Maanantai 10.12.2018

Nordea otti käyttöön jättipitkän asuntolainan – kritisoi suomalaisten sijoitustapaa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.1.2018 08:24
Päivitetty: 
8.1.2018 08:32
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Asuntolainan saa entistä pidemmäksi ajaksi.
|

Nordea-pankki alkaa tarjota asiakkailleen maksimissaan 35 vuoden laina-aikaa asuntolainoihin.

Laina-ajan pidentämisellä pankki haluaa kertomansa mukaan kannustaa suomalaisia kerryttämään asunnon lisäksi muutakin varallisuutta. Toki pitkällä laina-ajalla on toinenkin puoli. Pankki saa myymästään rahasta pidempään korkotuloa, ja samalle se sitouttaa lainanottajia vuosikymmeniksi pankin asiakkaiksi.

– Asunnon omistaminen on yhä hyvä ja kannatettava tapa vaurastua. Vielä parempi on kuitenkin kerryttää muutakin varallisuutta. Näemme, että suomalaisten varallisuus on turhan paljon sidoksissa asuntoihin, Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller perustelee asiaa tiedotteessa.

Aiemmin kilpailijoista S-Pankki on kertonut tarjoavansa jopa 45 vuoden laina-aikoja.

Nordean Miller korostaa, että ideana ei ole mahdollistaa lainanhakijoille entistä suurempia lainoja: laina mitoitetaan yhä siten, että asiakkaan tulisi periaatteessa selviytyä lainastaan 25 vuodessa. Nyt kuitenkin kuukausittaiseen lainanlyhennykseen varattavasta rahamäärästä osa voidaan pistää muihin sijoituskohteisiin, samalla kun asuntolainaa lyhennetään kauemmin – eli maksimissaan 35 vuoden ajan.

Hänen mukaansa suomalaisten tunnollisen lainanmaksun kääntöpuoli on se, että ”kaikki munat on pistetty yhteen koriin”.

– Haluamme kannustaa suomalaisia pohtimaan vaurastumistaan laajemmin. Jos kaikki omaisuus on kiinni asunnossa, ottaa oikeastaan melkoisen riskin, Miller sanoo.

Lähde osin: Talouselämä

Jaa artikkeli:

Kommentit

Heikki Paananen

Taitaa nykyään uudisasunnot olla niin huonosti rakennettuja, että 35:n vuoden päästä ovat purkukunnossa tai ainakin asumiskäyttöön kelvottomia. Eli käytännössä on asunut pankin omistamassa kiinteistössä vuokralla vastaten itse kiinteistöhuollosta.