Maanantai 25.6.2018

Asuntovelallinen voi nukkua yönsä rauhassa, vielä - Kysely: Korot ennallaan ainakin 2019 asti

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.3.2017 11:38
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    EKP:n pääjohtajan Mario Draghin ei odoteta koskevan ohjauskorkoon ennen vuotta 2019.
|

Euroalueen inflaation kiihtyminen Euroopan keskuspankin EKP:n tavoitetasoon kahteen prosenttiin on laittanut liikkeelle spekulaatiot ohjauskorkojen noususta euroalueella.

Kuluttajahinnat nousivat helmikuussa EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan tasan kaksi prosenttia viime vuoden helmikuusta. EKP:n tavoitteena on, että inflaatio pysyy hieman alle kahdessa prosentissa.

Esimerkiksi Nordean ekonomistit Tuuli Koivu, Jan von Gerich ja Holger Sandte kiinnittävät kuitenkin huomiota siihen, että niin sanotut pohjakuluttajahinnat nousivat vain 0,9 prosenttia.

–Ottaen huomioon pohjakuluttajahintojen lukeman, EKP:n rahapolitiikka vaikuttaa olevan kohdallaan, emmekä odota muutoksia maaliskuun kokouksessa, he kirjoittavat katsauksessaan.

Uutistoimisto Bloombergin ekonomisteille tekemän kyselyn mukaan EKP:n neuvoston ei odoteta koskevan ohjauskorkoihin ainakaan ennen vuotta 2019.

–Ohjauskorkojen muutokset ovat vielä kaukana. 60 prosenttia ekonomisteista odottaa, että EKP muuttaa korkolausuntoaan ensi joulukuuhun mennessä. Puolet ekonomisteista odottaa korkojen pysyvän ennallaan vuoteen 2019 asti tai jopa pidempään, Bloomberg kirjoittaa.

EKP:n neuvoston nykyisen korkolausunnon mukaan ohjauskorkojen odotetaan pysyvän nykyisellä tasolla tai sitä alempina pidemmän aikaa. EKP:n ohjauskorko on tasan nollassa. Suomessa asuntolainojen viitekorkona yleisesti käytetty 12 kuukauden euribor noteerattiin perjantaina -0,113 prosentissa.

EKP:n neuvosto kokoontuu seuraavaan korkokokoukseensa ensi torstaina.

Useat tahot ovat viime aikoina ilmaisseet huolensa suomalaisten kotitalouksien velkaantumisesta ja korkojen mahdollisen nousun vaikutuksista. Viimeksi asiaan otti kantaa luottoluokittaja Fitch pari viikkoa sitten.Luottoluokittaja muistutti, että kotitalouksien velkaantumisaste viime vuoden toisella neljänneksellä oli 127 prosenttia käytettävissä olevista tuloista.

–Se on vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa, mutta 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, Fitch huomautti.

Suomen Pankin tiistaina julkistamien tuoreiden tilastojen mukaan kotitaloudet nostivat tämän vuoden tammikuussa uusia asuntolainoja 1,2 miljardin euron edestä. Määrä on tammikuun suurin sitten vuoden 2011. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,15 prosenttia. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli tammikuun lopussa 94 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,2 prosenttia. 

Lisää aiheesta: 

Kova väite velkaantumisesta: ”Pankit heiluttavat Suomen luottoluokituksia - yhdistelmä on hirveän vaarallinen”

Luottoluokittaja puuttui suomalaisten velkaantumiseen: ”20 prosenttiyksikköä enemmän kuin 10 vuotta sitten”

Uusi varoitus suomalaisten veloista: ”Pahat jäljet”

Vakava varoitus suomalaisten velkaantumisesta: ”Pelivaraa on hyvä jättää”

Suomelle varoitus Euroopasta – syynä tavallisten suomalaisten velkaantuminen

Jaa artikkeli: