja Aale Tynni.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Mannerheim-liiton johtokunnan onnittelun Sillanpäälle toi professori Arvo Ylpön johtama lähetystö.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Sillanpää vastaanotti tietenkin monia onnitteluadresseja 60-vuotisjuhlissaan.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Valtiovallan onnittelut Sillanpäälle esitti Fagerholmin hallituksen opetusministeri Reino H. Oittinen. Tampereella koulunsa käyneitä molemmat.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Kirjailija Frans Emil Sillanpään tyttären, rouva Helmi Ahon, turvissa lapsenlapset toivat Taatalle syntymäpäiväonnittelut.
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Kirjailijakollega Maila Talvio esitti perustamansa satakuntalaisen lukupiirin onnittelut 60-vuotiaalle Sillanpäälle – Satakunnan Hämeenkyrön suurelle pojalle.

Frans Emil Sillanpää (1888-1964) on edelleen ainoa suomalainen, joka on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Oli siis itsestään selvää, että Uusi Suomi lähetti kuvaajansa hänen 60-vuotispäivilleen Otavan talossa 16.9.1948. Ongelmana oli tosin se, että kirjailijalla oli alkanut Taata-vaihe. Se varjostaa edelleen hänen jälkimainettaan.

"Suomi sensai"

Usein on lainattu Sillanpään omaa tokaisua "Suomi sen sai", kun hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 9.11.1939; äänestyksessä suomalainen löi Hermann Hessen ja Johan Huizingan. Tuolloin oli kulunut kuukausi siitä, kun Suomen neuvottelijat olivat lähteneet Moskovaan ja maan reservit pantu liikekannalle.

Poliittinen tilanne on usein vaikuttanut niin Nobelin kirjallisuus- kuin rauhanpalkinnon jakoon. Toki suomalaiset Miss Universumitkin ovat olympiakesältä 1952 ja Etyk-vuodelta 1975. Kuitenkin Sillanpää oli ollut aiemminkin Nobel-ehdokkaana. Hyvistä kirjailijoista ja kauniista naisista on vain valittava joku. Sillanpään ansioita on turha vähätellä -- niin perisuomalaista kuin se onkin.

Marssilaulu vastasi paria divisioonaa

Sillanpään palkinto vahvisti maailmalla myötätuntoa Suomea kohtaan. Talvisodan alettua kotoisia mielialoja lujitti kirjailijan Marssilaulu. Se on nykyään Suomen Sotaveteraaniliiton kunniamarssi.

Suomen Kuvalehdessä syksyllä 1939 julkaistut sanat Sillanpää omisti alun perin esikoispojalleen Eskolle, joka kuului rintamalle marssineisiin 20-vuotiaisiin; isä oli katsellut kotinsa ikkunasta Suomen Valkoisen Kaartin marssirivistöä. Joukko-osasto taisteli sitten Kannaksella.

Marssilaulun sanat ja sävel ovat hyvin suomalaiset -- ja kovin toisenlaiset kuin esim. monet saksalaiset marssit. Tekstissä ei uhota, Aimo Mustosen sävel on pehmeä ja helposti laulettava. "Marssilaulu vastasi paria divisioonaa", arvioi muuan kenraali.

Nobelista uran käännekohta

Nobel-palkinnosta tuli Sillanpään uran taitekohta. Jo alkuvuodesta 1939 oli kuollut hänen puolisonsa Sigrid eli Siikri, kahdeksan lapsen äiti. Nuorin tytär oli vastasyntynyt. Kirjailija syöksyi pian naimisiin sihteerinsä Anna von Hertzenin kanssa, mutta uusi avioliitto kariutui jo 1941.

Nobelisti joutui ryyppykierteeseen sekä 1941-43 pakkohoitoon Kammion mielisairaalaan. Siellä hän toki tapasi lyhyen aikaa kollegansa Mika Waltarin.

Sillanpään viimeiset romaanit Elokuu sekä Ihmiselon ihanuus ja kurjuus saatiin julkisuuteen 1941 ja 1945; ne tunnetaan etenkin Matti Kassilan elokuvaversioina. Tämän jälkeen Suomen kansa oppi tuntemaan uuden Sillanpään -- patalakkia käyttävän, parrakkaan Taatan.

