Tiistai 26.9.2017

Iso murros Suomen asuntomarkkinoilla: ”Yhä useampi voi tehdä tämän valinnan”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
31.8.2017 08:08
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Sp-Kodin toimitusjohtajan Jukka Rantasen mukaan uudet asunnot rakennetaan tänä päivänä selvästi pienemmiksi kuin aikaisemmin.
|

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan Suomen asuntomarkkinoilla eletään ison murroksen aikaa. Hän viittaa siihen, että uuden ja vanhan asunnon hintaeron kaventumisen seurauksena uudesta asunnosta on tullut varteenotettava vaihtoehto myös nuorelle ensiasunnon ostajalle. 

–Jos ennen vain harvoilla oli varaa hankkia uusi asunto ja käytetty asunto ostettiin hinnan vuoksi, nyt on mahdollista hankkia uusi koti lähes samalla hinnalla ja kohtuullisilla asumiskustannuksilla. Yhä useampi voi tehdä tämän valinnan – ja tekeekin, Rantanen sanoo. 

Uudiskohteiden kauppa käy hänen mukaansa tällä hetkellä ”todella kuumana”. Siihen on monia syitä, ei vain hintakehitys.

–Uudet asunnot rakennetaan tänä päivänä selvästi pienemmiksi kuin aikaisemmin. Uusien kolmioiden keskikoko on noin 65 neliötä, kaksioiden noin 40–45 neliötä ja yksiöiden noin 25 neliötä. Totta kai, kun neliöitä on vähemmän, myös hinta on edullisempi. Uusien asuntojen kaupassa tontilla on merkittävä vaikutus hintaan. Osassa tontti sisältyy kauppahintaan. Osassa ostaja voi valita, lunastaako hän oman tonttiosuutensa oston yhteydessä vai maksaako sitä vastikkeessa. Lunastushinnat ovat usein hyvin korkeita, Rantanen kertoo.

Paikkakuntakohtaiset erot ovat Rantasen mukaan kuitenkin entistä suurempia: on kasvupaikkakuntia, joissa on huutava pula asunnoista ja paikkakuntia, joissa kauppa on täysin jumissa negatiivisen muuttovirran vuoksi. Lisäksi käytetyn asunnon ostaminen huolettaa Rantasen mukaan yhä useampaa ostajaa ja käytettyjen asuntojen kauppa on kasvanut tänä vuonna ennusteita hitaammin. 

–Ihmiset ovat entistä varovaisempia ostopäätöksissään. Moni on alkanut empiä vanhan asunnon ostamista ikävien yllätysten pelossa. Ei ihme, sillä home- ja kosteusvauriot, asunto-osakeyhtiöiden amatöörihallitusten osaamattomuus ja kertynyt korjausvelka ovat tapetilla mediassa lähes päivittäin, Rantanen toteaa. 

–Enää ei ostopäätöksen kannalta ole niin ratkaisevaa, onko putkiremontti jo tehty vai vasta tulossa. Tärkeämpää ostajalle on varmistua siitä, että hyväkuntoisen asunnon lisäksi myös yhtiötä on hoidettu asianmukaisesti, eikä korjausvelkaa ole päässyt kertymään, hän jatkaa.

Hän arvioi, että uusien asuntojen ostobuumin ja vuokralla asumisen yleistymisen yhtenä syynä voi olla myös poikkeuksellisen kova yleisten asumiskustannusten nousu viime vuosina. 

–Veronkiristyksillä omistamisesta on tehty Suomessa koko ajan kalliimpaa. Ja taas toisaalta asunnon ostosta lainarahalla entistä vaikeampaa. Lainaehtoja on kiristetty. Keikkatyöläiset tai määräaikaisessa työsuhteessa olevat eivät saa välttämättä asuntolainaa ollenkaan. 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: