Torstai 19.7.2018

”Provosoiva” Nato-väite: Suomi altistetaan konflikteille

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.1.2011 14:00
Päivitetty: 
29.1.2011 14:00
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Vain kokoomus kannattaa Nato-jäsenyyttä.

Faktakulma

Mikä Puoluekone?

Uuden Suomen Puoluekone on aivan uudenlainen mielipidekone, joka kertoo, mitä puoluetta lähinnä sinun näkemyksesi ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ovat. Koneessa on tuoreet vastaukset 20 kysymykseen kaikilta kahdeksalta eduskunnassa nyt edustetulta puolueelta.

Kone laskee asteikolla 1-5 antamiesi vastausten osumaprosentin suhteessa puolueisiin. Tuloksena se ilmoittaa ensin näkemyksiäsi lähinnä olevan puoleen, mutta kertoo myös tuloksen kaikkien kahdeksan puolueen osalta.

Oman painikkeen alta löytyvät sinun ja puolueiden vastaukset samalta janalta, joten voit tarkistaa, missä yksittäisissä kysymyksissä olet kunkin puolueen kanssa samoilla tai eri linjoilla.

Palvelun on tuottanut verkkolehti Uudelle Suomelle Perfectpet.

Tarkoituksena on, että Puoluekonetta laajennetaan eduskunnan ulkopuolisiin, mutta sinne nyt pyrkiviin puolueisiin. Rekisterissä on yhteensä 17 puoluetta, jotka kaikki saattavat asettaa ehdokkaita huhtikuun eduskuntavaaleihin. Puoluekoneen laajennus tehtäneen nippuna maaliskuun 8. päivän jälkeen, jolloin ehdokashakemusten jättöpäivä on takana.

Puoluekoneeseen pääset tästä!

Kokoomus on ajanut Suomen Nato-jäsenyyttä käytännössä yksin jo melkein viisi vuotta. Tilanne käy ilmi myös Uuden Suomen Puoluekoneesta, jossa kokoomus ainoana eduskuntapuolueista sanoo kyllä Natolle.

Kokoomus perustelee Puoluekoneen vastaustaan sillä, että Nato-jäsenyys "vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa".

Jyrkimmin jäsenyyttä vastustavat SDP ja vasemmistoliitto.

- Sotilaallinen liittoutumattomuus on rauhaa ja vakautta edistävä turvallisuuspoliittinen ratkaisu, joka sulkee pois jäsenyyden Natossa. Nato ei tuo todellista turvaa, mutta altistaa Suomen monien konfliktien osaksi, vasemmisto perustelee kantaansa.

Vasemmistoliiton näkemys on siis täysin päinvastainen kokoomuksen näkemyksen kanssa. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen sanoo Uudelle Suomelle, että "Nato on kaikkea muuta kuin sotilasliitto".

- Nato keskittyy ennen kaikkea rauhanturvaamiseen, jota Suomikin tekee parhaillaan. Lisäksi Suomella olisi itse oikeus päättää, mihin operaatioihin osallistumme.

- Vasemmistoliiton väite on, no, vähintäänkin provosoiva, Tujunen sanoo.

Tujunen muistuttaa, että kokoomuksen mielestä Nato-jäsenyys ei voi toteutua, ellei siihen löydy kansallista konsensusta.

- Sen takia se ei ole edes vaaliteema [huhtikuun eduskuntavaaleissa], Tujunen sanoo.

RKP: "Ovi ei ole kiinni"

Muista puolueista vain vihreät ja SDP ovat perustelleet kantansa puoluekoneessa. Vihreiden mielestä Nato-jäsenyys ei ole tällä hetkellä tarpeellinen, SDP:n mielestä se ei ole ajankohtainen koko tulevana vaalikautena.

Keskusta, kristilliset, perussuomalaiset ja RKP eivät perustelleet kantaansa. Keskusta kuitenkin linjasi hiljattain, että Suomen täytyy pitää päätösvalta itsellään sotilaallisissa asioissa.

Kokoomuksen jälkeen myönteisimmin Nato-jäsenyyteen suhtautuu RKP, jonka kanta sijoittuu "ei osaa sanoa" -linjalle.

RKP:n puoluesihteeri Johan Johansson kertoo Uudelle Suomelle, että RKP:n kanta on "avoin".

- Ovi ei ole [Natoon], mutta asia ei ole nyt agendalla. Kansan kanta on viimeaikaisissa kyselyissä ollut se, että Natoon ei haluta. Kun kansa on valmis, asia otetaan meillä uudelleen käsittelyyn, Johansson sanoo.

Faktakulma

Mikä Puoluekone?

Uuden Suomen Puoluekone on aivan uudenlainen mielipidekone, joka kertoo, mitä puoluetta lähinnä sinun näkemyksesi ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ovat. Koneessa on tuoreet vastaukset 20 kysymykseen kaikilta kahdeksalta eduskunnassa nyt edustetulta puolueelta.

Kone laskee asteikolla 1-5 antamiesi vastausten osumaprosentin suhteessa puolueisiin. Tuloksena se ilmoittaa ensin näkemyksiäsi lähinnä olevan puoleen, mutta kertoo myös tuloksen kaikkien kahdeksan puolueen osalta.

Oman painikkeen alta löytyvät sinun ja puolueiden vastaukset samalta janalta, joten voit tarkistaa, missä yksittäisissä kysymyksissä olet kunkin puolueen kanssa samoilla tai eri linjoilla.

Palvelun on tuottanut verkkolehti Uudelle Suomelle Perfectpet.

Tarkoituksena on, että Puoluekonetta laajennetaan eduskunnan ulkopuolisiin, mutta sinne nyt pyrkiviin puolueisiin. Rekisterissä on yhteensä 17 puoluetta, jotka kaikki saattavat asettaa ehdokkaita huhtikuun eduskuntavaaleihin. Puoluekoneen laajennus tehtäneen nippuna maaliskuun 8. päivän jälkeen, jolloin ehdokashakemusten jättöpäivä on takana.

Puoluekoneeseen pääset tästä!

Jaa artikkeli:

Kommentit

Voi voi

Luulen että Kokoomuksen kannatus olisi noin 3% luokkaa, jos Suomessa elettäisiin oikeasti avoimessa demokratiassa. Samoin Naton. Hyvin on puolueet onnistuneet pimittamään kansalta miten Suomen jättimäinen budjettivaje hoidetaan, ja velat ja niiden korot maksetaan. Joten luulen että Kokoomuksen kannatus ja Nato hössötys ovat kupruja, jotka johtuu vain siitä, että demokratia ei toimi Suomessa.

Ville Hautakangas

SDP ei eroa millään tapaa kokoomuksesta, keskustasta ja RKP:stä. Opportunistiset, vallanhimoiset ja välinpitämättömät poliitikot myymässä Suomea, haalimassa valtaa ja ulkoistamassa vastuuta. Mielistelemässä vahvempiaan armopalojen toivossa.

Haluaisin nähdä sen vaihtoehtotodellisuuden, jossa Paavo Lipposen lupaukset katsottiin loppuun, ja Suomen pojat ja tytöt lähetettiin Irakiin. Olisiko kansa sitten ollut ylpeä, kun sinkkiarkkuja kannetaan lentokoneesta? Olisivatko terroristit kohdistaneet juna- tai metropomminsa Madridin ja Lontoon lisäksi Helsinkiin, ja mitä siitä olisi seurannut?

dTvaKA2Q

edelleen punakapinan aikuisissa juoksuhaudoissa, ajatusmaailmaltaan, ja Pietarin säihkyvissä hotelleissa, toiveissaan, kuten kapinan aikaiset toverinsa. Nämä toverit jättivät kansan tappelemaan, tai kuolemaan, toivotonta taisteluaan tänne Suomeen, mutta kipin-kapin puikahtivat itse Pietariin viettämään luksuselämää.

Siellä Pietarin luksuksen keskellä oli sitten mukava kirjoitella, tai sanella, palopuheita luokkapettureiden virheistä.

Ville Hautakangas

Punikkikortillako minua yrität lyödä? Vai onko tuo maanpetoskortti?

Suomen Natoon viejät ovat yhä suurelta osin entisiä Neuvostoliiton syöttiläitä. Ilmeisen turhia ihmisiä kaikin puolin. Menneisyyttään kai yrittävät valkopestä, samaan tyyliin kuin itäblokin yhtäkkiä "demokraattisiksi" ryhtyneet johtajat tekivät. "Joo joo, olemmekin länsimielisiä!"

Kun jostakusta ei ole omalle kansalleen mitään hyötyä, suosiota ja oikeutusta asemalleen on pakko hakea ulkomailta. Ilmansuunnasta viis.

Matti Keski-Luoma

Natojäsenyyden ajaminen ei saa olla joidenkin poliitikkojen itsetunto-ongelmien hoitoa. Pää pystyyn vain maailmalla ja tuodaan apuamme esiin konfliktien ratkaisijana
Jorma Ollilan johdolla toiminut Brändityöryhmä haluaa Suomesta kansainvälisten konfliktien ratkaisijan. Natonjäsenenä Suomi ei olisi uskottava tällä alueella. Wikileaks-vuoto paljastaa,että USA varoittaa Suomen Natojäsenyyden vaarantaman Venäjä-suhteet. Entinen puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund ei kannata Natojäsenyyttä, koska hänen mukaansa suomalaisilta menisi puolustustahto.
Veteraaneille ainakin on tärkeä 1300 km:n Venäjän vastainen rauhallinen raja. Turha sinne viedä Nato-joukkoja

Vierailija

on yksia asia joka on kerrottu näissä kekusteluissa, blogeissa ja mielipidekirjoituksissa jo meneen kertaan viime vuosien aikana, ei kun hakukoneella vanhoja juttuja selailemaan ;-)

"Voi, kunpa joku kertoisi, edes joskus, mitä haittaa Norjalle tai Baltian maille on ollut NATO-jäsenyydestä."

Yksi asia on sekin, että Norja pakotettiin painostuksella Irakiin, toki tuli sieltä pian pois...baltit nyt menivät osoittaakseen uskollisuuttaan ja no joo....USA:lle...

Nato on ollut myös iso ongelma useille eri Euroopan maiden hallituksille tiettyine listoineen ja Eurooppaa terrorisoineiden joukkojensa kanssa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Gladio

Judgement Day

Noam Chomskyn mukaan Yhdysvallat on rymynnyt maailmalla vuosikymmeniä taistelemalla terroristi- ja roistovaltioiksi nimittämiään vastustajia vastaan. Mutta hän pitää faktana sitä, että Yhdysvallat on itse maailman johtava roistovaltio.

Yhdysvalloissa ei käydä todellisia vaaleja, vaan samat mainostoimistot, jotka kauppaavat hammastahnaa, myyvät myös poliittisia imagoja. Vaalikampanjoiden tarkoitus on estää todellisia asioita nousemasta keskusteluun, sanoo maailman johtavaksi intellektuelliksi kutsuttu NoamChomsky.

Kielitieteilijä Noam Chomskyä on kutsuttu monissa arvovaltaisissa tiedotusvälineissä maailman tärkeimmäksi elossa olevaksi intellektuelliksi. Hänellä on myös maine Yhdysvaltain johtavana toisinajattelijana. Chomsky on tavattoman tuottelias kirjoittaja ja ahkera keskustelija. Yli 70 kirjastaan suuri osa käsittelee sodan ja rauhan kysymyksiä, ja etenkin Yhdysvaltain hegemonistista ulkopolitiikkaa.

Ja edelleen 78-vuotiaanakin hän jaksaa tykittää ja pureutua epäkohtiin terrierin sitkeydellä. Juuri ilmestyneessä kirjassaan Failed States: The Abuse of Power and the Assault on Democracy Chomsky väittää Yhdysvaltain itsensä täyttävän epäonnistuneen valtion tunnusmerkit. Se ei pysty suojelemaan kansalaisiaan väkivallalta ja sitä johtaa hallitus, joka katsoo olevansa kansallisen ja kansainvälisten lakien yläpuolella.

Failed States ilmestyi juuri ennen kuin George W. Bushin hallinnon uusin skandaali räjähti silmille. Niin sanotun Plame-vuodon jäljet johtavat suoraan Valkoiseen taloon. Kyse on CIA:n agentin Valerie Plamen henkilöllisyyden vuotamisesta sanomalehdille kostoksi siitä, että Plamen aviomies, diplomaatti Joseph Wilson ei löytänyt todisteita Irakin Nigerissä tekemistä uraanikaupoista ydinasetta varten. Wilson myös arvosteli kitkerästi Yhdysvaltain aikeita ennen hyökkäystä Irakiin.

- Yhdysvallat on oman kansainvälisen terrorismin määritelmänsä mukaan terroristivaltio. Se ei vain harjoita ja tue väkivaltaisia terroristisia tekoja, vaan myös rikkoo Bushin doktriinia siitä, että valtio, joka antaa turvapaikan terroristeille, on itse terroristinen valtio, Chomsky sanoi Democracy Now! -ohjelman haastattelussa huhtikuun alussa.

Terrorismisodasta
vaarallisempi maailma

Noam Chomsky huomautti, että Bushin syksyllä 2001 julistaman terrorismin vastaisen sodan jälkeen terrorismi on lisääntynyt maailmalla ja vaara Yhdysvaltain joutumisesta ydinasehyökkäyksen kohteeksi on todellinen. Toisaalta Yhdysvallat itse kalistelee ydinaseilla Iranin ydinohjelmaa vastaan.

- Todennäköiset hyökkäyksemme kohteet eivät sano, että kiitos paljon, tässä on kurkkumme, katkaiskaa se. Ne reagoivat käytettävissä olevilla keinoilla. Joillekin se tarkoittaa terrorilla uhkaamista tai terrorismin käyttämistä.

Mutta Noam Chomsky varoittaa myös uudesta varustelukierteestä. Venäjän vastaus Bushin politiikalle on sotilasmenojen kasvattaminen ja samalla tiellä on myös Kiina. Vahingossa syttyvän ydinsodan vaara kasvaa. Pienemmän ydiniskun, ns. likaisen pommin, mahdollisuus on merkittävä, jos sellainen joutuu terroristien käsiin.

1980-luvun Agfanistan oli islamistisen terrorismin koulutusleiri, josta globaali jihad lähti seuraavalla vuosikymmenellä leviämään. Nyt Noam Chomsky sanoo Yhdysvaltojen luoneen Irakista samanlaisen pesäkkeen. Tämä ei ole hänen omaa päättelyään, vaan Chomsky sanoo perustavansa arvion CIA:n ja muiden tiedustelupalveluiden analyyseihin, joissa Irakissa annettavan terroristikoulutuksen kuvataan olevan ammattimaisempaa kuin aikoinaan Afganistanissa.

Vilppiä, valehtelua
ja PR-propagandaa

Noam Chomskyn näkemyksen mukaan Yhdysvallat ei ole oikea demokratia. Poliitikot eivät välitä kansalaisten mielipiteistä, mutta hallitsevat vilpin, valehtelun ja PR-koneistojen avulla.

- Meitä tavallaan vaaditaan olemaan pohjoiskorealaisia. Sitä mitä rakas johtaja puhuu, on pidettävä totena. Tosiasioilla ei ole väliä.

- Yhdysvalloissa ei käydä todellisia vaaleja. Kyseessä ovat mainoskampanjat, joita johtavat firmat myyvät myös hammastahnaa. Kun PR-firmat myyvät ehdokkaita, ne eivät kerro heistä enempää kuin elämäntapalääkkeistä tai autoista. Ne luovat imagoja. Tätä kutsutaan vaalikampanjoinniksi. Ja siksi äänestäjät eivät osaa olla varuillaan heidän todellisista kannoistaan oikeisiin asioihin.

Chomskyn mukaan enemmistö jopa George Bushin äänestäjistä luuli tämän kannattavan Kioton ilmastosopimusta. Vaalikampanjoilla enemmän pimitetään kuin esitellään ehdokkaitten todellisia mielipiteitä.

Myös Yhdysvaltain terveydenhuolto on Chomskylle esimerkki asiasta, joka nimenomaan pidetään piilossa vaaleissa. Yhdysvaltain yksityinen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman kallein ja tehottomuudessaan omaa luokkaansa. Kansalaiset inhoavat sitä ja kannattavat jossain muodossa valtiollista järjestelmää. Viime vaaleissa John Kerryn olisi luullut pitävän teemaa esillä, mutta hän nimenomaan varoi mainitsemasta valtion roolia terveydenhuollossa. New York Timesin arvion mukaan tämä johtui siitä, ettei asialla ole poliittista kannatusta.

http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/06/noam-chomsky-usa-on-oman-mritelmn...

- Eli ylivoimainen enemmistö kansasta kannatti asiaa, mutta lääketeollisuus ja vakuutusyhtiöt eivät. Ja vain niiden tuki lasketaan poliittiseksi kannatukseksi. Me nauraisimme tällaisille vaaleille, jos ne järjestettäisiin jossain muussa maassa.

HPlä

Ehdottomasti Natoon ennen Ruotsia, sen jälkeen voi olla, että Naton etupiiri kulkeekin rautamalmikenttien mukaan, ilman Suomea. Luuleeko joku, että tätä maata tosipaikan tullen voitaisiin puolustaa edes kuten talvisodassa. Ei vaan toteutuisi iso-venäläisten (Stalin kyllä Georgiasta) haave kuvernementistä nimeltä Suomi. Nato on ainoa optio itsenäisyydelle, jälkeenpäin on turha katua.

marttirokka

mukavaa olla hyvässä seurassa. 26% kannattaa Natojäsenyyttä.
21% kannattaa gallupeissa Kokoommusta. Itse kannatan kumpaakin. Olisi hyvä, jos Venäjän läntinen raja olisi kokonaisuudessaan Naton raja. Nyt Latvia ja Viro ovat rajalla ja Liettua sulkee Kaliningradin. Jäämerta vasten Natonorja kattaa yläosan.

hoikkapoika

Nato on käynyt tarpeettomaksi ja kalliiksi.Se on tietynlainen toisen mailmansodan,miehitys jäänne.
USA käy mielellään sotia vierailla mailla,muttei hyväksy edes omaa kansallista terveyden huoltoa.Ainoa voitto lienee pienen saarivaltion valloitus.Ei Suomi voi uskoa puolustustaan,epävarmoihin käsiin.

yrjor

USA on 200 vuotta vanha kansakunta, joka ei ole nähnyt sodatonta päivää. Nato ei koskaan ole puolustanut mitään. Sen toiminta on keskittynyt itsenäisten valtioiden sisällä tapahtuviin terroritekoinin, jopa "kansanmurhiin", tappolistojen toteuttamiseen ja demokratian nimissä suoritettuihin aseellisiin hyökkäyksiin USA.n etujen nimissä.
Kansallisten etujen nimissä ovat viimeisen 10 vuoden aikana sotineet ainoastaan USA ja nykyinen neuvostoliitto (Tsetsenia,ssa).

Kun suuret maat toimivat kuin gansterit onko meidän toimittava kuin huorat? Ei, meidän fokuksemme on kuuluttaa demokratiaa ilman aseita, sekä yhteisöllisyyden voiman merkitystä neuvottelemalla.

Juhani Putkinen

Kokoomus on vastuullinen tiennäyttäjä - mihin suuntaan on liikuttava, eikä alennu olemaan enemmistön kannalla kun se on väärässä.

Hyvä Kokoomus!

Kokoomuslainen presidentti saa perusteltua NATOon liittymisen kansalle niin hyvin, että kansa kannattaa liittymistä.

Vieras mies

Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli 25.1.2011 RKP:n varapuheenjohtaja Christel Raunion kirjoitus, jossa hän kritsoi voimakkaasti Keskustapuolueen suunnitelmia leikata puolustusmäärärahoja ja katsoo tässä tilanteessa liittoutumisen Naton kanssa olevan ainoa realistinen vaihtoehto, jos tahdotaan pitää kiinni uskottavasta puolustuksesta. Raunio ei oikein usko suomalisille riittävän pelkän tukeutumisen hyviin naapuruussuhteisiin.

Onhan se kumma, että tarvitaan pienen puolueen naispuolinen varapuheenjohtaja sanomaan totuus, siinä missä suurten puolueiden miehet vaikenevat. On aikoja eletty!

Judgement Day

lukija päästäkseen väärään käsitykseen siitä, mitä on tekeillä.

Nato on ollut Afghanistanissa 10 vuotta. USA:n sotimisbudjetti on 680 MRD/v. 10 viimeisen vuoden aikana jenkit ovat polttaneet sotimiseen n. USD 6000-7000 MRD. Velaksi.

Jos esim lähi-itään oikeasti haluttaisiin rauhaa, se olisi tehty jo kauan sitten.

Jenkit haluua ainoastaan toimia maailmanpoliisina, turvata suur-yhtiöidensä etuja, sotia ja myydä aseita.

Miksi jonkun pienen suomen pitäisi osallistua tällaiseen toimintaan?

Viimeksi kuluneen 110 vuoden aikana Yhdysvallat on kaatanut 14 useimmiten demokraattista, vapailla vaaleilla valittua hallitusta. Useimpia kaappauksista on motivoinut se, että kyseisen maan hallitus on jollain tavalla ryhtynyt ryppyilemään maassa toimivien amerikkalaisten yritysten intressejä vastaan.

http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/07/usa-toteuttaa-vallankaappauksia.html

IsoKimppuLimppuja

"- Ovi ei ole [Natoon], mutta asia ei ole nyt agendalla. Kansan kanta on viimeaikaisissa kyselyissä ollut se, että Natoon ei haluta. Kun kansa on valmis, asia otetaan meillä uudelleen käsittelyyn, Johansson sanoo."

Kansa olisi valmis luopumaan pakkoruotsista/suomesta. Joko RKP olisi valmis tähän? Muillakin puolueilla on vaikeuksia kielivapauden kanssa ja kukaan ei kerro yhtään realisitista syytä moiseen. Eli pitää vain arvailla, että ruotsalainen raha tai virkaylimystö panee hanttiin.

NATO olisi jotenkin sulatettavissa, jos hiljalleen kaatuva ja öljyn perässä juokseva maailmanpoliisi/terroristi USA ei olisi sen jäsen. Mutta pienen kansan jäsenenä en oikein sulata EU:n komentoakaan, josta pääasiassa vastaavat saksalaiset, ranskalaiset ja britit. Niin ja pelleSilvio.

Piski Uskii

Näin on!

Maailman politiikka on kehittynyt niin, että uhkakuvat sikiää pienimuotoisista terroritekojen kaltaisista, joiden henkisen kodin ja isojen valtioiden politiikka syysuhteisena voi muotoutua ja toteutua joskus tulevaisuudessa yllättävällä tavalla.
Nato itsessään ei ole puolueeton, vilpittömän rauhantahtoinen toimissaan jonkalaiseksi se näille mielipidesivuille Natohössääjien toimesta muotoutuu.

Suomeen on generoitunut superitsetuntoisten Natokommandojen alaryhmä, jonka katteeton usko brutaaliin voimaan ylittää idolinsa uskon ja kyvyn hallita kaikkea näkyvää ja kuuluvaa pelolla ja Herran nuhteella.

Vihatusta Neuvostoliitosta on jalostunut humaanimpi kuin konsanaan Tsaarin Venäjä oli aikoinaan.
Kattava kansainvälinen taloudellinen kehitysyhteistyö monilla osa-alueilla ei voi olla jakamatta sosiaalista hyvinvointia koko kansan keskuuteen ja sitä kautta kansainväliseen politiikkaan tervehdyttävästi.

Joten!
-muutetaan se ajatusharhainen vihollissuunta muualle kuin itään! Saamme nukkua yömme rauhassa miettimättä Naton sotaisen, väkivallan moraalisia seurauksia kuulumalla siihen.

tapio_o_neva

"Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen sanoo Uudelle Suomelle, että "Nato on kaikkea muuta kuin sotilasliitto".

Kokoomuksen puoluesihteeriltä kiellettiin poliittisten lausuntojen antaminen silloin, kun keskustelu siitä, että Jyrki Katainen lupasi Sari Sairaanhoitajalle 500 000 000 euron palkankorotuksen oli kuumimmillaan.

Tämä on ensimmäinen kerta yli kahteen vuoteen, kun Kansallisen Kokoomuksen puoluesihteerille sallitaan poliittisen lausunnot.

NATO on rauhanjärjestö, ihmisoikeusjärjestö sekä yksi suurimmista ympäristöliikkeistä, jonka jäsenvaltiot pommittavat kemiantehtaita jokiin ja käyttävät köyhdytettyä uraania.

Toisin sanoen siis kaikki voisi olla sertifioitaviss 9001:ksi ja 14001:ksi.

tapio_o_neva

"Oletan, ettei Huusko ole lähdössä edes Sinun vuoksi lusimaan, vain huvikseen!"

Epäilemättä alikersantti Huusko ei ole sankari siksi, ettei Herlin ole epäilemättä valmis Huuskon pelastamiseksi uhraamaan oikeusasteissa senttiäkään 10 000 euroa enempää tämän pelastamiseksi.

Silti jo tähän mennessä pelättäisiin, että Huuskon joutuminen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeen hampaisiin vaurioittaisi Uutta Suomea ja karkoittaisi pelkääjämainostajat.

Jos Herlin ilmoittisi, että hänellä on varattuna 1 000 000 euroa Huuskon aiheuttamiin sananvapausoikeudenkäynteihin, joita sitten käydään pidemmän kaavan mukaan EIT:hen asti niin Huuskokn voisi uskaltaa.

Kun tuo vapauspuoli jää käytännössä 10 000 euroon, ymmärtää alikersantti Huusko olevansa yksin.

Ensikertalaisena Huusko saisi vain ehdollista, ei kolmea vuotta niin kuin Seppo Lehto.

tapio_o_neva

Päätoimittaja Markku Huusko sananvapautta kannattamalla voisi nousta tuomioilla laskettuna jonnekin Susan Kurosen ja Seppo Lehdon välimaastoon, mutta akateemisesti sivistyneenä ja kultivoituneena henkilönä jäädä Suomen historiaan sananvapausmarsalkkana.

Toisin sanoen Uudella Suomella olisi mahdollisuus nousta iltasanomatyylisestä verkkolehdestä Promeritiksi tai Suomi24.fi :ksi, mutta se edellyttäisi julkisuusriskin ottamista tavalla, jota kokdemit ja keskinkertaisuusideologia ei hyväksy.

Ongelmana ovat ilmoittajamarkkinat eli se, että Uusi Suomi lokakuun voitoista huolimatta saattaa edelleen saneerattunakn tuottaa kivuliasta pikkutappiota.

Jokaiselle perustuloisella ei ole varaa EIT:hen, minkä kuntien sosiaalijohtajat sekä työ- ja elinkeinotoimistojen johtajat hyödyntävät täysin.

Sen sijaan Niklaksella olisi massia puolustaa Huuskoa vaikka EIT:hen asti.

Suomessa kuitenkin voimassa on edelleen ajattelu:"Emme ole sankareita, emme ole tähtiä".

Miesten, joiden pitäisi laskea kylmäksi pataljoona maahanmuuttajia hangelle, pelkäävät mainettaan.

Piski Uskii

...tai ketään muutakaan jolta edes joskus kysyä sopivaisuuden rajoja?"

Kenellä? Mitä? Missä? Milloin?

Oletko tullut ajatelleeksi: Kaikissa juhlissa, pippaloissa, missioissa...on ilonpilaaja, jolla ei ole aikomustakaan viihtyä,tai vaihtoehtoisesti poistua paikalta, vaan huomauttelemalla ja tai muuten suomalaiskansalliseen tapaan pilaa mukavan yhdessäolon.

Piski Uskii

-pääpukarit markkinoitiin suurina lapsien ystävinä ja jotka rakastivat rauhaa niin, että olivat tuhota maamme itsenäisyyden.

Poliittiset ilmiöt/oliot ovat vaikutuksiltaan näkyvää suurempia, joihin liittyy juonittelua ja edunvalvontaa, joista vasta historiankirjat kertovat jotain jos kertovat.

Symppaan Taru Tujusta tietämättömän herkkäuskoisuudesta!

tapio_o_neva

1. Sen jälkeen kun Taru Tujunen lausui jotain Sari Sairaanhoitjan 500 000 000 euron palkankorotuksesta, ei Taru Tujusella ole ollut oikeutta antaa poliittisia lausuntoja. Ei Kansallisen Kokoomuksen puoluesihteeri ole oikea johtaja eikä puoluesihteeri niin kuin Suomen Keskustan puoluesihteerit ajoittain, vaan pelkkä "järjestöpäällikkö".

2. KUn Taru Tujusella ei ole oikeutta osallistua politiikkaan kuin puoluetuen edelleen resurssoijana, ei Taru Tujusela ole poliittista tahtoa eikä poliittisen toimijan oikeuksia Kansallisen Kokoomuksen piirissä.

3. "Kädet ovat kuin Tujusen kädet, mutta ääni on kuin Pertti Salolaisen ja Jyrki Kataisen, jotka Jyri Häkämieheltä lupaa kysymättä ovat ryhtyneet profilimaan Kokoomusta eduskuntavaaleihin NATO-puolueeksi.

4. Kun lähettää Tujusen asialle, eivät Salolainen eivätkä Katainen joudu vastuuseen sanomisistaan.

syvä

Nuo "mielipiteet" eivät ole muuttuneet miksikään niissä sadoissa "uutisissa" natosta, joita US:ssä on ollut elonvuosiensa aikana. Samat kirjoittajat ja samat tarinat. Kielteiset perustuvat uskomuksiin ja poliittisiin mielipiteen muokkauksiin. Myönteiset eivät ole pelkästään uskomuksia ja poliittista muokkausta ei ole, kun kokoomus ei kirjoita tänne. Kukahan kirjoittaisi edes jotenkin puolueettoman jutun, vai onko se mahdotonta nyky Suomessa. Kirjoittajan tunnistaa liian helposti kirjoitustyylistä?

jaska-jokunen

Lukekaa Arto Luukkasen kirja: Suomi Venäjän taskussa.
Sieltä selviää Kekkosen ajasta asti mitä Neuvostoliitto/ Venäjä on juoninut Suomen menoksi.
Homma jatkuu Halosen ja vanhojen suomettuneiden politiikkojen toimesta vielä tänäkin päivänä.
Pahimpia ovat SDP:n ja Keskustan vanhat jäärät.
Ja tietysti Jaakko Laakso.
Lukekaa ihmeessä, sieltä selviää kaikki Venäjän tekemät ihmeellisyydet asiantuntijan kertomana= Venäjän- ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori.
Täällä Nato vastustajat hyväksyvät Venäjän murhat ilman kritiikkiä ja USA on syyllinen kaikkeen maailman pahaan.
Georgian miehitys, oli varmaan hyvä homma.

Piski Uskii

-ilman kritiikkiä ja USA on syyllinen kaikkeen maailman pahaan."

Monissa valtioissa murhataan kaiken aikaa ja tuskin kaikki Nato-vastustajat näihin asioihin vastustamisensa perustavat.
Epäilen!

Jos viime vuosien sodanlietsojista olisi kirjaa pidetty, ensimmäiseltä riviltä löytyisi tuo mainitsemasi Natoa lähellä oleva tähtilippuvaltio.
Joskus tuo yhteenkuuluvaa voimantunnetta ja hämää avoimmuus, jolla naapurin suuri poika laittaa kotikadun jengin ojennukseen. Kun puskaradio kertookin vilpillisiä ja liioiteltuja keinoja käytetyn, herää pilttien kodeissa neuvonpito, jossa tuomitaan moinen voimankäyttö.
Mitä pienet edellä sitä isot perässä - vai mitenpäin se oli?

kansalainen Jake

Toisen suuren sodan jälkeen puhuttiin Puolan käytävästä.

Seuraavassa mahdollisessa suursodassa Ruotsin kannattaa hyökätä Itään Suomenlahden pohjoispuolelta, kun etelänpuoleinen käytävä on tukittu Naton toimesta. Pohjoisessa on Natomaa Norja.

kansalainen Jake

olavinieminen

Suomi on velkainen maa eikä yksin pysty uskottavaan puolustukseen. Suomalaiset pystyvät vain hymistelemään ettei sotaa koskaan tule ja jopa ennustavat että ei ainakaan ensi vaalikaudella tarvita uskottavaa puolustusta tai turvatakuita.

Onko Suomen kohtalo näiden suomettuneiden profeettojen varassa?

Jos sota syttyy niin pistetäänko sinne etulinjaan suomalaiset vai Nato?
Talvisodan opetuksen mukaan ensimainitttu vaihtoehto tuottaa eniten sankarivainajia, jos pullamössöt saadaan edes lähtemään.

Tätä vaihtoehtoa ei ole edes tutkittu: Sodassa Suomi yksin vai Naton kanssa?
Koskaan ennen emme ole sotineet yksin.

IsoKimppuLimppuja

saattaa tosiaan käydä niin, että Persut ja jotkin muut pienpuolueet porhaltavat nykyisten suurten ja mätien ohi oikealta ja vasemmalta. Silloin ei Laanisenkaan uhoilut Persujen jäämisestä oppositioon perustuslakiesityksen EU-jäsenyyslausekkeen takia päde. Oppositiossa ovatkin Kokoomus, Kepu, SDP, RKP ja viheriöt.

Olisihan se mahtavaa kerran elämässään kokea totaalinen ja demokraattinen vallanvaihto ja siitä syntyvä jäkätys, itku ja hampaiden narina.

tapio_o_neva

Suomen Pientalonpoikien Puolue perustettiin 9.2.1959, Perussuomalaiset 11.5.1995.

Ikää Perussuomalaisilla on siis yli 50 vuotta ja yli 15 vuotta.

Perussuomalaiset ei ole mitenkään uusi puolue millään mittarilla verrattun moniin muihin puolueisiin.

Raato

Eikö Suomi ole/ollut puolueeton maa? Mulle ainakin joskus näin on koulutunneilla kerrottu. Ja nyt kun kuulumme EUhun niin meitähän suojelee silloin EU-joukot.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen sanoo Uudelle Suomelle, että "Nato on kaikkea muuta kuin sotilasliitto"
Natohan on juuri sotilasliitto! Tällä hetkellä NATOn joukot sotii Afganistanissa ja Suomen joukot myös.
Ennen rauhanturvaaminen tarkoitti että oltiin kahden sotivan maan välissä, mutta juuri nyt se tarkoittaa sitä että soditaan toista osa puolta vastaan. Outoa! Tällä hetkellä rikotaan Suomen perustuslakia vastaan.

T: ent.Rauhanturvaaja 04/05

Peccavi

Miksi meillä on puolustusvoimat? Odotammeko Ruotsin hyökkäystä tai kenties Viron? Muuta uhkaahan meillä ei ole, eihän?
Itse asiassa emme pärjäisi kummalekiaan näistä. Natoon kuuluva Viro miehittäisi Suomen mennen tullen ja Ruotsikin peittoaisi meidät viikossa. Viikon se ensin pommittaisi meitä niin kuin USA Irakia ja sitten Marssisi Turun kautta Helsinkiin. Norja möyhentäisi meidät vielä helpommin.
Yksin emme pärjää kuin Vanuatulle. Voisimme siis lopettaa armeijan ylläpitämisen kokonaan ja säästää huimasti rahaa.
Toinen vaihtoehto on liittyä NATOon. Silloin muut uhkaajat olisivat liittolaisia ja Ruotsillekin pärjäisimme. Kaikki muutkin miettisivät kaksi kertaa, että kannattaako pottuilla. lisäksi olisimme läsnä kaikissa niissä pöydissä, missä useimmat länsimaiset demokratiat.

Raato

Kukahan meitä uhkaisi tulevaisuudessa? tuleeko uhka idästä vaiko lännestä? Ja mitä Itä sanoo jos liitymme, luuletko että se vetää rajaltamme joukkoja vai lisää niitä tulevaisuuden varalta? Unohditko että Nato on sotilasliitto. Eli siis tuo sotilasliitto tarvitsee nimensä mukaisesti sotilaita, ja luuletko ettei Suomi tarvitse armeijaa jos liitytään natoon??

Suomen pitää pysyä puolueettomana ja tarvitsee oman armeijan.

Nimimerkki

Täällä kahden maailman välissä on kaksi vaihtoehtoa - joko määritellä kanta selvästi tai jatkaa tätä kaksinaamaista kepulointipeliä molemman puolen kanssa. Tälläinen "omaan pussiin" pelaaminen taas voi johtaa siihen, että molemmat osapuolet alkaa pitämään tätä niiden välimaastossa olevaa kaksinaamaista "kepulia" petturina ja lopulta jyrätään se molemmalta puolelta.

On Suomi yrittänyt rakentaa jotain ihmeellistä "liittoutumattomuuden" esikuvaa itsestään, mutta ulkopuolelta ei se näytä miltään muulta kun kaksinaamaisuudelta. Tuollaisista ei KUKAAN pidä, koska niihin ei voi luottaa.

Salon Petri

Miltä näyttää muun muassa Nato tilanne juuri tällä hetkellä käynnissä olevan perustuslain (HE 60/2010) uudistamisen suhteen?

Suurin oppositiopuolue sdp:kin on maanpetoksen jo hyväksynyt! Mediakin vaikenee.

Muutan kantani tästä kovasta väitteestä heti, kun se avoimesti mediassa käsitellään ja kumotaan. Pääministeri, eduskunnan puhemiehen ja tasavallan presidentin yhteinen ulostulo rauhoittaa varmasti muutkin asiasta huolestuneet.

Muutenhan juttuna kyse on isosta skandaalista. Finngate skandaalista. Lopussa vuonna 2006 Suomen valtion julkisuuteen antama lupaus siitä, miten Suomi lainsäädäntöasioissa toimii.

* * * * * * * *

Mikäli HE 60/2010 vp – Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain muuttamisesta menee heittämällä eduskunnan käsittelyssä läpi, niin kaikessa hiljaisuudessa Suomesta tehdään EU:n liittovaltion ensimmäinen osavaltio tai Naton jäsen!

Ensimmäinen askel saattaa olla EU:n kulisseissa valmisteltu EU:n veronkanto-oikeus.

”Pääministerin asemasta Suomen edustajana Euroopan unionin toiminnassa ehdotetaan säädettäväksi perustuslaissa.

Lisäksi perustuslakiin otettaisiin nimenomaiset säännökset Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa ja toimivallan siirrosta kansainväliselle toimielimelle.

Kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattaminen osoitettaisiin pääsääntöisesti valtioneuvostolle.”

Seuraavaksi suomalaisten kannalta muutamat kyseenalaiset perustuslain kohdat, jotka saattavat johtaa Suomen lopulliseen itsenäisyyden menettämiseen:

Lähde: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100060

1 §

Valtiosääntö

Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.

66 §
Pääministerin tehtävät

Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativassa Euroopan unionin muussa toiminnassa.

94 §
Kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksyminen

Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

95 §
Kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattaminen

Valtiosopimuksen ja muun kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lailla. Muilta osin kansainväliset velvoitteet saatetaan voimaan asetuksella.

Lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta käsitellään tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Jos ehdotus kuitenkin koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

* * * * * * * *

Lisäksi huomioitavaa:

Pykälä 94 puhutaan "jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä"

Tarkoitetaanko vain hallitusta?

Pykälä 95 taas puhutaan "eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä."

YHTEENVETONA
Perustuslakiin tuollaiset porsaanreiät eivät synny mielestäni vahingossa, vaan törkeän tuottamuksellisesti ja maanpetoksen tunnusmerkit täyttävänä.

* * * * * * * *

Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteena avoin ja tehokas unioni

30 Jun 2006, 10:20 en fr de fi sv

Suomi haluaa kaudellaan puuttua unionin ydinongelmaan, sen vähentyneeseen oikeutukseen kansalaisten silmissä. Suomi katsoo, että unionin tarpeellisuuden osoittaminen onnistuu parhaiten tekemällä tehokasta lainsäädäntötyötä ja hoitamalla myös unionin muut tehtävät tehokkaasti.

Siksi Suomi panostaa erityisesti avoimeen ja tehokkaaseen toimintatapaan. Avoimuuden lisääntyminen unionin toiminnassa näkyy erityisesti neuvoston istuntojen avautumisena kansalaisten seurattavaksi internetin kautta.

Suomen tavoitteena on myös unionin lainsäädäntötyön laadun parantaminen. Tähän sisältyvät sekä säädösten vaikutusten selvittäminen että selkeyden parantaminen.

IsoKimppuLimppuja

muutos pitäisi kysyä kansalta. Yhden puolivalmiista asiasta järjestetyn neuvoa-antavan piikkiin on luovuttu itsenäisyydestä, rahasta ja nyt liitytään liittovaltioon. Ei sen näin pitänyt mennä.

Penttijuhani

näyttää olevan esillä tässä jutussa. Kokoomus tosin arvioi, että Naton jäsenyys vahvistaisi Suomen asemaa, mikä on selvää sanomattakin. Sitten sen Tujunen sanoo Naton olevan "kaikkea muuta kuin sotilasliitto." Mitä siis? Se on nimenomaan sotilaallinen puolustusliitto, tehokas sellaisena; se voitti kylmän sodan. Uhkien laatuja ja suuntia voi arvioida uudelleen, muttei Naton tule mennä politiikkaan.

Vasemmisto sanoo, että Nato altistaisi Suomen "monien konfliktien osaksi." Niissä ollaan jo nyt. Mutta oman historian pohjalta näin siis puhuu Terijoen hallitus.

Muut ilmeisesti lukevat galluppeja, eivät muuta, vaikka äänien keräämiseksi mieliä levitetään sinne sun tänne. Rkp:n olisi saatava ensin kiintiö "ruotsinkielisille esikuntaupsereille." Muuten ei tulla ulos lastentarhasta.

immukka58

Muistuttakoot että valvontakomissiossa istuivat Ison-Britanian edustajat eivätkä britit ole unohtaneet Suomen taistelleen natsi-Saksan rinnalla. Sen perusteella on syytä epäillä ottaisivatko Suomea edes koko organisaatioon ja Suomessa vellova NATO-keskustelu on ainoastaan silmänlumetta itseämme pettääksemme. Ainoat jotka elättävät toiveita sotilasyhteistyöstä länsimaiden kanssa ovat salakerholaiset jotka pitävät yhteyksiä amerikkalaisiin ja ruotsalaisiin "veljiinsä" , jotka tietysti vannovat Suomen pääsevän mukaan vaikkei sillä olisi laajempaa kannatusta muissa kansalaispiireissä NATO-maissa. Tämä ei ole oma mielipiteeni vaan poimittu keskusteluista eri yhteyksissä ulkomailla toimiessani.

IsoKimppuLimppuja

hauskinta, jo talvisotaa käytiin käytännössä liittoutuneita vastaan. Vaikka silloiset julkiset puheet ja kansojen mielipiteet sekä voittajien laatima historia muuta osoittavat.

TV-pappa

Kepuleiden kanssa tulevaisuutensa vaakalaudoittamisessa.
On Ileä ja Natoa. Ja tänään ilmestynyt ruåttalaisaatteen pääpumaska, KIMPASSA-lehti, vielä kaiken lisäksi kruunaa Sasin toimesta lopullisen niitin. Tasoissa ovat.
Niin, siitä propaganda- ja huumorilehdestä nimeltään "KIMPASSA". Siitä on tarkempia kommenttejani näiden vanhojen uutisten lopussa:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108594-ruotsin-kieli-pois-suomen-perustu...
Ruotsin kieli pois Suomen perustuslaista? – Tässä gallupin tulos sekä
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108686-testaa-itsesi-voit-yllattya-pakko...
Testaa itsesi, voit yllättyä: Pakkoruotsi, homoliitot, lapsilisät...
Kyllä se pakkoruåtti nyt tuli jäädäkseen, hinta 320 000 ekee.

Juha_Vuorio_Oulu

mielestäni keskustelu on siinä mielessä hataralla pohjalla että jos oikeasti haluaisimme niin pystymme järjestämään uskottavaa puolustusta omistakin lähtökohdistamme. Ei se tietenkään pysty torjumaan Venäjän täysimittaista hyökkäystä, mutta pystyy tekemään sen niin kalliiksi ja aikaa vieväksi että voi olla oikeasti apunamme. Resurssit pitäisi siis suunnata käytännölliseen puolustukseen, eikä tuhlata rahoja ilmatankkauskoneisiin, helikoptereihin tai miinanraivaajiin (joita hiljattain ostettiin Italiasta).

Ajattelen myös niin että suurvallat ovat aina tulkinneet ja muistaneet tekemänsä sopimukset historiassa juuri kullakin ajan hetkellä itselleen sopiviksi. Jolloin sillä mitä sopimuksia kirjoitamme ei ole niin kovin suurta väliä.

Kannattaa muistaa että talvisodassakin USA möi strategisia sotatarvikkeita Neuvostoliitolle koko talvisodan ajan. Yhdysvallat oli jo valinnut liittolaisensa tulevassa suursodassa.

Euroopan isot maat (EU/Nato) tukevat meitä tällaisessa konfliktissa jos se on heidän intresseissään. Ja eivät tue jos se ei ole, riippumatta kuka on missäkin liitossa. Jos ja kun Pohjois-Eurooppaan tulee todellisia kriisejä niin silloin maailma on joka tapauksessa mullin mallin ja aikaisemmat liittolaissuhteet eivät ole välttämättä voimassa.

Eräs Naton huono puoli on että Naton aseistus tähtää aivan erilaiseen sodankäyntiin kuin mitä Suomen puolustus tarvii, eivätkä meikäläiset ole ennenkään osanneet tällaisissa tilanteissa pitää omia päitään (eivät edes tälläkään hetkellä).

nimim. "vaalikoneessa 83% Perussuomalaisille"

Juhani Putkinen

Juha: "Resurssit pitäisi siis suunnata käytännölliseen puolustukseen, eikä tuhlata rahoja ilmatankkauskoneisiin, helikoptereihin tai miinanraivaajiin (joita hiljattain ostettiin Italiasta)."

---------

Olet aivan oikeassa siin, ettei Suomi tarvitse ilmatankkauskoneita ja Italiasta ostetut "miinanraivaajat" olivat virheellistä rahankäyttöä.

Helikopterit sen sijaan ovat hyödyllisiä myös Suomelle - määrä taisi kuitenkin lipsahtaa liian suureksi resursseihin nähden, eli siinäkin vähäisiä puolustusmäärärahoja olisi voitu kohdentaa paremmin.

Juhani Putkinen

"Euroopan isot maat (EU/Nato) tukevat meitä tällaisessa konfliktissa jos se on heidän intresseissään. Ja eivät tue jos se ei ole, riippumatta kuka on missäkin liitossa. Jos ja kun Pohjois-Eurooppaan tulee todellisia kriisejä niin silloin maailma on joka tapauksessa mullin mallin ja aikaisemmat liittolaissuhteet eivät ole välttämättä voimassa."

-----

Olen sitä mieltä, että Suomi tarvitsee ehdottomasti oman vahvan puolustuksen - Suomen puolustusmäärärahoja on korotettava oleellisesti.

Siitä riippumatta Suomen oikea viiteryhmä on NATO. Vaikka liitymme NATOon niin silti Suomella pitää olla vahva itsenäinen puolustus - suureen reserviin perustuva aluepuolustus.

Venäjällä on kuitenkin pirusti hyökkäysvaunuja, taisteluhelikoptereita, jne. joten sen itsenäisen puolustuksen riittävä taso maksaa yksinkertaisesti liikaa - siten on sen vahvan itsenäisen puolustuksen lisäksi syytä liittoutua ja tehdä hyviä sopimuksia esimerkiksi siitä mikä laivue tulee Suomelle tarvittaessa apuun.

tapio_o_neva

Ruotsi on sotilaallinen tyhjiö, jonka sotilaat ovat saaneet kolmen kuukauden huippukoutuksen lentokenttävartioon. Georgiassa koulutustaso ankaraan taisteluun maahanlaskudivisioonaa on vielä ankarampi: neljä kuukautta.

Tällä ja Bossin puvussa televiossa esiintymällä lannistetaan riikinkukon sulin aggressiivinkin vapauttaja jo heti ennakkoon.

Ei se nyt kulkaa sotiminen n i i n helppoa ole kuin televisiossa, radiossa, sanomalehdissä ja akakauslehdissä.

jkalervo

Muuten meidät hukka perii.Tuntuu kertakaikkiaan käsittämättömiltä nämä Nato-vastustajien mielipiteet.Eikö mitään ole opittu!? Nykyinen presidenttikin on pelkkä itänaapurin nuolija joka elää jossain muussa kuin reaalitodellisuudessa.Seuraavat presidentin vaalit ovatkin maallemme elintärkeät koska enää ei ole vara valita Halosen kaltaista maanetua ajamatonta nollaa.

olavinieminen

Miksi noihin suomettuneisiin profeettoihin uskotaan?

Mihin faktaan perustuu, että Suomeen ei hyökätä ainakaan ensi vaalikaudella ???

Velkainen Suomi ei pysty uskottavaan maanpuolustukseen yksin, eikä ole koskaan pystynyt. Enää ei ole Hitleriä tai muutakaan apua.

Uhoileminen ja ennustaminen on täyttä potaskaa!!!

Ei noteerata sitäkään että Nato-jäsenyyden saaminen kestää n. kaksi vuotta.
Tämän koki jo Georgia karvaasti. Talvisodastakaan ei opittu mitään vaan ollaan valmiit uhraamaan omat siviilit ja sotilaat!!! Seuraava sota iskee nimenomaan siviileihin.

Esim. Venäjän Suhoi rynnäkköhävittäjät, SS-26 ohjukset (kantomatka 500 km) ja nelinkertaistuva sukelluvenekanta Itämerellä kertovat mistä on kysymys.

Halonen ei ole huolestunut ja poisti maaminatkin eli kumoaa Suomen uskottavan puolustuksen. Miksi ei uskota kun aseilla jo osoitellaan???

tapio_o_neva

Mihin faktaan perustuu, että Suomeen ei hyökätä ainakaan ensi vaalikaudella ? => Siihen, että Ruotsi riisuuntuu aseista ja ettei Birger Jaarlin tapaista invaasiota ole oletettavissa. Virossakaan varustelu ei juuri kukoista NATO:sta huolimatta. Virossa sotilaallinen suorituskyky on vaatimattomampi kuin 1930- ja 1950-luvuilla ympäristöönsä nähden.

Ahvenanmaan laivasto on tietenkin uhka.

IsoKimppuLimppuja

kaikkia maamiinoja ole poistettu. Ainakin panssarimiinat kuuluvat edelleen kalustoon ja monen henkilömiinankin nimi on vaihtunut panokseksi. Siis laukaistavaksi panokseksi. Lisäksi henkilömiinojen kaikki osat eivät liene kieltolistalla, joten niitä voidaan varastoida ja kielletyt osat tarpeen vaatiessa tuottaa nopeasti.

Kiikunsuora

Kun täälläkin moni syyttää Yhdysvaltoja milloin mistäkin, niin vaikuttaa siltä, että kritiikki kohdistuu enemmän 1970-luvun kuin nykypäivän Yhdysvaltoihin. Ottakaa huomioon esim. se, että lähes puolet Latinalaisesta Amerikasta on viime vuosina siirtynyt sosialistiseen komentoon, eikä Yhdysvallat ole sormeaan liikauttanut niiden maiden asioihin puuttuakseen. Ajat ovat muuttuneet.

Kannattaisi myöntää se kipeä (?) tosiasia, että USA on kumminkin maailmassa ollut hyvin usein demokratian puolustaja. Nykypäivänä entistäkin enemmän.

Venäjästä ei voi samaa sanoa. Ei omalla maallaan, ei muualla.

NATO-jäsenyydestä voidaan luopua sitten, kun Venäjä on todellinen demokratia. Sitä odotellessa NATOon on mentävä ja pian!

Vierailija

"Latinalaisesta Amerikasta on viime vuosina siirtynyt sosialistiseen komentoon, eikä Yhdysvallat ole sormeaan liikauttanut niiden maiden asioihin puuttuakseen."

USA on puuttunut näiden maiden sisäpolitiikkaan melko härskisti, ja puuttuu koko ajan, samoin monen muun maan sisäpolitiikkaan, USA rahoittaa useita järjestöjä jotka rahoittavat eri maiden kapinoita ja kansannousuja, siitä vain ei ole kehdattu kertoa kovinkaan paljoa Euroopan medioissa, Yhdysvaltojen mediossa aiheesta kyllä on ja Etelä-Amerikan, samoin Aasian medioissa. Kohdallasi kyse on siis vain tiedon puutteesta.

http://en.wikipedia.org/wiki/National_Endowment_for_Democracy

Kiikunsuora

Eipä tuo linkkisi mitään kovin raskauttavaa tuo ilmi. Kovin on helläkätistä ja kohteliasta toimintaa verrattuna 1970-lukuun. Monet noista aktiviiteista ovat suorastaan positiivisia.

Hondurasissa tehtiin oikeistolainen vallankaappaus tässä hiljattain, mutta - kuinka ollakaan - Yhdysvallat ei asettunut juntan taakse.

Kauko Putki

Juhani Putkinen tuntuu olevan tässä joukossa parhaitenperehtynyt Suomen sotilaalliseen tilanteeseen. Lukekaa tarkkaan, jos haluatte oikeasti tietää tästä asiasta jotakin.
Muuten tämä vanhoissa -70 lukulaisten juoksuhaudoissa makaavien kanssa käyty keskustelu tällä palstalla tuntuu aivan tarpeetomalta. Jos ei ole ajan tasalla niin ei sitten ole. Noita vanhakantaisia juttuja kun lueskelee, niin tulee tunne kuin istuisi sammuneella nuotiolla.
Tälläkin palstalla esiintyy aivan käsittämätöntä sinisilmäisyyttä.

tapio_o_neva

"Juhani Putkinen tuntuu olevan tässä joukossa parhaitenperehtynyt Suomen sotilaalliseen tilanteeseen. Lukekaa tarkkaan, jos haluatte oikeasti tietää tästä asiasta jotakin."

Putkinen ei ole esittänyt rahoituslaskelmaa 4%:n- 6%:n tasoiselle puolustusbudjetille, joka veisi valtion tuloista 8%-12%.

NATO:ssa hukkaisimme loputkin varamme Aasiaan Yhdysvaltain joukoissa.

Tapani Vaulasto

Natojutussa on kolme perusasiaa:
1. Maailman johtajat on muutaman vuoden olleet sotakiihkon vallassa. Menneinä vuosisatoina vastaava kiihko on totuttu ratkaisemaan tappamalla naapurimaan kansalaisia.
Sotakiihkon vallassa olevat valtioiden johtajat ovat myös ymmällään. He ovat ymmällään, että miksi he eivät pääse sotimaan, kaikka nyt olisi hyvä tilaisuus siihen.
2. Nato on maailman suurin stressin aiheuttaja. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin rauhaan pakottaminen. Tappaminen ei todellakaan tuo rauhaa. Mitä kauempana Nato pysyy täältä, sitä rauhallisemmat olosuhteet meillä on asua ja elää.

3. Sotatilan syttyessä Suomeen tulisi Naton sotilaita. Mitä eroa sillä on, minkä maan sotilaat hävittäisivät suomalaisia koteja ja raiskaisivat suomalaisia naisia??

tapio_o_neva

Mitä eroa sillä on, minkä maan sotilaat hävittäisivät suomalaisia koteja ja raiskaisivat suomalaisia naisia?

=> Luulen, että NATO alkaa olla niin nykyaikainen, että NATO-sotilaast ahdistelisivat miehiä, koiria ja lampaita.

Partiohavyton

On äärimmäisen tärkeää yksimielisesti kuulua Natoon. Meillä on ja pitää olla kaikki mahdollinen voima paholaista, kaiken tärvelijää ja raiskaajaa neuvostoliittoa vastaan "kansojen vankila", jonka täytyy täydellisesti maailmasta hävitä pois. Duuma on nollan arvoinen. Venäläiset patriarkat ovat muurattuina metron seinissä ja jyrättyinä maantien pinnoitteeksi. Mullan alla miljoonat niskalaukauksen saaneet vaativat keskitysleirin lopettamista.

Venäjältä (NL) on onnistuttu pakenemaan, muttei vielä kannata palata.

Rakennamme esim. teollisuuslaitoksia ja Yhdysvallat on jo marssinut punaisella torilla. Puhdistamme ympäristöä. Kansat odottavat valkoista laivaa. Pysyisivät vaan rauhallisena.

Tiedemiehet ovat paenneet sieltä ajat sitten pois.

Kansojen vankilan historia, asiakirjat, uutiset ja vaalitulokset ovat täysin väärennettyjä, tämän vuoksi suomettunut on laput silmillä ja jäykistynyt tietämättömänä, hullun lailla tollona kyyryyn pahan eteen.

Me emme ole valitsemassa milloinkaan uutta Tarja Halosta.

Jokainen hallitus ilman Tarja Halosta toimii hyvään suuntaan, kohti osoitettua päämäärää hyvinvoinnin puolustamiseksi.

Elintarviketoimitukset Venäjälle jatkuvat suuressa mittakaavassa.

Natossa on paikallaan jo yli miljardi ihmistä.

Puolustusvoimien iskukykyä oleellisesti vahvistetaan ja pitää vahvistaa, joka puolelta yhtä aikaa kaikkialla maailmassa.

tapio_o_neva

On äärimmäisen tärkeää yksimielisesti kuulua Natoon. => Olen täysin samaa mieltä. Niin NATO:on kuin Venäjän federaatioonkin pitää liittyä yksimielisesti sitten kun tuo yksimielisyys on saavutettu.

Muuten käy nimittäin niin, että reservi siirtyy siviilipalvelukseen, jos ohjausliikkeet ovat liian rajuja.

Toivon, että kansallinen yksimielisyys NATO-asiasta saavutetaan ja että Suomi liittyy ylpeänä ja itsetietoisena NATO:on jo 1.1.3000 alkaen.

snr

Palveluksen Venäjällä välttelee 90% kutsutuista, ja lopuista vain osa näkee palveluksen itselleen sopivana vaihtoehtona.

Siirtymä valtaosan suorittamaan siviilipalvelukseen on paljon lähempänä kuin voisi kuvitella.

Suomella ja Venäjällä on paljon yhteistyötä sotilasasioissa, ja mitä enemmän sitä parempi. Samoin on Naton kanssa - Suomi tekee yhteistyötä ja tarjoaa osaamistaan.

En näe mitään syytä miksei Suomi voisi jatkaa ja rakentaa nykyisen asemansa pohjalta monipuolista ja -alaista yhteistyötä kaikkien kanssa.

Niin kauan kuin NATOn jäsenet ovat mukana luomassa konflikteja Afrikasta Kaukasukseen ei sotilasliitoilla ole mitään universaalia moraalista pohjaa, johon pitäisi lähteä mukaan. Ensin pitäisi esimerkiksi lopettaa asekauppa kokonaan.

Judgement Day

Mitä tapahtui kun veteraanit palaavat kotiin Irakista ja Afghanistanista. Raportti USA:n Fort Carsonista

Frontline - The Wounded Platoon , tässä 8 x 10 min purtavaa kaikille NATO-intoilijoille ja niille jotka himoitsevat pääsystä sotimaan jenkkien rinnalle

http://www.youtube.com/watch?v=trktYbbFFTA&feature=related ,

Afganistanista kotiutuu vuoteen 2014 mennessä 140 000 sotilasta .

Hyvä herätys Kts kohta, 5.s video – kohta 02.30 – 05.30 sotimista kokaiinin, marihuanan ja valiumin voimalla

- 36 itsemurhaa
- 13 murhaa sodan jälkeen
- 17 murhayritystä
- PTSD – syndrooma 1120 soturilla 2002 jälkeen
- Huumeriippuvuutta, alkoholiongelmia, vaimonhakkaamista, painajaisia & vakavia mielenterveysongelmia
- Yli 20 000 sotilasta käyttää voimakkaita unilääkkeitä, masennuslääkkeitä, rauhoittavia
- Pataljoonan ex-sotasankarille Jose Barcolle 52 vuotta linnaa , hän teloitti usein partiossa ollessaan aseettomia siviilejä.Söi sotiessaan 9 eri lääkettä
- Veteraanien sodanjälkeinen kodittomuus / asuminen trailer-parkissa erittäin yleistä, monet harhoissaan ja mömmöissään kulkevat kantavat mukanaan asetta.
- Mikään normaali elämässä ei enää tunnu miltään
- 300 000 Irakin ja Afghanistanin veteraania kärsii TBI- aivovammasta
- 25% Armeijan psykoterpeuttien paikoista täyttämättä
-
Tuttua touhua, vai - Samanlaista kun sodankäyneillä isoisillämme Tali-Ihantalan jälkeen 1946

Hyvä ohjelmavinkki YLE:lle, erinomainen dokkari sotimisesta & maailman poliisin hulluudesta ja sodan jälkihoidosta ja hoitamattomuudesta.

Judgement Day

mädättää koko Suomen, keinoina propaganda, vääristely, valehtelu ja vaikeneminen.

10 vuotta vanhoissa Kansan Uutiset-viikkolehdissä on enemmän tietoa ja totuutta kuin tämänpäivän historiankirjoissa ja kansainväliseen mediakontrolliin kuuluvien Erkon (WSOY) & Bonnierin (Tammi) painamissa peruskoulun oppikirjoissa yhteensä.

Avatkaa silmänne te jotka pimeydessä vaellatte.

New York Timesin Keski-Amerikan kirjeenvaihtajana 1980-luvulla toiminut ja Berliinin toimistoa 1990-luvulla johtanut Stephen Kinzer osoittaa uudessa kirjassaan, ettei hyökkäys Irakiin vuonna 2003 ollut millään lailla poikkeuksellinen tapahtuma, vaan osa 110-vuotiasta ulkopoliittista jatkumoa.

Yhtiöiden pyynnöstä vapauden ristiretkelle

Kirjassa Overthrow: America´s Century of Regime Change from Hawaii to Iraq Kinzer katsoo, että amerikkalaisten suorittamat vallankaappaukset etenevät useimmiten samaa kolmivaiheista reittiä:

Ensin jonkin maan hallitus ryhtyy rajoittamaan amerikkalaisten yritysten kaikinpuolista vapautta vaatimalla niitä maksamaan veroja tai kunnioittamaan paikallista työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Joskus ne jopa kansallistavat yhtiöitä ja ottavat haltuunsa niiden omistamia maita.

Toisessa vaiheessa kaltoin kohdelluksi itsensä tuntevien yhtiöiden johto tulee Washingtoniin valittamaan huonoa kohteluaan. Valkoisen talon poliittisessa prosessissa invaasiolle keksitään paremmat perustelut. Yhdysvallat ei hyökkää puolustaakseen avoimesti jonkin yhtiön etua, vaan kyse on laajemmasta strategisesta ajattelusta. Jos jokin hallitus rajoittaa amerikkalaisten yhtiöiden vapautta, sen täytyy olla anti-amerikkalainen ja Yhdysvalloille vihamielisen voiman kätyri.

Kolmannessa vaiheessa Yhdysvaltain johtajien täytyy selittää kansalaisilleen, miksi on välttämätöntä tunkeutua tähän tai tuohon maahan. Hyökkäystä ei perustella taloudella eikä politiikalla, vaan vapaudella, jonka alttarille sorrettu kansa on pelastettava.

Stephen Kinzerin tarkastelemista vallankaappauksista jo ensimmäinen noudatti tätä kaavaa täsmällisesti.

Havaiji oli
itsenäinen

Kyse oli Havaijista, joka oli vielä 1800-luvun lopulla itsenäinen monarkia.

Vuosisadan alussa Havaijille saapui satoja amerikkalaisia lähetyssaarnaajia omistaakseen elämänsä villien sivistämiselle ja kristilliselle kasvatukselle. Vuosikymmenten kuluessa he huomasivat elävänsä hedelmällisessä maassa, jota sen alkuperäisasukkaat eivät osanneet hyödyntää täysimääräisesti. He viljelivät sokeria alkeellisin menetelmin eivätkä ymmärtäneet tehdä rahaa viemällä sitä ulkomaille.

Jumalan sijasta lähetyssaarnaajat ja heidän jälkeläisensä ryhtyivätkin palvomaan mammonaa. Alkuperäisasukkaat karkotettiin mailtaan, joille perustettiin suuria sokeriplantaaseja ja niiden tuotanto myytiin hyvällä hinnalla Yhdysvaltoihin.

1890-luvun alussa paratiisille maan päällä tuli loppu. Yhdysvaltojen uusi tullilaki esti havaijilaisia myymästä sokeria maahan.

Mikä neuvoksi, jotta vienti voisi jatkua?

Sokerinviljelijät keksivät ratkaisun. Vienti voi jatkua, jos Havaijista tulee osa Yhdysvaltoja.

Havaijin ”vallankumouksellisten” johto matkusti Washingtoniin ja tapasi Yhdysvaltain laivastoministerin. Ministeri esitteli asian suoraan presidentti Benjamin Harrisonille, joka lupasi tukea ”vallankumouksellisille” eli Yhdysvalloista lähteneille suurviljelijöille ja heidän jälkeläisilleen.

Itse vallankumouksen he suorittivat lähes ilmoitusasiana yhdessä Yhdysvaltain lähettilään sekä Honolulun lähelle ankkuroituneen amerikkalaisen sotalaivan komentajan kanssa. Kuningatar Liliuokalani ei ehtinyt edes reagoida vallan vaihtumiseen, kun Yhdysvaltain lähettiläs oli jo marssittanut 250 sotilasta Honoluluun. Hän perusteli asiaa sillä, että maassa oli ilmennyt epäjärjestystä ja siksi merisotilaat tulivat turvaamaan uutta hallintoa ja kaikkien havaijilaisten turvallisuutta ja vapautta.

Havaijin liittäminen osaksi Yhdysvaltoja kohtasi kuitenkin vastustusta kongressissa, koska vallankaappaus oli toteutettu turhan härskillä tavalla. Lisäksi republikaani Benjamin Harrisonin virkakausi päättyi ja uudeksi presidentiksi valittiin miehitystä vastustanut demokraatti Grover Cleveland. Sen takia Havaijin amerikkalaistaminen saatettiin loppuun vasta seuraavan republikaanipresidentin William McKinleyn johdolla.

Kuubalaisia
vedettiin nenästä

Seuraavana kaappausvuorossa oli Kuuba vuonna 1898. Stephen Kinzerille tapaus on esimerkki siitä, miten Yhdysvaltain operaatiot iskevät lopulta omaan nilkkaan.

1898 Kuuba oli Espanjan hallinnassa, mutta sen talouselämä oli lähes kokonaan amerikkalaisissa käsissä. Havaijin tapaan päätuote oli sokeri. Lisäksi lähes kaikki maassa myyty...... jatkuu http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/07/usa-toteuttaa-vallankaappauksia.html

IsoKimppuLimppuja

tuo omistamisen halu jotenkin valkoisen euroopplais taustaisen miehen taakka. Jos jokin kolkka maailmassa on "vain" kiertävän keräilytalouden vähälukuisten harjoittajien alueena, niin valkoinen mies katsoo, että se on vapaa valloitettavaksi. Ja kun ei niillä puoliapinoilla oikein kultturiakaan tai sivistystä ole...

Onhan näitä imperiumia ollut aina. Kiina on pitkän hiljaisen jakson jälkeen lähtenyt tälle tielle, toistaiseksi ilman sotavoimia. Eikä Venäjäkään itsestään suureksi tullut. Nyt paalutetaan arktisia merenpohjia, jos jääolot sallivat.

Judgement Day

Miten tällaisten veivareiden kanssa kukaan viitsii edes asioida?

Vastakauppoja on tehty neljästä MLU-hankinnasta. Niiden yhteisarvo on 105 miljoonaa euroa. Suomen historian toiseksi suurimman asehankinnan vastakauppaprosentti jää normaalin sadan asemasta kymmeneen.

Ilmavoimissa ja puolustusministeriössä tilannetta selitetään kahdella syyllä: MLU toteutetaan suurella määrällä erillisiä sopimuksia useiden eri valmistajien kanssa. Vain harvat niistä ylittävät vastakauppavelvoitteen edellyttämän kymmenen miljoonan euron rajan.

Lisäksi ison osan MLU-työstä tekee ja laskuttaa Yhdysvaltain puolustusministeriö. Se, lähinnä Hornetien pääkäyttäjä laivasto, toimittaa muun muassa uusittuja tietokoneohjelmistoja, eikä Yhdysvaltion liittovaltio halua kuullakaan mistään vastakauppavelvoitteista.

Amerikkalaiset suhtautuvat happamasti ”teolliseen yhteistyöhön”, jonka katsotaan vääristävän asekaupankäyntiä ja aiheuttavan tarpeettomia lisäkustannuksia.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/hornetien-paivittamisesta-miljard...

Onslow

"Suomen historian toiseksi suurimman asehankinnan vastakauppaprosentti jää normaalin sadan asemasta kymmeneen."

Näin on päässyt käymään, vaatimuksia ei asiantilan korjaamiseksi ole kuulunut satunnaista pientä ininää lukuunottamatta. Ulkopolitiikan raskassarjalaisetkaan eivät ole kulisseissa saaneet mitään aikaan, koska kauppoja ei ole näkynyt.

Sama kusetus on käynnissä OL3-työmaalla, vähänlaisesti on suomalaisia tarvittu.

Seuraaville suurprojekteille ennustan samaa toteutumaa jo aiemmin nähtyjen perusteella.

jaska-jokunen

Piski Uskiille. Mitä pahaa USA tai Nato on tehnyt suomelle viime vuosikymmeninä.
Toisinpäin: Mitä hyvää Neuvostoliitto / Venäjä on tehnyt
suomelle vastaavana ajankohtana. Pahaa kyllä on tehnyt.
Odotan selkeitä asioita.
Taustatiedoksi suosittelisin luettavaksi Venäjä asiantuntija Arto Luukkasen kirjan: Suomi Venäjän taskussa.
Jos ymmärtää luetun tekstin avartaa se näkemystä aika paljon.

IsoKimppuLimppuja

kun koko inhimillinen elämä on melkein pelkkää kuplataloutta, johon miltei kaikki eloton ja elävä on vedetty mukaan, niin katoppa vaikka kauppa-ja matkailutilastoja noilta ajoilta. Ei ihan kannata uskoa kaikkea, mitä "Hollywood" tarjoilee. Tosin ei Pravdakaan, siis se ry..ien, ole myöskään kovin kummoista luettavaa. Johan Bäckman on heidän Suomi-provinssiasiantuntijansa.

Isojen valtojen nationalismi ei ole pienille hyväksi, vaikka oltaisiin liitossa. Pienten yltiönationalismi taas on haitaksi vain niille itselleen. Terve, toisia kunnioittava itsenäisyys olisi kansan parhaaksi. Valitettavasti suomalaisten kohdalla tämä ei enää ole asiain tila. Juna meni jo ja nyt taas tehdään kuten suurempien kansojen eliitit sanovat.

Tällä kertaa sattui siniviherpunalasit nenälle. Sekoilu menee niiden piikkiin...huomenna sitten toisen väriset.

jaska-jokunen

Sattuu muuten olemaan Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen
yliopistolehtori.

Tapio-o-neva on tainnut opiskella Nevan yliopistossa.
Kun on seurannut kirjoituksia jonkun aikaa , pitää -neva
itseään aivan yli-ihmisenä. " Viisasta " tekstiä tulee joka asiaan.

Piski Uskii

Aluksi
Toisen maailmansodan aikainen ja ennen, ulkopolitiikkamme oli härnäyspolitiikkaa. Suomelle siinä mielessä onneton tilanne, että Idän poliittinen ylkä otti sen tosissaan ja laittoi köksänsä tekemään sopimuksen toisen vielä suuremman, Euroopan ylkän kanssa kuuntelematta ulkoministeriämme, Erkkoa.
Siinä sitten kävi niin kuin kävi Suomelle, että Saksalle.

Neuvostoliiton hyvää Suomelle.

Kekkonen oli suhdetoimintapoliitikko, kauppamies, viinan kestävä neuvottelija. Kekkonen ja vuorineuvokset eivät menneet penkin alle Kremlin juomingeissa ja päättivätkin kostaa sodan menetykset juksaamalla kauppaneuvotteluissa.
Vuosikymmeniä elimme noilla idän kauppapolitiikan kultajyvillä, kunnes finanssigeelitukkien masinoima yhdeksänkymmentä luvun alun lamojen äiti ja Neukkulan hajoaminen vei tuhkatkin pesästä.

Lännen pahaa Suomelle.

Katkeamattomana virtana USA rahtasi sotatarvikkeita Kuolan merisatamaan, rautatiekuljetuksena rintamille josta osa jätettiin Sorokkaan jaettavaksi Suomen rintamalle vihollistemme eväiksi.
Tosin osan näistä jakoi suomen kaukopartiomiehet vihollisen kanssa, saaden näin vähän höystöä niukkii muonavaroihinsa.

Länsivallat eivät tunteneet sääliä maatamme kohtaan, vaan antoivat suomisyöjä Zdanoville vapaat kädet käsitellä Suomea mieleisellään tavalla rauhanehdoissa ja -neuvotteluissa, jossa sittemmin meitä kohdeltiin Saksan tavoin aika tylysti.

Nato mielipiteeni.

Nato on kylmän sodan jäänne, josta myöhemmin on tullut propakandistien pahvihevonen ja joka marssitetaan näytille jos ei muuten uskota.
Laitamme vähäiset rahamme ja velkaresurssimme kankkulankaivoon tukemalla Nato-liittymispolitiikkaa.

Voisimme sitävastoin varautua uskonfundamentalistien tulevaan valaistuneisuuden uusiokäytön hillintään, koska tälle hyvin todennäköisesti lienee tarvetta tulevaisuudessa.

tapio_o_neva

Vaikka WSOY kieltäytyi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yllytyksestä huolimatta Operaatio Ullakon kustantamisesta, on silti WSOY:n maine nuhteeton: WSOY kustansi Mein Kampfin ja Saksan tien. Otava kustansi Leonid Brežnevin muistelmat ja Otava-suvun Heikki A. Reenpää on kunnostautunut Pro Kareliassa.

Nyt on jälleen WSOY:n aika kunnostautua itärintamalla.

Kiikunsuora

Eipä tuo linkkisi mitään kovin raskauttavaa tuo ilmi. Kovin on helläkätistä ja kohteliasta toimintaa verrattuna 1970-lukuun. Monet noista aktiviiteista ovat suorastaan positiivisia.

Hondurasissa tehtiin oikeistolainen vallankaappaus tässä hiljattain, mutta - kuinka ollakaan - Yhdysvallat ei asettunut juntan taakse.

jaska-jokunen

Mitä meitä kiinnostaa Hondurasin tilanne.
Tyypillistä vetää heti esille maailman asiat ja kyllä niitä siellä riittää. Olisit vaikka maininnut Venäjän lähitapahtumat, ne voi liipata Suomea.
Kysymys oli Venäjän ja Suomen suhteista.
Taidat olla näitä suomettuneita kun väität akt. positiiviseksi, kenen kannalta ?

Kiikunsuora

Yllä oleva kommenttini oli mennyt ihan väärään paikkaan ja tuli siis ihan väärään asiayhteyteen. En minä Luukkasen kirjaa kommentoinut, vaan yhtä USA-linkkiä tuolla ylempänä. Nyt kommenttini on siellä oikeassa paikassa.

Luukkasen kirjasta en vielä sano mitään, lienee mielenkiintoinen, pitää hankkia.

tapio_o_neva

"Hondurasissa tehtiin oikeistolainen vallankaappaus tässä hiljattain, mutta - kuinka ollakaan - Yhdysvallat ei asettunut juntan taakse."

Miksi ei? Tukivatko vallankaappaajat McCain-Palinia? Demokraatit hoitavat haasteita yleensä ampumisen sijaan korruptiolla.

kansalainen Jake

Liitytään Ruotsiin, joka on syvän rauhantilan vallitessa puolueeton valtio ja joka mahdollisen suursodan uhatessa tullee anomaan Naton jäsenyyttä.
Ruotsissa ollaan lopettelemassa yleistä asevelvollisuutta, joten sekin ongelma poistuu.

Ruotsi-Suomen kannattaa perustaa palkka-armeija siirtolaisista ja pakolaisista Britannian mallin mukaan; siellä mm. nepalilaisia gurkhasotilaita on taistellut asevoimien riveissä vuodesta 1815 lähtien.

kansalainen Jake

Rami Ovaskainen

Kokoomusta on vaikea muutoin järkevästi kannattaa. Mutta ainakin NATO-jäsenyyden puolesta he ovat oikeassa.

Mikä on niin kamalaa että Suomi olisi samassa Norjan, Tanskan, Viron, Latvian, Liettuan kanssa jne. ? Ruotsinahan olisi kiva olla, koska heillä on aina Suomi puskurivaltiona Venäjän suuntaan. Eli heillä ei koskaan ole mitään erityistä huolta.

Miksemme haluaisi turvata rauhaa liittoutumalla ( liittoutumattomia maita vastaan on historiassa hyökätty viime aikoina kyllä... NATOon kuuluvia vastaan ei) . Ehkä alan perheellisenä ja kun lapsiakin on käydä sen verran turvallisuuden hakuisaksi, etten viitsisi nähdä omia lapsiakaan sodissa. Eli liittoutuminen mieluusti (liittoutumattomille näyttää käyvän heikommin, kun on 0-auttajaa tositilanteessa... ja se suurempi syy: mikäli on luvattu auttaa muiden taholta, niin se hyökkäyskin jää tekemättä eli peloitevaikutus toimii). Puolueettomien maiden osalta se todistetusti ei ole toiminut. Mikäli asuisimme NATO-maiden keskellä esim. Sveitsin kohdalla, niin totta kai voisi olla enemmän argumentteja liittoutumattomuuden puolesta.