Tiistai 23.7.2019

Kokoomuslainen huolestui ministerin lausunnosta: ”Vastuutonta tässä taloustilanteessa”

Luotu: 
25.9.2016 18:54
  • Kuva: Valtteri Varpela / Uusi Suomi
    Kuva
    Jaana Pelkosen mukaan on vastuutonta jarruttaa pääkaupunkiseudun kasvua.
|
Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) sanoo Puheenvuoron blogissaan ihmettelevänsä suuresti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) lausuntoa, jonka mukaan hän ei halua olla vauhdittamassa kaupungistumista. Tiilikaisen kannasta uutisoi Helsingin Sanomat.
 
–Ihmettelen suuresti ministerin lausuntoja, sillä kaupungistumisen tietoinen jarruttaminen tarkoittaa käytännössä ihmisten vapaan valinnan ja vaurastumisen vastustamista, Pelkonen kommentoi.
 
Hän korostaa, että taloustieteessä vallitsee laaja konsensus siitä, että väestötiheyden kasvu lisää tuottavuutta ja vauhdittaa siten talouskasvua. Pelkonen kuvailee kaupungistumista globaaliksi megatrendiksi, joka johtuu siitä, että ihmiset haluavat muuttaa sinne, missä työpaikat ja palvelut ovat. 
 
–Sen vastustamisessa ei yksi kertaisesti ole järkeä. Erityisen huolestuttavaksi Tiilikaisen lausunnon tekee se, että hän on asuntoasioista vastaava ministeri. Pääkaupunkiseudun kasvun suurin pullonkaula on asuntopula, johon lainsäädännöllä ja muilla kasvutoimenpiteillä on merkittävä vaikutus, Pelkonen huomauttaa.
 
–Pääkaupunkiseudulla bruttokansantuote asukasta kohti on jopa kaksinkertainen maaseutualueisiin verrattuna. On vastuutonta jarruttaa pääkaupunkiseudun kasvua tässä taloustilanteessa, hän jatkaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jussi Runtti

ja pelkonen haluaa sitten, että muuttajilla menee palkkarahat vuokriin ja sijoittajien taskuun. ymmärrän täysin tiilikaisen lausuntoja. ei se paljon työntekijää lohduta tienestien tienaus vuokria varten. että semmoista työniloa se on.

Pasi Käyhkö

Kaupungistuminen on yksi tärkeimpiä elementtejä Suomen kehityksen kannalta. Sitähän pitää edistää, eikä jarruttaa. Olemme tässäkin asiassa jäljessä Ruotsia noin 20 vuoden verran. Ilmeisesti keskustalaiset katsovat saavansa etua jarruttamalla Suomen kehitystä ja ajassa pysymistä.

Mikko Toivonen

On aivan selvää, että ainoa mahdollinen tapa säästää ilmastoa, ja luontoa eli planeettaa tällä väestömäärällä on keskittää teollinen, kaupallinen ja luova toiminta suuriin asutuskeskuksiin.

Peruutus eli kepulinen takaisen maalle politiikka on idealismissaan tai tukinäkökohdassaan valtakunnan tasolla tuhoon tai suureen haittaan tuomittu ajatus.

Maaseudun on jäätävä perustuotannon ja itse luonnon käyttöön. Sitäkin on tiukasti kontrolloitava ja ympäristösäädeltävä jotta se, ilmasto, vesistöt ja metsät säästyisivät tarpeellisilta osiltaan.

Kepun politiikka on siis erittäin pahanlaatuinen maailman ja valtakunnan kehityksen ja mahdollisuuksien kannalta. Mutta mitäpä he itselleen voisivat. Tuella eläminen on selkärangassa ja äidinmaidossa ja sitä yritetään lisätä vetämällä toimintoja kannattamattomiksi keskelle erämaata tai taigaa.

Asumisen hintojen ei muuten tarvitse nousta vaikka keskityttäisiin kaupunkeihin. Niiden hinnat ovat katossa ihan muista kuin luonnollisista syistä ja sille myös olisi jotain tehtävä. Jotain mikä on sekä helppoa että täysin mahdollista jos välistävetäjät laitetaan kuriin ja ainakin välistäveto vähemmälle. Samoin viherhörhöys mikä on yksi kallistumisen perussyitä.

Nita Hillner

Mielestäni kaupungistuminen ok, sillä se palvelee tuottavuutta. Esim. Sote palvelisi ihmisiä paremmin jos suomalaiset asuisivat vähän nykyistä keskitetymmin. Keski-Euroopassa palvelu pelaa meitä paremmin, ja siellä kaupungistuminen tapahtunut aikoja sitten. Myös luonto kiittäisi, varsinkin jos autoilu vähenisi. Tietenkin villit eläimet myös kiittäisivät :)

Sinänsä kaikkien ei tarvitse, eikä pidä änkeä Helsinkiin, onhan näitä kaupunkeja ympäri Suomea, Turku, Tampere, Pori, Vaasa, Oulu. Kuopio, Joensuu, Lappeenranta, Kotka, Porvoo, Rovaniemi. Tätä kehitystä ei kannata keinotekoisesti estää.

Ilmari Schepel

Kimmo Tiilikainen on varsin fiksu mies (satun tuntemaan) ja hän kertoi ainoastaan, ettei halua olla vauhdittamassa kaupungistumista, mikä on aivan oikein. Annetaan kehitys jatkua nykymenollaan, muttei sentään kiihtyä.

P.S. Monet eläkeiässä olevat maaltamuuttajat muuttavat Hesasta takaisin kotiseutuunsa jo pelkästään siitä syystä, että elämänlaatu ja terveyspalvelut paranevat...

Kaarle Akkanen

Minä ihmettelen pj Orpon vastausta YLE:n toimittajan kysymykseen Perussuomalaisista ja heidän epäilyistä ääriliikeyhteyksistä. Huvittavaa tässä oli se, että ko. epäilyksen asettajan taho on sama kuin kysymyksen asettajan taho! Toimittaja sai sitten haluamansa vastauksen kokemattomalta puheenjohtajalta. Oli helppo mennä virran mukana ja antaa haluttu, toivottu vastaus? "Vänrikki nappulalla" on vielä paljon opittavaa ainakin toimittjien kohtaamisessa!