Taata oli suosittu

Taata oli pidetty hahmo kuolemaansa 1964 saakka. Sillanpään joulupakinan kuunteleminen radiosta kuului kansallisiin juhlaperinteisiin. Lapsuuden maaseutua ylistävä muistelokokoelma Poika eli elämäänsä oli suosittu teollistuvassa Suomessa.

Aivan oma roolinsa Taatalla oli Herttoniemessä, jonne hän oli asettunut tyttärensä Saara Kuitusen omakotitaloon Ilvestiellä. Nobelisti käväisi päivittäin Hirvitien kaupassa naurattamassa myyjättäriä; joskus jutut liikkuivat sopivaisuuden rajoilla.

Lapset pitivät ukkelista, joka vieraili leikkipuistoissa. Nobelistin kulkiessa kansakoulun aidan viertä sadat koulukkaat huusivat tahdissa "Laiturinloppu, Laiturinloppu" Sillanpään tarkastaessa Timo Kilven mukaan lapsijoukon kuin kenraali.

Nobelistia hyödynnettiin

Nobelistia käytettiin myös hyväksi Herttoniemen kansalaisyhteiskunnassa. Oppikouluyhdistys möi Sillanpään naapurin Mikko Hovin veistämää pientä Taatan rintakuvaa. Ylioppilasluokan priimus sai vuosittain kevätjuhlassa Sillanpään 12-osaiset kootut teokset nahkaselkäisenä ja kirjailijan nimikirjoituksella varustettuna. Sattuu tuo kirjarivi olemaan omassa hyllyssänikin.

Taatan hyväksikäyttö edellytti yhteispeliä Saara Kuitusen kanssa. Nimikirjoitus oli pyydettävä oikealla hetkellä mestarin ollessa sopivassa vireessä. Isäni onnistui saamaan bibliofiilinä lennokkaat omistukset lähes kaikkiin Sillanpään teosten ensipainoksiin, kun operaatio hoidettiin pitkäjänteisesti.

Uudistaja ja vaikuttaja

Taata-vaihe peitti kuitenkin helposti sen, että Sillanpää oli ollut voimiensa päivinä kirjallisuuden uudistaja ja kaukokatseinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Jo 1919 hän julkaisi Hurskaan kurjuuden, joka kertoi kaiken olennaisen edellisen vuoden kansalaissodasta. Väinö Linna teki Koskelan perheestä tosin yli-ihmisiä, kun Sillanpää näki Juha Toivolan uhrina. Totuus lienee puolivälissä.

Läpi 1920- ja 30-luvun Sillanpää oli vapaamielinen kannanottaja, jota arvosteltiin niin vasemmalta kuin oikealta äärilaidalta. Loppuvuodesta 1938 hän julkaisi Suomen Sosialidemokraatissa Joulukirjeen diktaattoreille. Se sai Saksan makuloimaan siihen asti Blut und Boden-tyylin edustajana arvostetun kirjailijan teosten käännökset. Toki jo Miehen tien juopottelukuvauksia oli Kolmannessa valtakunnassa sensuroitu.

Kunnianosoituksista puolittain varjoon

Sillanpää haudattiin kesäkuussa 1964 kansallisin kunnianosoituksin; satuin kantamaan Helsingin Tuomiokirkon kuorissa Hämäläis-Osakunnan lippua. Tämän jälkeen nobelisti jäi puolittain varjoon. 1960-luvulla oli omat ihanteensa, vaikka esim. Hannu Salaman varhaisteokset kuvasivat jokseenkin samaa elämänpiiriä kuin Sillanpää.

Varmaan myös Taata-vaihe vaikutti kirjallisuuden harrastajien arvostuksiin. Sillanpään teoksia on kylläkin painettu jatkuvasti ja Panu Rajala julkaisi sukulaisestaan laajan elämäkerran. Kuitenkin Sillanpään uran vahvin vaihe kannattaisi nostaa selkeämmin esille. Ei hän ole ainoa suuri kirjailija, jonka luovin kausi päättyy juuri ja juuri viisikymppisenä.

Muut asiasanat: